Tämä palsta on näköjään tullut todella tarpeeseen, koska ihan hetkessä viestejä on tullut enemmän kuin monessa muussa ketjussa.
Kumma vain, että suurin osa "Teiniäitien" mielipiteidenvaihtajista tuntuu olevan yli kolmekymppisiä.
Kumma vain, että suurin osa "Teiniäitien" mielipiteidenvaihtajista tuntuu olevan yli kolmekymppisiä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
niin, että se teinivanhemmuus on kuitenkin sen verran harvinaisempaa, ettei heitä kovin riitä tänne.
ehkä sitten jo vanhempia, jotka ovat aikanaan olleet teinivanhempia, luulen.
kunpa ihmiset ymmärtäisivät, ettei se oma ratkaisu ole maailman paras.
se oma ratkaisu ei ole aina paras mahdollinen, mutta se on kuitenkin OMA päätös. Eli itse kantaa myös vastuun, eikö voi syytellä jälkikäteen muita omista ratkaisuistaan (kuten jos joku esim, painostaa aborttiin tms.)
on,mutta eivät he enää uskalla kirjoittaa tänne.Useita ketjuja lienee poistettu asiattomuuksien takia.Eli alkuperäinen tarkoitus meni kuin sika vatukkoon,noin leikkisästi sanottuna.Tarvetta palstalle varmaan olisi,uskon niin.
ole poissa kuin yksi ketju.
sen aiheena ei ollut lainkaan
teiniäitiys, joten joutikin pois.
sen puoleen uskaltaa.
jos kirjoittaa aiheesta,
jostain syystä kukaan ei
vastaa. se siitä tarpeesta.
poistaa.
kirjoittamisessa.Olen siis se,joka aloitti Niin sanalla.Mikä lienee nykyänsä teinin määrittely?
Itse olin 18,kun ensimmäinen tyttö syntyi.Ei taida kuitenkaan olla teiniäitiyttä.
Teini on 13-19-vuotias (thirTEEN...nineTEEN -> TEENage). En sitten tiedä, että onko määrittely erilainen, kun puhutaan teiniäideistä.
silloin tarkoitetaan pääsääntöisesti alle 18 vuotiasta, alaikäistä äitiä.
Voit olla "teini" mieleltäsi vaikka olisit kolmekymppinen, kun taas 16-vuotias voi olla täysin kypsä äidiksi. Ikä ei siis kerro OIKEASTI yhtään mitään, me ihmiset kun olemme kaikki erilaisia.
jos vastaa, suurin osa on valitusta siitä "miksi teini pilaat sekä oman että tulevan lapsesi elämän" *hoih*. Mikä muka tekee "vanhasta" naisesta paremman äidin kuin mitä nuori olisi? Tietysti raha, asunto yms. ovat tärkeitä asioita, mutta eniten jokainen lapsi tarvitsee kuitenkin rakkautta ja huolenpitoa.
Itselläni ei ole vielä lapsia, en silti kritisoi sen enempää tai vähempää nuoria kuin vanhempiakaan äitejä.
Ihmettelen kyllä naisia, jotka uran luomisen (tai minkä tahansa syyn varjolla) takia jättävät lapsenteon viime tippaan. Yli 40v ei ole mielestäni enää paras mahdollinen aika laittaa lasta alulle, varsinkaan esikoista (jos siis on tarkoitus hankkia useampikin lapsi).
Toisaalta taas en soisi lastenkaan tekevän lapsia, jokainen lapsi ansaitsee omillaan toimeentulevat ja rakastavat vanhemmat.
Mutta kuten monesti on sanottu, jokainen meistä tietää varmasti parhaiten ITSE milloin on valmis vanhemmaksi. Mielestäni sitä on silloin, kun ei tarvitse kysyä muilta, "olenko teidän mielestänne valmis äidiksi/isäksi" vaan sen tietää itse.
se taitaa näinkin mennä,evian.Siksi vain kyselin,kun aikoinani nuorena synnytin ja nyt olen jo viisikymppinen,että minkä ikäisiä äitejä pidetään biologisesti teineinä.Tuo "mielen" teiniys onkin oma juttunsa,olen samaa mieltä.
ennen oli "normaali" lapsentekoikä, on nykyään "teinivanhemmuutta". Ajat muuttuvat, ihmiset eivät vain taida pysyä perässä :)
Nykytrendi tuntuu olevan tehdä ensimmäinen lapsi lähellä neljääkymppiä ja tietysti lapselle tehtaillaan sisaruksia ehkäpä vielä seuraavat kymmenen vuotta, kun huomataan että lapset ovatkin ihania. Ura kun on mennyt tätä ennen kaiken muun edelle.
HUOM! Kaikille, en todellakaan tarkoittanut tällä tekstilläni loukata ketään. En vain ymmärrä sitä, miksi lapsia aletaan tehdä vasta "mummoiässä".
