Onko kenelläkään kokemusta 110 kw -99 dieselistä kuuluvasta vikinästä, ja näin kun kuulo tahtoo herkistyä on jo naputusta tai kolinaakin havaittavissa. No eihän se kone ikinä mikään äänetön ole ollut, mutta ei nykyinenkään ihan terveeltä kuulosta. Vikinää on jatkunut jo jonkin aikaa vaihtelevasti eniten kuitenkin koneen lämmettyä.
A6 2.5 TDI Vikisee
Kuuntelen
51440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla aivan sama juttu, vikisee aina kylmänä. Jostain se tulee ja oire se on jostain tulevasta laakeriremontista.En vain ole vielä tutkinut mistä, mutta jostain hihnan mukana pyörivästä vempeleestä se lähtee.
Minä kirjoitin vikinästä kylmällä: onko vaarallista ? nimimerkillä. Sain vinkkejä; en ole ehtinyt vielä asiaa selvittää.. mutta sinun dieselin vikinä on pahimmillaan lämpimänä, tulee mieleen kyllä joku hihnan laakeri jos kerran ääni on muuttumassa kolinaksi.Tätä joku muukin sinulle arvelee. Kun saat selville, pistä tieto tänne jos vaikka muillakin on samoja ongelmia.
Jotta tarina olisi täydellinen, niin loppuraportiksi voisi kirjata seuraavaa: Ilmastoinnin urahihna oli kypsä ja kiristysrullan laakeri tiensä päässä ( laakerin kypsyminen lienee ollut alkuperäinen syy ). Rulla on kiinni moottorissa pultilla, joten vaihto helppoa kun ensiksi purkaa edestä kaikennäköistä tavaraa. Käytin merkkihuoltoa kun homma vaikutti kohtalaisen hankalalta. Ja taas matka maistuu A kutvosen arvolle sopivana nautiskeluna, ilman häiritseviä vikinöitä.
Terve!
Kiinnostaisi saada ko. automallista lisätietoja. Paljonko autossa kilometrejä, kun tuo vaiva tuli? Kustannukset? Onko ollut muita vaivoja/oletko ollut tyytyväinen autoosi? Saksan tuontiauto? Jne. Kiitokset kaikista kokemuksista etukäteen.
No, voihan sitä vähän vielä kommentoida. Auto on tosiaan haettu Saksasta, mitä ei liene vaikea arvata, taitaa olla A6 sen verran yleinen haave. Toisaalta katselin, että Suomipojat hakee pääasiassa kyllä vähän vanhempaa autoa ja pyörivät enimmäkseen pohjois Saksassa.
Autosta lyhyesti: Varusteita löytyy suurin piirtein muut paitsi ei seisontalämmitystä, ei ostettu häkkikaupasta eikä autohuussista, täydellinen Audi-HK löytyy vaikka monet väittää, että senkin voi väärentää itse en kyllä tässä tapauksessa usko kun ''tsekkilistatkin'' sain paperilla eri vuosilta ja täsmäävät vielä HK:n tietoihin.
Vikinästä vielä sen verran, että kuulunut useamman kuukauden, kunnes nyt sitten hermo meni,
ja remppaan kului noin 2tuhatta mummoa. Niin ja kilometrejä oli pitkälti alle 200tkm.
Auto ollut muuten kuin unelma, eikä aikomusta vaihtaa merkkiä/mallia tulevaisuudessakaan.
Lopuksi vielä varoitukseksi, että hakureissulla tuli nähtyä ruuvattujakin pelejä. Ei ole varmaan hauskaa maksaa Suomen veroja ns. vähän ajetun auton arvon mukaan, se olisi sitten jo kaksinkertainen tappio.