Hei,
te kaikki Suomessa asuvat monikulttuuriset parit; Miten päätitte alunperin muuttaa Suomeen? Miten ulkomaalainen puoliso sai töitä ja oppiko kielen hyvin? Kertokaa kokemuksia! Asun itse ulkomailla monikulttuurisessa suhteessa ja toivon että jonain päivänä voisimme muuttaa Suomeen.
te kaikki Suomessa asuvat monikulttuuriset parit; Miten päätitte alunperin muuttaa Suomeen? Miten ulkomaalainen puoliso sai töitä ja oppiko kielen hyvin? Kertokaa kokemuksia! Asun itse ulkomailla monikulttuurisessa suhteessa ja toivon että jonain päivänä voisimme muuttaa Suomeen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Meidän tarinamme on seuraavanlainen, tapasimme ulkomailla, emme kummankaan kotimaassa; molemmat oleskelemassa siellä pidempään eri syistä. Rakkaus syttyi aika salamannopeasti ja muutimme yhdessä asumaan väliaikaisesti. Muutaman kuukauden päästä tulimme sitten Suomeen, mies teki päätöksen käymättä täällä että seuraa perässäni, kun minä taas päätin tulla jatkamaan opintojani.
Nyt on yli 10 vuotta takana, kaksi lasta ja rivitalonpätkä...
Siihen aikaan työvoimatoimisto passitti ulkomaalaiset "suomea suomeksi" -kursseille, joilla siis oli hieman pakkokin jotain oppia... Miehelläni on suht hyvä kielitaito, vaikkei sitä joudukaan paljon käyttämään, sillä äidinkielensä on englanti ja sillähän aika pitkälle täällä pärjää.
Työn saanti riippuu niin paljon siitä mitkä koulutukset ja työurat on, sillä onhan Suomessa jo paljon ulkomaalaisia töissä yrityksissä jopa ilman suomenkielen taitoakin. Suurin osa työpaikoista tietty vaatii suomen taitoa.
Ja kielen oppiminen vaatii jotain motivaatiota ulkomaalaiselta; ei sitä ihan itsestään opi.
Voit kysellä lisää.
Työnsaanti riippuu todella paljon myös siitä minkämaalainen ulkomaalainen on, valitettavasti.
Jos tulee länsimaisesta kultuurista, eli siis lähinnä euroopasta tai usasta, ei työnsaannin suhteen pitäisi olla mitään ongelmaa. Tai sitten kauko-idästä ja omaa teknisen taustan, niin varmasti saa töitä. Mutta jos tulee afrikasta/lähi-idästä, niin saa unohtaa koskaan opiskelleensa tai työtä tehneensäkään! Mitään painoarvoa ei ole aiemmalla työkokemuksella tai koulutuksella, jos se on hankittu ym. alueella! Karu totuus, jonka olemme saaneet miehen kanssa kokea.
Olet varmasti aivan oikeassa!
Ehkä sitä haaveilee mahdottomia kun miettii että maailmassa voisi olla suvaitsevuutta tarpeeksi, ettei tarvitsisi toisen ihonväriin tai alkuperämaahan tuijottaa, vaan kaikkia arvosteltaisi oman henkilönsä mukaan.
Mutta kukapa meistä synnitön... sortuupa tuohon itsekin jos oikein rehellinen on.
Onnea kaikille jotka työtä etsivät!
mun mies on tosiaa amerikkalainen ja vasta tulossa ensi kertaa suomeen...periaatteessa yhdysvaltain kansalaisen luulis lpöytävän töitä suomesta mutta kun mun mies on musta....se saattaa vielä valitettavasti tänäkin päivänä olla este työn saannille vaikkei sitä ääneen myönnettäiskään siellä työkkärissä.
No toivottavasti töitä löytyy...onnex miehellä on motivaatiota oppia suomen kieli ja yrittää saada töitä.
Olin englantilaisen miehen kanssa naimisissa kolme vuotta ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Päätimme muuttaa Suomeen kun odotin esikoistani, koska täällä on parempi sosiaali- ja terveydenhuolto, paremmat koulut ja terveellisempi ja turvallisempi ympäristö kuin Lontoossa, jossa asuimme.
Kokemuksiemme ja ystäviemme kokemusten mukaan Suomessa on todella hankala löytää töitä jos ei osaa suomea, tai ole jollain erityisalalla (Nokian insinöörit). Myös asunnon saanti osoittautui yllättävän vaikeaksi vaikka luottotiedot olivat kunnossa ja takaajiakin löytyi. Vuokranvälittäjät sanoivat suoraan etteivät omistajat halunneet vuokrata ulkomaalaiselle, vaikka kysymyksessä oli ns. valkoinen eurooppalainen (voin kuvitella että oikeasti toisesta kulttuurista peräisin olevalla on vaikeuksia!) Onneksi poikeuksia löytyy, mutta ne saa hakemalla hakea: Oman ilmoituksen ( jossa sanotaan suoraan että kyseessä on ulkomaalainen) laittaminen taitaa olla paras keino, jos asunto on vuokrattava tuntemattomalta.
Suomen kielen oppiminen voi osoittautua ylitsepääsemättömäksi, jos ei ole hyvää kielipäätä (esimerkkejä löytyy tosi monta, korkeastikin koulutetuista työttömistä)ja kannattaakin miettiä kahteen kertaan ennen kuin muuttaa tänne ellei ole erityisosaaja, niinkuin jo sanoin, tai erittäin lahjakas kielellisesti, että oppii suomen. Muuten syrjäytymisvaara on suuri ja siinä alkaa sitten jo suhdekin rakoilla pahimmassa (meidän) tapauksessa. Monissa kulttuureissa kun se on vielä kunnia-asia miehelle että pystyy elättämään perheen ja käymään töissä - ja onhan se muutenkin raskasta, jos ei pysty puhumaan ihmisten kanssa (ei niin et suomalaiset muutenkaan olis niin innokkaita keskustelijoita) ja talvikin on pitkä ja pimeä.
Että...
Moi
Mä ja mun mies Ceoffrey ollaan asuttu suomessa nyt 2 vuotta Ceoff oppi nopeesti suomenkielen koska sen äiti on suomalainen ja isä on Australialainen me ollaan nyt tunnettu kaheksan vuotta ja meillä on 3 viikkonen tyttö jota kutsutaan Gabriellaksi mä oon ite kotoisin myös Australiasta mutta asuin kymmenen vuotta suomessa ja muutin yheksän vuotta sitten takas ja nyt ollaan asuttu toi kaks vuotta suomessa ja me viihdytään tosi hyvin täällä sitten kun Gabriella on viis tai kuus niin muutetaan takas Australiaan.
Mulla kyllä pätkii vielä toi suomenkieli
Hei!
Olemme asuneet mieheni kanssa nyt kohta kolme kuukautta Suomessa. Tapasimme noin vuosi sitten yhteisen työprojektin merkeissä, ja menimme naimisiin marraskuussa. Oleskelulupapäätös on vielä tulematta. Vaikka olen perehtynyt monikulttuurisuuteen monella tavalla, sekä työn puolesta että henkilökohtaisten arvojeni pohjalta, on "monikulttuurinen rakkaussuhde" monella tapaa todella haasteellista. Miehini on kaukasialainen, jossa kysymykset kunniasta ja häpeästä saavat erilaisia sävyjä kuin Suomessa. Toisaalta olen yllättynyt aika tavalla itsestäni, miten ennakoitunut olen ollut kaikenlaisiin vaikeuksiin. Mieheni on tähän asti oikeastaan selvinnyt byrokratiaviidakossa ja arjessa paremmin kuin minä, sillä pelkään koko ajan, että jotain kauheaa varmasti kohta tapahtuu. Sen sijaan yllätyn häpeissäni siitä, että ennakkoluuloiset odotukseni hänen kohtaamastaan kohtelusta eivät aina pidäkään paikkaansa. Hän on tähän asti pärjännyt mainiosti eri virastoissa, nauttii suomen kielen opiskeluista ja kohtaa uteliasta, auttavaista ja iloista kohtelua.
Koskaan aikaisemmin en kyllä ole elänyt samalla tavalla päivä kerrallaan kuin nyt. Koska oleskelulupa päätöstä vasta odotellaan, niin on pakko suhtautua myönteisesti ja positiivisesti kaikkeen. Kaikenlaista murehdittavaa tulevaisuuden suhteen on enemmän kuin riittävästi. Mitä tapahtuu, jos päätös on kielteinen, mitä sitten jos hän ei heti löydä töitä tai pääse opiskelemaan, mitä jos hänen sinnikkyytensä laantuu....Mutta haluan uskoa, että kaikki vielä järjestyy parhain päin, niin kaikki tähän asti on mennyt. Ja se saa minut jaksamaan, samoin kuin ennentuntematon rakkauteni miestäni kohtaan.
Tällä hetkellä minua mietityttää ennen kaikkea oman ystäväpiirini suhtautuminen meihin, kaikki suhtautuvat päällisin puolin positiivisesti, mutta ovat samalla varuillaan. Samoin tietenkin ajatukset miehen ja naisen välisestä tasa-arvosta ovat arjessa jatkuvasti koetuksella, ja väännämme kättä esim. miespuolisista ystävistäni ja heidän merkityksestään.
Toiveikkaana eteenpäin.