Väittelyistä

Näillä sivuilla olevilla väittelyillä on aina sama kaava. Ensin syntyy keskustelua jostain vl-opista. Jossain vaiheessa Ande liittyy joukkoon ja kertoo mitä Raamattu kertoo asiasta. Tämän jälkeen vlät yrittävät perustella ihmisoppiaan mututuntumalla. Kun vl-ihmisoppia ei voi Raamatulla perustella käyvät vlät Anden persoonan kimppuun.

Ei tarvitse olla suuri Raamatun asiantuntija kun huomaa kumpi puoli nojaa Raamattuun. Itseasiassa vastakkainhan on vl-oppi ja Raamatun mukainen oppi. Kumpaan sinä uskot?

Täytyy kiittää Andea kun jaksat aina kirjoittaa miten Raamatussa kerrotaan eri asioista. Säilytä jatkossakin tyylisi äläkä mene henkilökohtaisuuksiin, vaikka sinua täällä panetellaankin. Pahimmathan ovat jopa valehdelleet kirjoituksistasi. Onneksi olet kova poika linkittelemään niin itse kukin voi aina tarkistella kuka valehtelee.

Olen huomannut jutuista, että moni vl luulee oppinsa olevan Raamatun mukaista. Onhan heille näin pienestä pitäen opetettu. Miettikääpä kuitenkin jokainen tätä. Miksei kukaan sivuilla kirjoittavista ja lukevista vlistä koskaan löydä perusteluita Raamatusta. Nämä ovatkin arvokkaat sivut, koska moni vl huomaakin oppinsa ihmisopiksi.
4189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En tullut ajatelleeksi, mutta noinhan se on muutaman keskustelun kulku mennyt.

Pyrin jatkossa siihen, etten yksinkertaisesti vastaa persoonaani kohdistuviin hyökkäyksiin. Se on hyvää itsehillintäharjoitusta minulle, joka tahdon olla helposti vähän turhan tulinen luonne.

Mutta juu. Niinhän se menee että vain henkilökohtaisella uskolla pelastuu ja jokaisen täytyy kohdallensa miettiä uskooko ihmistä vai Raamattua;)

Ande

Äänestä

Joitakin hänen raamatunkohtiaan perusteluineen.

Niin voisimme niitä tutkia puolueettomasti, niinkuin uskovaisen kuuluukin asioita tutkailla.

Äänestä
  • >>
    Voisitko laittaa
    Kirjoittanut: MaLaKia, 21.2.2004 klo 21.02

    Joitakin hänen raamatunkohtiaan perusteluineen.
    >>

    Aika ihmeellinen pyyntö, sillä olet kommentoinut useammassa ketjussa, joihin olen paikkoja Raamatusta laittanut. No, kerrataan sitten, kun pyydetään. Kertaushan se on opintojen äiti.

    Raamattu on itsessään sangen selkeä, ellei sitä ihmisopeilla ja aasinsilloilla sotketa:)

    Paavali kertoo evankeljumin julistuksensa olevan TIEDONVÄLITYSTÄ:

    1. Kor. 15:3
    ”Sillä minä annoin teille ENNEN KAIKKEA TIEDOKSI sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,”

    Ketä tarvitaan Ihmisen ja Jumalan välillä? Raamatun mukaan VAIN ja AINOASTAAN Jeesusta.

    1. Tim. 2:5
    ”Sillä yksi on Jumala, YKSI myös VÄLIMIES Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, ”

    Raamattu ilmoittaa pelastuksen ja anteeksiannon tapahtuvan pelkästään uskosta:

    Ap. t. 10:43
    ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että JOKAINEN, JOKA USKOO HÄNEEN, SAA SYNNIT ANTEEKSI hänen nimensä kautta."

    Matt. 10:32
    Sentähden, JOKAISEN, joka TUNNUSTAA minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.

    1. Joh. 4:2
    Tästä te tunnette Jumalan Hengen: JOKAINEN henki, joka TUNNUSTAA Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta

    1. Joh. 4:15
    Joka TUNNUSTAA, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

    Room. 10:
    ”9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10 sillä SYDÄMEN USKOLLA tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
    12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja KAIKILLE, jotka häntä avuksi huutavat.
    13 Sillä "JOKAINEN, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

    Joh. 3:18
    Joka USKOO häneen, sitä EI TUOMITA; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan NIMEEN.

    1. Joh. 5:10
    Joka USKOO Jumalan Poikaan, hänellä on TODISTUS ITSESSÄNSÄ

    Raamatussa kerrotaan että evankeljumit on kirjoitettu siksi, että voisimme saada tuon niin monessa paikassa mainityn pelastavan uskon luetusta tekstistä:

    Johannes 20.
    " 31 Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden."

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Olkaa niin kuin lapset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johan kirjoitti:

Näillä sivuilla olevilla väittelyillä on aina sama kaava. Ensin syntyy keskustelua jostain vl-opista. Jossain vaiheessa Ande liittyy joukkoon ja kertoo mitä Raamattu kertoo asiasta. Tämän jälkeen vlät yrittävät perustella ihmisoppiaan mututuntumalla. Kun vl-ihmisoppia ei voi Raamatulla perustella käyvät vlät Anden persoonan kimppuun.

Ei tarvitse olla suuri Raamatun asiantuntija kun huomaa kumpi puoli nojaa Raamattuun. Itseasiassa vastakkainhan on vl-oppi ja Raamatun mukainen oppi. Kumpaan sinä uskot?

Täytyy kiittää Andea kun jaksat aina kirjoittaa miten Raamatussa kerrotaan eri asioista. Säilytä jatkossakin tyylisi äläkä mene henkilökohtaisuuksiin, vaikka sinua täällä panetellaankin. Pahimmathan ovat jopa valehdelleet kirjoituksistasi. Onneksi olet kova poika linkittelemään niin itse kukin voi aina tarkistella kuka valehtelee.

Olen huomannut jutuista, että moni vl luulee oppinsa olevan Raamatun mukaista. Onhan heille näin pienestä pitäen opetettu. Miettikääpä kuitenkin jokainen tätä. Miksei kukaan sivuilla kirjoittavista ja lukevista vlistä koskaan löydä perusteluita Raamatusta. Nämä ovatkin arvokkaat sivut, koska moni vl huomaakin oppinsa ihmisopiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu