Ajattelin kirjoittaa muutamia totuuksia, joita itse olen havainnut Lestadiolaisista.
1. He haalivat työkavereikseen madollisimman paljon "omia" syrjäyttäen samalla pätevämmät tieltään.
2. He eristäytyvät muista, esim. Raahen lukiossa he kokoontuivat aina omaan "pieneen" piiriinsä erään naulakon tuntumaan. Kun ohi käveli vessaan saattoi saada huutoja peräänsä. Työpaikoillakin läheisin työkaveri on varmasti uskonveli.
3. Melkein kaikki on syntiä, paitsi tupakointi, joka kuitenkin on mielestäni vaarallisin ja kanssaihmisten kannalta inhottavin huume.
4. Heidän lapsensa leikkivät pitkin teitä alle kymmenenvuotiaan isosiskon tai -veljen valvonnassa. Jos Jumala on määrännyt naapurin Kyöstin ajamaan päälle, niin se on sitten hänen tahtonsa.
5. Lestadiolaiset hylkäävät "normaalit" kaverinsa viimeistään yläasteen päätyttyä. Minutkin vaikka olin vielä silloin miljoona kertaa "puhtoisempi" ja kiltimpi kuin he yhteensä.
6. Lestat ovat koulukiusaajia siinä missä muutkin. Eräs papin poika ilkkui koko yläasteen muutamaa ihmistä.
7. Suomi on menettänyt monta maajoukkuetason urheilijaa typerän kilpaurheilun kiellon vuoksi.
8. Kun lestadiolaisilla on häät jää ilmaisjakelulehti saamatta. (käynyt monta kertaa)
9. Kolmekymppiset naiset näyttävät viisikymppisiltä jatkuvan synnyttämisen rasittamina.
10. Piha näyttää kaatopaikalta.
Nämä väittämät eivät luonnollisesti koske kaikkia, tiedän myös useita poikkeuksia, mutta kaikki olen poiminut omista havainnoistani vuosien varrella. Toivottovasti en pahemmin loukannut ketään. Tästähän saarnasmiehet saavat seuroilleen hyvän esimerkin kuinka internet turmelee ihmisiä, kun sieltä voi lukea tällaisia "valheita". Toivoisin kommentteja ja saarnoja kirjoituksestani.

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Toivottovasti en pahemmin loukannut ketään."
loukannut. Eihän tosiasioista kukaan loukkaannu.
Valitettavasti useimmat vl ovat niin sokeita omille tavoilleen, etteivät he ymmärrä kritiikkiä lainkaan. Varmasti avaukseenkin tulee hämmästyneitä vastauksia, ei ainakaan meillä ja jne...On myöskin niitä vl ihmisiä jotka ymmärtävät ottaa toiset ihmiset huomioon ja antavat jokaisen olla sellaisena kuin ovat, he ilmeisesti ovat vain vähemmistö.
Eli, mikäli luulet jonkun vl tunnustavan epäinhimillisen käytöksen, turha toivo.
1. ok
2. oma pieni porukka; huudoista ei varmuutta.
3. ok
4. ok
5. ok
6. ok
7. ok
8. ?? mitä toi tarkoittaa; "jää ilmaisjakelulehti saamatta"
9. Näyttävät minun mielestäni ehkä nelikymppisiltä..
10. Keskimäärin vähän enemmän rompetta levällään, esim 2 epäkuntoista autoa ja 10 polkupyörää.
Ei voi sanoa muuta kun että elät varmaan aika pienessä piirissä, suosittelisin paikan vaihtoa. Ihan samaa voi sanoa ei uskovaisista.Jos tehtäs tutkimus lestadiolaisten ja "ei lestadiolaisten" tavoista elää ja kasvattaa lapsia niin olen ihan varma että enemmän ois valittamista "ei lestadiolaisten" tavoista ja lasten huolenpidosta.Elä sotke kahta asiaa yhteen, usko ja erilaiset ihmiset ja tavat. Olen kyllä seurannut ihmetellen monia perheitä joissa ei ole kun se yksi tai kaksi lasta "ei lestadiolaisia" että miksi niiden lapsia ei pueta talvipakkasilla kunnolla eikä ole aikaa lasten huolenpitoon. Koulun jälkeen tulevat heti kyselemään kaveria ko ei ole ketään kotona. Niin, että ei kannattas kirjoitella tuommosia ihan lestaadiolaisten nimissä.Uskontoo tai rotuun katsomatta hyväksytäänpä erilaiset ihmiset.Jos joku työnsä jättää tekemättä niin minä menisin sanomaan enkä jäis katkeroitumaan tänne palstalle.
Mitä sinä siellä kyttäät kyläsi ihmeitä! Muuta isompiin ympyröihin tai ainakin vaihda verhot! Tai ala jakaa ilmaislehtiä, niin ehkä ne tulevat sitten häidenkin aikaan...
Voe tokkiisa, mikä juttu!!
Hienoa, että lisäsit loppuun, että kyseiset "totuudet" eivät koske kaikkia. Olisit muuten antanut minulle kuvan varsin kapeakatseisesta ja negatiivisestä ihmisestä. =)
Kyllähän minäkin olen tavannut monia noista tapauksista.
1. Hmm... en tiedä, kun isälläni on oma yritys, enkä itse vielä läheskään ole työelämään päässyt =)
2. Tiedän muutamia porukoita. Itse en ole päässyt tällaiseen paikkakuntani "kerma" tai "in side" porukkaan. Ikäväkyllä näitäkin nuoria on. Vaikka tiedän kyllä sellaisia isoja lestadiolais porukoita, jotka mielellään ovat myös ei-lestadiolaisten kanssa. Toisaalta voi olla vähän yksinäistä jos lestadiolais-porukan jutut liikkuvat seuroissa yms.
3. Minustakin tuon tupakoinnin voisi kieltää kaikki mahdoilliset lait.
4. Tiedän vain kaksi tuollaista tapausta, mutta ehkä niitä on enemmänkin. Toisaalta lapset huolehtivat pienestä pitäen vanhempien kanssa vauvasta... Tietysti tällaista ei saisi tapahtua tuon turvallisuus riskin takia. Useimmissa perheissä tilanne ei onneksi ole noin.
5. En osaa sanoa, koska olen vielä yläasteella. Sisarillani ja veljilläni on kyllä ei-lestadiolaisakin kavereita, vaikka he ovat jo lähteneet yläasteelta.
6. Totta. Ei missään suuressa porukassa kaikki ole kilttejä. Koulukiusaus on todella ilkeää, mutta vakuutan, että lestadiolaisten "sääntöihin" ei kuulu kiusata koulussa. (Mutta onhan sellainen sanonta, että "papin pojat on pahimpia" =P)
Tiedän monia, jotka ovat olleet koulussa "pahiksia" suuri osa on kieltänyt uskonsa myöhemmin.
7. =) otan kohteliaisuutena
8. ??
9. Äitiäni ovat monet kaverit ihmetelleet, kun olen kertonut heille, että hän täyttää 50. "Siis.. synnyttänyt kymmenen lasta ja näyttää ainakin 5 vuotta nuoremmalta."
10. Meillä on kaikki romut aitassa ja navetassa =P Tiedän, että joissain perheissä on sotkuiset pihat, mutta tuota ei kyllä voi mitenkään väittää johtuvaksi uskosta. Yhtä paljon, ja enemmän on ei-lestadiolaisiakin perheitä joilla pihalla romuja...
HUOM!
Ajattelin vastata muutamilla totuuksilla jotka olen havainnnut ei-lestadiolaisista:
1. He haalivat työtovereikseen mahdollisimman paljon tuttujaan käyttäen suhteita.
2. He tykkäävät olla mielummin kaltaistensa joukossa kuin esim. lestadiolaisten kanssa koska lestadiolaiset eivät kännänneet edes Inarin lukiossa.
3. Mikään ei ole syntiä, päinvastoin: kaikki pitää suvaita. Suvaitsevaisuus on POP.
4. Heillä ei ole kuin yksi lapsi ja sekin pelaa pleikkaa ja x-boxii. Ja sekin on yksin kotona kun vanhemmat on töissä aina.
5. Ei-vl:t hylkäävät vl-kaverit viimeistään yläasteen päätyttyä. Minutkin, vaikka en oksennellut viikonloppuisin toisten syliin.
6. Ei-vl:t ovat koulukiusaajia siinä missä muutkin ihmiset.
7. Moni ei-vl ryhtyy kilpaurheilijaksi, koska hän ei arvosta lähihoitajan tai opettajan ammattia. Huuhaa-ammatti joku urheilija! Harhaoppia!
8. Kun ei-vl:llä on häät jää seuraavan aamun lehti lukematta. Kova krapula nääs.
9. Viisikymppiset naiset yrittävät turhaan näyttää kolmekymppisiltä erilaisten lahonsuoja-aineiden avittamana.
10. Ei-vl:n piha näyttää kuolleelta, siellä ei ole edes lastenvaunuja tai keinua.
Nämä eivät myöskään koske kaikkia, mutta nämä ovat havaintojani sekä aivotoiminnallisen päättelyni tuotosta. En halua loukata ketään. Ainoastaan yritän olla vitsikäs. HAH HAH HAH. Toivoisin konmenteja onko muilla samoja kokemuksia!
mutta lestadiolaiset naiset näyttävät 10-15 lasta synnyttäneenä todella paljon nuoremmalta mitä ovat. No mikäs tähän syynä... ettei vain se kuuluista "Q10" .