Vanhemmatko kypsempiä?

Tämä ei nyt todellakaan ole hyökkäys kaikkia yli 20-vuotiaita äitejä vastaan. Mutta haluan nyt esimerkkinä kertoa, että löytyy niitä epäkypsiä äitejä ja isejä vanhemmastakin väestöstä.

Eli esimerkkinä toimivat omat vanhempani, varsinkin isäni. Vanhempani olivat 30-vuotiaita minut saadessaan (yleisen mielipiteen mukaan kypsä ikä siis?). Voin sanoa, että olisin mieluusti ottanut vanhemmikseni ennemmin vaikka 16-kesäiset vanhemmat, kuin nämä kaksi alkoholistia, joiden toilailuja olen saanut todistaa ja hävetä kehdosta saakka. Nykyään isäni on ihan pultsaritasolla. Luojan kiitos minusta ei kuitenkaan tullut FAS-lasta, vaikka äitini ahkerasti joikin, kun odotti minua.
6366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä olen aina ollut sitä mieltä, ettei se rakkaus_ omaan_lapseen ja halu_kasvattaa_hänestä yhteiskuntakelpoinen kansalainen, katso IKÄÄ! Kaikkein eniten ärsyttää kun "vanhemmat" (nuoria äitejä vanhemmat) naiset arvostelee aika radikaalisti nuorta vanhemmuutta.
LAPSI KASVATTAA vanhemmuuteen! Vaikka saisi ensimmäisen lapsensa 40 vuotiaana, väitän ettei hänellä ole yhtään enempää kokemusta ÄITIYDESTÄ / ISYYDESTÄ kuin ensimmäisen lapsensa saavalla 17 vuotiaalla. Elämän kokemusta on toki enemmän...
Ja varmasti vakituinen työ ja muutenkin vakiintunut elämä. Ja mitä vastuullisuuteen tulee, kaikki eivät ole vastuullisia koskaan. Toiset taas kykynevät ottamaan vastuuta hyvinkin nuorina!
Mutta pointtihan onkin siinä, miksi kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla?!
Itse olen saanut ensimmäisen lapseni 17 vuotiaana, minut vanhempani taas ovat saaneet yli 30 vuotiaina. Olen onnellinen vanhemmistani, enkä koe että olisin "kärsinyt" siitä että he saivat minut niin vanhoina. Olen myös todella onnellinen omasta vanhemmuudestani, päivääkään en vaihtaisi pois!! =) Jaksamisia kaikille!

Äänestä
  • katso ikää. Mutta jos 17 vuotiaista ja nuoremmista vanhemmista enemmistö on roskasakkia, on kait täysin ymmärrettävää, että KAIKKIA käsitellään samlla tavalla.
    Vanhemmista ikäluokista taas suurin osa on kunnollisia vanhempia, joten vähemmistönsä mukaan heitäkään ei käsitellä!

    Olen itse teiniäiti enkä ymmärrä yhtään tätä teidän logiikkaanne.
    Häpeättekö itseänne, vai mistä tää johtuu? Mä en ainakaan itseeni häpee. Mun ei tartte puolustella tekosiani ja olla silti täys persläpi, vaan yritän parhaani jotta sopeutuisin tähän ympäröivään yhteiskuntaa sen ehdoilla.
    Olenhan valinnut vanhemmuuden tietäen että helppoo ei tule olemaan!

    Älä myöskään sekoita vanhemmuutta ja vanhemman iästä johtuvia riskejä. Vanhemmuus on kaikille ensikertalaisille uutta ja outoa, mutta ikä asettaa rajoja ja tuottaa riskejä. Kuten tuossa aiemmin sanoin biologiaa emme voi toiseksi muuttaa, vaikka miten mieli tekisi!
    Ihminen kehittyy tiettyä vauhtia tietyllä tavalla, ja vaikka kuinka mäkin tunnen itseni kypsäksi en sitä ole, kun mua verrataan kolme tai neljäkymppiseen. Kuten sanoitkin, elämän kokemusta on heillä enenmmän ja se auttaa monessa asiassa. Sitä ei sovi väheksyä.

    Oma rajallisuutensa kannattaa tiedostaa.

    Äänestä

Sama asia täällä,kyllä omatkin vanhempani on tehnyt lapsuudesta ja nuoruudesta täyttä helvettiä,äitini oli 35-vuotias minut saadessaan.Toisilla ei vain riitä aivokapasiteetti sitä käsittämään...

Äänestä

16 vuotiaat vanhemmat ja itsekin lankesin sitten samaan.
Voin kuule sanoa, ettet toivo itselles alaikäisiä vanhempia. Eikö tässä just ollukin puhe siitä ettei ikä tee vanhemmuutta. Sen tekee persoona.

Mut huostaanotettiin neljä vuotiaana kun nämä kaksi ikuista teiniä oli olleet pari viikkoa hukkateillä ja naapurin äiti (33v. sillon) sairastu. Hänen sukulaiset soittivat sitten soskuun. Jos tuota naisat ei olis ollu, olisin varmaan kuollu nälkään...
Siitä neljästä vuodesta ei jäänyt yhtään hyvää eikä läheistä muistoa. Unohtamaan olen pyrkinut.
Mulla on äidin alkoholismista ollut vaivoja koko ikäni. Samoin vajavaisesta ravinnosta, jota hän raskausaikanaan söi. Tomaatin söi kuulemma sillon tällön mua odottaessaan. Muuten veti kaljaa ja viiniä...

Joten usko mua, vanhempana pärjääminen ei ole sidottu nuoruuteen mitenkään. Sen olen itsekin saanut kokea jo.

Äänestä
  • Todella ikävää tuollainen, mitä olet joutunut kokemaan nuori äiti, mutta on niitä ihan hyviäkin teinivanhempia. Ystäväni sai aikoinaan 16-vuotiaana lapsen, ja vastuullisesti on tyttärensä hoitanut, ei mitään ongelmia. Mutta tämä onkin kai enemmän korvien välissä...

    Äänestä

Ei se ikänä aina sitä kerro että on kelvollinen äidiksi, mutta minun mielestäni on ihan ok rellestää ensin, ja sit rauhottua kun lapsia tulee. Mutta on myös nelikymppisiä äitejä..... jotka ovat sopimattomia äidiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lisa kirjoitti:

Tämä ei nyt todellakaan ole hyökkäys kaikkia yli 20-vuotiaita äitejä vastaan. Mutta haluan nyt esimerkkinä kertoa, että löytyy niitä epäkypsiä äitejä ja isejä vanhemmastakin väestöstä.

Eli esimerkkinä toimivat omat vanhempani, varsinkin isäni. Vanhempani olivat 30-vuotiaita minut saadessaan (yleisen mielipiteen mukaan kypsä ikä siis?). Voin sanoa, että olisin mieluusti ottanut vanhemmikseni ennemmin vaikka 16-kesäiset vanhemmat, kuin nämä kaksi alkoholistia, joiden toilailuja olen saanut todistaa ja hävetä kehdosta saakka. Nykyään isäni on ihan pultsaritasolla. Luojan kiitos minusta ei kuitenkaan tullut FAS-lasta, vaikka äitini ahkerasti joikin, kun odotti minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu