Vedin teini-ikäisenä piriä. Olin melko itsetuhoinen ja tein kaikenlaista päätöntä. En edes yrittänyt koskaan mitään kohtuukäyttöä. Vedin niin usein kuin oli mahdollista. Joskus meni viikkoja putkeen. Liikuin sekopäisten rikollisten kanssa ja sotkin omatkin asiani vähän solmuun. Lopulta kasvoin sen verran aikuiseksi, että havahduin. Lopetin vetämisen ja laitoin asiani kuntoon.
Nyt on tullut sellainen fiilis, että tekisi mieli piriä pitkästä aikaa. Kaipaisin jotain irtiottoa, kun en ole vuosiin ollut viihteellä. Olen keskittynyt vain töihin ja perhe-elämään. Alkoholia en käytä, kun en siitä tykkää. Kannabis pistää jumittamaan ja siitä tulee kamalat mässyt. Siispä se vikkelä. Tuntuu vaan hassulta koko ajatus. Edellisestä kerrasta on niin pitkä aika. Silloin olin nuori ja ajatusmaailmani oli kovin erilainen kuin nykyään. Enää en ole kapinallinen, enkä kaipaa elämääni jännitystä. Olen tylsän tavallinen keskiluokkainen kansalainen. On vaikea kuvitella, millaista vetäminen nyt olisi. Laittomuuteen liittyvät riskit huolestuttavat ihan eri tavalla kuin nuorena, jolloin kielletyn hedelmän maku oli pelkää plussaa. Nykyään tuskin uskaltautuisin yöhuoltikselle pelaamaan pokeria.
En myöskään tiedä, miten saisin vauhtia hankittua siististi. Minulla ei todellakaan ole mitään kiinnostusta törmätä mihinkään ostareiden narkkipiireihin! Nuoruusvuosieni kontakteista en tiedä mitään. Tuntuisi oudolta lähteä niitä etsimään näin pitkän ajan jälkeen, enkä oikeastaan edes tiedä, mistä etsisin. Ventovierailta ostaminenkaan ei tosin miellytä. En osaa kuvitella itseäni hämäriin baareihin väijymään sopivan näköisiä tyyppejä, enkä haluaisi kertoa vetämisestäni kenellekään sellaiselle, jota en tunne. Entisaikaan tuli Ruotsin kautta käyttäjien kimppasijoituksina hyvää vauhtia. Nykyään taitaa touhu olla veli venäläisten käsissä.
Onko kukaan muu harrastanut muistojen verestämistä pitkän tauon jälkeen? Miltä tuntui?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Piri on järkyttävää moskaa, hanki ennemmin vaikka kokaiinia, tai jotain amfetamiinijohdannaisia (esim. ekstaasi tai STP) tai muita serotonergisiä psykedeelejä (lsd, sienet, ayahuasca tms).
Lisäksi on tietenkin tutkimuskemikaalit, jotka ovat laillisia ja parempia kuin piri (tai huonoimmillaankin pirimäisiä stimulantteja), esim. 2c-c, 2c-d, 2c-e, 2c-i, 2c-t-21, 4-acetoxy-dipt jne. Niitä saa netistä visa-kortilla täysin laillisesti. Monet 4-kymppiset alan harrastajat ovat hurahtaneet tutkimuskemikaaleihin.
Piristä olen aina eniten tykännyt. Kokaiinia olen kerran kokeillut. En tiedä, oliko se huonoa, mutta vauhtiin tottuneena minusta tuntui, ettei se oikein toiminut. En tiedä sitten. Voisihan sitä uudelleenkin kokeilla. Ihan uusia aineita en haluaisi enää tällä iällä kokeilla. Sienistä tykkäsin nuorena, mutta sain joskus niistä munuaisvaivoja. Tai en tiedä, tulivatko niistä, mutta yhdistin sen niihin, kun olin niitä sinä iltana syönyt ja siitä jäi vähän kammo. LSD on liian pitkävaikutteista. Ei näin vanha enää sellaista jaksa. Muutenkaan en hallusinogeeneja miellä rentoutumisaineiksi. Ne ovat itsetutkiskelua varten. Sitä olen jo tehnyt tarpeeksi.
Et sinä ole koskaan hyvää kokaa kokeillut jos pidät todellakin halpaa ja paskaa PIRIÄ parempana vaihtoehtona...?
Siis amfetamiini on douppailijalle (varsinkin vanhemmalle) sama kuin lasol tai sinol alkkikselle.
Keski-euroopasta voisit saada kunnon kolaa etkä enää edes mainitsisi piriä elämässäsi.
Loppuunsa, sinä olet jo (?) aikuinen joten en suosittele mitään vauhdin kaltaista, edes kokkelia... ei se tuo nuoruuttasi takaisin enää.
Muistele vaikka lämmöllä niitä aikoja, mutta jätä se siihen. jos sinulla on perhettä kaiken lisäksi niin en käsitä miten pystyt edes ajattelemaan moista...
ja vielä piriä...huhhuh
En ole muistoja verestänyt, ainakaan sillä tasolla että olisin toteuttanut ajatukseni.
Jos tilanne on joskus ollut se että olet vetänyt ja kuten mainitsit "Lopetin vetämisen ja laitoin asiat kuntoon." ei se kaava ehkä aina toteudu samalla lailla.
Edellinen kirjoittajan lista ei myöskään kuulosta hyvältä. Nyt kun ei puhuta siitä ostaisinko sen kovin himoitsemani pullapitkon vaan siitä että himoitsetkin lähteä vetämään Kovia aineita.
Aika kultaa muistot.
Mitä oli olot kun piri oli loppu?
Mikä hiipi aina ystäväksesi silloin?
Pelkotilat ja paskat olot.
Sitä luulee helposti että nyt olen paljon vanhempi ja viisaampi enkä enää typeryyksiä tee, olen niin varovainenkin mutta kun se ikävä puoli aineissa on ettet voi todellisuudessa tietää mitä käy. Ei koskaan voi tietää mitä käy, tiedetään, mutta harkitseppas vielä asiaa.
Väärällä valinnalla ehkä ei enää olekkaan sitä tasaisen tylsää työtä ja perhe elämää vaan yhtä helvetin alamäkeä joka voi jatkua loppuelämän.
Oli varmasti paikallaan. Vauhtilaskuista sen verran, että olen aina selvinnyt niistä ilman ongelmia silloin, kun olosuhteet ovat muuten olleet kunnossa. Paha olo tulee silloin, jos on jotain syytä ahdistua eli riitaa, häpeää ja epätietoisuutta. Kun ihmissuhteet ja elämä ovat kunnossa, eivät laskut niin vaivaa, vaikka tottakai ne on päästävä potemaan rauhalliseen ja mukavaan ympäristöön.
Voi ihminen,jätä väliin-jos sulla muutenkin asiat hyvin jne.mitä ihmettä käyt "pelleilemään"
aika kultaa muistot,kyl se niin on!
Alkon tuotteista tulee paska olo,vähemmästäkin jollei aikoihin ole ottanut, ja nämä muut erilailla voi verrata,(jos voi verrata lain)jollei muuta niin morkkis tulee...
enpä tiiä,en jaa neuvoja-mut jos kuitenkin...niin anna olla...
mutta vähän ajattelin, että kesällä tempaisisin pienen kenttäkokeen. Ihan uteliaisuuden vuoksi. En kyllä suosittele kenellekään muulle. Muistoissa voi olla painolastia ihan itsenäänkin. Kerro ihmeessä, miltä maistui, jos innostut seikkailumatkalle.
ymmärrän todellakin miksi haluat vetää piriä vanhoilla päivillä uudestaan. Itse olen ollut käyttämättä vasta 7 vuotta ja ajattelin odottaa ainakin 20 vuotta lisää ennenkuin vedän uudestaan.
Pitää muistaa ja ennenkaikkea tajuta se asia että pirin vetäminen pistää aivojen oman endorfiinin sekä serotoniinin tuoton jäihin jopa useaksi kuukaudesksi eli sitä onnellisuutta terveessä muodossa ei vaan tunne millään pahimmillaan useaan kuukauteen. Sitä niinku kirjaimellisesti polttaa kynttilää molemmista päistä ja vähän vielä keskeltäkin.
Kuitenkin mä syytän valtiota siitä että ikinä vedin piriä. Koulussa jo ala-astella!!! alettiin kertomaan siitä mitä huumeet on. Mulla jäi ne varoitukset kuitenkin mieleen mutta myös "lupaukset" siitä että se autuullisuus on petollista. Ekan kerran kun pilveä vedin ja vielä toisenkin, se pettymys oli sanoinkuvaamaton. Se mielikuva siitä miltä huumeiden pitää tuntua, täyttyi vasta rännitettyäni piriä ekan kerran eli kolmessa sekunnissa 200km/h kohti taivasta. Ei siinä vaiheessa tullut hirveästi mieleen se vaarallisuus tai ei ainakaan voinut enää vakavasti suhtautua valtion varoituksiin kun oli käytännössä nähnyt suurimman osan valistuksesta puhtaana propagandana.
tällaisia ajatuksia. Hyväpalkkaisesta duunista tätä kirjoittelen, en kaipaa moralistien kommentteja, olen oikeasti tiedostavampi ja viisampi kuin te. Pilvi maistuu vieläkin mutta sen kohdalla voin rehellisesti sanoa olevani yksi niistä kuuluisista kohtuukäyttäjistä.
ironiaa toi kohtuukäyttö?
Jos käytön välit on 27 vuotta???