Mitenkäs paljon täällä palstalla on ihmisiä jotka opintojensa ohessa käyttävät hamppua nautintoaineena? Ja tarkoitan nyt lähinnä korkeakouluja opiskelevia, en yläaste tai lukioikäisiä junnuja.
Kun minulla on aina ollut sellainen kuva että hamppu on lähinnä "fiksujen" nautintoaine. Ja en kyllä tosiaan olekaan sitä juuri tavannut muissa piireissä... ( nuoret poisl. )
Ni väkisinkin tulee mieleen että eikös tuon opiskelun kautta löytyisi kanava painostaa hallitusta. Kun ne siellä on niin huolissaan siitä että saadaan nopeasti opiskelut alta ja päästään työelämään suurten ikäluokkien eläkkeitä maksamaan...
Jos tarpeeksi iso osa hamppumielisistä opiskelijoista ilmaisisi tyytymättömyytensä nykyistä hamppupolitiikkaa kohtaan ja ilmottaisi vaikka että ei missään tapauksessa jää suomeen töihin nykyisen politiikan vallitessa. Eli jokainen kouluttaisi täällä itsensä loppuun veronmaksajien rahoilla ja sitten siirtyisi ulkomaille töihin maksamaan verojaan muualle.
Kun ei hallitus tunnu ymmärtävän järkikieltä niin ehkäpä se rahan kieltä ymmärtäisi? Onko kukaan muu miettinyt tätä?
Kun minulla on aina ollut sellainen kuva että hamppu on lähinnä "fiksujen" nautintoaine. Ja en kyllä tosiaan olekaan sitä juuri tavannut muissa piireissä... ( nuoret poisl. )
Ni väkisinkin tulee mieleen että eikös tuon opiskelun kautta löytyisi kanava painostaa hallitusta. Kun ne siellä on niin huolissaan siitä että saadaan nopeasti opiskelut alta ja päästään työelämään suurten ikäluokkien eläkkeitä maksamaan...
Jos tarpeeksi iso osa hamppumielisistä opiskelijoista ilmaisisi tyytymättömyytensä nykyistä hamppupolitiikkaa kohtaan ja ilmottaisi vaikka että ei missään tapauksessa jää suomeen töihin nykyisen politiikan vallitessa. Eli jokainen kouluttaisi täällä itsensä loppuun veronmaksajien rahoilla ja sitten siirtyisi ulkomaille töihin maksamaan verojaan muualle.
Kun ei hallitus tunnu ymmärtävän järkikieltä niin ehkäpä se rahan kieltä ymmärtäisi? Onko kukaan muu miettinyt tätä?
Vastaukset 51
Vanhimmat
Minä ainakin aion muuttaa Suomen nykyisen politiikan vallitessa ulkomaille valmistuttuani. Nimittäin veropolitiikan. Valtio vie mielestäni kohtuuttoman suuren osan tuloistani.
Huumausainepolitiikan suhteen minulla ei ole valitettavaa. Korkeintaan rangaistuksia voitaisiin koventaa. On järjetöntä väittää että huumausaineita tulisi laillistaa sen vuoksi että a) jokin toinenkin huumausaine on laillistettu, b) jossakin muuallakin on huumausaineita laillistettu, c) erilaisilla absurdeilla väitteillä huumausaineiden laillistamisen positiivista vaikutuksista.
Lisäksi mielestäni kukaan "fiksu" ei käytä huumausaineita. Olen ollut korkeakoulumaailmassa useita vuosia, enkä tiedä siellä ketään joka käyttäisi hamppua. Sensijaan tiedän useitakin alhaisen koulutus- ja sosioekonomisen asteen henkilöä, jotka kyllä käyttävät. Epäilemättä näitä pössyttelijäopiskelijoitakin kyllä on, mutta en jaksa todellakaan uskoa että ongelma olisi kulminoitunut yliopistomaailmaan.
Kannabislainsäädäntö harvoin on niin merkitsevässä asemassa sellaisille yksilöille, joille hamppu tosiaankin on vain mauste elämän hernekeitossa, että riittäisi syyksi lähteä ulkomaille työelämään.
Opiskelen yliopistossa, polttelen, ja alan kasvattaa itse heti kun siemenet saapuvat. Natikan kävin juuri postista noutamassa :>
Huumausaineista kiinnostus rajoittuu lähinnä kannabikseen ja tiettyihin psykedeeleihin, joskin joitakin muitakin substansseja on hauska uteliaisuudesta kokeilla.
Opiskelijalle huomautukseksi, että asenteesi voi hyvinkin vaikuttaa siihen etteivät alan ihmiset tahdo olla tekemisissä kanssasi/paljastaa käyttöään sinulle.
Itse aikoinaan kynnyksen ylitettyäni ja asian esille otettuani yllätyin kovasti huomatessani kuinka moni oikeastaan pössyttelee.
En kuitenkaan usko että kannabiksen, sen paremmin kuin alkoholinkaan käyttö on juurikaan sidoksissa sosiaaliluokkaan.
Ja pakko vielä ilmaista kantani, että koulutus ja fiksuuskaan ei lainkaan välttämättä kulje käsi kädessä. Tunnen joitakin älykkäitä ja luovia ihmisiä jotka ovat valinneet toisenlaisen elämäntyylin koulutus-, ja työelämän oravanpyörän asemesta. He tekevät yksinkertaista ja matalalle arvostettua, mutta kuitenkin leivän pöytään tuovaa työtä, panostaen säästyneen ajan itseensä, harrastuksiinsa ja elämän tärkeämpiin arvoihin.
Ei ehkä ollenkaan huono kortti.
Muistelin, että yliopiston ja kannabiskokeilujen suhteesta oltiin tehty joku tutkimus. Ja löytyihän se hetken etsimisen jälkeen:
---
Yliopistovuodet lisäävät kannabiskokeiluja
16.05.2003 05:22
Kannabiksen kokeilu ja käyttö lisääntyvät korkeakoulussa opiskeltujen vuosien myötä, kertoo tuore väitöstutkimus.
Kannabiksen kokeilut kasvavat pitkäaikaistutkimuksen mukaan ensimmäisestä opiskeluvuodesta viidenteen jopa noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.
Yliopistoon tullessaan naisista noin joka kymmenes ja miehistä lähes viidennes on kokeillut kannabista jo yliopistoon tullessaan, kertoo väitös. Lääketieteen lisensiaatin Ulla Salosen väitös tarkastetaan tänään Helsingin yliopistossa.
(MTV3)
Linkki uutiseen:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2003/05/168907
---
Ja omakohtaiset kokemukset kyllä puoltavat tätä. Ekan kerran törmäsin hamppuun korkeakoulussa. Ja niin monet muutkin ystäväni siellä tämän harrastuksen itselleen löysivät.
Et ole tainnut itse kokeilla kannabista?
Kun puhut huumausaineista et varmaankaan sisällytä siihen esim. alkoholia.
Kyllästyttää ihmisten asenteet kaiken propagandan jäljiltä, huumeet on paha, huumeet tappaa jne. Mediassakin voitaisiin alkaa puhua aineista niiden omilla nimillä, käyttäen myös tieteellisiä tutkimustuloksia asiasta keskusteltaessa. Näyttää onneksi kuitenkin siltä, että pikku hiljaa keskustelutkin muuttuvat asiallisempaan suuntaan.
Se että kannabis on laitonta, riittää jo useimmille argumentiksi. Ollaanpa sitä suomessa niin korkea moraalista kansaa, autolla kyllä ajetaan päin punaisia ja mediasta saa nähdä ja kuulla kuinka rakas kulttuurimme on kenenkään kyseenalaistamatta, juomakulttuuri...
Olen asunut hollannissa 4-vuotta ja voin sanoa kokemuksesta ettei siellä ole kannabiksesta ongelmia...ainoastaan turistien tulva, ja nehän tuovat maalle aika lailla valuuttaa. Pilven polttajat ovat yleensä juojien vastakohtia: rauhallista porukkaa! Useimmilla juomahalut tyssähtävät "huumesätkään".
Häkellyttävää, että amsterdamissa, huorien ja huumeiden kaupungissa ei tappelun nujakoita usein pääse seuraamaan (yhden käden sormilla on nujakat laskettavissa, ja kävin ulkona tosi paljon).Alkoholista ei myöskään ole yhtä mittavia ongelmia kuin suomessa...eikä kovista huumeistakaan, enempää kuin helsingissä. Miten se on mahdollista kun huumeita extaasista heroiiniin tuputetaan kadunkulmissa aamusta iltaan? Kahvilossa tupruutellaan ruohoa ja hassista, huoltoasemalta saa viinaa 24h.
Ehkä se juju on juuri siinä. Täällä suomessa totaali kieltämistä on yritetty ja yritetty mutta huume ongelma senkuin pahenee, alkoholiongelmista puhumattakaan. Taitaa sellanen totaali kieltämisen ajatus se absurdimpi olla. Suomessa valvotaan ja säännöstellään(yritetään) tässä aisassa ihan liikaa.
Itse vedän rajan koviin huumeisiin, niihin en halua koskea, enkä suosittelisi kenellekään. Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta ystävistäni (suomessa)olen saanut huomata mitä ne voi saada aikaan, eikä ole tarvetta kokeillakaan.
Sinällään kyllä suututtaa tää laki, kun nuoret jotka haluavat kokeilla kannabista, voivat hyvinkin ajautua kokeilemaan jotain kemikaalia kannabiksen ollessa vaikeammin saatavilla tai saatavilla just siltä pilven diilarilta. Suomen hassis on sitäpaitsi niin täynnä paskaa, kirjaimellisesti, ja monenmoisia epäterveellisiä substansseja, (tulee se vaan niin pitkän matkan takaa)että jos sitä saisi puhtaana luonnontuotteena rehellisesti kaupasta, olisi se ainakin sitä ihteensä (terveellisempää).
Tutustu lääketieteellisiin faktoihin,mm. WHO on tehnyt kannabiksesta laajan raportin (jossa sen todetaan mm. olevan vähemmän haitallista kuin esim. alkoholi tai tupakka).
Kannabista on käytetty lääkkeenä vuosisatoja ja tullaan varmasti myös käyttämään, laillista tai ei!
yliopistomaailmassa hamppua liikkuu,tiedän sen omista kokemuksista.Enkä ole sosioekonominen katastrofi,vaan tulen koulutetusta perheestä,ja opiskelen kauppakorkeassa.
Onneksi olkoon että olet syntynyt tietyn värinen lusikka pers.., no eikai. Mun pointti on et yliopistossa opiskelevista varmasti suurin osa omaa vanhempiensa takia kohtalaisen hyvän talodellisen taustatuen. Kun on rahaa niin voi välttää tiettyjä ongelmia pintapuolisesti ja tällä meinaan: hienoja vaatteita, hyvää ravinnonsaantia jne. , eli outfit on kunnossa, mutta samalla lailla kaikki doupit sekä miedot että vahvat vaikuttaa ihmisen sisimpään , tuli sitten jakomäestä tai westendistä. Uskoisin et jos ihmiset vain kykenisivät olemaan ilman viinaa ja ilman minkäänmoisia huumeita ni varmasti valmistuisivatkin nopeammin...? Itsestään selvähäähän tämä on, mutta niin hemmetin vaikeeta. enimmäkseenhän ihminen tietää mitä tulisi tehdä, mutta ei vain kykene siihen ja tätä asiaa budi vain pahentaa. TAHDONVOIMAN RIPPEET....DAA ¤_*
Olisko ollut aihetta ilmottaa, mistä osotteesta tämän ko. artikkelin löytää?
Jotain löytyy esim. täältä: http://kannabis.port5.com/info.html
mutta mun opiskelut on ainakin vielä ihan trimmissään,eli sujuneet ajallaan.En itse suosittele kellekään,mutta itse olen käyttänyt välillä enemmän,nyt vähemmän.
Aina sitä voi perustella lähestulkoon mitä tahansa.. Mä oon poltellut aikaisemmin n.11v budii ja kannabista. Jossain vaiheessa tuli kuvioihin xtc ja piri lähinnä viikonloppuisin bileissä käytettynä. Nyt oon ollut 2v. käyttämättä yhtään mitään (noh, alkoholia satunnaisesti) ja huomaan näkeväni asiat paljon selkeemmin, aidosti, rehellisesti ja puoluettomasti, jolla tarkoitan sitä et kun päihteet on suuri osa elämää niin tulet varmasti sokeaksi ainakin osittain etkä kykene näkemään juuri mitään pahaa käytössä. Mä voin sanoa heränneeni TODELLISUUTEEN, enkä enää pakene sitä vaan KOHTAAN sen ja nautin aivan ffvitusti enemmän AIDOISTA tunteista. Yksi asia ihmetyttää mua: mix sitä hatsii puolustetaan henkeen ja vereen?? Sen kautta koetaan kaikki elämänsisältö. Hyvää pöhnäilyä vaan niille jotka on sille tielle exynyt... tiedostettuna valintana en hatsin polttoa todellakaan pidä!! ON se niin jännää ja kiehtovaa aluxi ja sitten se ottaa jo vallan koko elämästä. Tulppaanit kukkiikin jo pikkuhhiljaa siellä Adamis...
Se on hyvä että olet löytänyt tasapainon ja onnen elämääsi. Jos nauttii elämästä enemmän ilman mitään, mikäs sen parempaa.
En usko että mikään on vain hyvä tai paha, jollakin tavalla molemmat vastakohdat aina näyttäytyy, niin myös kannabiksessa. Oon polttanu myös n.10-vuotta paljonkin ja on siitä välillä ollutkin jonkinmoisia ongelmia ja haittoja. Mutta ei se valtaa kaikkien elämästä todellakaan ota! Kohtuudella pitäisi kaikkea käyttää...eikä se ole välttämättä helppoa oli sitten kyse mistä nautinto aineesta vaan.
Sitä puolustellaan kuitenkin paljon ehkä siksi ettei kaikilla arvostelijoilla ole tarpeeksi tietoa aineesta ja kun se on laitonta, mikä taas tuo monia ongelmia joilta kenties voisi välttyä laillistamisen myötä.
Mun mielestä ongelma on myös just asenne alkoholiin...lähinnä niin super myönteinen ja hyväksyvä, ja pakonomainen, ja kuitenkin tiedetään mitä myrkkyä se on. Jos alkoholisti tai juoppo, esimerkkinä, pääsisi eroon viinasta rentoutumalla kannabiksen parissa, sehän voisi myös pelastaa henkiä.
Miksei voisi olla tällaista vaihtoehtoa alkoholille? Vai mikähän meteli siitä nousisi jos alkoholi yritettäisiin kieltää,taas.
Olen tavannut ihmisiä jotka ovat jättäneet kannabiksen siitä seuranneiden ongelmien takia(monet varmasti käyttäneet muitakin aineita samoihin aikoihin) ja sitte ne saarnaa kuinka kauheeta se polttaminen on jne, sääli että heillä on vieläkin ongelma siitä(en nyt väitä ,et sulla olis enää). Jos ne ois ihan sujut ja tyytyväisiä savuttomasta elämästä ei niitten tartteis olla suvaitsemattomia ja tuomita muiden käyttöä. Nekään tyypit ei ois musta nähny päällepäin että poltan, siis mikä se ongelma on?
Esim. mun serkku on polttanu paljon, liikaa hänelle.Ei saanu mitään aikaseks niinä vuosina ja nyt on aika päihdevastainen,mutta juo sillon tällöin ja polttaa röökiä. Mä oon asunu ulkomailla ja opiskellut ammatin...kysyinkin siltä että kerropa mitä haittaa sä näät siitä mulle koituneen,ku se saarnas siit taas kerran, eikä se pystynyt mainitsemaan mitään.
Noh, ehkä siinä jotain syytä miksi puolustella, laittomuus ei ole ratkaisu. Toisille sopii yks, toisille toine, pääasia et oltas rauhaa ja rakkautta toteuttava kansa, maailma....
Se puolustus on lähinnä mainostusta. Sillä yritetään rikkoa ennakkoluuloja.
Olen iloinen, että sinulla on kokemuspohjaa puheillesi. Se tekee tekstistäsi paljon vakuuttavampaa.
"Hyvää pöhnäilyä vaan niille jotka on sille tielle exynyt... tiedostettuna valintana en hatsin polttoa todellakaan pidä!!"
Tästä suoraan eri mieltä. Oma taustani on se, että olen lopettanut polttelun n. 2v sitten, eli olen nyt varmaankin suht. samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Mielestäni mitään päihdettä ei pidä käyttää koko ajan. Eli siinä lähdit väärille linjoille jo alusta lähtien omassa käytössäsi.
Koska elän itse aika puhdasta elämää, pystyn suhtautumaan päideasioihin erittäin objektiivisesti. Ja FAKTA on se, että kannabis on miedompi päihde kuin alkoholi. Jos jotain _pitäisi_ käyttää, niin sen valitsisin milloin vain alkoholin ohi.
...tämä kannabiskeskustelu näemmä. On aivan totta, että liikaa hiisailevista näkee kyllä kannabiksenkäytön haitat aivan selvästi, ja esim. itselläni on kyllä tällaista pilvideeku-tuttavaporukkaa jonkun verran. Äijät muistuttavat, perkule sentään, vuosi vuodelta enemmän ja enemmän linnunpelätintä niin psyykkisesti kuin fyysisestikin!
Eli onhan siitä kiistämättömiä haittoja, se on vallan totta se, vaikkeivät kannabishihhulit asiaa ehkä kovin herkästi suostu myöntämäänkään. MUTTA SITTEN TOISAALTA on myös _aivan_ yhtä totta sekin, ettei satunnainen blaadailu kyllä psykofyysisesti tervettä aikuista juurikaan vahingoita.
Niin, ja tällaisiakin tuttavia vastavuoroisesti sitten löytyy em. variksenpelättien lisäksi myöskin runsaasti, eli eihän se hamputtelu kyllä _itseisarvollisesti_ mikään kaamea helvettiin viettävä kalteva pinta ole, vaikka huumehysteerikot kuinka muuta väittäisivät. Kannabista kun näet voidaan käyttää, ja sitä myös käytetään, kohtuudellakin.
Eli näin, ja sepä sitten siitä ainakin omalta puoleltani! Tämä kun on nähkääs ainakin pidemmän päälle aika tylsä aihe tämä netin kannabisdebatti. Eikä myöskään näytä ollenkaan siltä, että tällä samaa prkln rataa kiertävällä juupas-eipäs-touhottamisella mihinkään päästäisiinkään - nyt tai tulevaisuudessa :/
PS. Eikä nyt sitten pleez TAAS vedetä sitä wiinaa tähän mukaan, jooko? Sekin läppä kun on jo AIKA monta kertaa kuultu...
Ja saahaan viel kuullakin....ei voe kuule mittää....ennenku asiat kehittyy
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9802/980218/9802180319.html
Sieltäpä löytyy uutinen suomalaisillekin.
Yks ongelma kannabiksen laittomuudessa on se, että osa siitä jengistä joka myy kannabista eteenpäin, diilaa koviakin huumeita. Nämä parasiitit sitten tyrkyttävät myös näitä kannabiksen ostajille (pakollakin!) ja syntyy lisää sekopäitä narkkareita...
Siksi kannattaakin suosia tee-se-itse menetelmillä tuotettua tavaraa. (=Joko itsekasvatettua tai ystäväpiirin keskuudessa tuotettua... tosin tässäkin tietysti riskinsä)
Kaikilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta siihen, joten he pahassa tapauksessa päätyvät ostamaan sitä paskaa myrkyllistä lätkää joltain pirinistiltä, joka pahimmassa tapauksessa tekee juuri tuon edellämainitun. Itse mielummin lopetan polttelun, kuin tutustun moisiin...
Hampun käytöstä pätkii muisti ja tulee ajatuskatkoksia. Pidempään käyttäneet eivät pysty keskittymään vaan lähinnä uneksivat ja masentuvat. Sosiaalipummeja heistä tulee-
...eikä käytön ajallisesta kestosta, aivan kuten brenkunkin kanssa.
Ne taitaa olla niit sun oireita, eläpä kuule ala huuteleen tommosia...sosiaalipummius ei oo pilveen sidonnainen, senkin ääliö
No, vaikket tarkoittanutkaan tätä lukiolaisille, niin oon kuitenki poltellut nelisen vuotta...nyt ehkäpä vuoden päivät päivittäin.
Samalla käynyt lukiota hyvin arvosanoin. Eli toisin sanottuna keskiarvo on 8,4. joka kokeen oon käyny tekemässä kannabiksen vaikutuksen alaisena :D ja tunneillakin on tullut oltua ja läksyjä on tullut tehtyä, joten lukiossa ainakin menee hyvin.
Tavoitteena on lähteä lukemaan filosofiaa yliopistoon.... :D
Ennen polttelin lähes päivittäin, mutta ammattikorkeassa en ehdi usein polttelemaan kun käyn lisäksi töissä. Polttelen kerran viikossa, joko parin lasillisen kanssa tai alkoholin korvikkeena. Ennen, ryypätessäni kerran viikossa saattoi viikollakin laiskottaa, oli henkisesti paha olla ja koulukin kärsi, mutta nyt käytän alkoholia aika minimaalisesti ja koulukin maistuu. Tosin sitten kun luokkakaverit pyytää baariin, niin ravintolan henkilökunta ei tue ilmaista notkumista, joten joudun "väkisin" juoda (siviiliuhri). Ei mulla periaatteessa mitään alkoholia vastaan oo, senkin teen itse, ettei valtio verota, mutta mulle se ei sovi.
Tupakan polton olen lopettanut kokonaan, se olikin ihan typerää; mikä siinä on rahojen vastike - syöpä? Lisäksi pidän luomusta; kasvatan itse hamppuni, tietääpä ainakin mitä saa, eikä välttämättä tarvitse tukea järjestäytynyttä rikollisuutta.
Olen sun kanssa samaa mieltä ja kävin laittamassa nimeni netissä olevaan vetoomuslistaan hyvän asian puolesta. Kuunnellessani esim. Jukka Poikaa (kapteeni ä-nestä) mietin aina kuinka asiat voisivat olla tämän asian tiimoilta paremmin. Siviiliuhri on aika hyvä tähän paikkaan! Minkä ihmeen takia halutaan pitää alkoholi ja varsinkin tupakka laillisena, kun on todettu ettei tupakka tee hyvää kenellekään! Alkoholi tietysti kohtuudella, mutta kuinka nuori väärinkäyttää sitä? Katsellessani ikäluokkieni alkoholin täyttämää baari-iltaa tappeluineen, olen yhä enemmän rauhallisen (hamppu)koti-illan kannalla. Mikään nautintoaine ei tuo minulle yhtä suurta nautintoa, kuin muutama jointti hyvien kavereiden kera, musiikkia kuunnellen ja keskustellen. Tämän rauhallisen koti-illan haluaa valtio vaihtaa mieluummin baarirähinään, miksi?
Siinä oli Elinalla jälleen tyypillisen hamppuriippuvaisen puolustuspuhe. Yritä vain todistella epätoivoisesti itse itsellesi käytön ihanuutta - totuus on että olet pahasti koukussa ja riippuvainen aineesta, aivosi tylsistyvät, muistisi pätkii ja elät sivuraiteella. Mutta surullista kyllä sen huomaa itse vasta aina viimeisenä.
Pura vihasi muualle, vaikkapa raivoraittiiden palstalle! Jos minulle ei alkoholi sovi, se ei tarkoita etteikö sopisi muille. Mielestäni jokainen saa itse päättää, mitä nautintoaineita käyttää! Itse vietän monta krapulapäivää alkoholin nauttimisen jälkeen, joten siinä ei koulukaan maistu. Saan kai sitten nauttia luonnon antimista, jos se ei itseäni haittaa (ekiä pitäisi muitakaan haitata!)
Totuus on, että elän aivan normaalia elämää, asun vuokralla avopuolisoni kanssa (hän on täysin raitis) ja "huollettavanamme" on kaksi kania ja akvaarioitakin saman verran. Kumpikin opiskelee päätoimisesti ja molemmat ovat lisäksi töissä. Hamppuni kasvatan itse, eli siihen ei kulu rahaa (ei tarvi varastella, niinkuin me narkkarit tapaamme tehdä saadaksemme pakonomaisesti huumeita). Elän ihan normaalia ja tasapainoista elämää, kiitos vaan huolenpidosta.
Kertoessani, että poltan kerran viikossa, niin se on ihan maksimi. Kuinka ihmeessä voin olla riippuvainen jos saatan välillä olla yli neljäkin kk polttamatta, ajattelematta asiaa sen enempää? Sitten vaan joskus kun saa mukavaa seuraa, saattaa hamppu maistua. Moni nuori juokin useammin kuin minä poltan ja juon yhteensä, joten kuinka kehtaat?
Olen kyllä tietoinen hampun haitoista, samoin kuin tupakan ja alkoholin, joten mistä ihmeestä moinen haloo? En juo kahvia, en ole työnarkomaani, en polta tupakkaa, enkä juo pahemmin viinaakaan, joten kai minullakin paheeni saa olla? Muistissanikaan ei ole mitään vikaa, koulussa pärjään siinä missä muutkin. Aivonikin saavat ihan tarpeeksi "jumppaa" opiskelun, työnteon ja urheilun avulla. En ole muuttunut ihmisenä muuten, kuin että minusta on tullut suvaitsevaisempi ihmisiä kohtaan. Kannattaa kokeilla sitä, saattaisi sopia sinullekin ;)
Tarkoitus ei ollut loukata ketään kirjoituksellani, mutta sinäpä sen sitten päätit aloittaa. Ja sitten sanotaan, että "me narkkarit" olemme vihaisia ja patoutuneita... Säälin sua todellakin. Vedäppä vaikka kunnon päiväunet ja nauti elämästä :) Tee pitkä lenkki kirpeässä pakkassäässä tai juo lämmintä kaakaota hyvän kirjan kera... Vai onko nuo vain narkkareiden huveja? Miten "te normaalit" ihmiset huvittelette?
Oletko ikinä edes kuullut hampusta, saatikka tietoinen siitä, ettei se aiheuta fyysisitä riippuvuutta? Psyykkisestä sen verran, että jos on psyykkisesti heikko saattaa jäädä koukkuun mihin tahansa: hamppuun, uhkapeleihin, alkoholiin, tupakkaan, väkivaltaan jne. Ihmisillä, joiden psyyke kestää, voivat kyllä ihan huoletta esim. nauttia alkoholia kerran viikossa (nyt en sitten puhu terveyden kannalta!), mutta heikko ihminen jää riippuvaiseksi. Oliko vielä jotain???
Anna kaikkien kukkien kukkia!
Se hame päälle.
Jaahas, tulikos nyt se vaihe vastaan, kun järjelliset argumentit loppuivat ja otetaan asiaan mitenkään kuulumattomat heitot kehiin? :)
Mara
Maran kanssa ihan samoilla linjoilla... "Taviksilta" loppuu sanottava, joten ei ole muuta asetta, kuin v****ilu... How sad :(
Ois ollu kiva kuulla Ellu sunkin suusta vielä jotain järkevää! Hame, miksi? Olen koko pienen ikäni kulkenut farkuissa, hameet on ehkä sitten niille, joilla on halua sitä pitää, kuten vaikka sulle ;) Jos tunnet olosi naisellisemmaksi siinä/itsetuntosi siitä paranee, käytä ihmeessä. Minuun se ei vaikuta, housut ehkä käytännöllisemmät näin talvella.
Pakko kirjoittaa että säälin avomiestäsi ja kanirukka ja kaikkia jotka samassa kämpässä kanssasi asuvat. Kannabishörhö on kannabishörhö. Eipä ole muille paljon annettavaa. Olen elänyt sellaisen itsekkään kannabismulkun kanssa aikoinani, nyt jo ex, ja voin sanoa että niin tuttua mantraa nuo puolustuspuheet melkei sanasta sanaan ovat. Ei sitä ite pössyttelijä huomaa kun muuttuu pöhnäksi mutta läheinen sen kyllä huomaa. Olet valinnut kuninkaasi - se on kannabis. Kumarra ja palvo sitä - muita sinulla ei ole.
Jos poltan about kerran kuussa, niin sepä vaikuttaa eläimiini tai mieheeni... Kanini hoidan paremmin kuin moni muu (saavat juoksennella vapaana, toisin kuin useilla kököttävät apaattisina häkissä) Miten ihmeessä poltteluni n. kerran kuussa vaikuttaisi mieheeni?
Kuinka voit sääliä kaneja, joilla on erittäin hyvä ja rakastava koti. Tervetuloa katsomaan miten asumme ja kanejamme hoidamme jos niin kiinnostaa. Jos nyt pitäisit omista asioista huolta, etkä enää sekaantuis narkkarimiehiin? Hankkisit vaikka OMAN elämän, josta huolehtia ja olisit kiusaamatta onnellisia ihmisiä!
Exäsi oli sitten kai riippuvainen henkisesti ko. aineesta, jolloin ymmärrän sinua täysin. Itse seurustelin aikoinaan narkkarin kanssa, jolle huumeet (piristä ekstaasiin) olivat kaikki kaikessa. Eipä sitä suhdetta kauaa jatkunut. Olen keskustellut nykyiseni kanssa polttelustani, eikä hän ole pahaa sanaa sanonut. Eikä mitään muutosta ole huomannut (samoin kuin ei äitinikään, maailman paras tyyppi, jolle voi kertoa kaiken, myös polttelun). Luulenpa että perheeni olisi huomauttanut käytökseni muuttumisesta. Luitko edes uutta kirjoitustani? Kerroin että saatan olla pitkiäkin aikoja (kuukausia) polttamatta, sitten poltan pari kertaa ja sitten se taas jää. Varmaan keskimäärin kerran kuussa. Toki jos sitä tekee joka päivä, se on tutkitustikin haitallista ja muuttaa ihmistä, saman tekee mikä tahansa haitallinen nautintoaine. Nikotinistitkin ovat erittäin hermoja, jos tupakkaa ei tule, mutta jos poltan jointin pari kerran kuussa, se ei minusta riippuvaista tee! Käy nyt vaikka katsomassa sanakirjasta narkkarin tai riippuvaisen kohdalta! Oletko kuullut alkoholista, joka juo keskimäärin kerran kuussa?
Jos sulla on huonoja kokemuksia jostain hörhöstä, se ei tarkoita, että muutkin olisi! Kokemuksiasi voit kertoa, muttet leimata muita yhtä kusipääksi kuin exääsi. Olemme seurustelleet 1,5 vuotta ja ikinä en ole irtosuhteita harrastanut, saatikka pettänyt. Mieheni on onnellinen kanssani, samoin minä hänen. Mieheni on minulle tärkeintä maailmassa, sitä ei joku typerä nautintoaine pysty korvaamaan. Ehkä alkoholisteilla ja narkkareilla on jokin muu tärkeämpää, mutta rajansa tietäville tärkeintä on perhe. Jos mieheni niin pyytäisi, luopuisin hänen takiaan hampusta ja alkoholistakin, mutta hän ei sitä ole pyytänyt. Ja tietysti perheenlisäystä suunnitellessa täytyy kaikki hölmöily lopettaa, sehän on selvä. En ymmärrä kuinka joku voi vielä nykypäivänä tupakoida raskauden aikana/imettäessään. Itse en koskisi mihinkään. En hamppuun, en alkoholiin, enkä tupakkaan. Muut saavat polttaa raskaana ollessaan, en sitä voi heiltä kieltää, mutta ymmärtää heitä en voi. Onhan se tutkitustikin sikiön kannalta haitallista, hamppukin!
Kannabiksenorja kirjoitti "Jos mieheni niin pyytäisi, luopuisin hänen takiaan hampusta ja alkoholistakin, mutta hän ei sitä ole pyytänyt."
Juuri näin - näin on hyvä jatkaa pössyttelyä. ajattelevat. Tässä surullisen ovelasti petkutetaan sekä itseä ja muita. Niin ja äiti, hänhän on suorastaan ylpeä ja iloinen lapsestaan, kukapa vanhempi ei olisi kun lapsi pössyttelee ja kasvattaa hampputarhaa. Olisit vielä lisännyt siihen puolustuspuheeseesi - tämäkin jo monesti kuultu mantra - Jos hän pyytäisi, lopettaisin savujen oton, tietysti, ilman muuta, ei mitään vaikeutta, mutta vasta huomenna, en tänään. Katso siis peiliin hörhö - totuus on sumentunut pössyttelyyn. Siis polvistu hampputarhasi eteen ja kumarra.
Oletko kenties jokin kirjailija, kun noin dramaattiseksi pystyt vääntämään pössyttelyn?
Käki kirjoitti: "Niin ja äiti, hänhän on suorastaan ylpeä ja iloinen lapsestaan, kukapa vanhempi ei olisi kun lapsi pössyttelee ja kasvattaa hampputarhaa."
Isäni, joka on lääkäri, on ylpeä siitä, että olen valinnut nuoruusiän hölmöilyjen jälkeen alkoholin sijaan päihteekseni hampun. Ylpeä siksi, että kannabis on alkoholia vähemmän haitallista, mutta se on Suomessa vielä laitonta ainakin jonkin aikaa. Rohkea ratkaisu nykypäivän Suomessa, näet. Tietenkin olisi parasta olla ottamatta mitään, mutta minulle sellainen ei nähdäkseni olisi hyväksi. Kyse ei ole siitä, ettenkö voisi vaihtaa kannabista etyylialkoholi -nimiseen puhdistusaineeseen, mutta niin alas en halua vajota, että kävisin liuottamaan aivojani mokomalla vahvalla huumeella.
Käki kirjoitti: "Jos hän pyytäisi, lopettaisin savujen oton, tietysti, ilman muuta, ei mitään vaikeutta, mutta vasta huomenna, en tänään."
Jaa-a. Kun ei ole ikinä edes tullut mieleen lopettaa hamputtelua. Ja miksi tulisi? Minä haluan toisinaan päihtyä. En kuitenkaan tavalla millä hyvänsä. Ellei Suomessa kasvatettua hamppua ole saatavilla, eli joutusin päihtymään joko itämafian hasiksen tahi ALKOn tuotteiden voimin, niin jätän päihtymättä.
Aina vaan pöhnäisemmäksi pössyttelijöiden jutut menee "Isäni, joka on lääkäri, on ylpeä siitä, että olen valinnut nuoruusiän hölmöilyjen jälkeen alkoholin sijaan päihteekseni hampun". Taitaa isäsi olla entinen lääkäri.
Kumartakaa kuningastanne - kannabista!
Ei ole entinen vielä, vaikka eläkeikä kolkuttelee ovella.
Entä itselläsi? Hourulanko ovi siellä kolkuttelee? Menee meinaan aina vain sekavammaksi tämä "hampun katalan salaliiton yhteiskuntaa kohtaa" todistelemisesi.
Kumarra vain itse sitä etyylialkoholiliuoitintasi. Jutuistasi päätellen kyseinen hermomyrkky maittaa sinulle paremmin kuin hyvin.
Vai on sun lekuri isäsi sitä mieltä et kannattaa polttaa kannabista.?
Huutakaa herranne ja valtiaanne nimeä...kannabissss....kannabisss.
Suosittelen hakeutumaan hoitoon niin sinun kuin myös isäsi,jos hän todella on tuota mieltä?
Vähemmän haitallista kannabis on kuin alkoholi. Niin kohtuu- kuin runsaammassakin käytössä. Haittoja sillä kuitenkin on, sitä ei sovi unohtaa, mutta ei näitä haittoja sovi myöskään kohtuuttomasti suurennella, kuten nykyisin tehdään. Alkoholin haittoja taas yleensä vähätellään kansan keskusteluissa. On miehekästä olla niin vitun sekaisin, että ei muista yhtään mitään seuraavana päivänä. Ja tahti kiihtyy.
Jos kannabista käyttää kerran kuukaudessa tai ottaa kerran kuukaudessa kännin, niin arvaapa kumpi aine tekee enemmän vahinkoa käyttäjälleen? Alkoholiin voi muuten kuollakin, jopa sangen
helposti. Sen todistaa maamme kuolintilastot alkoholin suhteen.
Kyllä minä helposti ymmärrän lääkärin mielipiteen tämän asian kohdalla. Vähemmän kannabiksella itseään tuhoaa kuin viinalla. Tupakasta puhumattakaan. Runsaassa päivittäiskäytössä haitat korostuvat, mutta niin ne korostuvat minkä tahansa päihteen kanssa. Toisten aineiden aiheuttamat haitat vain ovat suurempia kuin toisten aineiden, joidenkin paljon. Monet kannabiksen haitat ovat myös kiinteästi sidottuja vallitsevaan kieltolakiin ja maamme asenteisiin, kuten mahdolliset lievät paranoidisuudet käytön yhteydessä.
Kirjoitin: "Isäni, joka on lääkäri, on ylpeä siitä, että olen valinnut nuoruusiän hölmöilyjen jälkeen alkoholin sijaan päihteekseni hampun.", joka nyt itse asiassa oli koko postaukseni pääasia.
Tämä oli liikaa nimimerkille "Isä myös", joka jo otsikostakin päätellen poltti alkoholin herkistämät hermonsa totaalisesti kirjoittaen: Vai on sun lekuri isäsi sitä mieltä et kannattaa polttaa kannabista.?
...
Huutakaa herranne ja valtiaanne nimeä...kannabissss....kannabisss.
...
Suosittelen hakeutumaan hoitoon niin sinun kuin myös isäsi,jos hän todella on tuota mieltä?"
Hyvä nimimerkki "Isä myös". Oletko kenties alkoholisti myös? Vai milläkö muulla vahvalla huumeella olet turruttanut aivosi niin, ettet enää ymmärrä selvää Suomea?
Isäni ei ole sitä mieltä, että kannabista kannattaa polttaa. Jos et olisi ryypännyt aivojasi pilalle, ymmärtäisit tämän lukemalla viestini.
Miksi huutaisin herrani ja valtiaani nimeä? Ja herrani ja valtiaani nimi ei ole kannabis. Mutta te alkoholihörhöt "pakotatte" huutamaan jonkin päihteen nimeä ja palvomaan sitä, niin sitten se kyllä on kannabis, päihteistä haitattomin. Mutta toisin kuin te, en halua mainostaa minkään päihteen käyttöä. Pössyttely on minun juttu, eikä sen pitäisi kuulua teille saati valtiolle mitenkään.
Isäni kuten monet muutkin lääkärit todella tietävät päihdepolitiikan tolan, eli kieltolaki perustuu muuhun kuin faktoihin, itse asiassa se perustuu valheisiin. Heillä on helppo pääsy tutkimuksiin, joista ilmenee helpostikin että hamppu on vähemmän haitallista kuin alkoholi. Toki lääkäreistäkin suuri osa kuuluu suuriin ikäluokkiin, jotka ovat kenties täydellisimmin kieltolain suhteen aivopesty ihmisryhmä. Niinpä osa lääkäreistäkin pitää poliittisista syistä johtuen hamppua lähes heroiinin veroisena kuolemanhuumeena. Kuitenkin suuri osa lääkäreistä on valveutuneita asian suhteen ja he osaavat suhtautua päihteisiin faktojen, ei tunteen, perusteella.
Niinpä ei liene yllätys, että lääkäri voi olla ylpeä lapsestaan, joka on lopettanut alkoholin häiritsevän käyttönsä ja korvannut sen kannabiksella, jonka vaikutuksenalaisena hän ei häiritse ketään.
Vai mitä alkoholihörhöt sanotte? Kuulostaako mahdottomalta?
Sanoinko, että äitini on ylpeä polttelustani? Jos tuollaista en sanonut, miten voit sellaista olettaa? Teillä "taviksilla" on kumma taipumus olettaa asioita, vaikkette tiedä miten asiat on! Äitini ei tietenkään pidä siitä, että polttelen, mutta eipä hän pidä veljeni juomisestakaan. Silti hän rakastaa meitä molempia sellaisina kuin olemme.
Edelleen; jos sulla oli kusipää jätkä, älä kosta sitä muille. Vai etkö saa muita kuin kusipäitä? Kirjoitit myös: "lopettaisin savujen oton, tietysti, ilman muuta, ei mitään vaikeutta, mutta vasta huomenna, en tänään." Etkö jo tajunnut kirjoituksestani, että joskus olen kuukausiakin polttamatta, ilman minkäänlaista ongelmaa. Nytkin tulee taas yli 5kk kestävä tauko, sillä harrastan sukellusta, enkä niinä aikoina (toukokuusta-lokakuuhun) polttele, sillä mikään päihde ei sovi sukeltamisessa. Oletko itse usein juomatta yli 5kk??? Tietääkseni harva alkoholinkäyttäjä on juomatta melkein puolet vuodesta. Millainen narkkari olen jos olen 5kk ilman. Hyi minua, täytyy ryhdistäytyä. Mulla nyt tosiaankin menee huonosti ja olen suistunut elämän raiteilta (vai miten sen nyt kirjoitit): mulla on vuokra-asunto, avopuoliso, lemmikkejä, hyvät suhteet vanhempiin ja veljeen, ammattikorkean opinnot, työpaikka, kavereita, erittäin mieluisia harrastuksia urheilusta sukellukseen ja pirteä elämänasenne. Voi minua raukkaa...
Kirjoitit kun kerroin luopuvani mieheni takia paheestani: "Juuri näin - näin on hyvä jatkaa pössyttelyä. ajattelevat. Tässä surullisen ovelasti petkutetaan sekä itseä ja muita."
Etkö sinä sitten luopuisi esim. tuopakasta, jos sinulle tärkeä ihminen niin pyytäisi? Miksei alkoholia juovat ajattele sen terveysriskejä? He vaan jatkavat juomista ja ajattelevat juuri samoin: lopetan ehkä huomenna. Myönnä pois se tosiasia! Meneppä heillekin pitämään puheesi! On se nyt niin kummallista jos minä olen valmis siitä luopumaan. Miten se eroaisi "taviksen" tupakanpolton lopettamiseen? Paitsi että aina halu lopettaa on tultava itseltään. Haluni olisi suuri, jos mieheni sitä pyytäisi, sillä rakastan häntä enemmän kuin mitään (mukaanluettuna hamppu)maailmassa.
Koulussamme on afrikkalainen mies (n. 25-vuotias) joka muutti Suomeen 3 vuotta sitten. Juttelin hänen kanssaan ja hän kertoi että Afrikassa poltetaan lähes päivittäin, mummot ja vaarit vain juhlapyhinä. Silti afrikkalaiset (ne joilla on yhtä hyvät oltavat kuin meillä) ovat tervettä kansaa. Ja Suomessa ollessaan hän on polttanut kerran, siis yli kolmessa vuodessa!!! Miten sen sitten selität? Mies on pienen ikänsä poltellut lähes päivittäin ja polttaa 3:n vuoden sisällä kerran. Joten mitä sanoitkaan siitä riippuvaisuudesta??? (Hamppua käytetään myös kipulääkkeenä HIV:hen, joka toisin kuin muut HIV-potilaille käytetyt kipulääkkeet, EI aiheuta sivuvaikutuksia, kuten pahoinvointia.)
Vastaa nyt sitten ja vedäkkin kunnon puolustuspuhe. Jos meillä "narkkareilla" on aina puolustuspuheemme puolesta, niin oletko ajatellut, että "taviksilla" on vielä pahempi puolustuspuhe vastaan. Pidäppä minulle nyt vaikka puhe alkoholin puolesta. Miksei kukaan kerran viikossa juova joudu sellaista pitämään, mutta minä, joka poltan kerran kuussa joudun... Ai niin, hamppuhan on Suomessa laiton huume. Täytyykö muuttaa damiin asti, jotta välttyy noin ahdasmielisiltä ja tylsiltä ihmisiltä?
Olipa kylläkin todellakin ihana kirjoitus. Harmi vain, ettei näitä kirjoituksia voi arvostella samoin kuin hppry:llä.
Hienoa, että otit puheeksi tumman ystäväsi kulttuurissa tavallisen illanviettomuodon, kannabiksen polton. Tähän asiaan löyhästi liittyen, ongelma ei ole huumeet Suomessa, vaan paljon pahempi ongelma on huumeet Afrikassa. Kun länsimainen markkinointikoneisto vie kulttuuriin kuulumatonto alkoholihuumetta Afrikkaan, ovat haittavaikutukset vielä paljon pahempia kuin Suomessa.
tuolla kirjoituksella. Onko hamuttelu todella niin tärkeä asia sulle että pitäisi esittää hallitukselle uhkailuja :) taidat olla vähän koukussa ? varo vaan et siitä ei tuu sulle kiikkua
Vai koira...hehheh...hauskasti huudeltu rapajuopolta ojan pohjalta.
Hamputtelu on harvalle koko elämä, toisin kuin juopottelu näkyy olevan yllättävän monelle. Sen sijaan kieltolaki on yksinkertaisesti vääryys ja se perustuu valheisiin, eikä sitä voida enää kestävästi perustella ihmisille, kiitos Internetin vapaan tiedonvälityksen. Niinpä olisi itse asiassa täysin luonnollista, että hamputteleva sivistynyt nuoriso nousisi painostamaan hallitusta asioiden oikealle tolalle saattamisen suhteen. Täytyypä sanoa, että ihme on, ettei sellaista ole jo tapahtunut. Toivottavasti Suomessa ei sentään tulla näkemään Ranskan malliin kunnon hulinoita.
"Vai koira...hehheh...hauskasti huudeltu rapajuopolta ojan pohjalta."
Ihan vaan aattelin sanoa että juon keskimäärin kuukaudessa 1 oluen/siiderin, sekä 1 litran pullon väkeviä vuodessa. Viimevuoden pullo on tosin vielä korkkaamatta kaapissa, mutta keskimäärin.
Siis eihän kukaan muu kuin hamputtelusta riippuvainen voi kirjoittaa tuollaista. Painostamaan hallitusta, haloo ??? Siis ootko pössytelly pikkasen liika.
Ois kiva tietää mikä on hallituksen vastaus kun annetaan valita näistä kahdesta:
1 Kaikki hamputtelijat muut laittomien huumeiden käyttäjät poistuvat suomen maaperältä.
2 Hamputtelu muut kannabistuotteet laillistetaan ja narkkareiden lukumäärä kasvaa vaikka vain yhdellä.
Kauankohan tuossa hallitus miettis... varmaan viikon ku ne nauras niin kovaa etteivät sais sanaa suustaan.
Äänestystulos olis noin 190-2 ykkösvaihtoehdon puolesta.
Kumma kyllä (hehheh) pidän molempia skenaarioitasi ihan silkkana fiktiona.
"Ois kiva tietää mikä on hallituksen vastaus kun annetaan valita näistä kahdesta:
1 Kaikki hamputtelijat muut laittomien huumeiden käyttäjät poistuvat suomen maaperältä.
2 Hamputtelu muut kannabistuotteet laillistetaan ja narkkareiden lukumäärä kasvaa vaikka vain yhdellä.
Kauankohan tuossa hallitus miettis... varmaan viikon ku ne nauras niin kovaa etteivät sais sanaa suustaan.
Äänestystulos olis noin 190-2 ykkösvaihtoehdon puolesta."
Kirjoita kansanedustajille ja kysy. Sittenhän se selviää. Kirjoita hallitukselle. Mutta luulenpa, että ei maata sentään ihan noin pienellä järjellä hallita, vaikka välillä siltä tuntuukin.
Älä luule, että muut ovat samanlaisia kuin sinä.
Ongelmana ei ole kannabis. Ongelmana tässä maassa on amfetamiini. Se kun sopii suomalaiseen luonteeseen, vähän ujoon ja heikolla itsetunnolla varustettuun. Vähän kuin alkoholikin. Selvinpäin ollaan niin nöyrää ja kuuliaista, vaikka kaadettaisiin paskaa niskaan. Mutta kun saadaan vähän viinaa tai mikä pahempaa, amfetamiinia, niin sitten alkaa itsetunto kirjoittaa shekkejä, joita keho ei kykenekään enää lunastamaan. Jos jostain haluat olla huolissasi, ole huolissasi siitä, että amfetamiinin käyttö maassa on lisääntynyt huomattavasti, joku sanoisi räjähdysmäisesti. Ja lisääntyy edelleen. Siitä pitää huolen nollatoleranssi.
Niitä aineita, jotka näkyvät kauemmin testeissä, ei käytetä (so. kannabis), niitä, jotka näkyvät vähemmän aikaa käytetään ja niiden käyttö lisääntyy (so. amfetamiini & heroiini). Eli kovia huumeita, joiden aiheuttamat ongelmat ovat jotain aivan muuta, mitä kannabis koskaan saisi aikaan. Olisipa se laillista tai laitonta. Maamme todellinen huumeongelma on valitettavasti vasta alussa. Eikä todellista huumausaineongelmaa tässä maassa edusta kannabiksen satunnainen käyttö ja kasvatus omaan käyttöön.
Eikä politiikot kyllä paljon tee asioiden eteen.
Viimeksi kun hampusta on äänestetty, tulos oli niin tasainen, että piti ryhtyä arvanheittoon...
Viimeviikolla voitin lotossa siis melkein:sain kolme oikein ;)....
Vanha kiistakumppaniko taas pintautui?
Jaa-a paha mennä sanoo aika harvoin tänne eksyn.
Tarkoitukseni ei ollut loukata vaan.....no jääköön se arvailujen varaan.
Se taitaa kyllä olla Jasu, jota tarkoitat... Luulisin. Ei ole näkynyt vähään aikaan. Ei sen jälkeen, kun kuituhamppu ei Suomessa kukkinut lainkaan. Ei koskaan, ei milloinkaan. Siemenet tippuivat taivaasta.
Et loukannut :-)
Mulla tais mennä tuo kuituhamppukeskustelu ohi :-)
Yritän nyt jotain sanoa tämän threadin juureen, koska aikani on sen verran rajallista etten millään kerkeä replyämään jokaiseen vastaukseen erikseen!
Näyttää siltä että hiemankin äärimielisempi ajattelutapa kannabiksen hyväksi laukaisee teissä joissain huumekielteisissä hyvinkin räiskyviä reaktioita. Onko se niin kamalaa jos joku ihminen kokisikin käyttämänsä päihteen tukevan elämäänsä siinä mittakaavassa, että sen eteen olisi valmis tekemään jotain suurempaa?
"Käki" omaa omaa empiiristä todistusaineistoa "kannabisnarkkareista". Selvästi ollut jonkunsortin "kiistakapulana" parisuhteen rattaissa tai jossain muussa sellaisessa. Onhan se tottakai mälsää jos se oma rakas valitseekin toisin, vastoin niitä omia toivomuksia. Ihmiset ovat yksilöitä, ja tottakai tällaisiakin tapauksia on. Mutta hyvin monotonista ajattelua on väittää että tämä olisi joku kannabiksen oletusarvoinen efektuaalinen ilmiö jolta yksikään käyttäjä, tai tässä tapauksessa hänen läheisensä ei voisi välttyä.
Tässä yhteiskunnassa on kyllä jotain todella pahasti vialla, jos jotkut ihmiset oikeasti ovat tällä tasolla kyvyttömiä asettautumaan toisen ihmisen perspektiiviin.
Selkeästi terveellisempiä elämäntapoja noudattavia ihmisiä kivitetään (virtuaalisesti) tällä forumilla, ja vain sen takia että he ovat kertoneet oman tarinansa elämästään, joka ei ole yhtenevä niiden linjanvetojen kanssa mitä yhteiskunta lainsäädänössään meiltä olettaa. Harrastettu "Dissaus" on sitä luokkaa, ettei kirjoituksia edes jakseta lukea kunnolla, tärkeintä on vain päästä avautumaan, ja viskomaan ne pökäleet niiden päälle joille "ne kuuluvat".
Käki & co! Hävetkää helvetti itseänne! Aivan tajutonta rasismia tämä suunsoitto, ja kaikessa huvittavuudessaan vielä täysin vailla minkäänsortin todellisuuspohjaa! Olen oikeasti pahoillani puolestanne.
Naapurin äijä
kannabismyönteinen