Eine kleine Nocturno

No eikös siinä ole itse juumajava!
Taiteeni pitkäaikainen ihailija!
Kun läpimurtoni päivä koittaa (PIAN!!)
kutsun sinut julkaisujuhliin (tämä EI OLE IRONIAA tai PILAA!!).


Turnipsit-runo on kertakaikkiaan nerokas.
Se on koko ajan syöksymäisillään jorpakkoon mutta
pysyy tiellä juuri ja juuri mutta
RUMAA JÄLKEÄ SIITÄ TULEE!

KERTAKAIKKIAAN NEROKAS SANOJEN ESIINMARSSITUS!

Mutta MITKÄ HELVETIN TURNIPSIT?!?! (en ole ehtinyt vielä tietosanakirjalle kun aika on kulun before ski- ...notkistelussa (KAUHEA FANILAUMA TERÄSAPINALLA näin HIIHTOLOMALLA; tytöt tykkää teräsapinasta.)

Mutta JuuMAjava, olet varmaan lukenut aina kun TERÄSAPINAA on ilmestynyt sähkötaululle. SE ansaitsee tunnustuksen!

Veikkaan että turnispsit ovat jotain sipuleita tai sipulikasveja. jos näin on, runo ei mene ajatuksellisesti täysin niin ohi´kuin taiteeni kannalta olisi silloin tällöin suotavaa.

Esitän seuraavassa TURNIPSIT-runon arvovaltaisen tulkinnan:

a) Turnipsit mataavat mullan kosteudessa; on pimeää ja surkeaa.
b) Mutta juuri pimeä ja surkea olotila on kukoistuksen esinäytös.
c) Nerokas siirtymä päivät-metaforaan; kyseessä saattaa olla myös metonymia, jolloin kyse on vain päivätyöläisten tavasta venyttää työtään yöhön; yötyössä ei koskaan käy näin; PAITSI POIKEUSKRIISEISSÄ, kuten Myyrmannin räjähdyksen aikana, jolloin yön päivystänyt polikliinikko palasi työhön pukuhuoneesta tms. Metaforan tapauksessa päivät viitannevat ihmiselon suuntautuneisuuteen olemisensa horisonttiin ja kuolemaan. Myös Turnipsi-aihe motivoituu näin toisessa potenssissa.
d) on selvää, että tämä nerokas siirtymä syventää näennäisen viattomana naistenmatinean ajanvietteenä alkaneen runon syvään taiteeseen. Tässä vaiheessa JuuMajavan olisi pitänyt olla tarkempi...(juumajava miksi et ollut?!)
e)mitä sitten seuraakaan. EN MUISTA...
Turnipseista jälleen mainitaan jokin niiden keskeinen piirre. mutta en muista mitä. Ilmeisesti kyse on iltojen viileydestä (tarkistin asian!). Aivan, jälleen palataan sikiötematiikkaan mutta nyt näkökulmaa siirretään aavistusken, jolloin se myös laajenee termodynaamiseksi ihmiselon tarkasteluksi; entropia on välttämätöntä, hajoaminen - se mitä nieztsche muistaakseni sanoo dionyysistä ja tragediasta mutta TURNIPSIEN aikaan ihminen on vielä ikään kuin SUOJASSA kaikelta, joko lapsena tai sitten turvallisuushakuisen ja varovaisen elämän suojakelmussa, kyse on epäautenttisesta olemisesta heideggerilaisen Daseinin rinnalla: rakkaus tulee aina kuoleman henkäyksen kanssa; tragedia/kuolemantaju virittyy silllä hetkellä kun elämä todella hengittää ihmisessä. Kaikki tämä antaa odottaa illan viileydessä, mutta muutos on kynnyksellä; illat ovat VIELÄ viileitä; lapsi tai virkamies raottaa jo olemisen talon ovea mutta puhuu edelleen kuin lapsi tai virkamies. Ammattiteema pätevöityy tässäkin: ammatti on yksilön merkitysharha, identiteetin suoja; ja mikä on koomisempaa uin ammattiroolin sisällä operoiminen myös työajan ulkopuolella!
e) JA sitten seuraavassa säkeessä joka vetää vertoja Sylvia pLathin komeimmille säkeille (vähän ennen hänen itsemurhaansa mikä taas todistaa tämän runon teemasta). On syytä antaa niiden puhua puolestaan jällen kerran:

"Vain me rakastamme
meitä.
Vain me niin
rakastamme."

Missä ovat ne keski-ikäiset naiset, joiden sydän palaa vielä yhden hullun rakkaudn perään?! Miksi he eivät kansoita tämän runon kommenttirivejä!?
Missä he ovat?!? ONKO NIIN ETTÄ TERÄSAPINAN ERÄÄT TOISET MESTARIRUNOT OVAT OLLEET NIIN RANKKOJA JA TORJUNNAN LÄPÄISEVIÄ; ETTÄ HE JO PJÄTTÄVÄT LUKEMATTA MYÖS NÄMÄ HEILLE SUUNNATUT HELMET!??! ONKO NÄIN; EHKÄPÄ HYVINKIN!

Mutta palataan näihin säkeisiin. Edellisessä "säkeistössä" viitataan rakkauden kuolemankasvoihin ja samalla virkamiesrakkauden koomisuuteen; tämä säekimppu vie ironian lopulliseen ratkaisuunsa. Mutta samalla ennen kaikkea korotetaan inhimillisen rakkauden merkitys korkealle tavalla jonka rinnalla romantiikan ajan byronin kaltaiset suuret nimet kalpenevat: "Vain me rakastamme meitä." Olemme yksin epäinhimillisen massan ja energian kosmoksessa. "Vain me niin rakastamme." Samalla rakkautemme avaa meille juuri tuon näkymän yksinäisyytemme tragediaan; rakkauden kuolonsyleilyyn ja ainoaan maahdolisuuteen. Siksi RAKASTAMME KAIKESTA HUOLIMATTA!!
Tämä on runouden historian UPEIMPIA KOLMIRIVISIÄ HETKIÄ!! Mutta missä ovat polvistaan notkuvat rehevät naiset?! HElvetin huono säkä.
f) Seuraavassa säkeistössä/säkeessä palataan taas Turnipseihin, joiden kryptinen presenssi runon kuvakielessä luo tuon "ohi menemisen" -kontrastin, joka siis on täysin harkittu: näin runo peilaa juuri runouden rajojen kautta ennen näkemättömällä älyllisyydellä kielen ja olemisen yhteismitattomia alueita. Turnipseja kielessä ja maailmassa jossa on myös IHMINEN; tämä järkyttävän absurdi huomio viedään runossa päätepisteeseensä kun turnipsi on "ontuva" metafora ihmisen tilanteelle (se kuuluisa "human condition", jota ei tunneta suomen kielessä..).
Joka tapauksessa, tässä kohdin kerrataan ja vahvistetaan rakkauden teemaa turnipsien kautta, ja todetaan kaiken olevan vielä hetken päässä turnipsien aikaan. Tuo paradoksaalinen ilmaus, joka kelpaa koko ihmisen psykologisen ja filosofisen peruskokemuksen vertaukseksi onkin itse se YDINHETKI, jolloin kaikki onkin läsnä, mutta katoaa tulleessaan "todeksi".
g) tämä ajatus vahvistetaan uusilla nyannseilla runon varsinaisessa päätekappaleessa, jossa todetaan juuri hetken itsensä olevan siinä ja vieläpä "lämpimässä viileässä". Tuo läämin viileä on yksilön elämänkaaren moratoruio - muutosvaiheita, niitä hetkiä jotka usein ovatkin post facto niitä parhaita hetkiä: ne määrittävät koko tulevaisuuden yhdessä hetkessä. niitä kutsutaan nuoruudessa "katkeransuloisiksi hetkiksi, myöhemmin ne ovat eräänlaisia emansipaation hetkiä, sisäisiä irtipäästämisen hetkiä, jolloin kaikki on vielä mahdolluista. Ennen kaikea ne ovat ihmisen paradoksaalisen hetken ydin hetkiä olemalla epätodellisia ja siksi niin todellisia.


Siis Summa summarum: AIVAN UPEA RUNO, vai mitä sanoo nyt

JUU MAJAVA?!!?

Okei, sitten on ielä se proosamuotoinen epilogi,
jokakuvaa disilluusion hetkeä ydinhetkien jälkeen; se rinnastuu ihmiseen tiedonhankkijana
ja sanojen "kuolemaan" tietosanakirjan määritelmissä. Ra´kkaus lyhistyy sissänpäin kuin supernova rákkauden räjähdyksen jälkeen, sanat putoavat tyhjiin määritelmiensä kuiluihin. Tieto on turhaa, kirjoittaa Paavali kuuluisassa korinttolaiskirjeessään, ja minä olen vain kumiseva vaski jos minulla ei ole rakkautta.
tässä jälleen ironinen viittaus seksiin; "kaiken mitä olen aina tahtonut tietää turnipseista"=seksistä/emättimistä/gynekologiasta/jne..
UPEAA ja NEROKASTA, vai mitä Juu MAjava?!

Toden totta seksi on sisäänpäin lyhistynyt rakkaus;
JA me olemme menettäneet rakkauden.

minä olen menettänyt vaikka minulla on miltei kaikki maailman tieto.

sanani ovat tyhjiä,

minä olen pelkkä kumiseva vaski, koska minulle ei ole rakkautta,
siksi Turnipsit on myös epäesteettinen ha rujo runo jonka helmenä keskellä on tuo rakkauden ylistys.



Minä olen pelkkä kumiseva vaski.