Nyt alkoi hiihtoloma, mutta en ole yhtään ilonen silti.Nimittäin huomasin juuri ihastuneeni erääseen poikaan, joka on samassa koulussa kanssani.En ikinä uskaltais mennä juttelee sille.Se on niin vaikeeta, kun meillä ei ole mitään yhdistävää tekiää, ei mitään puheen aihetta.Ajattelen vaan sitä kokoajan mielessäni ja toivon koko sydämestäni että se tulis juttelemaan mulle tai pyytäis mua johonkin.Miks aina käy näin,aina kärsin, kun niin paljon haluaisin tutustua johonkin mielenkiintoiseen ihmiseen,mutta en vaan kehtaa mennä mitään sanomaan.Nytkin on ihan hirvee olo, enkä nää sit tyyppiä viikkoon...Help me!
toivoton
tapaus
4939
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Turhaan toivot! Ei se jätkä tule sun kotiovelle tusina punasia ruusuja kourassa! Sä voit hiihtoloman jälkeen alkaa hengata kaveriskaverin kanssa joka tuntee sen jätkän kaverinkaverin, sitten sä tutustut siihen jätkään ja huomaat että se ei olekkaan niin mukava kuin kuvittelit ja uskallat jutella sen kanssa, koska se ei olekaan mitään muuta kuin tavallinen jätkä.
Nähdäänhän me taas reilun viikon päästä....ehkä silloin :)
Itselläni on samanlainen tilanne, itse olen tosin poika (tai mies) ja ihastumiseni kohde tyttö (tai paremminkin nainen) =). Ollaan samassa koulussa, tänään nähtiin viimeksi ja juteltiin ohimennen niitä näitä. On tosi vaikeaa ottaa se tärkeä askel eteenpäin ja pyytää johonkin kanssani, vaikka mieli tekis todella paljon. Kaiken lisäks osuttiin sattumoisin joku aika sitten samaan baariin ja viihdyttiin hyvin yhdessä koko ilta. Sen pohjalta vois olla hyvät edellytykset vaikka mihin, kiinnostusta uskoisin olevan molemminpuolin, mutta mistä sais sen tarvittavan määrän itsetuntoa lisää että uskaltais tehdä aloitteen? Siis selvinpäin...
Se on niin sanoinkuvaamattoman vaikeaa
sanoa jollekin että rakastaa.
[olen riimittelyn kunkku]
Itse kai elän koko loppuelämäni odotellen sitä prinssi rohkeaa,joka vain ilmestyy mun oven taakse jutellen mukavia ja tarjoten suklaatia.
Eli mun on todellakin turha vastata sun viestiisi kannustuspuheilla "kyllä se siitä,ihan helppoa,menet vain juttelemaan,tsemppiä!" tai jotain muuta vastaavaa.
Toivottavasti sun itsetuntosi ei sentään ole yhtä kuihtunut kuin omani.
Anteeksi.