ihottuma vai joku limakalvosairaus?

siru

Olen jo reilut puolitoista vuotta kärsinyt lähes jatkuvasta, sietämättömästä kutinasta alapäässä.
Siellä on myös, molemmin puolin punaiset, melko tarkkarajaiset "läikät".
Monesti olen raapinut alapääni kokonaan auki, hetkeksi helpottaa ja sitten taas koskee ja kirvelee.
Minulla oli kondyloma vajaa kolme vuotta sitten, mutta hoidin sen penslauksella eikä ole sen jälkeen itsestään ilmoitellut.
Lääkäreissä on juostu tiuhaan tahtiin. Kerran "todettiin" valkojäkälä, kun siihen hankittu kortisonivoide ei auttanut hakeuduin ihotautilääkärille, joka taas ei uskonut kyseenolevan v.jäkälästä (määräsi vahvempaa kortisonivoidetta ja sanoi, että sen pitäisi parissa viikossa auttaa jos kyseessä olisi em tauti - ei auttanut). Epäiltiin vulvodyniaa, johon sain lääkkeet (huvittavaa vaan, että vulvodyniaan ei liity kutinaa...), tuloksetta.
Olen yrittänyt löytää lääkärin joka tosissaan haluaisi auttaa ja selvittäisi oireideni syyn, mutta näköjään sellaista lääkäriä ei ole...
Onko kellään tietoa, kokemuksia tai "ideoita" limakalvosairauksista, mistä löytäisi tietoa, jos omakoh. kokemuksia tai kelle spesialistilli voisi hakeutua...

15

29987

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juu-u
    • JÄKÄLÄ

      sULLA LIENEE PUNAJÄKÄLÄ.LICHEN PLANUM,SELVIÄÄ KOEPALALLA. eI TIEDETÄ MISTÄ JOHTUU, KUTINAA VOI HELPOTTAA.

    • Merja

      Jos käytät huuhteluaineita pyykinpesussa, niin vaihda allergiatestattuihin. Samoin pyykkipulveri.

      Käy ihotautilääkärin luona. Pyydä lähete, jos eivät osaa auttaa siellä, missä olet aikaisemmin käynyt.

      • Sopeutunut

        Olen kärsinyt LSA:sta Lichen Sclerosus et Atrophicus, suomeksi valkojäkälä 20-vuotiaasta lähtien. Olen nyt 55! Tauti oli aluksi aivan kammottava, varsinkin kuin sain erään lääkärin muka varman diagnoosin - herpes! Tässä uskossa ja surussa elin ainakin viisi vuotta, vaikka koskaan ei kokeissa herpestä todettukaan. Viimein vastaan tuli lääkäri, joka lähetti sairaalaan tutkittavaksi ja koepalan otettavaksi. Diagnoosi LSA.

        Tauti alkoi sillä, että koko vulvan alue oli aivan valkoinen, kutina oli jotain käsittämätöntä.

        Yksi episodi kestää aina noin kolme viikkoa. Ensin palkomainen turvotus lähellä klitorista toispuoleisesti, kova kutina, iso menee rikki, vaikka ei raapisi, mieletön kirvely ja poltto pissiessä. Juuri kun tuntuu, että alkaa helpottaa toinen alue vieressä aloittaa prosessin alusta.

        Koko ihottuma-alue on turvonnut ja erittäin arka. Ihon ulkonäkö muuttuu koko ajan, ensin valkoinen, sitten punainen, lopulta voi olla vereslihalla isokin alue, vanhat, parantuneet kohdat ovat melkein mustia.

        Minulla on ollut jopa vuosikin episodien välillä, nuorena tauti akutisoitui usein kuukautisten aikana. Hormonikierukasta oli selkeästi hyötyä, akuutti vaihe tuli harvoin.

        Kovimpaan kipuaikaan (päällä parhaillaan) käytän paikallispuuduttavaa salvaa (reseptivalmiste)ennen pissimistä. Hoitona kutinaan kortisonivoide (reseptivalmiste). Muuta ei juuri voi tehdä. Hormonivoiteista ei minulle ollut apua. Kortisonivoidetta ei pidä käyttää kuin kovimpaan tuskaan, koska se ohentaa ennestään jo taudin vuoksi erittäin ohutta limakalvon ihoa.

        Minulta on pahimman alueen eli toisen puolen häpyhuulili leikattu pois melkein kokonaan, koko vulvan alue on myös laserhoidettu, se auttoi pitkäksi aikaa. Ihottuma on siitä ikävä, että se tykkää asettua arkoihin paikkoihin eli klitoriksen ympärille ja virtsa-aukon lähistölle, tosin sitä voi esiintyä myös esim. selän iholla. Se asettuu usein juuri sukuelimiin, miehillä terskaan (harvinaisempaa miehillä).

        Kaikkein karmeinta mielestäni on, että se voi tulla myös ihan pienten vauvojen pemppuihin ja jäädä iäksi. Voi vain kuvitella sitä tuskaa ja miten apu kestää kun suurin osa lääkäreistä ei tästä taudista mitään tiedä - niinkuin ei paljon mistään muustakaan. Itse on tutkittava omat tautinsa - onneksi on internet.

        Tästä tuli pitkä vuodatus, mutta toivon todella, että jos tätä luet ja epäilet tautia, ettei sitä sinulla ole, koska tämä valitettavasti on yhteydessä syöpään. Kyseessä on immuunisysteemin ongelma ja usein tätä sairastavissa on jokin muukin immunologinen sairaus, esim. psori tai nivelongelmat, jotka kulkevat suvuittain. Tämä ei siis varsinaisesti ole perinnöllinen, vaan saman immunologisen ongelman eri taudit esiintyvät suvuittain.

        Toivon myöshartaasti, että jonain päivänä tähänkin löydetään syy ja hoito. Tauti on sen verran harvinainen, ettei lääkäreiden intressisissä ilmeisesti ole sen tutkiminen, melkein kaikki tutkimukset, jotka olen löytänyt ovat amerikkalaisia.

        Ja vielä - taudinkantaja tarvitsee hellän ja ymmärtäväisen kumppanin! Seksiä ei tarvitse välttää, tauti ei tartu.


    • parantunut

      Kärsin samanlaisesta kutinasta vuosia!!!Olin kuin tulisilla hiilillä..ja erilaisia kokeita otettiin,kunnes kerran älysin mennä ihotautilääkärin luo,joka oli ja on edelleenkin parhaimpia lääkäreitä,mihin olen törmännyt!!!Sain diagnoosin ja rasvareseptin ja oireet hävisivät 2:pv:ssä!
      Dermovat 0.05% salva pelasti hermoni.
      Toivottavasti olet sinä jo saanut apua..
      Mutta ehkä joku muu kärsii unettomia öitä karmea kutina alapäässään...

    • Kroonikko

      Valkojäkälään ei tietääkseni kuulu punotus. Itse sairastan kyseistä kroonista ihotautia ja nyt on juuri hakeilla lähete ihotautilääkärille, koska se on luultavasti levinnyt alapäähän. Ei ole kutinaa ja kirvelyä, ainakaan kokoaikaista, mutta klitoriksen ympärille ja anusaukon juureen on ilmestynyt valkoista, mikä sopii taudinkuvaan. Toivon, ettei tämä tästä pahene. :S Valkojäkälään eli LSA:hanhan ei ole lääkettä, cortisoni voi helpottaa, muttei vie tautia pois. Se on krooninen sairaus.

    • åäå

      Ystävälleni, jolla on samoja oireita lääkäri tarjosi avuksi lääkettä, jolla hoidetaan haavaista paksusuolentulehdusta. Jutteleppa lääkärisi kanssa.

      • Nainen 45

        Kiitos neuvosta. Voisitko kysyä ystävältäsi lääkkeen nimeä? Valkojäkälään yleisesti käytetty kortisoni rikkoo aina ihoni vereslihalle, joten olen sairaslomalla, eikä ole mitään keinoa päästä tulehduksesta eroon.

        Kiitos!


    • jep0jep

      Voihan tietenkin olla että kyseessä on ns. "vaippaihottuma" tai ihan allerginen tms. reaktio/sieni, johon on sitten kehkeytynyt päälle sieni bakteeritulehdus joka pitäisi hoitaa...

      Myös monilla atoopikoilla tuon tapainen vaiva on arkipäivää.

    • Kutinaa kipua

      Tervehdys!

      Löysin linkin tähän keskusteluun netistä kun yritin metsästää apuja oireisiini.

      Viestisi oli aivan kuin minun kirjoittama.

      Viimeksi tänään kävin ihotautilääkärillä, joka määräsi Dermovat-rasvaa. Sanoi, että minulla krooninen tulehdus. Oireet sopivat jopa vulvodyniaan.

      Litteä kondylooma löytyi reilu 5 vuotta sitten. Sitä ei ole hoidettu, koska ei näkyviä muutoksia.

      Viime vuosi kärsitty hiivasta ja sekabakteerista, ja edelleenkin samoja vaivoja.

      Suurin ongelma ulkosynnyttimien limakalvojen punoitus, tykytys, kuumotus, kutina, turvotus. Ja punaiset alueet, niin kuin sinullakin.

      Kysyisinkin, että oletko saanut jo näiden kuluneiden vuosien aikana apua ongelmaasi, onko löytynyt jokin järkevä selitys vaivoihin?

      Voisitko laittaa minulle vastauksen sähköpostiini [email protected].

      • ppunatukka

        Valkojäkälän oireet
        olen 16 vuotias tyttö, enkä olu ollut vielä yhdynnässä. Olen harrastanut suusekiä poikkikseni kanssa, mutta meillä ei voi olla mitään sukupuolitautia. Minulla todettiin joskus pienenä tyttönä valkojäkälä alapäässä, ja käytin siihen erilaisia hyviä voiteita (en muista enää nimiä) ja ne auttoivat. Valkojäkälä oli vuosia melko oireeton. Nyt pari kolme päivää sitten on alapääni alkanut kutista, ensimmäisinä päivinä se oli siedettävää ja mietoa, nyt neljäntenä päivänä (eli tänään), kutina paheni ihan kauheaksi ja emättimeeni sattuu, kun edes kävelen. Menkkani ovat myös myöhässä, on kulunut 30 päivää edellisistä. Menkkakipuja on vähän ollut.

        Mitä tapahtuu? Olen käynyt ostamassa Canesten 200mg emätinpuikkoja, koska epäilen hiivatulehdusta? Mutta johtuuko tämä valkojäkälästä vai hiivasta? En ole aijemmin sairastanut hiivaa. Tämä on aivan uutta minulle, varsinkin, kun haluaisin hoitaa tämän yksin ilman äidin apua. Onko jollai toisella ollut tämmöisiä vaivoja?

        Olen kokeillut alapäähän:

        - ilmavia alushousuja
        - pesemistä 2 kertaa päivässä
        - alushousujen useaa vaihtoa päivässä
        - välttänyt minkäänlaista seksiä


      • ahvenana
        ppunatukka kirjoitti:

        Valkojäkälän oireet
        olen 16 vuotias tyttö, enkä olu ollut vielä yhdynnässä. Olen harrastanut suusekiä poikkikseni kanssa, mutta meillä ei voi olla mitään sukupuolitautia. Minulla todettiin joskus pienenä tyttönä valkojäkälä alapäässä, ja käytin siihen erilaisia hyviä voiteita (en muista enää nimiä) ja ne auttoivat. Valkojäkälä oli vuosia melko oireeton. Nyt pari kolme päivää sitten on alapääni alkanut kutista, ensimmäisinä päivinä se oli siedettävää ja mietoa, nyt neljäntenä päivänä (eli tänään), kutina paheni ihan kauheaksi ja emättimeeni sattuu, kun edes kävelen. Menkkani ovat myös myöhässä, on kulunut 30 päivää edellisistä. Menkkakipuja on vähän ollut.

        Mitä tapahtuu? Olen käynyt ostamassa Canesten 200mg emätinpuikkoja, koska epäilen hiivatulehdusta? Mutta johtuuko tämä valkojäkälästä vai hiivasta? En ole aijemmin sairastanut hiivaa. Tämä on aivan uutta minulle, varsinkin, kun haluaisin hoitaa tämän yksin ilman äidin apua. Onko jollai toisella ollut tämmöisiä vaivoja?

        Olen kokeillut alapäähän:

        - ilmavia alushousuja
        - pesemistä 2 kertaa päivässä
        - alushousujen useaa vaihtoa päivässä
        - välttänyt minkäänlaista seksiä

        Valkojäkälästä ja punajäkälästä oli juuri Iholiiton kurssi. Aivan erinomainen, ilmainen, eikä tarvinnut olla edes jäsen. Oli myös todella helpottavaa tavata muita saman sairauden kanssa painiskelevia ja kuulla heidän kokemuksiaan hoidoista ym.


    • silsaavoiolla

      Dermovat ja muu vahva kortisoni pahentaa silsaa ja muuttaa sen ulkonäköä eikä kokenaton gyne tai ihotautilääkäri sitä enää tunnista. Sieni myös pakenee karvatuppien juureen ja sinne tulee pahkyroita. Sienilääke auttaa 2 oäivässä! Silsa yleisempi miehillä mutta tulee myös naisille varsinkin jos käyttää esim metotrexatia reumaan tai muuhun.

    • vaaka69

      Sinulla punajäkälää. Minulla todettu jo vuosia sitten. Ei otettu koepalaa. Erikoislääkäri totesi sen jo heti. Lääkkeenä Dermovat0,5 mg/g voide. Auttaa jonkin aikaa, loppuiän vaiva. sanoi lääkäri. Lääke auttaa ajoittain, tulee takasjatkuvasti

    • hsd

      Canesten-voide (on reseptitön) helpottaa kutinaa, mutta ei paranna, jos ei ole hiivasta kysymys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      62
      10125
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      16
      6876
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      73
      6438
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      85
      6164
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      65
      4445
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      32
      4313
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      11
      4312
    8. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4150
    9. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      56
      4050
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      4038
    Aihe