Tottako lienee

Lestadiolaisopista keskustellaan jo kuppiloissakin ja kysymyksiä ja arvailuja kuulee.Eräästä keskustelusta tuli mieleeni kysymys että pitäneekö paikkaansa että vanhoillisten pitää käydä Lestadiuksen hautapaikalla ainakin kerran elämässään tullakseen lopullisesti hyväksytyksi oikeaan oppiin.Onko se joku salaisuus ja missä hautapaikka lienee?
241318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Piti oikein kirjoista kaivaa mihin LLL oli haudattu ja kiersin koko Pajalan hautausmaaan sitten löyty viimeisenä. En tiedä ketään muuta joka olis kertonu käyneensä siellä.

Äänestä
  • käynyt, mutta kesäkuussa kun on Kolari-Pajalan "isot" seurat, vois käydä

    Äänestä

Kaksi maata vasten makaavaa paasia rinnakkain, jossa on toisessa Lestadiuksen ja toisessa hänen vaimonsa nimet, sekä syntymä- ja kuolinajat.
Pajalan hautuumaan keskivaiheilla nuo hautamuistomerkit ovat. Niillä ei ole mitään hengellistä merkitystä lestadiolaisille.

Äänestä

sä tollasta oot kuullu??:) ei se pidä ainakaan paikkansa..et mein ois pakko käydä siellä! ei mitään pyhiinvaelluksia.:) toi on taas joku perätön juoru joka on lähteny liikkeelle ja kaikki nielee sen... itseasiassa mä en edes tiedä mihin lestadius on haudattu! et se siitä jake!!:)

Äänestä
  • Oikea Leatadiuksen hautapaikka lienee Ruotsin puolella jossakin pienellä paikkakunnalla tuntemattomana ettei siitä tule mitään "turistirysää".

    Äänestä

  • Taru kirjoitti:

    Oikea Leatadiuksen hautapaikka lienee Ruotsin puolella jossakin pienellä paikkakunnalla tuntemattomana ettei siitä tule mitään "turistirysää".

    Luin sivun, luin kaks, yhä meni kummemmaks!

    Kun Lars Levi kuoli 21.2.1861, hänet haudattiin Köngäsen vanhaan hautausmaahan. Sieltä hänen ruumiinsa siirrettiin Pajalan uuteen hautausmaahan 1884. (tietojen mukaan Erkki Antti "peri" LLL:ltä jääneen hautapaikan Köngäsessä...)

    Kuitenkin kerrotaan että lopullisen leposijansa Lars Levi sai Pajalassa 1901! Tämä on kuvatekstissä, kuvassa Lestadiuksen perhehauta ja muistopatsas.

    Voidaan kyllä sanoa Lars Levin pyörineen haudassaan.

    Lisäksi olen jossakin historian kirjassa joskus nähnyt kuvan, jossa on k a k s i Lestadiuksen muistokiveä vierekkäin....mikähän se oli.

    ( epäilen, että Hynde kaatoi toisen haudalla käydessään!)

    Äänestä

  • mutsi kirjoitti:

    'Tutkimustyö' käynnissä sielläkin, vai? Kävin eilen kirjastossa, mutta eipä siellä ollutkaan sitä mitä etsin.

    Oletko käynyt muuten täällä: www.laestadiustexter.se
    ???

    Raattamaan haudalla Ruotsin Karesuannon vanhalla hautausmaalla on kaksi muistomerkkiä, itälestadiolaisten pystyttämä puinen ristimuistomerkki ja länsilestadiolaisten pystyttämä kivi. Niin sitä tapellaan kuolleista... ;)

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Raattamaan haudalla Ruotsin Karesuannon vanhalla hautausmaalla on kaksi muistomerkkiä, itälestadiolaisten pystyttämä puinen ristimuistomerkki ja länsilestadiolaisten pystyttämä kivi. Niin sitä tapellaan kuolleista... ;)

    luulin jo päässäni vippaavan...

    Äänestä

  • helemi kirjoitti:

    'Tutkimustyö' käynnissä sielläkin, vai? Kävin eilen kirjastossa, mutta eipä siellä ollutkaan sitä mitä etsin.

    Oletko käynyt muuten täällä: www.laestadiustexter.se
    ???

    joku ilta sitten näitä sivuja esiteltiin, mulla vaan tuo tekniikkapuoli toisinaan tekee tenkkapoon ....

    Äänestä

Kyllä meidän siellä pitää käydä, vaikka jotkut vääräoppiset täällä muuta väittävät. Siitä ei vaan paljoa puhuta. Hautapaikka on Pajalassa ja siellä käydään kunnioittamassa tämän etsikkoaikamme ensimmäistä ja parasta työntekijää. Käymällä haudalla ja koskemalla otsalla hautakiveen välitämme kunnioituksemme oikeaa oppia kohtaan ja saamme hengellemme suoran vahvistuksen. Ilman välikäsiä.

Äänestä
  • Siellä hautakiven takana on iso ruokalusikka, jolla pitää laittaa multaa siitä maasta suuhun merkiksi, että on kuravelliä suupielissä. Sitä lusikkaa ei saa pestä koskaan ihmiskonstein, vaan sen puhdistaa luonto tavallaan(torakat, madot, luteet, kärpäset ym.)

    Äänestä

  • Anteeksi nyt vain, mutta vanhollislestadiolaisten ei tarvi käydä missään lestaudiuksen haudalla.Se ei ole uskon tarkoitus ja päämäärä että kävisimme kerran haudalla.(hieno asia on jos vain suinkin voi käydä ja on mahdollisuus, mutta uskomme ei pakota sitä)niin kerta..................

    Äänestä

  • uskon sisar kirjoitti:

    Anteeksi nyt vain, mutta vanhollislestadiolaisten ei tarvi käydä missään lestaudiuksen haudalla.Se ei ole uskon tarkoitus ja päämäärä että kävisimme kerran haudalla.(hieno asia on jos vain suinkin voi käydä ja on mahdollisuus, mutta uskomme ei pakota sitä)niin kerta..................

    LLLn haudalla Pajalassa, se on pyhä paikka varsinkin vlsille. Kierretään ensin koko hautausmaa pari kertaa vasta- ja kerran myötäpäivää. Kumarrukset portilla ovat tärkeitä. Lapset kuljetamme aina mukanamme, siis kaikki 15, jotta hekin oppisivat kunnioitusta. Haudan suuteleminen on erittäin tärkeätä ja se mitä tässä aiemmin kerrottiin lusikalla maata maistaminen. Lusikka on muuten sama mitä L käytti Lapissa matkustaessaan. No, joskus annamme lasten pitää pienen piknikinkin haudalla, varsinkin kesällä. Talvella tahtoo mehut jäätyä.

    Äänestä

  • Ei ole valhe kirjoitti:

    kuules sulla on joku ihan oma herännäisyys=ehkä jokin pikkuesikoinen.Mistä ihmeestä sinä tollasta olet keksinyt!ovatko suviseurat sinulle tuttuja?

    Äänestä

  • vanhollislestadiolainen kirjoitti:

    kuules sulla on joku ihan oma herännäisyys=ehkä jokin pikkuesikoinen.Mistä ihmeestä sinä tollasta olet keksinyt!ovatko suviseurat sinulle tuttuja?

    Mustaa huumoria nuo vaan on.
    Kaikki vaaan niin mielellään haluu uskoo ennemmin noita legendoja.

    Oppivatpahan ihmiset kriittisimmäksi palstan provo kirjoituksiin.

    Äänestä

  • Ei ole valhe kirjoitti:

    LLLn haudalla Pajalassa, se on pyhä paikka varsinkin vlsille. Kierretään ensin koko hautausmaa pari kertaa vasta- ja kerran myötäpäivää. Kumarrukset portilla ovat tärkeitä. Lapset kuljetamme aina mukanamme, siis kaikki 15, jotta hekin oppisivat kunnioitusta. Haudan suuteleminen on erittäin tärkeätä ja se mitä tässä aiemmin kerrottiin lusikalla maata maistaminen. Lusikka on muuten sama mitä L käytti Lapissa matkustaessaan. No, joskus annamme lasten pitää pienen piknikinkin haudalla, varsinkin kesällä. Talvella tahtoo mehut jäätyä.

    Eikös teillä vanhoillisilla käytetä mitään vällyjä siinä hautakäynneillä? On siinä mulla lessut!!!
    Kyllä meillä esikoisilla aina joku porukasta kiipeää siihen vieressä olevaan mäntyyn ja tiputtaa vällyn toisten haudallaolijoiden päälle. Mutta teillähän on se touhu mennyt niin maalliseksi...

    Äänestä

  • puhujaveljiä. Kysykääpä huviksenne seuraavissa seuroissa onko puhuja käynyt. Vastaus on aivan varmasti kyllä (tai sitten välttelevä ja haluaa olla vastaamatta...)

    Äänestä

  • Matkaaja kirjoitti:

    Eikös teillä vanhoillisilla käytetä mitään vällyjä siinä hautakäynneillä? On siinä mulla lessut!!!
    Kyllä meillä esikoisilla aina joku porukasta kiipeää siihen vieressä olevaan mäntyyn ja tiputtaa vällyn toisten haudallaolijoiden päälle. Mutta teillähän on se touhu mennyt niin maalliseksi...

    Miks meille ei oo kerrottu! Siis ootte pantannu tämmöstä tietoo.

    Miten valitaan puuhun nousija? Multa kyllä jää nousemati, mieli tekis skarpata mutta niin huimaa päätä ja syväntä läylöö...

    Ihme juttuja teillä, ne vasta maallisia on. Tuodaan jotain välineitä pyhälle paikalle ja tehdään koko usko välineuskoksi. Me kyllä uskomme perinteisiin keinoihin.

    Oletteko tienneet, että jos seisoo LLL:n (rauha hänen muistolleen) haudalla käsillään 2 tuntia liikkumatta, niin veri pakkaa päähän ? Se on osa meidän kunnioitusjuttuja, joita ei tietenkään kaikkia voi kertoa.

    Äänestä

  • Pave kirjoitti:

    te ootte nim punasia?

    Äänestä

  • mutsi kirjoitti:

    Miks meille ei oo kerrottu! Siis ootte pantannu tämmöstä tietoo.

    Miten valitaan puuhun nousija? Multa kyllä jää nousemati, mieli tekis skarpata mutta niin huimaa päätä ja syväntä läylöö...

    ja sitten riittää...

    ettekö oo kuulleet että vällyyn tarvitaan 12 lampaannahkaa, jotka on ommeltu yhteen.

    Äänestä

  • Fedja-setä kirjoitti:

    puhujaveljiä. Kysykääpä huviksenne seuraavissa seuroissa onko puhuja käynyt. Vastaus on aivan varmasti kyllä (tai sitten välttelevä ja haluaa olla vastaamatta...)

    Lukkarit myös.
    Veisaavat haudalla LEEVI and the LEEWINGSin (vahvuus 1 18) laulun "Niin pitkä matka, on Jellivaaraan"! Laulun sävelmä on sama kuin aikoinaan Kankkulan kaivolla-ohjelmassa Tippavaaran isännällä.

    Äänestä

  • ...Että ihan tässä huumorilla moisia urbaanilegendoja kommentoidaan.

    Eipä sillä, ihan hauskoja tekstejä:)

    Olen minäkin kuullu legendan kristityistä ylipäätään, että heihin kannattaa suhtautua varauksella. Kuulemma syövät ruumiita ja juovat verta rituaaleissaan aina sunnuntaina, kun palvovat Kristusta;)

    Tämä "pyhiinvaelluslegenda" lienee samaa luokkaa.

    Ande

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jake kirjoitti:

Lestadiolaisopista keskustellaan jo kuppiloissakin ja kysymyksiä ja arvailuja kuulee.Eräästä keskustelusta tuli mieleeni kysymys että pitäneekö paikkaansa että vanhoillisten pitää käydä Lestadiuksen hautapaikalla ainakin kerran elämässään tullakseen lopullisesti hyväksytyksi oikeaan oppiin.Onko se joku salaisuus ja missä hautapaikka lienee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu