Keskustelin tässä iltana eräänä tyttöystäväni kanssa siitä minkä ikäisenä ne seksi puuhat aloitetaan. Minä olen 20 vuotias ja kun minä olin 13v ei todellakaan ainakaan tässä tuppukylässä (15 000 asukasta) ollut ehkä kuin 1 - 5 sen ikäistä tyttöä jotka olisivat "pojan kanssa olleet.
Tyttöystäväni on 16 vuotias ja hän kertoi että hän ja lähestulkkoon kaikki ystävänsä "pääsivät eroon" neitsyydestä 13 vuoden iässä.
No tästä kääntyi keskustelumme siihen että kenen kanssa se neitsyys menetetään? Ja hän sanoi että vanhemman pojan kanssa melkein aina. Kysyessäni kuinka paljon vanhemman sain vastaukseksi 16 vuotiaasta reilusti päälle parikymppisten kanssa.
No 16v ymmärsin vielä mutta päälle parikymppiset menivät vähän yli hilseen. Siis eihän siinä ole kyse enää vanhemmasta pojasta. Vaan aikuisista miehistä.
Tästä keskustelumme kääntyivät erääseen tyttöystäväni nuorempaan kaveriin,iältään 13v, tämä tyttö kun kerran minunkin kuulleni mietti että "pitäskö mun mennä tapaa sit jätkää sielt chatista", kun kysyttiin minkä ikäinen se jätkä on, niin vastaus oli 26 vuotias. Tyttö ystäväni ei nähnyt asiassa mitään erikoista tai pahaa. Mun mielestä se oli aivan järkyttävää. Siis ei mikään "jätkä" vaan vajaa kolmekymppinen mies.
On se kun neljän vuoden ikä ero voikin olla niin paljon. Tunnen itseni fossiiliksi, kun näen tässä miesten ja lasten suhteessa jotain sairasta.
No kai ne ajat muuttuu... Ja meitsi on vanhakantaisen moraalin viimeisiä linnoituksia. Minua nuoremmat kun tuntuvat pitävän lasten kanssa naimista ihan ok juttuna,jos lapsi seksiin suostuu.
Kysyessäni häneltä että ajatteleeko hän filmiä jossa 25v mies panee 13v tyttöä, lapsipornona vai parin tekemänä amatööri videona? Vastausta ei antanut koska alkoi olla vittuuntunut syyttävästä sävystäni.
No tulipas sanottua asia taas lyhyesti ja ytimekkäästi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin siis antakaa nyt helvetti minun näkökantaani tukevia kommentteja. Kertokaa että olen oikeassa.
Lasten hyväksi käyttöä vastaan...
Voi kulta pieni:)
Alle 16-vuotiashan on sakkolihaa sanoo laki..
Eli yli 18-vuotias jos alle 16-vuotiasta polkaisee niin se on rikos eikö näin ?
Mun mielestä alle 16-vuotias vois unohtaa seksitouhut aivan totaalisesti ja keskittyä vaikka siihen peruskouluun ja sitten vasta miettiä että josko olisin kypsä sukupuolisuhteeseen.
Näin sanon minä; ikää 25 ja neitsyys loppui (en siis menettänyt enkä luovuttanut mitään) 18-vuotiaana.
Itse aikoinaan olin 17 kun neitsyyteni menetin. Omat tyttäret ovat nyt 13 ja 15 vuotiaita. Onneksi mielenkiinto heillä on suuntautunut muualle kuin seksiin. Pojista kyllä puhutaan, muttei muuta. Kauhulla ajattelen sitä että tyttäreni olisivat sängyssä, oli se kumppani minkä ikäinen tahansa. Lapsia sen ikäiset vielä ovat.
Terveisin fiksuista tytöistä ylpeä äiti
Ihan samaa juttua. Kun kattelee noita neitsyyden menetys galluppeja niin pojilla keski-ikä on lähempänä 18v ja löytyy useita 20v 'poikia' mut tytöillä vastaava ikä on jotain 14-15 vuoden luokkaa. Herääkin kysymys siitä että kuka perkele niitä 15 vuotiaita käy naimassa kun ilmeisesti se ei ole ainakaan saman ikäiset pojat. Vaikka itsekkin kuulun melkein samaan sukupolveen kun nykyiset teinit ei munkaan teiniaikoina ollut vielä samanlaista meininkiä ja itsekkin pääsin neitsyydestä vasta n.20v ja harva kavereista sen aikaisemmin.