Nyt riitti

15 vuotta 1-2 kertaa viikossa "reiluja" kännejä. Joskus 3 kertaakin viikossa. Pari kertaa lomalla 4 kertaa viikossa. Keskiarvo luultavasti jotain 1,8 krt vko. Ainoa hyvä puoli, ettei aamusta iltaan kännäämistä ole tullut harjoitettua. 36 vuotta ikää, kaljamahaa kertynyt ärsyttävästi, vaikka muuten liikunnan vuoksi kunto melko hyvä. Vaan ei naurata nämä jatkuvasti toistuvat ryypiskelyt, kun hinta niistä on täysin kohtuuton. Masennusta ja elämänilon menetystä, ärtymystä, pelkoja, ahdistusta, pahentuvia pakkoneurooseja ja paniikkihäiriön tynkääkin. Unettomuus on kyllä niin perseestä että. Viime yönä ei tullut unta to ja pe illan dokaamisen seurauksena kuin ehkä 0,5-1,5 tuntia. Olo on nyt täysin hanurista, enkä voi ymmärtää kuinka teen itselleni tällaista. Aikaisempina kertoina unettomuus on ollut tyypillisesti pahinta juuri sen krapulan jälkeisen päivän jälkeisenä yönä, ja huonompaa unta on jatkunut pari yötä. Toivoa sopii, että korjaantuu tästä. Täytyy tämä päivä olla pakkohereillä vaikka silmät ristissä. Alkaa riittää jo, joten on pakko raitistua.
8742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Just äsken mielessä kun on maanantai aamu että oli ne hirveitä aamuja mennä töihin kun pelotti, tärisytti, vitutti jne. Sitä samaa rataa 15 vuotta minäkin itseäni kidutin kunnes oli pakko tehdä jotain asian eteen.

Äänestä
  • Onneksi pääsit eroon! Tuliko sinulle sikamaisia valvomisöitä kännäilyn jälkiseurauksena? Itse en ole vetänyt varsinaisia putkia, mutta näillä annoksilla minulle riittää yksi, kaksi iltaa peräkkäin.

    Äänestä

  • Uneton Itä-Uudellamaalla kirjoitti:

    Onneksi pääsit eroon! Tuliko sinulle sikamaisia valvomisöitä kännäilyn jälkiseurauksena? Itse en ole vetänyt varsinaisia putkia, mutta näillä annoksilla minulle riittää yksi, kaksi iltaa peräkkäin.

    Jos sitä sillä nimellä voi sanoa oli 4 vuorokautta valvomista, ne oli pitkiä tunteja kun ei voinut maata eikä istua eikä seistä, siinä oltiin jo ihan rajoilla ettei päänuppi sekoa, tai kyllähän siinä jo ääniä kuuli ja näköharhoja alkoi olemaan, tuon krapulan olen pitänyt mielessäni koska se oli toivottavasti viimeinen, tästä on jo aikaa mutta muistan sen oikein hyvin. Voimia ja oikeita ratkaisuja elämäsi suhteen.

    Äänestä

Moikka, Olen hyvin samanlaisessa tilanteessa. Ikää pari vuotta enemmän ja säännöllistä juomista vähän lyhyempi aika. Elämä on ollut sellaista alamäkeä että olen kypsytellyt päätöstä hakea apua. Käytin mielialalääkkeitä, ne piristivät mieltä, mutta siihen päälle tissuttelu tai kännäys->hallitsematonta itkuisuutta. Niinpä lopetin lääkkeiden käytön!!! Nyt meinaan jatkaa lääkkeillä ja yritän päästä eroon alkoholista. Hirvittää soittaa lääkärille mutta pakko tämä on saada loppumaan. Karkaa muuten pian koko elämä lapasesta. Tsemppiä!

Äänestä
  • muistan omasta menneisyydestä ja otan osaa, pakko tuota on kuitenki läpi käydä. uudestaan ja uudestaan kunnes uskoo tai henki lähtee. oletko ajatellut mitä lääkärin olisi tehtävä, jotta asia kääntyis paremmaks ? JA PAREMMAKS LOPULLISESTI ? jos tarkoitus on raitistua oikeasti niin kukaan ei tee sitä puolestasi. ei lääkäri eikä puoliso eikä mikään viranomainen. se jää sinun kontollesi.tukea päätökseesi on olemassa ja se tuki on valtavaa. oletko ottanut selvää mitä sinun olisi tehtävä, jotta tulevaisuus olisi jotain muuta kuin menneisyyden jatkoa ? täälläkin on monenlaista kirjoitusta, useat ovat samassa vaiheessa sinun kanssa. pitäisi lopettaa mutta kun pitää kuitenkin juoda. sitten on kirjoituksia, joissa on jo lopetettu juominen. ja lopetettu se jo vuosia sitten. lueskele niitä erityisen tarkasti. toki noita eilen tai huomemma lopettaneita on vaikka kuinka paljon mutta ymmärtänet että niistä ei sinulle tai kenellekään ole apua pysyvän juomattomuuden halussa. lueskele ja kysele, jos siltä tuntuu. vastauksia saat varmasti mutta osannet erottaa asialliset ja ne joissa ei ole asiaa pierun vertaa. siis sellaiset, joissa raitistutaan huomenna ja muuta hullu-/huume-/kännimölöä. tai mainostetaan kohtuukäyttöä ainoana oikeana (kun ei pysty olemaan ilman), jonka kirjoittaja on juuri oppimassa. kohtuukäyttöä ei ole juomarilla olemassakaan. ihan oikeasti sitä ei ole ja siitä toivottavasti vältyt unta näkemästä, päivällä tai yöllä. kysele jos askarruttaa. ja lueskele menneitä. raitistuminen ei onnistu juopolta vasemmalla kädellä joskus asiaa sivuten vaan se on kovinta mitä olet koskaan kokenut, päätös asiasta on rankkaa. mutta oikotietä ei ole. muutkin on onnistuneet, miten sitten sinä ?riippuu sinusta.

    Äänestä

  • tuulia ilmassa kirjoitti:

    muistan omasta menneisyydestä ja otan osaa, pakko tuota on kuitenki läpi käydä. uudestaan ja uudestaan kunnes uskoo tai henki lähtee. oletko ajatellut mitä lääkärin olisi tehtävä, jotta asia kääntyis paremmaks ? JA PAREMMAKS LOPULLISESTI ? jos tarkoitus on raitistua oikeasti niin kukaan ei tee sitä puolestasi. ei lääkäri eikä puoliso eikä mikään viranomainen. se jää sinun kontollesi.tukea päätökseesi on olemassa ja se tuki on valtavaa. oletko ottanut selvää mitä sinun olisi tehtävä, jotta tulevaisuus olisi jotain muuta kuin menneisyyden jatkoa ? täälläkin on monenlaista kirjoitusta, useat ovat samassa vaiheessa sinun kanssa. pitäisi lopettaa mutta kun pitää kuitenkin juoda. sitten on kirjoituksia, joissa on jo lopetettu juominen. ja lopetettu se jo vuosia sitten. lueskele niitä erityisen tarkasti. toki noita eilen tai huomemma lopettaneita on vaikka kuinka paljon mutta ymmärtänet että niistä ei sinulle tai kenellekään ole apua pysyvän juomattomuuden halussa. lueskele ja kysele, jos siltä tuntuu. vastauksia saat varmasti mutta osannet erottaa asialliset ja ne joissa ei ole asiaa pierun vertaa. siis sellaiset, joissa raitistutaan huomenna ja muuta hullu-/huume-/kännimölöä. tai mainostetaan kohtuukäyttöä ainoana oikeana (kun ei pysty olemaan ilman), jonka kirjoittaja on juuri oppimassa. kohtuukäyttöä ei ole juomarilla olemassakaan. ihan oikeasti sitä ei ole ja siitä toivottavasti vältyt unta näkemästä, päivällä tai yöllä. kysele jos askarruttaa. ja lueskele menneitä. raitistuminen ei onnistu juopolta vasemmalla kädellä joskus asiaa sivuten vaan se on kovinta mitä olet koskaan kokenut, päätös asiasta on rankkaa. mutta oikotietä ei ole. muutkin on onnistuneet, miten sitten sinä ?riippuu sinusta.

    ja kuin omasta päästäni nuo ajatukset, paremmin vain kirjoitettuna ;) Todellakin juoposta raittiuteen on kova tie ja vaikein paikka mitä on koskaan tullut eteen. Silti, jos olisin tiennyt miten elämä taas muuttui elämisen arvoiseksi ja uudeksi, olisin aloittanut jo aiemmin. Täällä on todettu moneen kertaan, että pitää juoda kiintiönsä täyteen, ennenkuin onnistuu ja se taitaa olla niin totta. Kaikki eivät käy katuojan kautta, mutta pohja on jokaisen omassa eletyssä elämässä.

    Äänestä

Itsellä suunnilleen saman tahtinen, mutta pidempi ura takana. Loppuajat tukevassa kännissä jatkuvasti kun asun niin hyvien palvelujen piirissä, että viinaa saa mihin kellonaikaan hyvänsä kotiin tuotunakin. Loota siinä puuhassa lahoaa. Tuloksena aivan samanlaisia psyykkisiä oireita. Fyysiset kivut ja tuskat vielä jotenkin ohittaa, mutta päästä viiraamisia ei mitenkään. Juuri nyt tuli päällimmäisinä mieleen kaupan takana metsässä lymyily selvin päin pitkän putken jälkeen, kun oli ikäänkuin täysi varmuus siitä, että joku tulee ja tappaa. En vaan tiennyt kuka. Äänihallusinaatioita etenkin riitti. Pirullisia voimallisia painajaisia, joista ei voinut erottaa, mikä on totta, ja mikä kuviteltua. Pitkiä istumisia tuolissa tosissaan miettimässä, kuka olen? Nuppi on jo juomattomuudella pääosin rauhottunut, ja fysiikka on kova, mutta edelleenkin pitää opetella nukkumista. 5 tunnin yöunet on jo taivaan lahja verrattuna vajaan vuoden takaisiin tunnin parin kertanukkumisiin. Tenoxiakin tuli kokeiltua, ja kuin halolla päähän nukkuu 7-8 tuntia, mutta niin on velveajankin kuin halolla päähän saaneena. Jatkan opiskelua ilman viinaa ja pillereitä.

Äänestä
  • Noniin, lääkärissä käyty. Lääkäri kuunteli tarinani tarkkaan. Minulla on päätös muuttaa elämäni paremmaksi, sain kahdet lääkkeet. Kloriptyl Mite iltaisin unen saamiseksi sekä toinen (valitettavasti en nimeä muista) lievän kahdensuuntaisen mielialahäiriön korjaamiseksi. Ei tee iloiseksi mutta poistaa ailahtelut. Tiedän että muutos on yksin minun vastuulla mutta kyllä se alkoholi on minulle ollut masennuslääkettä.. Itse aion yrittää täysraittiutta, vaikka en nyt missään katuojassa tai hallusinaatiohelvetissä olekaan ollut. Olen juonut ihan liikaa, se riittää minulle. Tsemppiä kaikille samassa jamassa oleville!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uneton Itä-Uudellamaalla kirjoitti:

15 vuotta 1-2 kertaa viikossa "reiluja" kännejä. Joskus 3 kertaakin viikossa. Pari kertaa lomalla 4 kertaa viikossa. Keskiarvo luultavasti jotain 1,8 krt vko. Ainoa hyvä puoli, ettei aamusta iltaan kännäämistä ole tullut harjoitettua. 36 vuotta ikää, kaljamahaa kertynyt ärsyttävästi, vaikka muuten liikunnan vuoksi kunto melko hyvä. Vaan ei naurata nämä jatkuvasti toistuvat ryypiskelyt, kun hinta niistä on täysin kohtuuton. Masennusta ja elämänilon menetystä, ärtymystä, pelkoja, ahdistusta, pahentuvia pakkoneurooseja ja paniikkihäiriön tynkääkin. Unettomuus on kyllä niin perseestä että. Viime yönä ei tullut unta to ja pe illan dokaamisen seurauksena kuin ehkä 0,5-1,5 tuntia. Olo on nyt täysin hanurista, enkä voi ymmärtää kuinka teen itselleni tällaista. Aikaisempina kertoina unettomuus on ollut tyypillisesti pahinta juuri sen krapulan jälkeisen päivän jälkeisenä yönä, ja huonompaa unta on jatkunut pari yötä. Toivoa sopii, että korjaantuu tästä. Täytyy tämä päivä olla pakkohereillä vaikka silmät ristissä. Alkaa riittää jo, joten on pakko raitistua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu