Normaali Rapu?!

Luettuani hieman eri merkkien persoonallisuuksista tuumailin mielessäni, että ovatko tässä nyt menneet Rapu ja Skorpioni sekaisin. Itse olen Rapu, mutta käyttäydyn kuin Skorpioni (mulla on pikemminkin Skorpionin huonot puolet). Olen hyvin itsekeskeinen ja itsekäs, pikkutarkka perfektionisti, kostonhaluinen ja pikemminkin brutaalin intohimoinen kuin hellän rakastavainen. Olen kuullutkin kumppaneiltani, etten oikein osaa olla hellä, he eivät oikein pysy perässä kun ryhdyn villiksi. Rapuahan pidetään yleensä hyvin rauhallisena ja hellänä äitihahmona. Minusta ei löydy mitään noista piirteistä. Toimin täysin omien päähänpistojeni mukaan impulsiivisesti ja energisesti. Äitihahmoa musta ei sais pakottamallakaan. Kilpailutilanteissa olen hyvin kilpailukykyinen ja yleensä pyrin pelaamaan vastustajani ulos keinolla millä hyvänsä. Olen suoraansanoen joutunut kärsimään egosentrisesti hirmuvaltiasluonteestani, joten itseasiassa kaipaisin itseeni jonkin verran sitä tyypillistä Rapua. Olenko normaali? Mistä ihmeestä tämä johtuu?
131602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olet todennäköisesti nousevalta merkiltäsi skorpioni, sillä mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän alkaa muistuttaa nousevaa horoskooppimerkkiä. Oma nouseva merkkini on myös skorpioni, mutta muistutan vielä enemmänkin rapua. Tosin kyllähän niitä skorpionin piirteitäkin tietty löytyy esim. olen lyhytjänteinen, kostonhaluinen, en kovin äidillinen tai sellainen, joka haluaisi hoivata. Rapujen kuvaillaan myös olevan taiteellisia ja intohimoisia ruoanlaittajia, mutta kumpikaan niistä ei todellakaan kuvaa mua. Ruoanlaitossa mulla on todella lyhyt pinna! Jos joku menee vähänkin pieleen, niin ruoat tai astiat voi lennellä..

Äänestä
  • mä olen melkeinpä täysin samanlaienn ja mun karttaa täyttää leijonan ja jousimiehen merkit.

    Äänestä

  • Olen nousevalta merkiltäni itseasiassa myös Rapu. Ja kuu merkiltäni olen Neitsyt. Näissä tekijöissä ei siis ole juuri mitään, mikä viittaisi Skorpionimaisuuteen. Taiteellinen olen kylläkin, osaan piirtää ja olen myös hieman musikaalinenkin, mutta Skorpionimaisia ominaisuuksia täydentävät ylenpalttinen mielenkiintoni kaikkeen mystiseen ja selittämättömään. Rakastan kaikenlaisten rajatietokirjojen tarkastelua. Siksi olenkin tälle sivulle eksynyt. ;)

    Äänestä

nouseva merkkini on myös rapu se selvisi jokinaika sitten,en enää ihmettele miksi elämäni tunnetasolla hyppii kuin sydänkäyrä.Joskus niin täydellisen hellä ja herttainen....yksi ainoa väärä lause saa esiin sietämättömän akan.Entäs sitten vanhat loukkaukset,asiat jotka on kaikki talletettu mielen syövereihin.Äidillisyys joo just,
sitä saattaa olla tänään,mutta ei välttämättä huomenna.

Äänestä

olen ihan kuin sinä !!kuvauksesi sopii myös täydellisesti minuun.

Äänestä

olet ehkäpä kuumerkiltäsi skorppioni.kuumerkki vaikuttaa myös paljon luonteeseen.kuumerkki katsotaan syntymäpäivän kellonajan ja päivämäärän mukaan...

Äänestä
  • Mistä tiedän oman nousevan ja laskevan merkin? Olen syntynyt 29.6?

    Äänestä

  • tietämätön kirjoitti:

    Mistä tiedän oman nousevan ja laskevan merkin? Olen syntynyt 29.6?

    minä olen syntynyt 28.6 mutta sun pitäis tietää kellonaika astroloki voi tietää sen siitä tarkasti.

    Äänestä

  • tietämätön kirjoitti:

    Mistä tiedän oman nousevan ja laskevan merkin? Olen syntynyt 29.6?

    ikinä aiemmin en ole "törmännyt" samana päivänä syntyneeseen. Koskaan. 29.6. on avoin päivä historian kirjoissa, jommankumman täytyy siis saada jotain merkittävää aikaan..heh.

    Äänestä

Kertomasi on tuttua, mutta oletko tullut ajatelleeksi vastamerkki -asiaa? Kaurishan on ravun vastamerkki ja siksi jokaisesta ravusta löytyy kaurista ja kauriista rapua. Mielestäni kauriit voivat olla hyvinkin häikäilemättömiä kiipijöitä ja varsinkin äiteinä aika 'killereitä' (sorry kaikki kaurisäidit, ehkä te ootte poikkeuksia). Kauriin planeettakin on Saturnus (kuri ja järjestys) joka voi siis tätä kautta tuoda rapuihin ei niin tavallisia -piirteitä.
Ja huom!ei kaikesta kannata skorpioneja syyttää, skorpioneissa on paljon hyvääkin ja ne ovat yleensä aika oikeudenmukaisia mikä on hyvä kenessä tahansa.

Äänestä
  • minä rapu ja mieheni kauris - NYT YMMÄRRÄN :))

    Olen skorppari/ neitsyt ja rapu, ja mieheni täydentää minua.

    Äänestä

  • rapu + kauris kirjoitti:

    minä rapu ja mieheni kauris - NYT YMMÄRRÄN :))

    Olen skorppari/ neitsyt ja rapu, ja mieheni täydentää minua.

    Vaimoni on syntynyt 2.7.Olen pitänyt häntä puhdasrotuisena rapuna.Itse olen syntynyt 5.2.Pidän itseäni puhdasrotuisena vesimiehenä.Miten sitten lie?

    Äänestä

En viihdy kauhean hyvin kotona, rakastan ruuan laittoa, en pidä lapsista, rakastan bilettämistä en ole mustasukkainen, kaverit tärkeimpiä mitä elämässä on, usollinen, ilopilleri, usein keskipisteenä, vapauden kaipuu kova, en harrasta pitkiä sitovia suhteita.... lista on loputon... Meitä on moneen junaan. Ja vaaka, vesimiehet ja jousimiehet vetää puoleensa. Toisen ravun kanssa tuntu et tukehdun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kRaPu kirjoitti:

Luettuani hieman eri merkkien persoonallisuuksista tuumailin mielessäni, että ovatko tässä nyt menneet Rapu ja Skorpioni sekaisin. Itse olen Rapu, mutta käyttäydyn kuin Skorpioni (mulla on pikemminkin Skorpionin huonot puolet). Olen hyvin itsekeskeinen ja itsekäs, pikkutarkka perfektionisti, kostonhaluinen ja pikemminkin brutaalin intohimoinen kuin hellän rakastavainen. Olen kuullutkin kumppaneiltani, etten oikein osaa olla hellä, he eivät oikein pysy perässä kun ryhdyn villiksi. Rapuahan pidetään yleensä hyvin rauhallisena ja hellänä äitihahmona. Minusta ei löydy mitään noista piirteistä. Toimin täysin omien päähänpistojeni mukaan impulsiivisesti ja energisesti. Äitihahmoa musta ei sais pakottamallakaan. Kilpailutilanteissa olen hyvin kilpailukykyinen ja yleensä pyrin pelaamaan vastustajani ulos keinolla millä hyvänsä. Olen suoraansanoen joutunut kärsimään egosentrisesti hirmuvaltiasluonteestani, joten itseasiassa kaipaisin itseeni jonkin verran sitä tyypillistä Rapua. Olenko normaali? Mistä ihmeestä tämä johtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu