Saan tällä viikolla vanhempieni ylimääräisen 60 litran akvaarion, vihdoinkin.
Saisin siihen mukaan suodattimen, valon ja soraa ja nyt mietin
että mitä kalasia sinne ostaisi ja kasveja.
Löysin tämän palstan vasta ja valitettavasti en ehdi töissä kauan
olemaan koneen ääreellä, vastauksiä kysymyksiini löytyisi varmasti
muista keskusteluista.
Kaloja en viitsi hätiköidysti lähteä ostamaan sillä kokemusta ei ole.
Isälläni on pelkästään kultakaloja ja monneja joten sieltäkään
ei apua löydy sen suhteen mitkä kalat sopivat yhteen.
Eläinkaupasta en ole saanut apua, tuntuu siltä että kaikki
kalat käyvät kaikkien kanssa. Esim taistelukalaa tuputettiin yhdessä
liikkeessä suunilleen kaikkien kanssa ja sen verran tiedän että
se nyt ei ainakaan sovellu minkä kanssa vaan.
Ajattelin akvaarioon rihmakalaparikuntaa, en muista nimeä mutta
näin kaupassa kivan näköisiä joilla oli musta raita ja naaraalla
keltaista evässä, muuten harmaa, sitten jotain tetroja parvi.
Luultavasti päädyn neontetroihin sillä ne ovat sitten kiva väriläiskä
akvaariossa mutta jos on muita ehdotuksia niin otan mielellään
vastaan.
Tarvitsevatko kaikki monnit/monniset hiekkapohjan? Akvaarion
mukana saan soraa ja ajatelin alkuun käyttää sitä. Haluaisin
pohjalle parven esim albiinomonneja mutta jos ne tarvitsevat
hiekkapohjan niin sitten saavat jäädä.
Olisko tuossa kiva määrä kaloja, kolmea lajia?
Ehdotuksia otetaan vastaan ja olen kiitollinen myös muista
vinkeistä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni on ollut neontetroja, ja voin sanoa, että ne on vähä herkkiä sairastumaan.
Akvaarioosi voisit ottaa joitain PIENIÄ rihmakaloja. Rihmakaloille paljon kasveja.
Kyllä monnit(ainakin jotku) pärjää sorapohjalla, kunhan sora ei ole kovin terävää.
Heippa,
Hyvä että tulit kysyneeksi kalastoapuja, nimittäin olisi hiukan korjailtavaa. Pääsääntöisesti olet kuitenkin oikeilla jäljillä.
1. kypsytä akvaario kunnolla ensin. Lue ohjeet J. Järven sivuilta
www.aquahoito.info
Vältyt isoilta ongelmilta jatkossa
2. sora on paljon vaikeampi pitää puhtaana kuin hiekka, lisäksi sora ja monniset ei ole toimiva yhdistelmä. Toisekseen monniset ja 60-litrainen ei ole oikein hyvä. Monniset ovat parvikaloja ja aika vilkkaitakin vielä, melkein kaikki lajit kasvavat n. 5 cm pitkiksi joten 60-litraisessa ei ole parvelle riittävästi tilaa. 3 pienikokoista monnilajia kyllä on jotka kävisivät, niitä tosin pitää ottaa isompi parvi kuin 6 kpl. 10-päinen parvi on silloin parempi. Jos piikkisilmät yhtään kiinnostavat, niin olisivat paljon parempi vaihtoehto kuin pienikokoiset monniset (kääpiö-, nuoli- ja pikkumonninen).
3. Neontetra on aika viileän veden kala, rihmakalat taas järjestään haluavat lämpöistä vettä. Jos ei pahemmin hämää että pienissä parvisinteissä on hiukan enemmän väriä, niin korvaa nepparit kardinaalitetroilla, ne pitävät lämpimästä.
4. 60-litraiseen sopivat rihmakalat ovat kortilla. Tai siis sopiihan sinne parikin lajia, mutta molempia sukupuolia ei kaikista parane ottaa kun ovat aika äksyjä kun sille päälle sattuvat, eli jos sattuu kudetuttamaan. Sopivia lajeja ovat kääpiö-, hunaja-, huuli-, koru- ja murisijarihmakalat. Näistä varmasti sopii molempia sukupuolia murisija- ja korurihmakaloista, hunajat ovat vähän epävarma, kääpiöistä ja huulirihmakaloista taas olen aika varma että rähisevät liikaa jos on molempia sukupuolia.
Tässä sitten ehdotus:
3 piikkisilmää
8 kardinaalitetraa (tai jos korvaat kääpiö- tai tulirasboralla niin sinulla olisi kaakkois-aasialainen kalasto...jos sattuis biotooppiallas kiinnostamaan)
4 korurihamakalaa (pieniä ja värittömiä, mutta kunhan viihtyvät ovat kuin sinisen, turkoosin ja violetin sävyissä loistelevia pikkuisia jalokiviä)
2 leväkatkarapua
Ajattelin nyt sitten että voisin samalla laittaa akvaarioon hiekkapohjan,
jotenkin se näytää kivemmalta ja jos se on helpompi hoitaa:
Nyt seuraa liuta ehkä tyhmältä tuntuvia kysymyksiä mutta miten puhdistatte
akvaarion jossa on hiekkapohja?
Kävin katsomassa noita aquahoito.info sivuja ja nyt olen ihan pyörällä
päästäni. Jos vaihdan soran hiekaksi niin silloin se akvaario pitää
kypsyttää eikö vain. Kypsyttäminen vain kuullostaa niin kovin vaikealta.
Tai ainakin minulla on pää ihan pyörällä nitraateista ja ammoniu...ja
ties mistä.
Nou hätä, huomenna näyttää jo paremmalta. Se on tutkittu juttu, että jos jonkun tiedon aikoo omaksua, pitää nukkua yö välissä.
Hiekkapohjaa ei tarvitse "puhdistaa". Tarvitset muutaman kierteissarvikotilon. Ne pitävät pohjan kuohkeana ja syövät ylimääräiset jämät pohjalta. Kakka ja kökkö jää hiekan pinnalle, se on siitä helppo imuroida lapolla pois.
Uusi akvaario pitää aina kypsyttää. Onko se sora käynnissä olevasta akvaariosta? Jos näin on, niin voisit ottaa sitä soraa vaikka puoli sangollista sitten sanko täyteen vettä. Huljuttelet soraa siinä akvaarionlämpöisessä vedessä ja sitten kippaat lieteveden kypsytettävään akvaarioon. Lietteessä on varmasti bakteereita enshätiin, tosin siinä voi olla loisia, pahoja bakteereita ja viruksiakin. Voit siis ottaa bakteereita jo toimivasta akvaariosta, silloin ei tarvitse kypsyttää ihan juurta jaksaen, koska bakteereita on jo. Bakuille vaan pitää antaa vähän ravintoa että lisääntyisivät.
Nitraattiriittiammounium on ihan helppo kun mietit ihan ajatuksella.
Ekaksi on kala, kala kakkaa, kakka on aminohappoa, aminohapoista tulee ammonium, nitriittibakteeri iskee ammoniumin kimppuun, tulee nitriittiä, nitraattibakteeri iskee nitriitin kimpuun, tulee nitraattia, kasvit tarvitsevat lannoitetta ja käyttävät siihen nitraattia, paha kala tulee ja syö kasvin, kala kakkaa jne. Että tuosta ei tarvi muuta kuin muistaa järjestys, ammonium -> nitriitti -> nitraatti
Todellakin, aliat vain hiekkapohja, niin tuo saamasi kalastoehdotus toimii aivan täysin.
Kypsyttämisen oppimiseen meni minulta aikaa. Luin asian moneen kertaan ja piirsin toiminnasta havainnollistavan kuvan itselleni. Käytännössä homma oli helppo ja vaivaton, tärkeimpänä toki turvallinen kaloille.
Joten kyllä se siitä, akvaarion kanssa tulee kyllä muutakin ihmeellistä vastaan, mutta uuttahan on mukava oppia.
Eli rohkeasti vain. :)