Paniikissa

Kuulehan, nyt se elämä vasta on sinulla alkamassa.Odotahan kun lapsesi syntyy ja saat seurata hänen kasvamistaan ja todeta kuinka tärkeä olet lapselle.Sinä olet lapsellesi jumala ensimmäisien vuosien ajan,tärkeämpää ihmistä ei ole kuin äiti ja sitten kakkosena isä.Ota kaikki ihanuus irti lapsesi kasvattamisesta minkä saat.Minä nimittäin tiedän sen kokemuksesta.Minulla on neljä lasta joista en kahden vanhemman kanssa ehtinyt pienenä olemaan riittävästi työkiireiden kanssa.Nyt olen voinut kahden nuoremman kanssa viettää aikaani enemmän.Mikä valtavan ihana kokemus on nähdä kun lapsi kasvaa ja oppii uusia asioita.
Nauti elämästäsi ja lapsesi elämästä.

Hei,
nuo ajatukset aivan normaaleja.. et ole tulossa hulluksi :)
Kyllähän se pistää miettimään (kun sitten oikeasti vauva tulossa), että miten sen kanssa sitten pärjää ja tuleehan siinä vastuukin vanhemmille. Erilainen, uusi vastuu. Mutta turha pelätä etukäteen.. kaikki menee kuitenkin luonnonmukaisella tavalla, sinusta tulee hyvä äiti lapsellesi. Jos pelot tuntuu ylivoimaisilta juttele niistä ystävän kanssa tai neuvolassa MUTTA ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ JÄÄ YKSIN PELKOJESI KANSSA. puhuminen auttaa aina
Onnellista odotusta sinulle :)

Ihan samat ajatukset pyöri munki päässä. Lapsi oli todellakin toivottu ja haluttu mutta sitten kun testi näytti plussaa, alkoi ajatukset että onko tämä nyt sitä mitä haluan?, olenko liian nuori (26)? onko elämä nyt ohi? joskus olin alussa jopa ihan paniikissa, joskus tuntui etten haluakkaan koko vauvaa. Sitten kun maha alkoi kasvaa ja vauva liikuskella mahassa niin tuli jotenkin paljon todempi tunne että joku siellä asustaa ja kaikki pelko ja paniikki on mennyt pois. Luulen että nämä tunteet on ihan normaaleja, onnellista odotusta sinne. Ei se elämä tähän lopu, päinvastoin, uusi elämähän tästä alkaa... toki vain elämäntyyli menee aikalailla uusiksi, ainakin meillä.

Hei! Minulla on aika sama tilanne, toivottu vauva tulossa kesällä ja välillä kalvaa epäilys ja suoranainen paniikkikin, että tervemenoa nuoruus ja itsenäisyys. Olen 27v ja mieheni olen tuntenut kohta 8v.
Ajattelen välillä, että sitten se lapsi määrää kaiken tekemisen, ei voi sunnnuntai-aamuisin kölliä kullan kainalossa puoleen päivään, syödä rauhassa aamupalaa ja tehdä sen jälkeen mitä lystää. (Paitsi joskus harvoin, kun lapsi on hoidossa mummolassa).
Lisäksi joskus käy mielessä, että tähän asti elämäni ja vartaloni on ollut kukkeaa, mutta nyt se äkisti rupsahtaa.
Ei käy kiistäminen, että kyseessä on merkittävä elämän taitekohta tytöstä naiseksi kasvamisessa.

Rakastan pientä massun asukasta, mutta silti minun täytyy välillä kuulla, miksi lapsia hankitaan. Meillä on miehen kanssa ollut todella hauskaa kahdestaan, ollaan reissattu, juhlittu, kokattu, riidelty, sovittu, lököilty jne. yhdessä ajan kanssa. Miksi siis luopua siitä?
Kyllä olen ihan hyviäkin vastauksia saanut, mutta joskus (aika harvoin nykyisin) mieleeni tulee pieni epäilys. Kaipa se kuuluu "taudin kuvaan".

Huokaisin helpotuksesta kun luin että on olemassa muitakin jotka panikoivat tulevaa elämänmuutosta! Testasin kaksi viikkoa sitten plussaa pitkän yrityksen jälkeen ja ensimmäinen viikko meni onnellisen tyynessä ja sekavassa tilassa. Viimeisen viikon olen kiukutellut ja itkenyt ja murehtinut ja ennenkaikkea syyllistänyt itseäni näistä negatiivisista tunteista. Toivon todella että tämä olotila lähtee pois ja osaisin nauttia joka hetkestä kun massu kasvaa. Olisikohan hormoneilla jotain tekemistä asian kanssa? Onhan se melkoinen hormonimuutos, tämä raskaus.
Olen miettinyt ihan samoja juttuja, eli osaanko hoitaa vauvaa, miten parisuhteen käy, olenko enää ollenkaan nainen miehelleni, ja jaksanko nousta öisin ja aamuisin hoitamaan lasta jne..isoja ajatuksia pää täynnä. ja sitten vielä sanotaan että raskaana oleva ei saisi stressata! Yritän myös tässä samalla lopettaa tupakointia mikä ei sekään ole helppoa. Huh.
Mutta on hyvä ja lohduttava kuulla että muillakin on samanlaisia olotiloja. Ehkä minustakaan ei kuitenkaan näiden perusteella tule huonoa äitiä....

Jos et hieman "panikoisi", olisin huolissani!! On täysin normaalia olla hieman huolissaan, kun elämä on totaalisesti muuttumassa!! Lisäksi ne kuuluisat hormoonit tekevät vielä vähän tepposiaan...itsestä on välillä raskausaikana tunutunut, että joku hemmetin alien on vallannut koko pääni, ja pistää minut tunteman ja toimimaan ihan ihmeellisellä tavalla!! ;)) Nauti kuitenkin nyt raskaudestasi, ja muista, huumorilla selviää melkein mistä vaan!!

Ihan samoja "paniikkioireita" olen tuntenut viime päivinä. Testasin plussan pari viikkoa sitten. Kuinka kauan tämä olo vielä kestää? Onko toivoa että alan nauttia olostani jo piankin? Ymmärrän kyllä että kaikki on yksilöllistä mutta olis hyvä kuulla kuinka kauan kestää nämä pelot ja ajatukset uudesta elämästä ja siitä jaksaako sitä ollenkaan.