Kotileikit

Eikö teistä ole yhtään pöyristyttävää,että nämä hädintuskin 20 tytönhempukat leikkivät niin kotia ja aikuisia.Olen muutaman kerran käynyt näille nuorille tarkotetuissa sivuilla ja täytyy sanoa että ei minun ymmärrys riitä!Rakastavat niin lapsiaan niin lapsiaan ja leikkivät aikuista,jos kerran lapsiaan rakastavat,miksei ole opiskelleet itselleen kunnon ammattia ja nauttineet elämästä ja nähneet maailmaa ennen lasta?Kysympähän vaan että mikä heistä tekee aikuisen?Ei niin mikään!
221365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mikä tekee sinusta aikuisen?

Minä olen ehtinyt maailmaa näkemään ennen lasta ihan tarpeeksi, ehkä jopa liikaa. Oletko tullut ajatelleeksi että varmasti suurinosa alle 20- vuotiaiden lapsista on vahinkoja? Lapsen pitäminen, jos se vaan on mahdollista, on aina parempi ratkaisu kuin abortti!
Mikä ihmisestä yleensä tekee aikuisen?
Me ei leikitä kotia, vaan ollaan ihan oikea perhe. Rakastetaan ja kannetaan vastuu lapsestamme ja teemme kaikkemme jotta hänellä olisi hyvä elämä. Lapseni on etusijalla mun elämässä!
Minä en ole menettänyt mitään kun sain lapseni 19- vuotiaana. Päinvastoin! Olen välttynyt tekemisen puutteessa tehdyiltä kännäysreissuilta jossa menevät usein hukkaan rahat, kännykät, itseluottamus ja maine. Ainakin kaverini usein valittavat että "taas vloppuna oltiin juhlimassa kun ei ollut muutakaan tekemistä. Hukkasin kännykän ja juoksin karkuun jotain vanhaa äijää joka yritti lähennellä". Tuollainen elämä ei kuulosta paremmalta kuin omani. Ja mikä estää minua juhlimasta ja pitämästä hauskaa? Ei ainakaan poikani!

Ja minä nautin elämästäni juuri nyt!!!!!

Äänestä
  • Se että osaan pitää huolen omista asioistani, etten esimerkiksi tule vahingossa raskaaksi!! En ymmärrä noita kotileikkejä!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Se että osaan pitää huolen omista asioistani, etten esimerkiksi tule vahingossa raskaaksi!! En ymmärrä noita kotileikkejä!

    tuletkin vahingossa raskaaksi??? Kyllä sitäkin tapahtuu! Me ei ainakaan olla lasta tehty leikkiäksemme kotia...tuskin kovin moni muukaan.

    Äänestä

  • Äitskä-84- kirjoitti:

    tuletkin vahingossa raskaaksi??? Kyllä sitäkin tapahtuu! Me ei ainakaan olla lasta tehty leikkiäksemme kotia...tuskin kovin moni muukaan.

    sillälailla, etten tosiaankaan tule vahingossa raskaaksi! Onhan meillä aivot, ja me osaamme huolehtia ehkäisystä!! Itse olen tehnyt havainnon, että vastuuttomat ihmiset tulevat vahingossa raskaaksi. Perustuu taas tuttuihin/ puolituttuihin ihmisiin!!!!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    sillälailla, etten tosiaankaan tule vahingossa raskaaksi! Onhan meillä aivot, ja me osaamme huolehtia ehkäisystä!! Itse olen tehnyt havainnon, että vastuuttomat ihmiset tulevat vahingossa raskaaksi. Perustuu taas tuttuihin/ puolituttuihin ihmisiin!!!!

    Mun kavereilta hajos kortsu ja siitä elävänä esimerkkinä 2- vuotias tytär...

    Äänestä

  • Äitskä kirjoitti:

    Mun kavereilta hajos kortsu ja siitä elävänä esimerkkinä 2- vuotias tytär...

    Minun mielestäni kondomi ei ole tehokkain ehkäisy, mutta niinhän sitä on kuullut monessa tapauksessa että kondomi hajos... itse en luottaisi siihen täysin. Ai niin, onhan toki tärkeää, että käyttää sitä oikein!!

    Ainoa täysin varma ehkäisy on selibaatti!!!

    Äänestä

  • Äitskä kirjoitti:

    Ainoa täysin varma ehkäisy on selibaatti!!!

    Kerrohan tuo tieto ikäisillesi ja nuoremmille, niin säästytään monilta vahingoilta!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Kerrohan tuo tieto ikäisillesi ja nuoremmille, niin säästytään monilta vahingoilta!

    Kaikille vanhemmillle myös!!!!!!!

    Äänestä

  • Äitskä kirjoitti:

    Kaikille vanhemmillle myös!!!!!!!

    en ole kuullut, että joku yli 30 vuotias ihminen sanoisi että kortsu hajos, ja tulin vahingossa raskaaksi. Noh, onneksi ei näin meilläpäin!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    en ole kuullut, että joku yli 30 vuotias ihminen sanoisi että kortsu hajos, ja tulin vahingossa raskaaksi. Noh, onneksi ei näin meilläpäin!

    Ja yli kakskymppisille ei voi vahinkoja sáttua, hahahahahahahaahahahahahah! Kyllä voi!

    Äänestä

  • mä! kirjoitti:

    Ja yli kakskymppisille ei voi vahinkoja sáttua, hahahahahahahaahahahahahah! Kyllä voi!

    Noh, jos ei ole vielä yli kakskymppisenä tajunnu ehkäsyy, niin voipa hyvinkin tulla vahingos raskaaksi, mutta se on omaa huolimattomuutta sitten jo! ;) Pitäkää sitten housunne jalassa! :)

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Noh, jos ei ole vielä yli kakskymppisenä tajunnu ehkäsyy, niin voipa hyvinkin tulla vahingos raskaaksi, mutta se on omaa huolimattomuutta sitten jo! ;) Pitäkää sitten housunne jalassa! :)

    Kyllä se ehkäisy voi pettää ihan ikään katsomatta ja vaikka kuinka oikein käyttäisit niitä. Ei ole olemassa 100% varmaa ehkäisyä. Pillerit ovat noin 98% varmat jos syöt niitä oikein, jos et unohda ja jos ne sopivat henkilölle. Ja turha toivo että parisuhde kukoistaa jos pidetään housut jalassa. Varmaan aika harva pitkään seurustellut pari elää selibaatissa, vai mitä?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    sillälailla, etten tosiaankaan tule vahingossa raskaaksi! Onhan meillä aivot, ja me osaamme huolehtia ehkäisystä!! Itse olen tehnyt havainnon, että vastuuttomat ihmiset tulevat vahingossa raskaaksi. Perustuu taas tuttuihin/ puolituttuihin ihmisiin!!!!

    kyllä voi tulla, söin pillereitä enkä unohtanu yhtäkään....paksuks pamahdin ja aborttiin päädyin, koska en voinut olla varma että lapsi olisi terve.

    Äänestä

  • Äitskä kirjoitti:

    Mun kavereilta hajos kortsu ja siitä elävänä esimerkkinä 2- vuotias tytär...

    Miksi sun kaveri ei hakenut jälkiehkäisypilleriä?
    Kondomi on valitettavan hauras ja tästä syystä sen ehjyys tulisi tarkistaa aina yhdynnän jälkeen eikä heittää sitä viereiseen pusikkoon.

    Äänestä

kaikki eivät halua itselleen lisää koulutusta, jne. se on ihmisen oma valinta. jos nuori äiti rakastaa ja hoitaa lapsiaan niin mitä vikaa nuorissa äideissä muka on? joidenkin ainoa haave on tulla äidiksi, ei se tee siitä väärää, että muut eivät halua samaa.

Äänestä
  • Itse olin 18 kun sain ensimmäisen lapseni ja tein niitä 4 melkein peräkkäin.Nyt olen jo 40 ja lapseni ovat jo aikuisia ja on jo yksi lapsenlapsikin,josta olen todella iloinen.Jokaisen lapseni olen tehnyt tarkoituksella.Hetkeäkään en ole katunut.

    Äänestä

Ihanko yrität tarkoituksella ärsyttää meitä? :D

Äänestä

Minulla oli 20-vuotiaana viisivuotta työkökemusta, vakituinen työpaikka, mies, koulutus parhailla papereilla ja tällä alalla ei palkka nouse koulutuksen myötä vain vastuu. Eikä koulutus takaa mitään onnea...

Äänestä

Sellanen välikommentti vain, että mikä tekee sinusta aikuisen, kun tosiaan jaksat tulla suomi24.fin sivuille Teiniäitien osioon miettimään tuollaista. Go ap, it's ur birthday!

Äänestä

Kuulkaas mummelit älkää tulko tänne TEINIÄITIEN sivuille valittaa.Jos ette oo sattunu huomaamaan niin nykyään kaikki aikuistuu nopeemmin ja 20 wee tosiaankin on jo aikuinen jolla on oikeus päättää millon se hankkii lapsen!!! Sitä paitsi eikös oo parempi että hankkii kakskymppisenä laspen kun neljäkymppisenä että jaksais hoitaa lapsii näkis lapsensa kehityksen ennen kun kuolee.Mullakin on yks serkku joka on 13 wee (sillä on myös isosisko 20w)ja sen äiti ja isä on jo n. 58 ja ne on tosi huono vointisia ja saattaa kuolla lähiaikoina niin se niitten lapsi joutuu varmaan johonkin orpokotiin koska sen vanhemmat hankki sen liian myöhään!!! Ja mun mielest on kyllä parempi et pitää lapsen kun tekee abortin jos on tullu vahingossa raskaaks koska täällä te vaan valitatte että ihmiset tekee nuorina lapsia mutta toisella sivulla saatatte silti valittaa että miten ne nuoret tekee niitä abortteja niin paljo..Että voisitte kannustaa teiniäitejä jaksamaan lastensa kanssa ettekä vaan valittaa!! Tulevaisuudessa voi olla normaalii että ihmiset hankkii lapsia vielä nuorempina että ettekö vois olla tyytyväisiä,20 wee on kuiteskin jo aikúinen! Tulihan Holly Marie Combsin äitikin raskaaks 14 vuotiaana ja piti lapsen (siis Hollyn)...Oli nyt pakko ottaa tää täällä esille kun ärsyttää toi valitus kun Suomessa asiat on kuiteskin niin hyvin...

Äänestä
  • Rakkaat teiniäititoverini... Hillitkää kielenne, muistakaa käytöstavat ja ajatelkaa ennen kuin kirjoitatte mitä sylki suuhun tuo... Juuri tällaiset kirjoitukset vain korostavat sitä, kuinka lapsellisia osa meistä on. Hävettää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipide minullakin kirjoitti:

Eikö teistä ole yhtään pöyristyttävää,että nämä hädintuskin 20 tytönhempukat leikkivät niin kotia ja aikuisia.Olen muutaman kerran käynyt näille nuorille tarkotetuissa sivuilla ja täytyy sanoa että ei minun ymmärrys riitä!Rakastavat niin lapsiaan niin lapsiaan ja leikkivät aikuista,jos kerran lapsiaan rakastavat,miksei ole opiskelleet itselleen kunnon ammattia ja nauttineet elämästä ja nähneet maailmaa ennen lasta?Kysympähän vaan että mikä heistä tekee aikuisen?Ei niin mikään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu