Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

verta ekakerralla?

Onko se tosi ja mihin se perustuu, että naiselta tulee verta pimpistä ekalla yhdyntäkerralla? Voiko olla mahdollista, ettei tulekkaan?
14076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Verenvuoto naisen ekalla kerralla perustuu siihen, että immenkalvo repeää. Immenkalvo on siis kalvo joka sijaitsee emättimessä ja ensimmäisen kerran rakastellessa penis puhkaisee sen. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Osalla naisista immenkalvo ei peitä läheskään koko emätintä, vaan esim. vain alle puolet siitä. Kalvo voi tällöin tavallaan luiskahtaa syrjään rakastellessa eikä verta vuoda. Kaikilla naisilla immenkalvossa on reikä tai useampia, sillä täytyyhän kuukautisverenkin päästä vuotamaan ulos. :)

Immenkalvo voi puhjeta myös itsekseen tai esim. gynekologisen tutkimuksen yhteydessä. Samoin kalvo on voinut puhjeta esim. sormen tai sauvan vuoksi. Mitä vanhempana tyttö menettää neitsyytensä, sitä todennäköisempää on että immenkalvo on jo puhjennut tai irronnut (ainakin osittain) itsekseen. On myös mahdollista, että immenkalvo puhkeaa, mutta vuotaa niin vähän, ettei sitä huomaa. Tämä riippuu täysin kalvon verisuonituksesta ja siitä, miten suonet sattuvat katkeamaan. Itselläni kävi juuri niin, että verta ei tullut tai sitten sitä tuli hyvin vähän. Verenvuoto ei siis ole mikään varma merkki neitsyydestä - neitsyet eivät aina vuoda verta ja toisaalta verta voi tulla esim. emättimeen tulleesta haavaumasta tai hiertymästä vaikkei nainen olisikaan neitsyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokematon mies kirjoitti:

Onko se tosi ja mihin se perustuu, että naiselta tulee verta pimpistä ekalla yhdyntäkerralla? Voiko olla mahdollista, ettei tulekkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu