Taiselukaloista

Ostin jokin aika sitten kaksi naaras taistelukalaa ja minulla oli jo ennestään yksi koiras. Koiras rupesi heti jahtaamaan tyttöjä ja nyt se rakentaa kuplapesää.Koiraalla on sellainen läppä kiduksien alla. Se pistää sen läpän ihan pystyyn ja pörhentelee naaraille. Tänä aamuna naaraat olivat aivan paniikissa ja uivat akvaariossani päästä päähän. Koiras jahtasi niitä ihan hulluna. Ja koiras on jo rakentanut aika ison kupla rykelmän lämmittimen viereen kulmaan. Miten pitää menetellä?
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se voi olla taistelukalojen "kosiotanssiakin", mutta jos naaraat menevät paniikkiin niin enpä usko... Meillä ei ollu ku yx taistelukala kerralla. Kannattaa seurata mitä tapahtuu, tai erottaa ne ainaki joksu aikaa, jos siltä tuntuu...

Äänestä

Toivon todella, että sinulla on vähintään 100 litrainen akvaario, joka on lähes täynä kasveja, joiden väliin naaraat pääsevät piiloon. Kutuintoinen koiras voi hyvinkin tappaa ne. Suosittelisin myös karanteeni akvaarion pystyttämistä, jos tarvitsevat turvakodin.

Eli periaatteessa toiminta on taistolle ihan normaalia, mutta voi käydä naaraiden kohtaloksi.

Äänestä
  • Niin, mulla on 128l akvaario ja siellä on veden suosikkeja ja muita kasveja joihin naaraat aina piiloutuvat. Koiras saa ne harvoin kiinni. On meillä myös 40l Akvaario jos sitä tarvitaan.

    Äänestä

  • HAI kirjoitti:

    Niin, mulla on 128l akvaario ja siellä on veden suosikkeja ja muita kasveja joihin naaraat aina piiloutuvat. Koiras saa ne harvoin kiinni. On meillä myös 40l Akvaario jos sitä tarvitaan.

    Hyvä. Seuraile sitten vain tilannetta ja jos rakastaminen tuntuu käyvän liian rajuksi, niin tyttöset turvaan vain. Etenkin jos ovat kovin nuoria, niin eivät välttämättä vielä edes hoksaa kutupuuhiin ryhtyä. Ja taistot eivät ole mitään herrasmiehiä näissä jutuissa....

    Äänestä

  • Miimu kirjoitti:

    No jaa, kyllä kaloilla on aika aikaisessa vaiheessa vietit kunnossa. Meillä taistonpoikaset alkavat treenaamaan jo siinä hiukan yli 3 kk ikäisinä. Silloin niillä on mittaa n. 3 cm ja koirailla ei ole vielä edes evät venähtäneet.
    En usko hain taistonaaraiden paniikin syyksi nuorta ikää vaan sitä että ne eivät ole kutuvalmiita. Niillä voi mennä jopa viikko hyvällä sapuskalla että ovat kutukunnossa, niin kauan kuin eivät ole kondiksessa ja äijä niitä jahtaa, ne panikoivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hai kirjoitti:

Ostin jokin aika sitten kaksi naaras taistelukalaa ja minulla oli jo ennestään yksi koiras. Koiras rupesi heti jahtaamaan tyttöjä ja nyt se rakentaa kuplapesää.Koiraalla on sellainen läppä kiduksien alla. Se pistää sen läpän ihan pystyyn ja pörhentelee naaraille. Tänä aamuna naaraat olivat aivan paniikissa ja uivat akvaariossani päästä päähän. Koiras jahtasi niitä ihan hulluna. Ja koiras on jo rakentanut aika ison kupla rykelmän lämmittimen viereen kulmaan. Miten pitää menetellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu