Jeps.... tää ei nyt oikein kuulu tänne mutta täällä käy paljon populaa, mut...
14.2 -ystävänpäivänä mä luulin että se päivä ei olisi paremmin voinut onnistua. Olin koko koulupäivän rakkaiden ystien seurassa ja pidin hauskaa pitkästä aikaa, masentuneisuudelleni vastakohtana. Mun koulussa oli juhlat... no sitten sain puhelun viimeisellä tunnilla, että sä olet tosi huono ja surkea -nytpä pidetään ens viikolla palaveri: sä, sun vanhemmat, lkv matikanope. Olen aika huono matikassa (5), ja tiedän mun ongelmat todella hyvin, mutta opettajat ei usko että en oikeastikaan osaa, vaikka yritän. En tiedä edes että näkyykö se... en vaan millään osaa. Se on ollut samanlaista jokaisena vuonna -pelkoa siitä, jääkö yhden ainoan aineen takia luokalle. Viimeaikoina mä en ole paremmin kylläkään ees jaksanu yrittää. Tuntuu ettei musta ole mihinkään. Tämä "kriisipalaveri" pudotti mut kuitenkin tosi korkealta. Mä elin haaveissa, että kai mä sillä vitosella nyt läpi pääsen... en tiedä saanko ehdot, vai mitä. Nyt koko vkl olen stressannut, suunnitellut että teenkö itsarin vaiko en. Matikanopeni kun sattuu ihan tunnetustikin olemaan todella henkilökohtaisuuksiin menevä -myös se ois tulossa palaveriin. Olen puhunut hänelle mun oppimisvaikuksista, mutta se vaan "lyö lyötyä". ("mikä sua oikein riivaa?!! susta ei tule ikinä mitään!!") Olen hermona, en tiedä mitä teen. Vielä kun oon masentunut (enkä vain vähän...) Onko kellään vastaavia kokemuksia?? Tää on ihan kamalaa... :'( Viel ku oon tosi herkkä ja näin stressaantuneena alan varmaan pillittämään siellä läpikuulusteluissa. ;/
14.2 -ystävänpäivänä mä luulin että se päivä ei olisi paremmin voinut onnistua. Olin koko koulupäivän rakkaiden ystien seurassa ja pidin hauskaa pitkästä aikaa, masentuneisuudelleni vastakohtana. Mun koulussa oli juhlat... no sitten sain puhelun viimeisellä tunnilla, että sä olet tosi huono ja surkea -nytpä pidetään ens viikolla palaveri: sä, sun vanhemmat, lkv matikanope. Olen aika huono matikassa (5), ja tiedän mun ongelmat todella hyvin, mutta opettajat ei usko että en oikeastikaan osaa, vaikka yritän. En tiedä edes että näkyykö se... en vaan millään osaa. Se on ollut samanlaista jokaisena vuonna -pelkoa siitä, jääkö yhden ainoan aineen takia luokalle. Viimeaikoina mä en ole paremmin kylläkään ees jaksanu yrittää. Tuntuu ettei musta ole mihinkään. Tämä "kriisipalaveri" pudotti mut kuitenkin tosi korkealta. Mä elin haaveissa, että kai mä sillä vitosella nyt läpi pääsen... en tiedä saanko ehdot, vai mitä. Nyt koko vkl olen stressannut, suunnitellut että teenkö itsarin vaiko en. Matikanopeni kun sattuu ihan tunnetustikin olemaan todella henkilökohtaisuuksiin menevä -myös se ois tulossa palaveriin. Olen puhunut hänelle mun oppimisvaikuksista, mutta se vaan "lyö lyötyä". ("mikä sua oikein riivaa?!! susta ei tule ikinä mitään!!") Olen hermona, en tiedä mitä teen. Vielä kun oon masentunut (enkä vain vähän...) Onko kellään vastaavia kokemuksia?? Tää on ihan kamalaa... :'( Viel ku oon tosi herkkä ja näin stressaantuneena alan varmaan pillittämään siellä läpikuulusteluissa. ;/
Vastaukset 6
Vanhimmat
sen matematiikan kirjan käteen sen bilettämisen sijasta ja lukisit pari tuntia illassa ajatuksella. Ei se voi olla noin vaikeaa, jos näkee vaivaa!
Toinen vaihtoehto tietysti on se, että olet ns. tunneälyorientoitunut eli henkilö, joka vastustaa mm. USA:ta, ydinvoimaa ja kaikkea tunnepohjalta tietämättä faktoja. Jos asia on näin, jatka vain samaan malliin. Vielä kun muistat kuunnella Zen Cafe:ta ja juoda cappuccinoa, niin täytät kaikki feministisen, nykyaikaisen naisälykön kriteerit.
mitäs jos tekisitkin sen itsarin sen opiskelun sijaan?
Niin, kannattaa ihan ensimmäisenä rauhoittua. Matematiikkaa ei opi kuin laskemalla, täytyy myöntää, että silloin ei auta marinat tai oman älykkyysosamäärän punninta. Jos haluaa oppia, tekee asialle jotakin.
Toiseksi, tämä maailma on kylmä paikka elää. Jos et nyt osaa matikkaa, se tulee sinulle lukiossa/ammattikoulussa vastaan. Etenkin lukio (itselläni on pitkä matikka) ei odottele osaamista vaan jos haluat itse hyvän numeron, teet itse myös työn. Kaikkea ei opita tunnilla, ei puoliakaan, joten jos jo nyt stressaat noin paljon, niin ainakaan suunta sen määrässä ei tule olemaan laskusuhdanteinen.
Voisin käynnistää keskustelun nuorten tyttöjen suhtautumisesta matematiikkaan yleensä ja huonojen opettajien ala ja yläasteella vaikutukseen negatiivisessa suuntautumisessa ja ajattelumallin lisääntymisessä, mutta ei mennä sivuraiteille.
Ja lopuksi, kukaan ei tapa itseään huonojen numeroiden takia yläasteella. Se tapahtuu sitten myöhemmin, jos tapahtuu. Jos välität noin paljon numeroistasi, miksei se näy missään? Tsemppiä ja keskity asiaasi!! Ehkä on hyvä, että puhutelu pidetään, saat kertoa mikä mättää!! =0D
Sulla on paras kohta elämästäs vielä elämättä... Älä anna yhden matikan takia elämää hukkaan heittämään! Sille ei voi vain mitään ja antaa olla. On se muillakin vaikeata välillä.
mulla on ihan sama ongelma, mä en osaa yhtään matikkaa, mutta en mä sitä kyllä mitenkään pelkääkään. no, meillä on kuitenkin nyt trisössöösösösösösö, en osaa kirjoittaa enkä lausua sitä. mun matikan numero on kutonen(6). sano sille akalle, että vedä mummo vittu pääs yli ja pakene vuorille kun vielä kerkiät.
tää oon vähän ehkä "nolo" tai outo mut kaikkee kannattaa kokeilla ni kirjota sille sun matikan opelle asiallinen kirje mis kerrot et sä et oikeesti osaa. et se ei luule et sä vaan
pelleilet. muista asiallisuus.
tai sit puhu jollekki muulle opelle tai jollekki vastaaval luetettavalle henkilölle et se kertois sun matikanopelle miten sun asiat on ja jos sä saisit vaik jotain tukiopetusta.
sit illalla vaan varaat aikaa ja otat matikan kirjan ja luet ja harjottelet kunnes alkaa sujua.
luulis kyl et koulusta sais tukiopetusta.
mut koita jaksaa! ei yks matikan numero voi sun eläämäs pilata ja hallita kokonaan. Tsemppii!!