pedofiilia

Mitekä islamilaiset suhtautuvat pedofiiliaan. Onko olemassa sellaista käsitettä islamilaisessa koodistossa? Aisha oli 9-vuotias kun hänestä tuli Profeetan lempivaimo! Onko lapsilla lakisääteistä suojaa muslimimaissa?
601511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Ei ole laissasäädettyä suojaa lapsilla muslimimaissa. Kaikissa muslimimaissa Bosniasta S-Arabiaan on käytössä samanlainen laki.
ps. Maria oli 12v. kun jumala pani sen paksuksi.

Äänestä

Muista ettei Aischa ollut profeetan ensimmäinen vaimo, seksin takia hän ei Aishaa nainut (Aischa ei saanut ikinä lapsia, mikä vihjaa vähään jos olemattomaan seksiin ottaen huomioon ehkäisyn täydellisen puutteen).

Liian aikaisin naimisiin menon kielsi oikeastaan profeetta itse, sillä hän antoi (hyvin luotettavassa hadithissa) naiselle kaiken vallan valita miehensä ilman että suvulla tai edes Isällä olisi tähän sanottavaa, ja voiko nainen valita rehellisesti/pätevästi aviomiehensä ennen 15 vuoden ikää ainakaan? Tämän vahvistaa Koraani kieltämällä lapsien naittamisen maallisen hyvän toivossa.

Sille että Aischa oli niin nuori on täysin järkevä syy, aivan kuten oli sillekin että Maria oli niin nuori (12v.) saadessaan Jeesuksen. Molemmissa on kyse silloin normaalista varsin lyhyestä elinajasta, ja he molemmat olivat Jumalan valittuja joiden osa tehtävää oli vasta paljon myöhäisemmällä ajalla. Aischalla oli tärkeä tehtävä mm. Koraanin muuttumattomuuden varmistamisessa ja profeetan tekojen ja sanojen (hadithien) välittämisessä jälkipolville.

Samaten Aischa oli se joka aloitti kapinan Alia vastaan, pakottaen hänet täten siirtymään Irakin Kuufaan Medinasta. Jos tätä kapinaa ei olisi tapahtunut ja Alin seuraajat siirtyneet Irakiin, kenties shiialaisuudesta ja periytyvästä vallansiirtymyksestä olisi tullut myöhemmin Islamin suurin suuntaus sen saadessa haltuunsa Islamin ydinalueet (eihän Islam tuolloin vielä edes ollut levinnyt äärettömän kauas).

Äänestä
  • >>(Aischa ei saanut ikinä lapsia, mikä vihjaa vähään jos olemattomaan seksiin ottaen huomioon ehkäisyn täydellisen puutteen).

    Lapsettomuus ei suinkaan viittaa seksin puutteeseen. Lapsettomuuden monet syyt tunnetaan, mutta naurettavin syy on seksin puute.
    Aischan kerrotaan olleen hyvin mustasukkainen ja vanhempien naisten antaneen seksivuorojaan hänelle. Miksi Muhammed hamstrasi vaimoja suuren kaartin, jos se ei ollut seksin takia?

    Alla olevan suuran perusteella voi arvioida naisten määrää. Kun mukana oli sedän sedän tyttäret, isän sisaren tyttäret, enon tyttäret, äidin sisaren tyttäret, orjattaret, lesken osuuden saanet, ja avioliittoon haluavat naiset, heitä ei varmaan voinut olla alle 50. Lisäksi hänellä oli oikeus seksiin palvelustyttöjen kanssa.
    Seksi oli siis Allahin Muhammedille myöntämä erikoisetu. Nami, nami!!
    Muille ei sellaista vaimojen määrää annattu.

    33:50. Profeetta, Me olemme totisesti vahvistanut sinun laillisiksi vaimoiksesi kaikki ne, joille olet myöntänyt lesken osuudet, sekä ne, jotka omistat Jumalan antamina orjattarina sotasaaliista, sekä setäsi tyttäret ja isäsi sisaren tyttäret, myöskin enosi tyttäret ja äitisi sisarten tyttäret, jotka kanssani pakenivat vainottuina uskonnon vuoksi; samoin on laillinen vaimosi sellainen uskovainen nainen, joka pyrkii avioliittoon kanssasi, mikäli suostut naimaan hänet. Nämä säädökset ovat nimenomaan sinua, mutta eivät muita uskovaisia varten; me tiedämme hyvin, mitä olemme heille säätänyt vaimoista ja orjattarista. Älköön siis mikään parjaus sinuun koskeko; Jumala on anteeksiantava, laupias.

    >>Liian aikaisin naimisiin menon kielsi oikeastaan profeetta itse, sillä hän antoi (hyvin luotettavassa hadithissa)

    Kirjoittelet liian paljon fantasiaa, totuus meinaa jäädä jalkoihin.
    Profeetta meni itse naimisiin 9v. kanssa ja kielsi sitten aikaisen naimisiinmenon. Oliko ehkä omat kokemukset huonot lapsiseksistä?

    Äänestä

  • tuo Marian ikä?

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    tuo Marian ikä?

    ei tiedetä - dokumentteja ei ole olemassa. Arvio perustuu tuon ajan normaaliin naittamisikään.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Tuon ajan normaalia avioliittoikää on kuvattu Raamatussa. Nämä jakeet eivät kerro 12 vuotiaista lapsista:

    Korkea Veisu 7:1 (7:2) "Kuinka kauniisti astelet kengissäsi, sinä ruhtinaan tytär! Sinun lanteesi kaartuvat kuin kaulakorut, taiturin kätten tekemät.
    2 (7:3) Sinun povesi on ympyriäinen malja, josta sekoviini älköön puuttuko; sinun uumasi on nisukeko, liljojen ympäröimä.
    3 Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoiset.
    4 Sinun kaulasi on kuin norsunluinen torni. Sinun silmäsi kuin Hesbonin lammikot Bat-Rabbimin portin luona; sinun nenäsi on kuin Libanonin torni, joka katsoo Damaskoon päin.
    5 Sinun pääsi kohoaa kuin Karmel, sinun pääsi palmikot ovat kuin purppura; niihin pauloihin on kuningas kiedottu."
    6 "Kuinka kaunis olet, kuinka suloinen, sinä rakkaus, riemuinesi! -
    7 Sinun vartesi on kuin palmupuu, ja sinun rintasi niinkuin rypäleet.
    8 Minä ajattelin: nousen palmupuuhun, tartun sen oksiin; olkoot silloin rintasi niinkuin viinirypäleet ja henkesi tuoksu kuin omenain tuoksu.
    9 Ja olkoon suusi kuin jalo viini." "Viini, joka helposti valahtaa rakkaaseeni ja kostuttaa nukkuvien huulet!
    10 Minä olen rakkaani oma, ja minuun on hänen halunsa."
    11 "Tule, rakkaani, lähtekäämme maalle, kyliin yöpykäämme.
    12 Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynnös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni.
    13 (/:14) Lemmenmarjat tuoksuavat, ja oviemme edessä kasvavat kaikkinaiset kalliit hedelmät, uudet ja vanhat: sinulle, rakkaani, olen ne säästänyt."

    Tässä kuvataan noin 12 vuotiasta lasta:

    8:8 "Meillä on pieni sisko, jolla ei vielä ole rintoja. Mitä teemme siskollemme sinä päivänä, jona häntä kysytään?
    9 Jos hän on muuri, rakennamme sille hopeasta harjan; jos hän on ovi, sen setrilaudalla suljemme."
    10 "Minä olen muuri, ja rintani ovat kuin tornit; vaan nyt olen hänen silmissään niinkuin antautuvainen."

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    ei tiedetä - dokumentteja ei ole olemassa. Arvio perustuu tuon ajan normaaliin naittamisikään.

    On olemassa legenda, että temppelissä kasvatettu Maria toimitetaan 12-vuotiaana Joosefin talouteen, jottei hän saastuttaisi temppeliä tultuaa täysikäiseksi. Tuskin tuollainen ikä oli siihen aikaan mitenkään poikkeuksellista.

    http://eo.yifan.net/users/l/tuomas/jaakob.htm

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    on legenda...tuskin temppelissä olisi voitu lapsia kasvattaa. Papit ja leeviläiset toimivat siellä vuoroittain -perheet olivat muualla. Kaikkein vähiten siellä nyt olisi tyttöjä kasvatettu - naisillahan ei ollut tehtäviä temppelipalveluksessa ja pääsykin rajoitettu vain yhdelle alueelle.
    Juutalaisen lain mukaan tyttö on täysi-ikäinen 12 vuoden ja yhden päivän ikäisenä (pojat vuotta myöhemmin). Näin ollen periaatteessa tyttö olisi voitu naittaa tuossa iässä , mahdotonta se ei ole, mutta kaikkia ei naitettu, ehkä ei edes enemmistöä joten todisteet juuri Marian iästä puuttuvat. Edelleen ihmettelen mihin väite tässä tapauksessa perustuu.

    Aabraham levittää näitä herjoja. Eräs on sellainen, että roomalainen sotilas oli Jeesuksen isä.

    Tuohon aikaan tytöt oli järkevintä naittaa mahdollisimman nuorina. Sitä emme tiedä, naitettiinko Maria juuri tuossa iässä, mutta 12 vuoden ikä lienee legendassa vähiten epätodennäköinen yksityiskohta...

    Jospa väite perustuu nimenomaan siihen, että oli tavanomaista naittaa tyttöjä 12-vuotiaina? Mainittiin vain itsestään selvänä asiana, ohimennen.

    olla oikeassa:12 vuotta on voinut olla tavanomainen ikä . Tuon aikaiset olosuhteet ja naisen asema olivat sellaiset että naittamista ei varmasti ainakaan turhaan pitkitetty. Mutta nimenomaan Marian naimaiästä emme edelleenkään voi olla varmoja. 12-vuotiasta ei ainakaan olisi päästetty kulkemaan ympäriinsä pelkän sulhasen seurassa siitä voimme olla varmoja.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Aabraham levittää näitä herjoja. Eräs on sellainen, että roomalainen sotilas oli Jeesuksen isä.

    Jos Maria oli 12-vuotias mennessään naimisiin Josefin kanssa - mikä on mahdollista, mutta ei todistettu - kyseessä ei ole mikään herja. 12 vuotta oli laillinen tyttöjen avioitumisikä tuona aikana.

    Kerrohan, missä olen väittänyt, että roomalainen sotilas olisi Jeesuksen isä.

    Opettele lukemaan.

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    on legenda...tuskin temppelissä olisi voitu lapsia kasvattaa. Papit ja leeviläiset toimivat siellä vuoroittain -perheet olivat muualla. Kaikkein vähiten siellä nyt olisi tyttöjä kasvatettu - naisillahan ei ollut tehtäviä temppelipalveluksessa ja pääsykin rajoitettu vain yhdelle alueelle.
    Juutalaisen lain mukaan tyttö on täysi-ikäinen 12 vuoden ja yhden päivän ikäisenä (pojat vuotta myöhemmin). Näin ollen periaatteessa tyttö olisi voitu naittaa tuossa iässä , mahdotonta se ei ole, mutta kaikkia ei naitettu, ehkä ei edes enemmistöä joten todisteet juuri Marian iästä puuttuvat. Edelleen ihmettelen mihin väite tässä tapauksessa perustuu.

    ateisti45,

    -Minkalaista valo teille on?

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Aabraham levittää näitä herjoja. Eräs on sellainen, että roomalainen sotilas oli Jeesuksen isä.

    Kuka sitten oli roomalainen sotilan isä?

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    olla oikeassa:12 vuotta on voinut olla tavanomainen ikä . Tuon aikaiset olosuhteet ja naisen asema olivat sellaiset että naittamista ei varmasti ainakaan turhaan pitkitetty. Mutta nimenomaan Marian naimaiästä emme edelleenkään voi olla varmoja. 12-vuotiasta ei ainakaan olisi päästetty kulkemaan ympäriinsä pelkän sulhasen seurassa siitä voimme olla varmoja.

    ole väitettykään, että Maria olisi kuljeskellut ympäriinsä Josefin kanssa ennen avioitumistaan.

    Koko ajanhan tällä palstalla on todettu, että arviot Marian avioitumisiästä perustuvat normaaliin tyttöjen avioitumisikään tuona aikana.

    Evankeliumeissa on viitattu siihen, että Maria oli nuori. Lisäksi näyttäisi siltä, että hän ei ollut mikään erityisen hyvä naimakauppa taloudelliselta kannalta - mikä viittaa myös nuoreen ikään. Siispä on mahdollista ja todennäköistäkin, että hänet olisi naitettu varsin nuorena.

    Omalta kannaltani ja ymmärtääkseni myös kristinuskon kannalta on yksi hailea asia, minkä ikäinen Maria oli naimisiin mennessään. Enkä ymmärrä, miksi kukaan siitä ottaa pultteja. Eihän kukaan liene väittänyt avioliittoa pedofiliseksi. Eivät muslimit, eivät kristityt eivätkä muutkaan. Mitä pahaa siinä olisi, jos Maria olisi naitettu tuon ajan normaalissa naittamisiässä?

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Jos Maria oli 12-vuotias mennessään naimisiin Josefin kanssa - mikä on mahdollista, mutta ei todistettu - kyseessä ei ole mikään herja. 12 vuotta oli laillinen tyttöjen avioitumisikä tuona aikana.

    Kerrohan, missä olen väittänyt, että roomalainen sotilas olisi Jeesuksen isä.

    Opettele lukemaan.

    Euroopassa naitettiin keskiajalla ja uudenkin ajan puolella jopa alle kymmenvuotiaita lapsia ("paremmissä piireissä"). Tyttöjen naittamisikä oli keskiajalla usein 12 - 13 vuoden korvilla, tosin talonpoikaispiireissä vähän korkeampi. "Suostumusikänä" katsottiin 12 sopivaksi.

    Käsitykset lapsesta, lapsuudesta ja mahdollisista lasten oikeuksista ovat pikkuhiljaa muuttuneet vasta valistusajan myötä.

    kysymykseni koski kyllä vain mistä Karim oli saanut juuri tuon iän. Ja kuljeskelulla tarkoitin UT:n kertomuksia, joissa Josef ja Maria kaksistaan matkustavat ollessaan yhä vain kihlapari esim. Beetlehemiin. Olettaen nyt tietysti että näillä tarinoilla on jonkinlainen todellisuuspohja.

    Olivatko he todella kaksistaan?

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Jos Maria oli 12-vuotias mennessään naimisiin Josefin kanssa - mikä on mahdollista, mutta ei todistettu - kyseessä ei ole mikään herja. 12 vuotta oli laillinen tyttöjen avioitumisikä tuona aikana.

    Kerrohan, missä olen väittänyt, että roomalainen sotilas olisi Jeesuksen isä.

    Opettele lukemaan.

    >Aabraham levittää näitä herjoja. Eräs on sellainen, että roomalainen sotilas oli Jeesuksen isä.

    >>Kerrohan, missä olen väittänyt, että roomalainen sotilas olisi Jeesuksen isä.

    Kirjoitin, että levität herjaa, et väittänyt. Sen herjan olet kirjoittanut tällä palstalla ainakin 2 kertaa. Viimeksi vain muutamia päiviä sitten. Nyt väität minun valehtelevan. Et ehkä muista omia kirjoituksiasi, mutta pitäisi se ainakin hiukan kutkuttavalta tuntua.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Olivatko he todella kaksistaan?

    evankeliumien tarinat antavat ymmärtää...tosin eihän tämä ole tarinan ainoa kummallisuus. Yleensä tuohon aikaan vaikka tyttö kihlattiinkin ei häntä missään nimessä päästetty lähtemään omasta kodistaan ennen varsinaista hääseremoniaa. Tässä tapauksessa Maria elää sulhasensa kanssa ennen häitä, matkustelee, on raskaana ja on kaiken kukkuraksi 12 vuotias.

    Minä olin aina luullut, että he olivat naimisissa mennessään Egyptiin.

    Evankeliumit eivät ole ensi sijassa tarkoitetut historiallisiksi kronikoiksi. Ensimmäinenkin Uudessa testamentissa oleva kirjoitettiin ainakin noin 30 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

    Lienee jäänyt monta seikkaa kirjaamatta sen takia, ettei asiasta ole ollut tietoa, ettei siihen ole tunnettu mielenkiintoa tai sen takia, että itsestään selviä asioita ei ole mainittu.

    Esim. jos 30 vuoden päästä suureen maineeseen ay-johtajana pääsevä nykyinen putkimies körötteli Saabilla Jyväskylään historiaan tärkeänä jäävään ammattiliiton kokoukseen tyttöystävänsä kanssa, tuskin jälkipolvet tulevat koskaan tietämään, olivatko autossa mukana esim. putkimiehen isä ja setä.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >Aabraham levittää näitä herjoja. Eräs on sellainen, että roomalainen sotilas oli Jeesuksen isä.

    >>Kerrohan, missä olen väittänyt, että roomalainen sotilas olisi Jeesuksen isä.

    Kirjoitin, että levität herjaa, et väittänyt. Sen herjan olet kirjoittanut tällä palstalla ainakin 2 kertaa. Viimeksi vain muutamia päiviä sitten. Nyt väität minun valehtelevan. Et ehkä muista omia kirjoituksiasi, mutta pitäisi se ainakin hiukan kutkuttavalta tuntua.

    eri käsityksiä Jeesuksen synnystä - mikä on aivan eri asia kuin herjojen levitteleminen. En ole ilmaissut kannattavani 'roomalainen isä' -hypoteesia. Asiaa koskevia aikalaislähteitä kun ei ole. Sen sijaan pidän hyvin mahdollisena Marian varsin varhaista synnytysikää, joskin siitäkin olen todennut, että varmuutta ei voida enää saada.

    Voisit opetella tutkimuksen alkeisperiaatteita lukutaidon lisäksi, jos haluat harrastaa uskontotutkimusta edes hieman uskottavalla tavalla. Sen jälkeen voisit lopettaa perättömien väitteiden esittämisen. Sekä siitä, mitä muut ovat sanoneet, että myös uskonnoista.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Euroopassa naitettiin keskiajalla ja uudenkin ajan puolella jopa alle kymmenvuotiaita lapsia ("paremmissä piireissä"). Tyttöjen naittamisikä oli keskiajalla usein 12 - 13 vuoden korvilla, tosin talonpoikaispiireissä vähän korkeampi. "Suostumusikänä" katsottiin 12 sopivaksi.

    Käsitykset lapsesta, lapsuudesta ja mahdollisista lasten oikeuksista ovat pikkuhiljaa muuttuneet vasta valistusajan myötä.

    vasta teollistumisen aikakauden vaatima lasten kouluttaminen muutti radikaalisti tilannetta. Tämä - yhdessä esim. Rousseaun kaltaisten valistusfilosofien aatteiden kanssa - uudelleenloi idean lapsuudesta leikin ja opiskelun aikana.

    Köyhemmällä väestöllä avioitumisikään vaikutti olennaisesti se, oliko asianomaisilla mahdollisuus kerätä pesämuna ennen avioliittoa. Keskiluokalla ja myös renki- ja piikaluokalla tämä mahdollisuus nosti avioitumisikää, kaikkein ylimmällä ja kaikkein alimmalla sosiaalitasolla taas saatettiin mennä hyvinkin nuorina naimisiin. Näin siis Euroopassa.

    Raamatun aikojen Juudeassa tilanne oli toinen. Tyttöjen ei tietääkseni yleensä oletettu toimivan piikoina vieraissa talouksissa ja keräävän varoja avioliittoon. Niinpä heiudän avioitumisikänsä oli nykymittapuiden mukaan alhainen.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Minä olin aina luullut, että he olivat naimisissa mennessään Egyptiin.

    Taisi olla alunperin puhe kotimaanmatkailusta, siis Beetlehemiin menosta.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    eri käsityksiä Jeesuksen synnystä - mikä on aivan eri asia kuin herjojen levitteleminen. En ole ilmaissut kannattavani 'roomalainen isä' -hypoteesia. Asiaa koskevia aikalaislähteitä kun ei ole. Sen sijaan pidän hyvin mahdollisena Marian varsin varhaista synnytysikää, joskin siitäkin olen todennut, että varmuutta ei voida enää saada.

    Voisit opetella tutkimuksen alkeisperiaatteita lukutaidon lisäksi, jos haluat harrastaa uskontotutkimusta edes hieman uskottavalla tavalla. Sen jälkeen voisit lopettaa perättömien väitteiden esittämisen. Sekä siitä, mitä muut ovat sanoneet, että myös uskonnoista.

    >>Sen jälkeen voisit lopettaa perättömien väitteiden esittämisen.

    Samassa tekstissä esität itse perättömiä väitteitä.

    Olen esitellyt
    Kirjoittanut: Aabraham, 22.2.2004 klo 19.15

    eri käsityksiä Jeesuksen synnystä - mikä on aivan eri asia kuin herjojen levitteleminen.

    >>En ole ilmaissut kannattavani 'roomalainen isä' -hypoteesia. Asiaa koskevia aikalaislähteitä kun ei ole.

    Kukaan muu ei ole asiaa kertonut, kuin sinä.

    >>Sen sijaan pidän hyvin mahdollisena Marian varsin varhaista synnytysikää, joskin siitäkin olen todennut, että varmuutta ei voida enää saada.

    Näistä tapahtumista on kuitenkin Raamatun kertomukset, joita sinä pyrit vääntelemään toisenlaisiksi. Sitten viisaasti lisäät, ettei varmuudella asioista voi tietää.

    "Hypoteeseja" roomalaisesta sotilaasta Jeesuksen isänä on Suomi24:ssäkin näkynyt jo menneinä vuosina uskontosivuilla. Voihan tietysti yrittää tutkia, mistä ne ovat aivan alunperin lähtöisin. Siis Google ulos tallista...

    ---

    Löytyykö Uudesta testamentista Marian esikoisen synnytysikää? Ymmärsinkö oikein, että olet sitä mieltä, että löytyy?

    Väitteet, että Jeesuksen isä olisi ollut roomalainen sotilas, ovat alunperin rabbiinisista teksteistä. Tosi vanhoista siis.
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Raamatun_arkeologinen_arvo.htm

    Katsopas minä lisään "asiasta ei voida varmuudella tietää" silloin kun asiasta ei voida varmuudella tietää.

    Kerropas missä olen esittänyt perättömiä väitteitä? Korjaan ne mielelläni, jos ne ovat perättömiä. Sitaatistasi en löytänyt mitään perätöntä.

    Eli uudestaan:

    Voisit opetella tutkimuksen alkeisperiaatteita lukutaidon lisäksi, jos haluat harrastaa uskontotutkimusta edes hieman uskottavalla tavalla. Sen jälkeen voisit lopettaa perättömien väitteiden esittämisen. Sekä siitä, mitä muut ovat sanoneet, että myös uskonnoista.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Väitteet, että Jeesuksen isä olisi ollut roomalainen sotilas, ovat alunperin rabbiinisista teksteistä. Tosi vanhoista siis.
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Raamatun_arkeologinen_arvo.htm

    Jep. Olen lukenut ne väitteet toisesta lähteestä, enkä muistanut viittausta rabbiinisiin teksteihin. Sen tiesin, että kyseessä olivat vanhat juutalaiskirjoitukset.

    Sitaatti

    "Yhtään Uudessa testamentissa tai sen ulkopuolisissa evankeliumeissa tallennettua lauselmaa ei voida kiistattomasti todistaa Jeesuksen sanomaksi. Jeesus-seminaari on arvioinut todennäköisesti tai mahdollisesti aitoperäisiksi 18 prosenttia kaikista Jeesuksen suuhun pannuista opetuksista."

    näyttäisi viittaavan "monen Jeesuksen" teoriaan, jota antamassasi linkissä ei taideta mainita. Olisi hauska tietää, millä menetelmillä tähän prosenttilukuun on päästy.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Katsopas minä lisään "asiasta ei voida varmuudella tietää" silloin kun asiasta ei voida varmuudella tietää.

    Kerropas missä olen esittänyt perättömiä väitteitä? Korjaan ne mielelläni, jos ne ovat perättömiä. Sitaatistasi en löytänyt mitään perätöntä.

    Eli uudestaan:

    Voisit opetella tutkimuksen alkeisperiaatteita lukutaidon lisäksi, jos haluat harrastaa uskontotutkimusta edes hieman uskottavalla tavalla. Sen jälkeen voisit lopettaa perättömien väitteiden esittämisen. Sekä siitä, mitä muut ovat sanoneet, että myös uskonnoista.

    >>Sen jälkeen voisit lopettaa perättömien väitteiden esittämisen.

    Kirjoitat "perättömiä väitteitä" ihan monikossa. Kuitenkin vain kerran on syntynyt keskustelua pidätettyjen muslimien määrästä. Kirjoitin, että niitä oli 1000, kun oli kuuluteltu 1000 muslimia.
    Mitä muita tapauksia voit kertoa perättöminä väitteinä?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    "Hypoteeseja" roomalaisesta sotilaasta Jeesuksen isänä on Suomi24:ssäkin näkynyt jo menneinä vuosina uskontosivuilla. Voihan tietysti yrittää tutkia, mistä ne ovat aivan alunperin lähtöisin. Siis Google ulos tallista...

    ---

    Löytyykö Uudesta testamentista Marian esikoisen synnytysikää? Ymmärsinkö oikein, että olet sitä mieltä, että löytyy?

    >>Ymmärsinkö oikein, että olet sitä mieltä, että löytyy?

    Kirjoitin näin:
    Näistä tapahtumista on kuitenkin Raamatun kertomukset,

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Evankeliumit eivät ole ensi sijassa tarkoitetut historiallisiksi kronikoiksi. Ensimmäinenkin Uudessa testamentissa oleva kirjoitettiin ainakin noin 30 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

    Lienee jäänyt monta seikkaa kirjaamatta sen takia, ettei asiasta ole ollut tietoa, ettei siihen ole tunnettu mielenkiintoa tai sen takia, että itsestään selviä asioita ei ole mainittu.

    Esim. jos 30 vuoden päästä suureen maineeseen ay-johtajana pääsevä nykyinen putkimies körötteli Saabilla Jyväskylään historiaan tärkeänä jäävään ammattiliiton kokoukseen tyttöystävänsä kanssa, tuskin jälkipolvet tulevat koskaan tietämään, olivatko autossa mukana esim. putkimiehen isä ja setä.

    evankeliumit tekevät selväksi että pari ei ollut naimisissa sen paremmin Beetlehemin kuin Egyptin reissulla. Ellei nyt ole niin että kumpikin "pannaan" tapahtumaan jotta saataisiin tietyt kristittyjen ennustuksiksi tulkitsemat VT:n kohdat toteutumaan.
    Lisäksi 12-vuotiaan mahdollisesta äidiksi tulosta: tuohon aikaan laki katsoi 12 vuotiaan sopivaksi avioliittoon, mutta biologinen kypsyys on eri asia. Monellako tytöllä tuohon aikaan oli esim. kuukautiset noin varhain?

    luulin että kirjoitus tuli vahingossa kahdesti... sorry

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Sen jälkeen voisit lopettaa perättömien väitteiden esittämisen.

    Kirjoitat "perättömiä väitteitä" ihan monikossa. Kuitenkin vain kerran on syntynyt keskustelua pidätettyjen muslimien määrästä. Kirjoitin, että niitä oli 1000, kun oli kuuluteltu 1000 muslimia.
    Mitä muita tapauksia voit kertoa perättöminä väitteinä?

    esitit yhden. Että olisin levittänyt herjauksia.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Ymmärsinkö oikein, että olet sitä mieltä, että löytyy?

    Kirjoitin näin:
    Näistä tapahtumista on kuitenkin Raamatun kertomukset,

    Mistä tapauksista tarkkaan ottaen ja mitkä kertomukset?

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    evankeliumit tekevät selväksi että pari ei ollut naimisissa sen paremmin Beetlehemin kuin Egyptin reissulla. Ellei nyt ole niin että kumpikin "pannaan" tapahtumaan jotta saataisiin tietyt kristittyjen ennustuksiksi tulkitsemat VT:n kohdat toteutumaan.
    Lisäksi 12-vuotiaan mahdollisesta äidiksi tulosta: tuohon aikaan laki katsoi 12 vuotiaan sopivaksi avioliittoon, mutta biologinen kypsyys on eri asia. Monellako tytöllä tuohon aikaan oli esim. kuukautiset noin varhain?

    Ns. kehitysmaissa jopa alle kymmenvuotiaat, huonolla ravinnolla ja niukoissa oloissa elävät, synnyttävät eläviä lapsia. Tytön "kypsymisikä" voi vaihdella useita vuosia. Marian kohdallahan emme tiedä, milloin se tpaahtui.

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    evankeliumit tekevät selväksi että pari ei ollut naimisissa sen paremmin Beetlehemin kuin Egyptin reissulla. Ellei nyt ole niin että kumpikin "pannaan" tapahtumaan jotta saataisiin tietyt kristittyjen ennustuksiksi tulkitsemat VT:n kohdat toteutumaan.
    Lisäksi 12-vuotiaan mahdollisesta äidiksi tulosta: tuohon aikaan laki katsoi 12 vuotiaan sopivaksi avioliittoon, mutta biologinen kypsyys on eri asia. Monellako tytöllä tuohon aikaan oli esim. kuukautiset noin varhain?

    Luuk. 2:4 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.
    5 Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

    - Siis Luukkaan mukaan näyttää siltä, etteivät he olleet naimisissa Jeesuksen syntyessä.

    Mutta Matteuksen mukaan:

    20 Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä.
    21 Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."
    22 Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
    23 -- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -- se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
    24 Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.
    25 Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.

    - Matteuksen mukaan he siis olivat naimisissa ennen Jeesuksen syntymää ja pako Egyptiin tapahtui vasta tämän jälkeen.

    Enpä ole tullut aiemmin huomanneeksi koko asiaa.

    ---

    Kuukautisten alkamiseen kai vaikuttavat

    - perinnölliset tekijät: toisissa perintölinjoissa ne alkavat aiemmin kuin toisissa
    - ravitsemustilanne: mitä parempi asianomaisen ravitsemustilanne, sitä aiemmin keskimäärin alkavat
    - syntymäpaino: jos tyttölapsi on syntynyt pienikokoisesta, ravitsemuspuutoksista kärsivästä äidistä, hän kehittyy todennäköisesti hitaammin ja kuukautiset tulevat myöhemmin, kuin päinvastaisessa tapauksessa
    - sosiaalinen ympäristö: ympäristön eroottiset ja mahdollisesti muutkin ärsykkeet. Saattaa esiintyä myös eräänlaista kulttuurivaikutusta.

    Tavallisesti puberteetin alku on tytöillä n. 10 - 13 vuoden välillä ja raskaaksi tuleminen tavallisesti mahdollista n. ½ - 2 vuotta puberteetin alun jälkeen.

    Ravitsemustilanne tuon ajan Rooman imperiumissa oli kohtalaisen hyvä, vastannee aika läheltä nykyistä ei-liian-köyhän-maan ravitsemustilaa; puutostautien määrä ei ollut suuri.

    Perinnöllisesti etelän asukkaiden väitetään menstruoivan aikaisemmin kuin pohjoisessa.

    Kulttuuriärsykkeet lienevät suosineet aikaista menstruointia.

    Näiltä lähtökohdilta arvioisin, että mahdollisuus tulla raskaaksi 12 - 13 vuotiaana oli tuohon aikaan keskimäärin kohtalaisen hyvä.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    esitit yhden. Että olisin levittänyt herjauksia.

    Tällaisia jankutuksia en jatka.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Tällaisia jankutuksia en jatka.

    myöskään jatka perättömien väitteiden levittelemistä.

    Äänestä

>Onko lapsilla lakisääteistä suojaa muslimimaissa?

Ei ole kaikissa. Islamin mukaan avioelämän aloittamisen ikäraja on se, kun aviopuoliso saavuttaa sukukypsyyden tai täyttää 15 vuotta kuukalenterin mukaan.

Onko lapsilla lakisääteistä suojaa länsimaissa?

Ei ole kaikissa. Mm. Yhdysvalloissa on osavaltioita, joissa avioitumiselle ei ole ikärajaa ja useissa länsieruooppalaisissa ja muissa katolisissa maissa ikäraja on 12 v.

Seksin harrastamiselle ei esim. Suomessa ole ikärajaa.

Äänestä
  • >>Seksin harrastamiselle ei esim. Suomessa ole ikärajaa.

    Yläikärajaa ei ole, mutta alaikäraja on.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Seksin harrastamiselle ei esim. Suomessa ole ikärajaa.

    Yläikärajaa ei ole, mutta alaikäraja on.

    >Yläikärajaa ei ole, mutta alaikäraja on.

    Kerro se lakikirjaviitteineen, kiitos.

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    >>Kerro se lakikirjaviitteineen, kiitos.

    Annat minulle enemmän tehtäviä, kuin haluan tehdä.
    Saat itse tutkia lakia, ennekuin teet jotain.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Kerro se lakikirjaviitteineen, kiitos.

    Annat minulle enemmän tehtäviä, kuin haluan tehdä.
    Saat itse tutkia lakia, ennekuin teet jotain.

    >>Saat itse tutkia lakia, ennekuin teet jotain. >>

    Tutki sinäkin, ennen kuin teet jotain.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    >>Saat itse tutkia lakia, ennekuin teet jotain. >>

    Tutki sinäkin, ennen kuin teet jotain.

    Kyllä iankaikkinen JUMALA, voimallinen,maailmankaikkeuden luoja .Hän joka loi ihmisen omaksi kuvakseen.Antoi luomalleen ajat,lapsuuden,ruoruuden ja aikuisuuden myös vanhenemisen.Jos me vajavaiset ymmärrykseltä tiedämme,että 12v on lapsi,miksi epäilemme,että JUMALA ei sitä tiennyt.
    Kun Maria oli voimakas henkisesti ja ruumiillisesti,eli siis aikuinen.Silloin pyhähenki,tuo voiman rakkauden ja raittiuden henki,elävä JUMALA.Varjosi Marian ja hän alkoi odottaa JEESUSTA.Minun pelastajaani,jonka sovitustyön ansiosta,syntini on anteeksi annettu JUMALAN edessä.Olen ikuisesti kiitollinen hänelle.
    Minun onneni on olla JUMALAA lähellä.Kuka sitten oletkin.JEESUS on tullut juuri sinua varten.Hän haluaa antaa sinulle, saman rauhan kuin minullekin.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Kerro se lakikirjaviitteineen, kiitos.

    Annat minulle enemmän tehtäviä, kuin haluan tehdä.
    Saat itse tutkia lakia, ennekuin teet jotain.

    >Saat itse tutkia lakia, ennekuin teet jotain.

    Olen tutkinut ja todennut, että sinä olet valehtelija. Suomessa ei ole alaikärajaa seksin harrastamiselle.

    Äänestä

  • lou kirjoitti:

    Kyllä iankaikkinen JUMALA, voimallinen,maailmankaikkeuden luoja .Hän joka loi ihmisen omaksi kuvakseen.Antoi luomalleen ajat,lapsuuden,ruoruuden ja aikuisuuden myös vanhenemisen.Jos me vajavaiset ymmärrykseltä tiedämme,että 12v on lapsi,miksi epäilemme,että JUMALA ei sitä tiennyt.
    Kun Maria oli voimakas henkisesti ja ruumiillisesti,eli siis aikuinen.Silloin pyhähenki,tuo voiman rakkauden ja raittiuden henki,elävä JUMALA.Varjosi Marian ja hän alkoi odottaa JEESUSTA.Minun pelastajaani,jonka sovitustyön ansiosta,syntini on anteeksi annettu JUMALAN edessä.Olen ikuisesti kiitollinen hänelle.
    Minun onneni on olla JUMALAA lähellä.Kuka sitten oletkin.JEESUS on tullut juuri sinua varten.Hän haluaa antaa sinulle, saman rauhan kuin minullekin.

    "Luoja
    Kirjoittanut: lou, 22.2.2004 klo 20.53

    jonka sovitustyön ansiosta,syntini on anteeksi annettu JUMALAN edessä"
    ----
    MIKSI VIELÄ TÄYTY LUKEA RAAMATTU jos
    syntini on anteeksi annettu!?

    jonka sovitustyön ansiosta,syntini on anteeksi annettu JUMALAN edessä."

    MIKSI KIRKO?

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    >Saat itse tutkia lakia, ennekuin teet jotain.

    Olen tutkinut ja todennut, että sinä olet valehtelija. Suomessa ei ole alaikärajaa seksin harrastamiselle.

    >>Suomessa ei ole alaikärajaa seksin harrastamiselle.

    Väärin, sellainen on laissa mainittu. Se on 16 vuotta.

    http://www.evl.fi/kkh/to/kkk/koulu/mahkonen2.html

    http://www.sos.se/FULLTEXT/9936-004/9936-004.pdf

    http://www.bra.se/dynamaster/publication/pdf_archive/01082930477.pdf

    http://www.bra.se/dynamaster/publication/pdf_archive/01082930477.pdf

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    " Yleinen suojaikäraja on 16 vuotta: Joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen tai joka koskettamalla taikka muulla tavoin tekee kuuttatoista nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään on tuomittava vankeusrangaistukseen.

    Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee edellä tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuottaa täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa. Perheen sisäinen suojaikäraja on täten 18 vuotta. Perustuslaissa säädetty yksityis- ja perhe-elämän suoja ei näin ollen ulotu tilanteisiin, joissa on syyllistytty lapsen (törkeään) hyväksikäyttöön. "

    Olen ollut siinä luulossa, että alle 16-vuotiaat 'saavat' (juridisesti) harjoittaa seksiä keskenään. Mutta yo. tekstistä saa kuvan, että sekin on lainvastaista...?

    Äänestä

  • Ranya* kirjoitti:

    >>Olen ollut siinä luulossa, että alle 16-vuotiaat 'saavat' (juridisesti) harjoittaa seksiä keskenään. Mutta yo. tekstistä saa kuvan, että sekin on lainvastaista...?

    Se täytyy olla lainvastaista, mutta lapsia ei rangaista samalla lailla kuin aikuisia. Aikuiset voisi olla vaikeuksissa, jos ovat sallineet sellaista tapahtuvan.

    Tulkinta on hieman hankala, jos lapset ovat olennaisesti samanikäisiä.

    Suomen rikoslain 20 luvun mukaan:

    "6 § (24.7.1998/563) Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Joka

    on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,
    koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai
    saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,
    on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

    Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa."

    Pykälän jälkimmäinen osa näyttäisi viittaavan siihen, että olennaisesti samanikäisten lasten välistä seksuaaliseksi määriteltävää toimintaa ei pidetä lapsen hyväksikäyttönä ja siten ei myöskään rangaistavana.

    Otaksuisin, että tällaisissa tapauksissa otetaan tarvittaessa käyttöön lastensuojelupykälät, jotka mahdollistavat mm. huostaanoton, jos katsotaan, etteivät vanhemmat kykene valvomaan tai tahdo valvoa lasta. Tällöin on myös otaksuttava, että tämä lasten keskinäinen sekstaaminen on omiaan vahingoittamaan heitä.

    Mutta enpä ole varma asiasta. Selventävää tekstiä en ole löytänyt.

    Äänestä

  • bilo kirjoitti:

    "Luoja
    Kirjoittanut: lou, 22.2.2004 klo 20.53

    jonka sovitustyön ansiosta,syntini on anteeksi annettu JUMALAN edessä"
    ----
    MIKSI VIELÄ TÄYTY LUKEA RAAMATTU jos
    syntini on anteeksi annettu!?

    >>MIKSI VIELÄ TÄYTY LUKEA RAAMATTU jos
    syntini on anteeksi annettu!?

    Jaak. 1:23
       
    Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    >Saat itse tutkia lakia, ennekuin teet jotain.

    Olen tutkinut ja todennut, että sinä olet valehtelija. Suomessa ei ole alaikärajaa seksin harrastamiselle.

    No, onkos sitä tullut harrastettua seksiä alaikäisten kanssa?

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    No, onkos sitä tullut harrastettua seksiä alaikäisten kanssa?

    Tee sekstaili jo 12-vuotiaana pikkujannuna.
    Tupakoinninkin se alotti 8-9:n iässä.

    Äänestä

  • Ranya* kirjoitti:

    Tee sekstaili jo 12-vuotiaana pikkujannuna.
    Tupakoinninkin se alotti 8-9:n iässä.

    ... välttämiseksi lisään, että minä taas en sekstaillut n. 7-vuotiaana... (Enkä, sivumennen sanoen, 12-vuotiaanakaan.)

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Tulkinta on hieman hankala, jos lapset ovat olennaisesti samanikäisiä.

    Suomen rikoslain 20 luvun mukaan:

    "6 § (24.7.1998/563) Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Joka

    on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,
    koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai
    saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,
    on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

    Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa."

    Pykälän jälkimmäinen osa näyttäisi viittaavan siihen, että olennaisesti samanikäisten lasten välistä seksuaaliseksi määriteltävää toimintaa ei pidetä lapsen hyväksikäyttönä ja siten ei myöskään rangaistavana.

    Otaksuisin, että tällaisissa tapauksissa otetaan tarvittaessa käyttöön lastensuojelupykälät, jotka mahdollistavat mm. huostaanoton, jos katsotaan, etteivät vanhemmat kykene valvomaan tai tahdo valvoa lasta. Tällöin on myös otaksuttava, että tämä lasten keskinäinen sekstaaminen on omiaan vahingoittamaan heitä.

    Mutta enpä ole varma asiasta. Selventävää tekstiä en ole löytänyt.

    >"Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa."

    Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että jos kaksi normaalia 10-vuotiasta harrastaa seksiä keskenään, kumpikaan ei syylisty rikokseen.

    Mitään alaikärajaa itse seksin harrastamiselle ei ole.

    >Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että jos kaksi normaalia 10-vuotiasta harrastaa seksiä keskenään, kumpikaan ei syylisty rikokseen.

    Mitään alaikärajaa itse seksin harrastamiselle ei o

    Oletko lakimies, 10-v. lapsen isä TAI oletko itse 'harrastanut'seksiä em. iässä? Voisitko vastata?!

    Jos MINUN 10-vuotiaani harjoittasi seksiä jonkun kanssa, niin olisin EPÄKELPO vanhempi ja lapseni saisi huostaanottaa.
    Vaan kun osaan huolehtia lapsestani hänen IKÄNSÄ vaatimalla tavalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ramo kirjoitti:

Mitekä islamilaiset suhtautuvat pedofiiliaan. Onko olemassa sellaista käsitettä islamilaisessa koodistossa? Aisha oli 9-vuotias kun hänestä tuli Profeetan lempivaimo! Onko lapsilla lakisääteistä suojaa muslimimaissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu