Chat:stä seurustelu suhteeseen...?

Tapasin eilen illalla chat:ssä erään ihanan ihmisen. Vaihdoimme kuvia ja hän kehui minua kauniiksi. Juttelimme pitkään ja tunsin piston sydämmessäni, jotain tapahtui. Myöhään illalla en enää saanut unta, koska ajattelin vain häntä. Keskellä yötä heräsin, oli pakko käydä katsomassa sähköposti... ei mitään, tunsin kuinka sydämeni tuntui muuttuvan raskaammaksi. Lopulta nukahdin, mutta aamulla kun avasin silmäni ja muistin hänet. En ole saanut häntä mielestäni. Olenko tulossa hulluksi? Onko kellään muulla vastaavan laisia kokemuksia?
5861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..ota huomioon se, ettet ole oikeasti vielä tavannut kyseistä ihmistä. Olet ihastunut, mutta todellisuudessa hän voi olla toisenlainen, vaikka olisitkin nähnyt kuvan, kuvatkin voivat "valehdella".

Chatissa liikkuu niin monenlaista ihmistä, fiksua ja vähemmän fiksua, olen itsekin hieman ihastunut erääseen chatissa tapaamaani poikaan ja olemme tavanneetkin pari kertaa. Hän vaikuttaa kyllä kaikin puolin asialliselta ja ihanalta.

Kehottaisin sopimaan tapaamisesta mahdollisimman pian, ettet kuvittele mielessäsi kaikenlaista ja sitten jos petyt, pettymys voi olla suuri.

Parasta kai olisi olla sillä asenteella, ettei elämänsä suurta rakkautta etsi, mutta on kuitenkin avoin, jos sellainen tulisi kohdalle, vaikka chatissakin.

Äänestä

No tuota... Tuo on aivan täysi hetken hurma. Hän ei ole mailannut sinulle? Voi voi... Kuinka monta kertaa minäkin olen ihastunut tuolla tavalla, eikä niistä mitään ole tullut. En nyt kuitenkaan halua masentaa, vaan kerron myös, että olen löytänyt poikaystävän chatista. Se juttu ei kauaa kestänyt, mutta kyllä chatistakin voi jonkun löytää. :) Mutta siis... Älä vielä sano juuta taikka jaata tyypin suhteen... ainakaan ennen kuin hän mailaa.

Äänestä

mulle on käyny kans just noin,parikin kertaa...
ei niistä oo kyllä oikein mitään tullu..valitettavasti.

Äänestä
  • Kaverini tapasi viime kesänä chatin kautta nykyisen poikaystävänsä. Tulevat erittäin hyvin juttuun ja rakastavat toisiaan. Tosielämässä tuskin olisivat tavanneet; välimatkaa 100 kilometriä. Kaikki on just niin vitun suhteellista, ihmiset...mut ei kannata ihastua kehenkään pelkän kuvan perusteella, tyttöseni, eikä edes yhdellä tapaamisella vielä.

    Äänestä

  • *tsirp* kirjoitti:

    Kaverini tapasi viime kesänä chatin kautta nykyisen poikaystävänsä. Tulevat erittäin hyvin juttuun ja rakastavat toisiaan. Tosielämässä tuskin olisivat tavanneet; välimatkaa 100 kilometriä. Kaikki on just niin vitun suhteellista, ihmiset...mut ei kannata ihastua kehenkään pelkän kuvan perusteella, tyttöseni, eikä edes yhdellä tapaamisella vielä.

    Mä tapasin kans nykyiseni chatissa. Meillä oli vaan välimatkaa kuus kertaa toi äskeinen sata kilsaa.. :(
    Mut me mailailtiin, soiteltiin ja lopulta tavattiin ja hups.. se oli siinä. En oo ikinä tuntenu vastaavaa enkä varmana enää koskaan tuu tuntee.
    Omat alkuvaikeudet meilläki oli, ja osa niistä jatkuu edelleen. Mut ne on vaan vahvistanu meidän suhdetta ja kasvattanu rakkautta.

    Aika imelän kuulosta, mut niin se vaan meillä on. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*chatin kautta ihastunut* kirjoitti:

Tapasin eilen illalla chat:ssä erään ihanan ihmisen. Vaihdoimme kuvia ja hän kehui minua kauniiksi. Juttelimme pitkään ja tunsin piston sydämmessäni, jotain tapahtui. Myöhään illalla en enää saanut unta, koska ajattelin vain häntä. Keskellä yötä heräsin, oli pakko käydä katsomassa sähköposti... ei mitään, tunsin kuinka sydämeni tuntui muuttuvan raskaammaksi. Lopulta nukahdin, mutta aamulla kun avasin silmäni ja muistin hänet. En ole saanut häntä mielestäni. Olenko tulossa hulluksi? Onko kellään muulla vastaavan laisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu