oletteko ikinä ajatelleet kirjaa lukiessanne, että ihan kuin kirjailija olisi jo kirjoittaessaan kaavaillut 'tästä tulee sitten myös leffakäsikirjoitus...' ja sitä mukaa sitten kirjoittanut? eli esittänyt asiat aika elokuvamaisesti - laskelmoivaa! vai onko se vain jokin kirjoitustyyli? itselleni on aika monestikin tullut sellainen olo, joskaan en osaa mainita kuin yhden esimerkin eli 'tunnit' -kirjan. oletteko siis muut huomanneet samaa?
kirja kuin leffakässäri?
liisi
2196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykyisin tulee useinkin vastaan sellaisia, joskin tietysti juuri nyt, kun pitäisi muistaa esimerkki, en muista yhtään. On jopa ihan sellaisia suoria viittauksia, kuten että jotain ihmistä kuvataan vertaamalla häntä johonkin nykytähteen. Jopa jossain oli lause, jossa kirjan minä ajatteli, että jos tämä olisi elokuva, niin sitä ja sitä näyttelisi se ja se....
Kuvaukset, niin maiseman kuin ihmisten, ovat jollain tavalla ulkokohtaisia kuin valkokankaalle katsoisi...
Onhan sitten tietysti myös niitä kirjoja, jotka on kirjoitettu vasta, kun filmi on jo tehty, mutta se on eri juttu.... minusta niitä ei voi edes pitää oikeana kirjallisuutena ... pelkkä markkinointikapistus.
Muuten, tulipa mieleeni ihan toinen juttu näistä kirjoista ja elokuvista: kun usein nähdessään elokuvan, josta on olemassa myös kirja, filmi tuntuu jotenkin ihan vajaalta, koska elokuvan rajojen vuoksi kaikkea karsitaan. Tai elokuvan nähtyään ei enää halua lukea kirjaa, koska pelkää eron olevan liian jyrkkä, minun on manittava yksi poikkeus: Pitkän päivän ilta. Pidin elokuvasta, jonka näin, ennen kuin luin kirjan. Kun luin kirjan, jotenkin kaikki osui yhteen. Sama tuntu!
Clarken kirjoissa on usein tuollaista käsikirjoitusmaista luonnosmaisuutta. Ainakin uusin The Light of Other Däys on juoneltaan niin iljettävän tönkkö hollywood-rainan käsikirjoitus ettei ole tosikaan, vaikka idea kirjassa onkin hauska.