Xantian jarrut

Missähän vika. Xantia vuosimallia 99. Kun jarrupoljinta polkaisee kuuluu liikeen aivan alkupäässä ulvahdus. Ihan kuin poljin ottaisi kiinni johonkin. Samalla kytkinpolimessa ja ratissa tuntuu pienen pieni tärähdys.

Onko jollain ollut samanmoista vikaa?
3737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mulla kuului joskus -93 xantialla jarruttaessa semmonen hassu "ploink" ääni. ja se oli aina jarrutuksen alkuhetkellä. Tarkistin lhm-nesteen määrän ja se oli pikkusen alakantissa, ääni hävisi nesteen lisäämisen jälkeen. Vuotoja ei ollut, mutta tyhjentyneet jousipallot olivat imeneet itsensä täyteen lhm:ää. pallot vaihtoon ja nestettä ei ole tarvinnut sen jälkeen lisäillä.

Äänestä

Jarrupolkimen ja venttiilin välissä sellainen sovite kappale jossa varsi joka menee venttiilille
ja se välillä voi pitää sellaisen sammakkomaisen kurps tapaisen äänen. Ei mitään vaarallista, ainoastaan kiusallinen äänihaitta.

Äänestä

Mulla oli -98 farkku Xantia kuusi vuotta ja siinä oli myös tuo jännä ääni. Se ei kuulunut aina, mutta kesällä enimmäkseen. Kyselin joskus Veholta, mikä sen aiheuttaa. On kuulemma joku jarrusolenoidi eikä siitä tarvitse olla huolissaan. On "ominaisuus".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle kirjoitti:

Missähän vika. Xantia vuosimallia 99. Kun jarrupoljinta polkaisee kuuluu liikeen aivan alkupäässä ulvahdus. Ihan kuin poljin ottaisi kiinni johonkin. Samalla kytkinpolimessa ja ratissa tuntuu pienen pieni tärähdys.

Onko jollain ollut samanmoista vikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu