Abortista taas...

Kerron tässä nyt, kuinka jotkut joutuvat kärsimään siitä, että niin monet nykyään abortoivat lapsensa.
Kun tuttuni ovat olleet raskaana ja sitten on käynyt sellainen ikävä juttu, että lapsi on kuollut mahaan ja se pitäisi saada mahd. pikaisesti pois sieltä, niin lääkärit ovat vain sanoneet, että varataan aika huomiseksi, kun on niin paljon abortintekijöitä jonossa ja ne menevät sitten jo kuolleen lapsen poisottamisen edelle. Se on minusta järkyttävää. Tiedän muutaman tällaisen tapauksen.

Siinä on varmasti hirveää olla vielä ainakin yksi päivä kuollut lapsi mahassa..

Miettikää kannattaako todella tehdä abortti!!!

itse olen kahden lapsen äiti, enkä koskaan ole tehnyt, enkä tule tekemäänkään aborttia.
201283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

säälittävä provo, että oikein muutaman tapauksen tunnet? sikiökuolemat eivät nyt niin kauhean yleisiä ole kuitenkaan, että taidat tuntea ison liudan raskaana olleita naisia?

Äänestä
  • tunnen todella paljon raskaana olevia. Eikä ne niin yleisiä olekaan, mutta satun vain tuntemaan pari tapausta...

    Äänestä

On todella mahdollista, että lapsi kuolee kohtuun. Mikäli kuitenkin useampi tuttusi on kohdannut moisen epäonnen, viittaa siihen että kirjoitat jostain Tshernobylin lähialueilta.

Toisekseen, en näe mitään syytä pilata omaa elämääni siksi, että tutullasi on käynyt huonno onni. Miten minun elämäni pilaaminen auttaisi tuttuasi hänen tilanteessaan?? Saisi henkistä tyydytystä? Outoa sadismia.

Sinulla ja minulla on molemmilla oikeus päättää omasta elämästämme. Minä en kuuna päivänä tule painostamaan sinua aborttiin.

Äänestä
  • Tyttäreni on kukka81. Hän opiskelee ja pitää hauskaa. Olisko tuo viimeisin lausahduksesi kuvastanut jonkinlaista katkeruutta?

    Äänestä

  • sanonut, etteikö ihminen saisi tehdä aborttia.
    Kehotin vain miettimään onko se varmasti oikea vaihtoehto.

    En asu tshernobylissä enkä lähelläkään.

    Enkä todellakaan ole katkera. Olen todella onnellinen siitä mitä minulla on.

    Ja tosiaan kaikilla meillä on oikeus päättää omista asioistaan.

    Ja vielä...En halua pilata kenenkään elämää. Kaikki tekevät kuten parhaaksi näkevät. Ollaan kaikki onnellisia siitä mitä teemme ja mitä meillä on.

    Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille muille, jotka tämän lukevat!

    Äänestä

koita nyt hyvä ihminen päättää,montako niitä tunnet...

Äänestä
  • Pitääkö aina joka kommentista kimpaantua...

    Pari tunnen muutaman tiedän. Onko sillä mitään merkitystä asian kannalta.

    En minä tarkoita mitään pahaa. Kirjoitan oman mielipiteeni, mutta jostain syystä kaikki aina kimpaantuvat niistä.

    Kaikilla meillä on oikeus omaan mielipiteeseen ja omiin tekoihin.

    Tehdään kaikki niin kuiin parhaaksi näemme ja ollaan onnellisia.

    P.s. Eikö sitä enää voi keskustella ihan sivistyneesti kimpaantumatta...

    Äänestä

Olihan kaukaa haettua. Kuules, jotkut joutuu ihan synnyttämäänkin sen kuolleen vauvansa.

Äänestä
  • Kyllä, että jotkut synnyttääkin kuolleen vauvansa.

    Äänestä

sama, kuka sen lapsen tappaa? sillä äidillä oli kuollut lapsi mahassa, (liekö syönyt sen?)meilläpäin vauvat on kohdussa...

mut oikeesti. eikö päivystys hoida moiset tapaukset???

Äänestä
  • minä sen tiedän, että ne lapset kohdussa on. Anteeksi kirjoitusvirheeni.

    Ja päivystys ei hoida tuollaisia, koska ne eivät ole tarpeeksi kiireellisiä tapauksia. Ja päivystyksessä ei tehdä mitään kaavintoja tms.

    Ei kai se nyt kuitenkaan ihan sama ole kuka sen lapsen tappaa..vai oletko tosiaan sitä mieltä.

    Äänestä

  • Kukka82 kirjoitti:

    minä sen tiedän, että ne lapset kohdussa on. Anteeksi kirjoitusvirheeni.

    Ja päivystys ei hoida tuollaisia, koska ne eivät ole tarpeeksi kiireellisiä tapauksia. Ja päivystyksessä ei tehdä mitään kaavintoja tms.

    Ei kai se nyt kuitenkaan ihan sama ole kuka sen lapsen tappaa..vai oletko tosiaan sitä mieltä.

    että yksikään itsensä raskaaksi saava nainen ei voi etukäteen tietää, pystyykö hän synnyttämään elävän lapsen vai ei.
    Eikö siinä tapauksessa ole aivan yhden tekevää miten raskaus päättyy, kun se on päättyäkseen?

    Jokainen joka hankkiutuu raskaaksi altistaa itsensä sille, että hänen alkuunsaattama lapsi kuolee ennen syntymää. Ja kaikki me kuolemme, -joskus.

    Äänestä

Aborttiin ei varmasti kukaan päädy siitä vain, se on aina tosi vaikea ratkaisu. Jos tilanne on todella se, että joutuu abortoimaan lapsensa, tuskin siinä muuttaa mieltään sen takia jos jonkun lapsi on kuolleena kohdussa niin ettei se joutuis jonottamaan mun abortin takia! On siinä taas yksi syy lisää syyllistää niitä jotka on abortin joutuneet tekemään.

Äänestä
  • Kyllä niitä idiootteja on kuule olemassa ja paljon jotka harrastavat seksiä ilman minkään näköistä ehkäsyä...ja sit hups mä oon raskaana, mut onneks on abortti...
    Eipä ne paljoo ajattele kun ne sinne kunhan vaan pääsee vauvasta eroo!!!

    Äänestä

Joo olin tossa reilu vuos sitten alavatsa kipujen takia lääkärissä. Olin siis varannu ajan, ja kun lääkärin aika koitti niin lääkäriä ei näkyny.
Kävin kysymässä monta kertaa että joko kun kivut vaan koveni. Olin siis raskaana ja viikkoja oli 20, eli jo aika pitkällä.Kun parin tunnin odottelun jälkeen lääkäri tulla tupsahti niin oli jo liian myöhästä... Ja syyksi sanottiin että kun tänä päivänä on niin paljon abortin tekijöitä ja siellä oli sattunut jotain niin sen takia kesti niin kauan...
Ihmiset huolehtikaa ehkäisystä jos ette halua lapsia!!!!

Äänestä

Juu niin varmaan on joutunu oottamaan!!!!

Jos lapsi kuolee kohtuun niin se otetaan heti pois!!!!!

Miten noi sun kaverit oikeen sai tietää sen että se lapsi on kuollut?

Äänestä
  • kuin se onkin, niin kyllä joutuu odottamaan. Ei sitä vaan aina heti oteta pois. kyllähän sitä luulis, että otettais...

    Ne on saanut tietää sen, kun lääkäri on niille sanonut, että vauva on kuollut...

    Äänestä

  • Kun minun lapseni kuoli kohtuun raskauden alkuvaiheessa, oli sairaalapaikka varattu seuraavalle päivälle. Minun piti päästä kaavintaan klo 11, mutta todellisuudessa pääsin vasta 13.30, kun oli tullut pari aborttia (kiireellisinä!!!) väliin.

    Et taida tietää mitään raskaudesta. Raskaus todetaan ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa, kun lapsesta voi jotain nähdä. Sydän alkaa sykkiä n. rv.5. Ja kun sydämen sykettä ei näy, on lapsi kuollut. Joko ymmärsit???

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Kun minun lapseni kuoli kohtuun raskauden alkuvaiheessa, oli sairaalapaikka varattu seuraavalle päivälle. Minun piti päästä kaavintaan klo 11, mutta todellisuudessa pääsin vasta 13.30, kun oli tullut pari aborttia (kiireellisinä!!!) väliin.

    Et taida tietää mitään raskaudesta. Raskaus todetaan ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa, kun lapsesta voi jotain nähdä. Sydän alkaa sykkiä n. rv.5. Ja kun sydämen sykettä ei näy, on lapsi kuollut. Joko ymmärsit???

    itse olen yhden lapsen kuolleena synnyttänyt,raskaus oli jo niin pitkällä.Olen pahoillani puolestasi,tiedän mitä on menettää lapsi kohtuun.Tämä nyt aborttiasian vierestä,mutta kun tästäkin asiasta on ollut epäselvyyttä,miten tiedetään,että lapsi on kuollut...kun sydänääniä ei enää etsimällä löytynyt,eikä lapsi liikkunut....

    Äänestä

Itsellä on kolme lasta ja sanoin samoin kuin sinäkin, etten itse pystyisi tekemään aborttia, vaan toisin kävi. Jos joudut tilanteeseen, jossa on vastakkain sikiö ja sinun oma henkesi ja terveytesi, niin kumpi ajaa edelle? Jos on vaarana vaikka kuolla, niin valitsetko yhä sikiön ja vaarannat itsesi ja olet valmis jättämään muut lapsesi ilman äitiä?? Realiteettia peliin. Toivon, ettet joudu valitsemaan, kuten minä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kukka82 kirjoitti:

Kerron tässä nyt, kuinka jotkut joutuvat kärsimään siitä, että niin monet nykyään abortoivat lapsensa.
Kun tuttuni ovat olleet raskaana ja sitten on käynyt sellainen ikävä juttu, että lapsi on kuollut mahaan ja se pitäisi saada mahd. pikaisesti pois sieltä, niin lääkärit ovat vain sanoneet, että varataan aika huomiseksi, kun on niin paljon abortintekijöitä jonossa ja ne menevät sitten jo kuolleen lapsen poisottamisen edelle. Se on minusta järkyttävää. Tiedän muutaman tällaisen tapauksen.

Siinä on varmasti hirveää olla vielä ainakin yksi päivä kuollut lapsi mahassa..

Miettikää kannattaako todella tehdä abortti!!!

itse olen kahden lapsen äiti, enkä koskaan ole tehnyt, enkä tule tekemäänkään aborttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu