Minusta tuntuu, ettei kukaan muu ole vastaavanlaisessa tilanteessa kuin minä. Olen yli 40-vuotias yksinhuoltajanainen (lapsi on kahden kuukauden ikäinen). Erosimme kesällä minun vielä odottaessani yhteistä lastamme (se on toinen tarina mistä syystä erosimme). Välimatkaa on yhteensuuntaan yli 400 km asuinpaikoistamme. Lapsi on minulla, meillä on yhteishuoltajuus. Mies kävi tapaamassa lastaan ensimmäisen kuukauden aikana useasti ja vaikka hänellä on tapaamisoikeus kahdesti kuussa niin olen sanonut, että saa käydä niin usein kuin haluaa. Nyt hän sitten ilmoitti, ettei tule katsomaan enää lastamme (riidan päätteeksi) ja väitti, että lapsemme tulee muutaman vuoden kuluttua olemaan minulle katkera siitä, että minä olen katkaissut isä-lapsi-suhteen, koska minä olin se joka haki eroa. Lapsi on vasta kaksikuinen. Emme päivääkään avioliittomme aikana asuneet samassa osoitteessa lapsen isän kanssa. Osanneeko lapsi kaivata isää, jos hän ei ole tottunut "isälliseen perheeseen". Itse toivon, että me olisimme voineet olla perhe, ja niin toivoi miehenikin, mutta elämänkatsomustemme välillä oli niin valtava ristiriita ettemme voineet antaa periksi - ei edes lapsen takia (mieheni halusi pitää kahta naista, eli ei suostunut luopumaan toisesta naisesta) ja minä puolestani en pysty elämään avio-tai avoliitossa, jossa on kolmas pyörä mukana. Kuinka paljon tästä perheettömyydestä aiheutuu lapselle ongelmia? Onko kokemusta tuttapiiristänne tai omakohtaisesti?
Tapaamisoikeuksista
Vauva ja äiti
5433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan samanlaisesta tilanteesta ei ole esimerkkiä, mutta siskoni mies kuoli kolarissa ennen kuin hänen odottamansa kaksoset syntyivät.
Jutellut olen näiden nyt jo yli kaksikympisten poikien kanssa. Heidän mielipiteensä oli, että eivät he isäänsä osaa edes kaivata, kun hän ei ole heidän elämäänsä koskaan kuulunutkaan. Tässä tapauksessa, kun ei etsimälläkään olisi löytynyt, se on hyvin ymmärrettävää. Ukki oli heille pitkälti miehen mallina, olivathan pojat paljon vanhempieni hoidossa, jotta työssä käyvä yksinhuoltajasisareni sai hengähdystaukoviikon silloin tällöin.
En usko, että lapsi sinulle mitenkään katkeroituu. Eihän hän isänsä kanssa tule nähtävästi asuneeksikaan, niinpä ei hän sitä voi kaivata. Kovin toiveikas olisin sinuna kuitenkin sen suhteen, että isä tulee jollain tavalla olemaan yhteydessä lapseensa ja se riittää lapselle isäsuhteen muodostumiseen.
Olisin pitänyt parhaimpana ratkaisuna oman lapseni tilanteeseen sen, että lapseni isä olisi kuitenkin käynyt säännöllisin väliajoin katsomassa lastaan. Uskon, että hän itse olisi halunnut tehdä niin, mutta hänen naisystävänsä ei voi hyväksyä tilannetta. Viimeksi nimenomaan tämä "toinen" nainen oli minuun yhteydessä kännykkäviestein, jossa kertoi, että mies ei ole kiinnostunut tapaamaan lasta. Mutta en minä tietenkään ryhdy painostamaan jos ei niin sitten ei tapaa. Mutta ydinperhe oli minun unelmani ja se romahti. Tottahan minä pärjäilen lapsen kanssa ilman miestäkin (esim. taloudellisesti paremmin kuin jos tämä mies olisi läsnä) mutta olisihan se ihanaa saada uusi elämäntoveri, mies, joka voisi hyväksyä myös pienen lapseni. Joku mies, joka olisi halunnut lapsia eikä niitä ole saanut. Mutta sellainen tilanne on jo enemmän satujen maailmaa kuin tätä inhorealistista ihmisviidakkoa, jossa elämme emmekä voi luottaa toisiimme. Olen minä katkera, mutta pieni toivonpilkahdus vielä valaisee elämääni. Tuttavapiirissäni on paljon kunnollisia, vastuuntuntoisia perheenisiä ja hyvin toimivia uusioperheitä.
olet vielä lähellä synnytystä
ja mielialasi keikkuu
jo vuoden päästä ymmärrät
ettei poissaolevaa voi kaivata
sellaista
jota ei koskaan ollutkaan
liiku ja mene
tapaat miehen
joka haluaa teidät molemmat
ainoina elämäänsä
-lykkyä tykö-
Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.
Jos jää (nuoremman?) naisen luokse, eihän sille mitään voi, niin meni lapseni äitikin, eipä lapsi paljon tunnu kaipailevan. Lapsen äiti rupesi kaipailemaan omaa isäänsä vasta täysi-ikäisenä. Ehkäpä pienelle lapselle riittää yksi turvallinen paikka, koti, ja yksi turvallinen syli, osaako edes kaivata muuta ? Sitä en tiedä.
Meidän ikämme tekee sen että nainen/mies lähtee vihreemmille ja tuoreemmille niityille,
en kyllä yhtään ole kaivannut.
Minulla on yksinhuoltajuus, se ei paljon ole merkinnyt kun äiti on pysynyt poissa eikä ole häirinnyt.
Luultavasti vasta aikuisena nähdään onko lapsemme kärsineet isättömyydestä/äidittömyydestä.
ennen äitejä kuoli lapsivuoteeseen
sitten tuli sodat ja veivät miehet
syntyi myös paljon sotalapsia
joilla ei isää ollutkaan
70luvun erobuumi
nykyinen yh-kulttuuri
hyviä ihmisiä lapsista kasvoi
yritteliäitä ja sisukkaita
-turha pohtia tulevaa-