Vielä haluaisin kysyä, josko jollain olisi käynyt samoin.. Johtuuko se sitten siitä veden kovuudesta vai mistä, kun millikseni saattavat ihan yhtäkkiä muuttua todella "laihoiksi" ja uivat lähes pystyasennossa, kunnes löytyvät sitten seuraavana aamuna kuolleena? Eilen ei mitään ja tänään taas yksi uusi naaras..
pystyasennossa
kalaset
2196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Johtuu vääränlaisista oloista, todennäköisesti kovuudesta tms. on kovin vaikea arvailla kun sinulla ei niitä testejä ole. Tosin pahimmassa tapauksessahan tuo on kalatuberkuloosia tms. voithan etsiä oireita täältä.
http://www.aquahoito.info/suomi/taudit/oirmuk.php
Samaa vikaa on ollut meilläkin silloin kun oli vielä milliksiä. Veden olin niille kyllä kovettanut ihan riittävän hyväksi, mutta silloin tällöin kävi juuri noin kuin kuvailet. Kalat muuttuivat veden vaihdosta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä kankeiksi ja suuntavaisto oli vähän sekaisian. Kuolema oli edessä myös hyvin pian.
Löysin muutaman syyn jotka joko erikseen tai yhdessä aiheuttivat millisten kadon.
1. jalostusaste
2. tukkeutuneet pohjan pöyhiminen veden vaihdon yhteydessä
3. asteen pari viileämpi uusi vesi veden vaihdossa
Eli, jos sinulla on sorapohja, huolla se hyvin ettei pääse tukkeutumaan ja pilaantumaan. Kun lisäät uutta vettä, huomioi että se on mieluummin lämpimämpää kuin viileämpää kuin akvaarion vesi. Jos kalat ovat pitkälle jalostettuja, voit joutua lisäämään suolaa. Vettähän olet tietysti kovettanut?