Kim il Soares

Joko valtuutettu on saanut selvitettyä sen venelaitureihin kuluvan 442000€/v muodostumisen? Olen tätä asiaa jo usein kysynyt! Korotukset maksuihin olivat sitä luokkaa että pienet perustelut ja selvitykset olisivat paikallaan. Herra Kim kun vertaa blogissaan että eihän moottoripyörillekkään kaupunki kustanna talleja, niin jaksan edelleen muistuttaa tuosta toriparkista! Sama koskee kaikkea muitakin kustannuksia mihin joutuvat osallistumaan sellaisetkin kuntalaiset jotka eivät näitä palveluja käytä. Kyllä Kotkalaiset kunnallisen venepaikan vuokraajat nyt jo joutuvat maksamaan ylimääräistä venepaikastaan. Valtuutettu voisi vaikka kiertää rantoja ja katsella missä kunnossa nämä kunnalliset oikein ovat. Ja näillä rannoilla tarkoitan muutakin kuin Sapokkaa ja Hirssaarta. Tämä politiikka mitä tässä asiassa on käytetty on vain ja ainoastaan SANELUPOLITIIKKAA!
9570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Käsitin,että K.S.ei päässyt valtustoon.Luulen olevani oikeassa.Muuten kysymyksesi on asiallinen,tasapuolisuus puutuu ja rahat laitetaan pääasiassa sapokkaan.

Äänestä
  • Eihän kysymyksessä ollut mielipidetiedustelu, eli ei kysytty sinun mielipidettäsi, vaan todellista asiaa.

    Äänestä

  • mielipidetiedustelu kirjoitti:

    Eihän kysymyksessä ollut mielipidetiedustelu, eli ei kysytty sinun mielipidettäsi, vaan todellista asiaa.

    Tolla asialla ei ole todellisuuden kanssa näin laman aikana mitään tekemistä.

    Äänestä

  • työtön nuori kirjoitti:

    Tolla asialla ei ole todellisuuden kanssa näin laman aikana mitään tekemistä.

    Nää röyhkeät venemiehet eivät ymmärrä ihmisten todellista hätää.Laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen ja siinä luettelossa venepaikat on sijalla 10. 1.Terveydenhuolto 10.Venepaikat

    Äänestä

  • Hänellä ei todellakaan ole päätösvaltaa.Kysy Eerolan Juholta,tai niiltä harvoilta jotka suostuvat vastaamaan.

    Äänestä

"valtuutettu voisi kiertää"siis ketä tarkoitat? Posti,Eerola,Lommi,Salminen--kuka?

Äänestä
  • On tuo ainakin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen jossa tuo korotuspäätös on nuijittu pöytään.

    Äänestä

Ei ymmärrä kuin tietokoneiden päälle.. Meidän perheen äänet vaihtaa omistajaa ens vaaleis.

Äänestä
  • nukkuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kotkalainen stuju kirjoitti:

Joko valtuutettu on saanut selvitettyä sen venelaitureihin kuluvan 442000€/v muodostumisen? Olen tätä asiaa jo usein kysynyt! Korotukset maksuihin olivat sitä luokkaa että pienet perustelut ja selvitykset olisivat paikallaan. Herra Kim kun vertaa blogissaan että eihän moottoripyörillekkään kaupunki kustanna talleja, niin jaksan edelleen muistuttaa tuosta toriparkista! Sama koskee kaikkea muitakin kustannuksia mihin joutuvat osallistumaan sellaisetkin kuntalaiset jotka eivät näitä palveluja käytä. Kyllä Kotkalaiset kunnallisen venepaikan vuokraajat nyt jo joutuvat maksamaan ylimääräistä venepaikastaan. Valtuutettu voisi vaikka kiertää rantoja ja katsella missä kunnossa nämä kunnalliset oikein ovat. Ja näillä rannoilla tarkoitan muutakin kuin Sapokkaa ja Hirssaarta. Tämä politiikka mitä tässä asiassa on käytetty on vain ja ainoastaan SANELUPOLITIIKKAA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu