Hyvä kirja

”Pohjolan talvi on kuolettavan kylmä ja pelottavan pimeä huolimatta aamunkoitosta etelässä ja pohjoisessa leimahtelevista revontulista. Se sammuttaa tuhansia ihmishenkiä. Ken voi laskea sen saaliin, ken luetella sen uhrit. Se mikä on heikkoa, haurasta, joutuu häviölle.
Kevät on yllätysten aika, jolloin kahleet kirpoavat, vankeus loppuu ja vangit pääsevät vapauteen, ne, jotka ovat jaksaneet elää talven yli. Kevät on erämaan vapautumisen aika. Silloin luonto vuodattaa ilonkyyneleitä, muuttolinnut taivaan alla visertäen riemuitsevat, maanalaiset voimat jyrisevät, pohjaa myöten jäätyneet vedet sulavat, järvet ja joet luovat jääpeitteensä. Miltei vavisten seisoo siinä ihminen kevättulvan murtaessa sulut ja salvat tieltänsä. Mahdoton on tullut mahdolliseksi, löytyi voima, joka talven voitti.
Mutta kun pohjolan lyhyt huumaavan kaunis kevät on loppuun kulunut, vallitsee erämaassa kesä, joka levittää hempeintä hohdettaan ja värähteleviä lämpösäteitään yli vaarojen ja soiden, yli vuorten ja laaksojen. Juhannuksen aikaan tuntuu melkein todennäköiseltä, että ikuinen kesä täällä tulee vallitsemaan, jolloin aurinko ei koskaan laske. Valoa tulvii tulvimalla, mutta ovatpa varjotkin sitä synkempiä. Synkänharmaana näyttäytyy vielä pälvien ohessa pienehkö lumikinos varjon puolella, mutta sekin kuihtuu kuihtumistaan.
Palaavat muuttolinnut hiljentävät äänensä ja riemusävelensä etsien parittain suojattua, rauhallista paikkaa. Ihmiset samoin ryhtyvät ulkotöihinsä, ketkä maata muokkaamaan ja kylvämään, ketkä kalanpyydyksiään tarkastamaan ja käyttämään. Ovet avataan taivaan lämmölle ja valolle ja pienimmätkin lapset pääsevät ulos, ehkä ensi kerran elämässään. Siunattu kesä, uneksittu kulta-aika!
Mutta nuoren kevään lapsena ei suvikaan tule pohjolassa pitkäaikaiseksi. Sen työpäivä on kuitenkin hedelmää tuottava. Se, joka haluaa vaivata itseään kävelemään jylhälle suolle tai kuivalle kummulle tahi vaivaiskoivumetsään, ei suinkaan näe turhaa vaivaa.
Kuitenkin tulee sen tapahtua ennen syksyn tuloa, syksyn, joka itsessään saattaa olla niin kaunis ja viehättävä. Sillä helpostihan tottuu näkemään siinä vain kuumesairasta, jonka kuolema jo on saaliikseen leimannut. Äkkiarvaamatta tulee myrskyinen yö, jolloin sataa rakeita, ja myrsky ulvoo. Seuraavana aamuna ojentaa tunturikoivu vavisten alastomat jäykistyneet oksansa harmaata, uhkaavaa taivasta kohti lumen taas verhotessa kaikki kylmään peittoonsa. Talvi yllätti niin hämmästyttävän pian.

***

Jos koskaan on ollut talvea henkisessä merkityksessä, niin kyllä se on ollut Ruotsin Lapissa. Täällä se tuntui sitä kovemmalta, kun se oli niin pitkä ja pimeä, samalla kun kerrottiin keväästä ja kesästä muualla Jumalan valtakunnan työssä. Mutta pitkiksi ajoiksi pysyi se ainoastaan etäisenä aamunsarastuksena etelässä.
Jumalan sanan julistajia ei ollut puuttunut. Rohkeita Jumalan miehiä oli raivautunut ylös pimeään pohjolaan, pelätyn kansan pariin. Rajattoman erämaan aavikot pohjaan jäätyneine syvyyksineen sekä lujasti juurtunut taikausko, juoppous, varkaus ynnä muut paheet sulivat tosin paikoitellen; mutta yleensä vallitsi synnin talvi aina kauas 1800-luvulle saakka, talvi, joka vaati tuhansia uhreja tukahduttaen ja murskaten monen kuolemattoman sielun, jolloin kansa harhaili eksyksissä yön pimeydessä monen jäädessä sille tielle. Silloin elettiin kauhun aikaa.
Kevät lopultakin koitti. Se saapui oikeana Lapin keväänä, yllättäen väkivaltaisuudellaan. Valo, taivaallinen valkeus, lankesi kilottavan kirkkaana autioihin seutuihin. Pohja-aines alkoi irtaantua tunkien vastustamattomasti esiin päivän valoon päin. Sen päästyä laajemmalle tuntui kuin olisi taivas haljennut. Kukapa olisi koskaan voinut aavistaa, että routaisen, näköjään elottoman pinnan alla saattoi löytyä niin paljon elämää. Mistä ilmaantuivat kaikki nämä muuttolinnut, jotka täyttivät ilman surinalla ja laulullaan? Ei lämpimän etelän maista, vaan omasta sisimmästään, jossa lintu oli vankeutensa viettänyt. Mistä nuo lämpimät auringonsäteet ihmeellisine vaikutuksineen? Ylhäältä, taivaan korkeudesta, itsestään Jeesus-auringosta ja hänen saarnastaan, joka sisälsi lupauksen parannuksesta ja syntien anteeksiannosta.

***

Lars Levi Laestadius, huutavan ääni ja erämaan profeetta, oli aseena Jumalan kädessä.
Tämän miehen koko elämä on ihme, merkillinen todistus siitä, mitä saattaa tapahtua, kun Kaikkivaltias koskettaa ihmiseen ja voittaa hänet valtakunnallensa.
Kenpä olisi osannut aavistaa, että pienokainen, joka ensi kerran näki päivänvalon köyhässä, matalassa majassa etäällä Peljekaisen lumitunturin juurella, tulisi kuin Mooses Siinain vuorella, hän, joka vielä kerran sai Herran kädestä vastaanottaa lakitaulut. Kukapa aavistikaan vähäisen vaatekäärön, jota yksinäinen äiti kantoi yli tunturien ja rämeiden pyryssä ja pimeässä 7 peninkulmaa Arjeplougin kirkonkylään, jotta poika saisi kasteen, sisältävän Johannes Kastaja-luonteen; niin kenpä olisi tiennyt, että tämä uikuttava, itkevä lapsenääni vielä tulisi kaikumaan huutavan äänenä korvessa.”
Lähde: Hjalmar Westeson: Lapin profeetan oppilaita. Tekijän luvalla suomensi Osk. E. Hellemaa. WSOY, Porvoo 1925

(Anna-Maija Raittila 1958.)

Lämmössä armon auringon
jo linnut visertää,
vaan sitten suvi aina on,
kun matka taakse jää.

Mitä mielikuvia sinussa herää lettuasi kirjailijan kuvauksen lestadiolaisen herätyksen alusta Ruotsin Lapissa?
0138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Elmiina kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu