Olen seurannut jonkin aikaa nettikeskusteluja sillä silmällä, että löytäisin kivan fiksun miehen elämääni. Kun ylittää 50 vuotta, ei enää tiedä, missä vapaat herrasmiehet piileskelevät; oletan, että jossakin voi olla joku kaltaiseni yksinäisenä vakituista ihmissuhdetta kaipaava parisielu mies.
Olen toki löytänyt mukavia ihmisiä ja käynyt pitkiäkin keskusteluja. Sellainen asia on pistänyt silmääni, että chatissa ei pidetä paljon väliä kielen tasosta: seksi tuodaan röyhkeästi ensimmäisenä esille, udellaan hekilökohtaisuuksia ennen kuin on edes aloitettu, ei välitetä toisen ajatuksista eikä vastata, puhellaan vain omia juttuja. Vuoropuhelussa on tapana jatkaa ja edetä yhdessä, ei vain toisen ehdoin. Isot kirjaimet, pilkut ja pisteet eivät taida olla ollenkaan käytössä, yhdyssanoista puhumattakaan: onkoha se alhaisen sivistystason merkki vai epäkohteliasta välinpitämättömyyttä?
Nyt moni teistä sanoo, että taas yksi piukkapipoinen vanha akka kirjoittele turhautuneena; myönnän, että olen kyllästynyt tuhlaamaan aikaani keskusteluihin, jotka eivät etene mihinkään. Koska ymmärrän toki, että aikaa säästääkseen joku tasokaskin mies saattaa käyttää nettipikakirjoitusta ilman isoja kirjaimia, niin jään joskus jutustelemaan. Ehkä minä toivon aina uudelleen ja uudelleen, että kömpelön kielen alta paljastuisi ihana ihminen. En minä rakkaaltani edellytä pilkkuja ja pisteitä, mutta voisi ainakin yrittää keskustella toista kunnioittaen.
Aika usein minut klikataan pois, kun yritän avata tietä toisen ajatteluun ... pelkäävätkö miehet löytävänsä oikean naisen, jonka vuoksi on nähtävä vähän vaivaakin?

Vastaukset 1
Vanhimmat
chatissa kuin pikkupojat ruotsinlaivalla. Ollaan kuin nuoret oriit keväällä pellossa, vaikka siellä kotipilttuussa odottelee melkein jokapojalla oma kesytetty tammukka. Leikitään suurta rakastajaa, jolla on ennätysmäiset mitat sekä rintakehässään että pituuksissaan. On niin kiire maistaa kiellettyä hedelmää, että siinä jää tietysti kieliseikat sivuun. Kieli tuo mieleen näille uroille - kylläs tiedät mitkä temput.
Eihän täällä kauan jaksa miestä etsiä tositarkoituksella. Itse olen jo kallistunut hupilinjalle. Huvitan itseäni jonkin verran juttelemalla eri-ikäisten miesten kanssa, mutta tosirakkauteni haen muualta kuin chatista. Ellei nyt sitten aivan sattumalta löydy joku vähän vakavampi tapaus. Mutta siis hakemalla ei kannata hakea.
Kyllähän niitä syvempiäkin jutteluja saa aikaiseksi, mutta homma päättyykin monesti yhteen kertaan. Kylmä tosiasia on se, että jos mies hakee täältä jotain, niin se on lähinnä näppärän nuorta ja nättiä seksikonetta, ihan samoin kuin livepuolelta.
Just juttelin yhden aika kypsän miehen kanssa ja hän sanoi, että miehet pelkäävät älykästä naista ja eritoten, jos hän sattuu olemaan vielä viehättävä.