Tarkoitatko, että palsta pitäisi rajata vain 13-19-vuotiaille äideille, jotka siis ovat "virallisesti" sekä teinejä että äitejä? Tai ainakin kolmekymppisten pitäisi häipyä? Tai ehkä tuo kommenttisi olikin lähinnä toteamus...
Hassua kyllä on, että palstalla on lähinnä väittelyä siitä, kannattaako lapset hankkia teininä vai vasta vanhempana. Ehkä olisi voinut etukäteen kuvitella, että täällä nuoret äidit - teiniäidit - keskustelisivat huolistaan ja iloistaan. Ehkä palstan nimen pitäisi olla erilainen; teiniäiti-sanalla on jotenkin negatiivinen sävy nykyään. Johtuu varmaan siitä, että teini-sanasta on tullut pikemminkin haukkumasana kuin nuorta ihmistä tarkoittava sana.
viritellään riitaa. on se kumma juttu että aina pitää olla väittämässä "jotakin"...
toivon tosissaan että se toinen osapuoli ymmärtää olla riidankylväjiä fiksumpi ja antaa olla.
Ehkä näiden haukkujien tarkoitus on vain pelkän toisen mielen pahoittaminen ja riidanhaastaminen,yritetään kaikki me henkisesti tasapainoisemmat :) olla lisäämättä vettä myllyyn,jookos?Olisi niin mukavaa keskustella asioista ihan ilman riitja yms.
tarkoitus "karkoittaa" ketään palstalta, ihmettelin vain asiaa. Palstan nimi kun kuitenkin on "Teiniäidit" ja yleensä tuolla määritelmällä tarkoitetaan (ainakin täällä) alaikäisiä (tai korkeintaan 19-vuotiaita) vanhempia. Silti suurin osa vastaajista on (mahdollisesti itsekin entisiä "teinivanhempia"?) kolmenkympin kummallakin puolella olevia ihmisiä.
Totta, että "teini"-sana on jotenkin haukkuva tai tuomitseva. Varsinkin jos se yhdistetään vanhemmuuteen.
Palstan nimestä tuli vielä mieleen, että miksi se on "Teiniäidit" eikä "Teinivanhemmat". Silloin voisi olla välillä kommentteja myös isiksi tulevilta tai heitä jo oleviltakin "teinipojilta" eikä ainoastaan tytöiltä/naisilta.
Olisi varmaan parempi, jos palstan nimenä olisi esim. "Nuoret vanhemmat" tai vastaava. Luulen, että tuo "teiniäiti" tuo mieleen negatiivisen stereotypian yläasteikäisestä äidistä, joka on tullut vahingossa raskaaksi, jättää vastuun lapsestaan pääasiassa muille, jatkaa biletystä, polttaa tupakkaa...jne.
Kuitenkin monet nuoret äidit vaikuttaisivat olevan tämänkin palstan kirjoituksien mukaan kypsyneitä vanhemmuuteen ja ottavan vastuun itsestään ja lapsestaan. Eivätkä siis ole ollenkaan tuon stereotypian kaltaisia.
Eli veikkaisin, että se on todellakin osittain tuo palstan nimi, joka on aiheuttanut nämä monet väittelyt, koska monille tuo sana "teiniäiti" luo negatiivisen mielikuvan. Palstan nimi siis vaihtoon!
Niin, ja todellakin olisi mielenkiintoista kuulla myös nuorten poikien kommentteja isyydestä!
Halusin sanoa oman mielipiteeni edelliseen viestiin liittyen, tunnen juuri tälläisiä teiniäitejä, mitkä olivat kouluaikoina juuri sellaisia, mitä äsken kuvailit. Eli kyllä se vaikuttaa vahvasti ihmisten asenteisiin! Eiväthän kaikki tietenkään sellaisia ole, mutta jospa ymmärtäisitte vähän paremmin, miksi monella on sellainen asenne kun on!
Teiniäiti-sana tuo monelle ensimmäisenä mieleen sen ryyppäävän, tupakkaa polttavan ja räyhäävän teinipimatsun, joka jättää lapsensa isovanhempien hoitoon päästäkseen itse baariin tms..
MUTTA eikös jokainen nainen kasva äitiyteen sekä raskauden aikana että vielä pitkään sen jälkeen. Oli ikä sitten mikä tahansa.
Tietysti poikkeuksiakin löytyy, mutta heitä on myös näissä "hyvissä, oikeanikäisissä äideissä".
Näin se menee. Ja VAIN tälläisiä teiniäitejä minä tunnen. Että eipä paljoa kehumista. Toivottavasti kunnollisia löytyy paljon!!
Juu, ymmärrän hyvin, että asenne teiniäitejä kohtaan on huono. Itsekin olen nähnyt paljon näitä stereotyyppisiä äitejä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kypsiä. Mutta ajattelin vaan selventää näille "hyville nuorille äideille" ja muillekin, mistä johtuu se, että kaikkiin nuoriin äiteihin suhtaudutaan negatiivisesti.
Lapsihan siitä kärsii, jos vanhemmat ovat kamalia huithapeleita =/