Olen jonkun aikaa lueskellut tätä palstaa ja itsekin joskus keskeytyksen tehneenä ja nyt vähän vanhempana jäin miettimään paria asiaa.
Monissa kohdissa törmää väitteeseen, että "en ole valmis äidiksi" "isä ei halua" eli käytännössä jos ja kun raskautta jatketaan isä ottaa jalat alle ja lähtee, "elämääni ei MILLÄÄN sovi vauva nyt" jne
Nämä on lähinnä näitä sosiaalisia syitä minusta.
Ajattelin alkuun olla täysin puolueeton, mutta ylläolevasta tekstistä voi päätellä jotekuten (minä ainakin) että olen henkeen ja vereen vastustaja, mutta ei asia nyt aivan niin ole.
Pyrin tällä kirjoituksella omalta osaltani ehkäisemään "turhia" keskeytyksiä.
Mielestäni väite että nainen ei ole valmis äidiksi ei ole peruste keskeytykselle. Ei kukaan nainen ole! Äidiksi kasvetaan raskauden ja syntymän myötä. Se, että odotta toista ihmistä ei ole sairaus eikä se vahingoita naista lapsen syntymän jälkeen, päinvastoin tätä myötä usein syntyy enemmän vastuuntuntoa ja tasapainoisuutta kun on joku kenestä huolehtii ja pitää kantaa huolta.
Ei myöskään sekään, että sanotaan että on koulut kesken, ei ole vakituista työpaikkaa, ei sitä ja tätä. Kertokaa heti onko tässä maassa yhtään äitiä joka ei olisi työtön!! Sanotaan että kolmekymppinen naimisissa oleva vakituisen työpaikan omaava nainen toivoo lasta, voihan hänellekin käydä mm. niin että työpaikka menee, hänet irtisanotaan, konkurssi tms muuta vastaavaa, avioero tai onnettomuus - ihan sama on jokaisella muullakin naisella ikään ja sivilisäätyyn katsomatta. Jokaisella lapsella on isä sitä ei voi muuttaa mikään (vai miten se raskaus nyt alkunsa saakaan;)) ja kyllä siinä vaiheessa jos on valmis seksiin soida myös korvien välissä että olenko valmis jos ja kun sattuu jotain!
Tiedän erään jo vanhemman naisen joka teki keskeytyksen eikä huolehdi juurikaan ehkäisystä, sanoi että jos tulee uudelleen raskaaksi tekee kyllä samantien abortin. Haloo hei! Tuo on niin vastuutonta ja moraalitonta ettei tosikaan.
Raskaus ja äitinä oleminen ei tee ihmisestä huonompaa, päinvastoin kunhan siihen asennoituu oikein. Ja jos isä on sitä mieltä ettei halua lapsia niin mistä isä voi tietää että millaista on olla isä. ei tietenkään hän ole valmis isäksi kun ei todennäköisesti ole ikinä ollut isä.
Myös sekin seikka että äiti sanoo ettei elämä ole sillä mallilla että siihen sopii vauva. Me asutaan hyvinvointi valtiossa ja täällä saa kyllä apua jos sitä haluaa!
On tietysti syitä (sosiaaliset siis) joiden perusteella hyväksyisin abortin, mutta jokainen odottava äiti voisi miettiä näitäkin seikkoja ja perustella ne moneen kertaan.
En tuomitse ketään ja itse aattelen niin että jokainen tehköön itselleen mitä tahtoo se ei ole minulta pois.
Voimia ja onnea tällaisten asioiden pähkäilijöille :)
Ps. Toivottavasti vastaajien äo on suurempi kuin heidän ikänsä ;)
Valmis äidiksi?
Josefina25
591786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Tässä maassa, tässä yhteiskunnassa mielestäni kyllä pärjää lapsen kanssa, mikäli HALUAA ja äidiksi kasvaa odottamalla lasta. Pointtisi pitävät paikkansa. Täydentäisin kuitenkin hyvää kirjoitustasi vielä lauseella "myöskään raskauden keskeytys ei tee ihmisestä huonompaa". Keskityit lähinnä esikoisraskauttaan pohtiviin nuoriin naisiin. Aborttia harkitsevia ja siihen päätyviä on myös jo äidiksi tulleissa sekä vanhemmissa naisissa. Heidän lähtökohtansa pohdintaan raskauden jatkaminen vai keskeyttäminen ovat erilaisia. Heidänkin kohdallaan jää kuitenkin perimmäinen kysymys - HALUAAKO nainen jatkaa raskauttaan vai keskeyttää sen. Mikäli jatkaa, ongelmat yleensä ovat ratkaistavissa. Kaikkein tärkeintä asiassa on naisen vapaus valita - suuntaan tai toiseen. Ilman ulkopuolisten murmutusta, oli valinta sitten joillekin mieleen tai ei.
itse sen abortin teit? "jokainen tehköön itselleen mitä tahtoo se ei ole minulta pois." Niin, mutta kun abortintekijät ei teekään sitä VAIN itselleen, ja se on totaalisesti (koko elämä) pois siltä toiselta ihmiseltä. Siinä se ongelma.
Minun kohdalla, tuo itseni kirjoittama "tieto" olisi ollut erittäin paikallaan. Olen ollut kolmasti raskaana, takana abortti, synnytys ja keskenmeno. Ensimmäinen raskaus, jota en edes sisäisesti tiedostanut. Kuulostaa aika oudolta, mutta tiesin toki olevani raskaana, mutta nuoren iän takia ja hormonien vallassa en sitä tiedostanut kun vasta herättyäni nukutuksesta. Ikävä virhe ja kuulun niihin jotka katuvat keskeytystä. Sittemmin tulin äidiksi ja kun tuossa jokunen aika sitten koitettiin vauvaa, tulin raskaaksi ja sain keskenmenon. Kyllä mä sanon että vaikka oon kokenut keskeytyksen ja keskenmenon on kumpikin vauva yksilönsä joita suren. Keskeytyksen kanssa en saanut edes aikaa miettiä koko asiaa yhtään. Muistan tosin sen, että lääkäri oli heti vähän sillä kannalla että pidän lapsen. Tuohon viimeiseen asiaasi, miten sitten jos naisella on tosiaan painavat syyt keskeytykseen? Tuossa oli aikasemmin juttu naisesta joka sairasti jotain sairautta jonka vuoksi ei pystynyt raskauteen ja uuteen vauvaan. On myös muitakin kuten, raiskaus, insesti jne. Entäpä jos kehitysvammainen tulee raskaaksi esim raiskauksen tai insestin vuoksi? Kummassakin on nainen saatettu raskaaksi VASTEN tahtoa.
mikäli nainen haluaa keskeyttää raskautensa, voisi olettaa hänen tulleen raskaaksi vasten tahtoaan. Se, että seksiä on harrastettu halusta ja mielellään ei todista mitään...
Mutta mitä jos ei kertakaikkiaan halua lasta? itse en ainakaan ole koskaan toivonut lasta itselleni, en parisuhteeseen, en sinkkuaikoihini. Yhden abortin olen tehnyt, koska en todellakaan lasta halunnut, vaikka valmis varmaan äidiksi (terveys, parisuhde, työ, asunto, tulot ym. kunnossa) olisinkin ollut. Pitääkö kaikkien tehdä elämällään niin kuin suurin osa tekee (seurustelu-naimisiin-lapsi)?
rivitalo, volvo, kultainen noutaja :D
"Se, että odotta toista ihmistä ei ole sairaus eikä se vahingoita naista lapsen syntymän jälkeen" No voi kyllä käydä niinkin kuin minulle, että selkä meni rikki raskauden aikana liian ison mahan takia. Olen pieni nainen ja synnytin nelikilosen korston. Synnytyksestä on nyt kolme vuotta ja selkä on edelleen kipeä joka päivä. Lääkäreitä ei kiinnosta. En ota kantaa abortti asioihin tässä keskustelussa. Mutta älä levitä väärää tietoa raskaudesta. (Jos nyt ymmärsin lukemani oikein) Raskaus ei ole sairaus, mutta voi monella tapaa "rikkoa" naisen kropan. Tämä tietenkään ei ole hyvä syy aborttiin koska alkuraskaudessa ei voi tietää mitä tuleman pitää. Jokainen raskaus on erilainen.
...mutta mitä, jos ihan oikeasti ei mielestään ole valmis äidiksi ja lasta halua siihen elämäntilanteeseen? Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että raskaus ja lapsen tulo varmasti "valmistelee" äidiksi, vastuunottoon jne. ja se, "ettei ole valmis äidiksi"-tunne varmaan katoaa lapsen tulon myötä. Mutta mitä, jos ei halua? Ei vain yksinkertaisesti halua lasta ja vastuuta ja äitiyttä?
ryhtyä tappamiseen. ADOPTIO ;)
ei halua niin sitten on huokehdittava ehkäisystä ja mieluummin tietenkin jo etukäteen. Vahingonlaukaukset tänäpäivänä on vastuuttomuutta, mutta ennemmin kuitenkin se abortti kuin lapsen heittelejättö.
...ei halua lasta? Onhan se olemassa adoptionkin jälkeen....
eläessään jossain ihan muualla? Onhan tehty aborttikin aina olemassa...
ihminen, että synnyttäisi lapsen ja antaisi sen adoptioon, kuinkahan paljon enemmän siitä syntyisi porua ja seläntakana puhumista, kuin abortista? Paljon! Ja toisekseen tämä lapsen adoptioon antanut nainen varmaan tarkkailisi joka päivä loppuelämänsä ajan lapsia, juuri oman synnyttämänsä ikäisiä lapsia, että voisiko tuo olla, oisiko tuo minun lapseni? Helpommalla pääsee JOS LASTA EI HALUA abortoimalla, kuin jatkamalla raskautta ja antamalla lapsensa pois. Eihän se vahingossa raskaaksi tulleen vika ole, jos joku ei lasta pysty saamaan.
tietää että lapsi ELÄÄ jossain, eikä makaa ennenaikasessa haudassaan mun haluamisten takia...ois (ja on!) vaan paljon laadukkaampaa elää ilman aborttisyyllisyyttä. Kumpaakohan nyt mahdettais pitää itsekkäämpänä.. toki abortti on helpompaa salata, niinkun usein tehdäänkin. Minkähän takia, jos ei sitä kerran yleisesti pidetä mitenkään pahana..? Saatetaanhan sitä ihmetellä kuinka joku pystyy luopumaan lapsesta tämän synnyttyä, mutta ei suinkaan paheksuvaan sävyyn, päinvastoin hattua nostaen.. useimmat kun ymmärtää mikä lapsen kohtalo olisi ilman adoptiota voinut olla. Ainoastaan abotinsuosijoiden olen nähnyt puhuvan adoptiosta 'hylkäämisenä' ym. kyynistä höpinää.
Ei kovin yleinen mielipide! Mitä helkutin väliä sillä on saattaako jonkun muutaman millin alle 12 viikkoisen alkion sinne "hautaan" vai ei? Eihän sillä ole ollutkaan vielä yhtään mitään. Ihmisiä, joilla on jo historia kohdun ulkopuolella, kenties kummeja, mummeja, ystäviä, tarhakavereita, henkilötunnus, vaatteet, koti, ajatukset, arvot ja vaikkapa leluja, voidaan surkutella, jos he kuolevat. Mutta eihän keskenmenossakaan sure keskenmeno kuin ainoastaan vanhemmat, JOS lapsi on ollut toivottu. Tuskin abortinvastustajat menettävät yöuniaan keskenmenojen vuoksi? Vai? Ja ihmettelen kummasti, että miksi pitäisi tuntea aborttisyyllisyyttä? Tiedätkö sinä paremmin kuin minä, mitä minä tunnen tai mitä minun pitäisi tuntea? Abortti todennäköisesti salataan juuri sinunlaistesi paheksuvien ihmisten vuoksi. Onnea on se, ettei minun ystäväpiiristäni löydy kaltaisiasi ihmisiä, jotka tietävät mikä minulle olisi parasta ja mitä minun tulisi tuntea. Olen voinut heille avoimesti kertoa abortistani.
tekisit sen ratkaisun, mikä olisi itsellesi helpoin.
varmaan menettää uniaan ja muutenkin mielenrauhansa, vaikkei siitä julkisesti paljoa puhuta eikä haluta myöntää. Minä näin jatkuvia painajaisia jo siitäkin kun luulin joutuvani aborttiin. Jostain syystä se pienenpieni alkiokaan tuskin keltään pääsee unohtumaan koko loppuelämässä! Keskenemnoille ei ole voitu mitään ja kuolema on ollut luonnollista. Ei sellaisesta tarvitse syyllisyyttä tuntea. Et sinä tiedä mitä lähipiirisi oikeasti ajattelee tai puhuu keskenään teostasi, en minäkään kehtaisi päin naamaa niitä abortintehneelle sanoa..
..se sattuu haittaamaan ja raskaana oleva tuntee näin? Valinnanvapaus kaikille. Jos haluaa adoption, tehköön niin. Jos ei halua lasta eikä adoptiota, tehköön toisin. Tehköön ihminen minkä parhaimmaksi katsoo. Tehköön jokainen sen, mikä omasta mielestään oikealta tuntuu lain sallimissa rajoissa.
Mikään ehkäisy ei ole 100 % varma. Vahingonlaukaukset voivat siis olla myös silkkaa huonoa tuuria.
Minä ainakin kehtaan. Eihän ne muuten tapojaan muuta jos niille ei suoraan sano.
taas ollessani raskaana! Heräilin hikisenä pitkin yötä ja tärisin kauttaaltani usemman kerran yössä. Kaikki painajaiset loppuivat kuin seinään abortin jälkeen. Mitä ystäviini tulee, joille olen abortistani kertonut, ovat tukeneet ja ymmärtäneet täysin. Itselläni ei ole sellaisia ystäviä, jotka puhuisivat paskaa seläntakana. Sellaiset ihmiset eivät ole ystäviä. Toisekseen vieraiden ihmisten mielipiteet minun abortistani eivät liikuta minua millään lailla, eikä asia myöskään heille kuulu. He eivät elä minun elämääni, ei nyt, eikä myöhemminkään. Minun aborttini ei millään tavalla ole ollut heiltä pois.
mitähän "asiatonta" taas siinäkin muka oli miten tähän jo kertalleen vastasin??? Eipä ole kyllä mitään järkee enää koko palstassa, poistellaan mitä sattuu!!! Mitä edes kysellään kun ei näköjään vastaukset sitten kuitenkaan kelpaa? :DDDD
Kun kannat huolta elämän laadusta aborttisyyllisyyden kourissa, niin tässäpä sinulle luettavaa elämästä adoptiosyyllisyyden kourissa. Ensin erittäin mielenkiintoinen artikkeli nimeltä "Lapsen antaminen adoptioon on erityislaatuinen menetys" alkaen sivulta 30. http://www.hepsy.psyli.fi/lehdet/Hepsy_2_2007_web.pdf Sitten linkki Marika Tollmanin graduun, "Salainen äitiys", johon tuo artikkeli pääosin perustui. http://joypub.joensuu.fi/publications/masters_thesis/tollman_salainen/
painajaisia raskaudesta, vaikka en ole ikinä ollut raskaana. Se on vain niin kuvottava ajatus, ja pahin painajaiseni!
puhuttiin adoption aiheuttamasta surusta ja vain nähdäkseni yhdessä kohtaa mainittiin mahdollinen syyllisyys. Oleellisena eron abaorttiin verrattuna on, että asia voi myöhemmin vielä muuttuakin jos sitä pääsee käsittelemään adoptoidun lapsen kanssa, kun taas aborttia ei voi mietnkään enää perua tai muuttaa.
tuosta artikkelista: "Monien tutkimusten mukaan merkittävin adoption jälkeinen ongelma biologisilla äideillä on ollut masennus" "Tälle masennukselle on tyypillistä sen pitkäkestoisuus ja jaksottaisuus. Lisäksi biologisilla äideillä on esiintynyt psykosomaattisia oireita ja ahdistusta. Näiden oireiden on arvioitu liittyvän naisten vakaviin ja pitkittyneisiin surureaktioihin. Masennuksen lisäksi naisilla voi esiintyä myös monenlaisia muita vaikeuksia kuten kyvyttömyyttä kiintyä ihmisiin, päihteiden käyttöä, itsetuhoisuutta" "Soroskyn ym. (1978) tutkimuksessa puolet haastatelluista kertoi edelleen tuntevansa tuskan ja surun tunteita luovuttamaansa lasta kohtaan, vaikka adoptiosta oli kulunut jopa 33 vuotta." "67% osallistuneista vastasi että heidän adoptioon liittyvä suru ei ollut vähentynyt vuosien kuluessa tai se oli jopa voimistunut"
siis niiden (masennus ym.)ongelmista, joilla niitä on. Eiköhän jonkinlainen suru ja kaipaus ole ihan normaalia adoptioon liittyen.
"siis niiden (masennus ym.)ongelmista, joilla niitä on." Niin??? Tutkimuksissa oli haastateltu adoptioon antneita ja heistä siis yli puolet koki tätä surua ja tuskaa. miksi haluat vähätellä sitä, mitä adoptioon antaminen voi aiheuttaa???
ihan niiden mukaan kommentoin mitä oli lainattu. Yleisin ongelmista oli masennus.. < kaikilla ei varmaankaan ole ongelmia? Kuten totesin, suru lapsen luovutuksesta on tottakai ymmärrettävää ja normaalia.
"miten niin vähättele, 28.4.2009 klo 16.59 ihan niiden mukaan kommentoin mitä oli lainattu. Yleisin ongelmista oli masennus.. < kaikilla ei varmaankaan ole ongelmia? Kuten totesin, suru lapsen luovutuksesta on tottakai ymmärrettävää ja normaalia." Tosiaan abortissa yleisin ongelmista on masennus. Jota on vähemmistöllä. Jota on suhteessa huomattavasti vähemmällä määrällä abortin tehneistä kuin adoptioon antaneista. Kaikilla ei tosiaan ole ongelmia. Suru joillakin on tottakai ymmärrettävää ja normaalia. Siis jos masennusta haluaa välttää, kannattaa tutkimusten mukaan tehdä mieluummin abortti kuin antaa adoptioon? (jos unohdetaan se ajatus, että jokaisen tulee kuunnella itselleen parasta ratkaisua, koska se on olennainen tekijä jälkimasennuksen synnyn kannalta). Miten suru, masennus ja syyllisyys, jotka tulevat adoptioon antamisesta eivät kuitenkaan merkitse, että se olisi väärä ratkaisu, jos kerran abortin tapauksessa se sitä merkitsee?
logiikkaa aborttikeskusteluun, tuhoontuomittu yritys :D
laajojakin tutkimuksia adoption masentavuudesta, vai perustuiko ihan muutamaan haastateltuun? Ainakaan noissa lainauksissa ei oltu kai edes mainittu masentuneiden osuutta..? Muistetaan myös se itsemurhan tehneiden osuus, että kumpi masennus sitten onkaan kuolettavampaa.. "Miten suru, masennus ja syyllisyys, jotka tulevat adoptioon antamisesta eivät kuitenkaan merkitse, että se olisi väärä ratkaisu, jos kerran abortin tapauksessa se sitä merkitsee?" No minkähän takia?! Nuo jälkioireet on kuitenkin aika pieni hinta siitä että eräs ihminen sai sentään jatkaa elämäänsä!!
:) Luepa tosiaan edes tuo artikkeli, jota mukamas kommentoit. Itsetuhoisuus tosiaan sanottiin yhdeksi adoptioon antamisen jälkeiseksi oireeksi. Huomaatko yhteyden itsemurhaan? Ja surun, syyllisyyden jne. yhteys masentuneisuuteen sanottiin selvästi. Kuten myös, että se seuraa jopa kuolinvuoteelle asti. ""Miten suru, masennus ja syyllisyys, jotka tulevat adoptioon antamisesta eivät kuitenkaan merkitse, että se olisi väärä ratkaisu, jos kerran abortin tapauksessa se sitä merkitsee?" No minkähän takia?! Nuo jälkioireet on kuitenkin aika pieni hinta siitä että eräs ihminen sai sentään jatkaa elämäänsä!!" Eli tosiaan, mitäs väliä siitä syntyneestä ja hänen oireistaan. Edes vaikka hän tekee sinun haluamallasi tavalla.
suoraa mitään sellaista mitä äsken väitit..? :) "Eli tosiaan, mitäs väliä siitä syntyneestä ja hänen oireistaan. Edes vaikka hän tekee sinun haluamallasi tavalla." Hohhoijjaa. Turha nyt aloittaa taas tätä kärjistelyä.. vastattiin vaan siihen mitä oli kysytty, ja siitä alat vedellä taas ihan omia johtopäätöksiä, kuten tavallista.
Eli sinä aloitat vain kiemurtelun. Turha kai sinulta on mitään loogista ajatuskulkua koskaan odottaakaan: mikään sanomasi ei pädekään enää silloin, kun se kohdistetaan takaisin sinun sanoihisi.
"olikohan vakuuttavia, 28.4.2009 klo 17.37 laajojakin tutkimuksia adoption masentavuudesta, vai perustuiko ihan muutamaan haastateltuun?" Etkö sinä edes avannut niitä linkkejä ja lukenut niitä, vai miksi hemmetissä tällaista kyselet??? Johan siinä artikkelissakin heti aluksi luki seuraavaa: "Ulkomailla aihetta on tutkittu enemmän, ja monet näistä tutkimuksista on tehty psykiatrian tai psykologian näkökulmista." Noiden aiemmin antamieni suorien lainauksien tuloksetkin olivat juuri näistä ulkomaisista tutkimuksista lähtöisin. Itse artikkelista tämä kävi ilmi ensilukemalla. Ihan siitä artikkelista, jos sen siis olisit lukenut, olisit voinut poimia mm seuraavaa tehtyä tutkimusta: Deykin ym. 1984 Condon 1986 Logan 1996 Rodenberg & Groze 1997 Sorosky ym. 1978 Tennyson 1988 Artikkelin lopusta löytyy myös tarkemmat tiedot artikkelin lähteistä. Ja takuuvarmasti löydät paljon lisämateriaalia myöskin sen gradun lähdeluettelosta!
muihin silloin kun oma kiemurtelusi alkaa (ja logiikkasi osoitettiin pitämättömäksi) :D
""Miten suru, masennus ja syyllisyys, jotka tulevat adoptioon antamisesta eivät kuitenkaan merkitse, että se olisi väärä ratkaisu, jos kerran abortin tapauksessa se sitä merkitsee?" No minkähän takia?! Nuo jälkioireet on kuitenkin aika pieni hinta siitä että eräs ihminen sai sentään jatkaa elämäänsä!!" Siis toisin sanoen et ollutkaan kiinnostunut sen naisen elämänlaadusta lainkaan? Miksi sitten viestissäsi ensin olit muka niin huolissasi elämänlaadusta aborttisyyllisyyden kourissa? Siitä minä sain sellaisen käsityksen, että sinua tosiaan jopa kiinnosti sen naisen elämänlaatu valintansa jälkeen, ja siksi laitoin nuo linkit elämänlaadusta adoptioon antamisen jälkeen. Olisit heti sanonut, että sinua paskat kiinnostaa sen naisen tunteet, traumat, mielenterveys ja elämänlaatu, koska se alkio on kaikkein tärkein. En sitten olisi vaivautunut edes etsimään noita linkkejä. Minua kun kiinnosti keskustella juurikin abortin ja adoption vaikutuksista siihen naisen itseensä, ja luulin sinuakin kiinnostavan, koska kuitenkin kannoit huolta abortin seurauksista naiselle itselleen. Mutta ilmeisesti sillä ei sitten ollutkaan merkitystä, vain alkiolla oli.
Siis se että totean adoptiosta olleen edes jotakin parempaa seurausta kuin abortista, osoittaa muka etten välitä naisesta? Abortti; traumainen nainen, kuollut lapsi. Adoptio; traumainen nainen, ELÄVÄ lapsi. Käsitätkö?
Abortti; helpottunut nainen, poissaoleva alkio. Adoptio; traumainen, löysistynyt, vittuuntunut ja rumempi nainen, lapsi jossain muualla.
Sinulle esitettiin kysymys: "Miten suru, masennus ja syyllisyys, jotka tulevat adoptioon antamisesta eivät kuitenkaan merkitse, että se olisi väärä ratkaisu, jos kerran abortin tapauksessa se sitä merkitsee?" Sinulta siis kysyttiin, että miten masennus adoption jälkeen ei merkitsisi sitä, että se adoptio oli naiselle väärä ratkaisu. Ja tähän sinä vastasit unohtaen sen naisen näkökulman täydellisesti. Vastasit että koska siitä seurasi eloon jäänyt lapsi. Eli ajattelit täysin vain sen lapsen etua, et lainkaan sen naisen masennusta ja surua. Ethän sinä voi tietää vaikka juuri se, että se lapsi on siellä jossain lopullisesti pois annettuna, olisikin juuri se koko adoptiomasennuksen aiheuttava asia! Joten miten juuri se, mistä masennus johtuu, olisi hyvä asia sen nimenomaisen naisen kannalta? Miten sinä voit toisten puolesta sanoa, että heidän kärsimyksensä on pieni hinta jostain, josta he itse eivät onnea mitenkään voi kantaa? "Abortti; traumainen nainen, kuollut lapsi. Adoptio; traumainen nainen, ELÄVÄ lapsi." Niin, tässä on vialla vain se, että tilastollisesti alkaisi näyttämään siltä, että adoptioon antaminen olisi todennäköisemmin traumoja aiheuttava kuin abortti. Eli todennäköisemmin ilmeisesti tämä kuuluisi pikemminkin seuraavasti Abortti; helpottunut ja ratkaisuunsa tyytyväinen nainen, kuollut lapsi Adoptio; traumainen nainen, elävä lapsi
osoitit logiikkani pitämättömäksi? :D Voi hyvää päivää harhaisia väitteitäsi.
kun vain lukee viestejäsi :D olet harhainen jos luulet 'logiikallasi' valtaosaa hämääväsi.
adoptioon antava nainen ei halunnut itselleen sitä lasta ja hänelle olisi melko yhdentekevää onko lapsi kuollut vai elossa jossakin muualla. Otetaan kuitenkin huomioon että abortista seuraa jokaiselle jolla normaalia omaatuntoa on, jonkinlaista syyllisyyttä. Joten eiköhän tämä ollut taas ihan omaa oletustasi "Niin, tässä on vialla vain se, että tilastollisesti alkaisi näyttämään siltä, että adoptioon antaminen olisi todennäköisemmin traumoja aiheuttava kuin abortti.". ??? Tilastollisesti näyttää siltä että abortin jälkeiset mt-ongelmat on hengen kannalta tuhoisampia kuin synnytyksen (sis. adoptoineetkin) jälkeiset. Adoption jälkeinen suru ja kaipaus on ihan normaaleja ilmiöitä, jotka nekin yllättäen koskee vain hieman yli puolta. Kummastakin siis nainen voi traumatisoitua (kuten aiemmin oli vertailtu), mutta adoptiossa lopputulos on silti voittopuoleinen, joka ilmenee lapsen elämisenä! Lopputulos voisi olla myös tämä; Abortti - traumatisoitunut nainen joka lopulta tappaa itsensä syyllisyystuskassaan, molemmat kuolleita. Adoptio - helpottunut nainen jonka ei tarvinnut hankkia syyllisyystraumaa, molemmat elossa ja tyytyväisiä.
Abortti - traumatisoitunut nainen joka lopulta tappaa itsensä syyllisyystuskassaan, molemmat kuolleita. Adoptio - helpottunut nainen jonka ei tarvinnut hankkia syyllisyystraumaa, molemmat elossa ja tyytyväisiä. Pointti on siinä että lapsen ELÄMÄ on jokatapauksessa tärkeämpää kuin naisen traumat, tulipa niitä tai ei.
niitä abortin tehneitä naisia olikaan Suomessa elossa? Ja kuinka paljon adoptioon antaneita? Ja ei, alkio EI OLE tärkeämpi millään muotoa kuin nainen :)
masennusta ym. yli puolelle ja abortista vain neljännekselle. Ohoh.
yhtä kuin masennus, joten äläpä vääristele asioita! Abortista tosiaan seuraa neljäsosalle niin mittavia ongelmia että tarvitsevat jälkiterapiaa. Ties kuinka moni vielä niiden ulkopuolelle jäävistä sitä tarvisi..
sen sunkin alkiosi elämä oli kyllä paljon tärkeempää kun sun itsekkäät haluamises, ne on yhteen ihmiselämään verrttuna aivan yhtä tyhjän kanssa :DDDD Empä tiedä paljonko abortoijia on elossa mutta ainakin määrää karsii 6 kertaa useemmin itsemurhat kuin synnyttäneitä, ja 3 kertaa useemmin kuin koko muuta väestöä..
motto on: alkio on alkio alkio on alkio...... Miten edes voidaan määritellä tärkeysjärjestys kenellä on suureMPI oikeus elämään?????
"suru ja kaipaus ei ole yhtä kuin masennus" Eivät olekaan. Ja kuten jo kertaalleen linkitetystä artikkelista on käynyt ilmi, suru ja kaipaus eivät olleetkaan niitä merkittävimpiä adoption jälkeisiä ongelmia, vaan se oli nimenomaan masennus. Tuolle masennukselle oli tyypillistä sen pitkäkestoisuus ja lisäksi biologisilla äideillä esiintyi psykosomaattisia oireita, ahdistusta ja itsetuhoisuutta. "Abortista tosiaan seuraa neljäsosalle niin mittavia ongelmia että tarvitsevat jälkiterapiaa. Ties kuinka moni vielä niiden ulkopuolelle jäävistä sitä tarvisi.." Niin, adoptioon antaneiden suhteen tällaisia asioita on vieläkin vaikeampaa tietää, sillä kuten artikkelissa mainittiin, heidän on vaikea saada henkistä apua. Ilmeisesti maassamme ei oikein ole kanavia tällaista apua tarjoamaan. Esimerkiksi vertaisryhmätoimintaa näille vanhemmille ei Suomessa ole. Lisäksi artikkelin mukaan biologiset äidit kokevat usein niin suurta syyllisyyttä, etteivät katso edes ansaitsevansa apua.
tuon gradun tietojen pohjalta: - Itse gradun tekijän haastattelemista naisista 2/4 vastaajista kamppaili edelleen, vuosien jälkeen voimakkaiden syyllisyyden tunteiden kanssa. 3/4 vastaajista kertoi tuntevansa ikävää lastaan kohtaan sekä epäonnistumisen tunteita. Muista tutkimuksista huomasin seuraavaa: - Yhden tutkimuksen mukaan vain 31% vastanneista koki tehneensä oikean ratkaisun jälkikäteen. - Erään tutkimuksen mukaan 67%:lla tutkituista adoptioon liittyvä suru ja viha ei ollut vähentynyt vuosien kuluessa, tai se oli jopa kasvanut. Syyllisyyden tunteet olivat pysyneet ennallaan tai kasvaneet 83%:lla tutkimukseen osallistuneista. - Erään tutkimuksen mukaan biologisilla äideillä esiintyi merkittävästi enemmän masennusta ja psykosomaattisia oireita kuin samalla alueella asuneilla verrokeilla. Myös heidän yleinen psyykkinen vointinsa oli kontrolliryhmään verrattuna merkittävästi heikompi. Yli puolet tutkituista kärsivät vakavista ja häiritsevistä psykosomaattisista oireista ja masennuksesta. - Toisessa tutkimuksessa vastanneista 60%:lla oli ollut erilaisia psyykkisiä oireita. Näistä yleisin oli masennus, josta kärsi 40% vastanneista. - Erääseen tutkimukseen vastanneista naisista 82% koki masennuksen merkittäväksi ongelmaksi. 67%:lla heistä masennus oli psykiatrisesti diagnosoitu. 28% tutkituista koki olonsa itsetuhoisaksi ja n. 22% oli yrittänyt itsemurhaa. Ei nämä asiat minusta ihan vain normaalista surusta ja kaipauksesta oikein kerro, vaan paljon paljon laajemmista ja monitasoisemmista psyykkisistä reaktioista...
että ne kaikki oireet johtuu juuri adoptiosta?
"mistä Kirjoittanut: tiedetään 4.5.2009 klo 10.19 että ne kaikki oireet johtuu juuri adoptiosta?" Tämä oli usein vastaajien oma kokemus. He olivat kertoneet tunteistaan nimenomaan adoptioon antamiseen liittyen. Muutamissa tutkimuksissa se oli tutkijan päätelmä mm. sellaisten seikkojen suhteen kuin verrokkiryhmien valinta tms. Ihan sitä samalla tavoin voi tällaisen selvittää, kuin senkin, että aborttimasennus johtuu juuri abortista, eikä vain muista tekijöistä. Myös näissä adoptiotutkimuksissa oli mm. mainittu oireiden voimistumisesta tiettyinä adoptioon ja lapseen liittyvinä päivinä, kuten luovutuksen vuosipäivinä, lapsen syntymäpäivinä yms. Ihan vain mielenkiinnosta, mutta mikä mahtaa nyt olla syynä sille, että abortin vastustajat näyttävät tuntevan näin suurta tarvetta vähätellä adoptioon antamiseen liittyviä psyykkisiä riskejä?
"heidän on vaikea saada henkistä apua. Ilmeisesti maassamme ei oikein ole kanavia tällaista apua tarjoamaan. Esimerkiksi vertaisryhmätoimintaa näille vanhemmille ei Suomessa ole."
Lueskelin noita viestejä pikkusen ja joissakin kohdissa nostettiin esille lapsen pitäminen joka ilmeisesti on ehdoton vaihtoehto joillekin ja jos ei lasta halua niin antakoot adoptoitavaksi. Luin tuossa jokin aika sitten tositarinan meidän perhe lehdestä naisesta, oliskohan ollut nelisenkymppinen joka antoi 18-20 vuotta sitten lapsensa adoptioon. Kuitenkiin niin että tämä lapsi oli 80-luvun lopulla syntynyt. Hänelle ei oikein annettu vaihtoehtoja synnytyksen jälkeen vaan piti ns päättää heti mitä tekee. Toki ymmärrettävää, että päätös pitää tehdä pian koska se ei ole lapselle hyväksi jahkata ja jahkata. Nyt nelisenkymmenen vuoden päästä hän kertoi että oli tavannut lapsensa vain kerran ja se oli sellaista surullisen iloista, äiti oli tyytyväinen että oli nähnyt tyttärensä mutta lapsi ei kai ollut osoittanut mitään. Mietin adoptiota omalle kohdalle ja minua hirvittäisi ajatus jos minulla olisi lapsi jossain josta en tiedä onko se kunnossa tms. Olen vahvasti äidillinen ihminen vaikka nuori olenkin, mutta nyt viisi vuotias tyttäreni kasvattaa ihmistä todella. Lisäksi minulla itsellä on lähipiirissä saman kaltainen tapaus että lapsi on annettu adoptoitavaksi. Lapsen äidin ajatuksia en tiedä mutta kyllä itse mietin tätä lasta joten miten äiti.... Ajan mielipiteelläni ehdottomasti sitä moraalitonta ja ns ajattelematonta ja huoletonta keskeytystä. Ymmärrän toki, että joillekin sattuu vahinkoja ehkäisyistä sun muista huolimatta, jopa sterilisoitu nainen on tullut raskaaksi. Mutta ei minusta pitäisi tuomita naisia jotka tekee keskeytyksen painavista syistä.
Kylläpä oli luettevaa :D Eräs mainitsi tuosta adoptio jutusta sen verran että sen voi "korjata" myöhemmin eli käytännössä tavata lapsen mahdollisesti jne. Herää vaan kysymys, että miten niin? Kyse on kahdesta ihmisestä ja toinen voi esim juuri lapsi pistää hanttia bio äitinsä tapaamiseen tai sitten tapaamisesta ei tule tavoiteltua ratkaisua. Nyt ehkä provosoin pikkusen, mikä ei ole tarkoitus mutta heräs se ajatus että jos kerta abortti ei ole oikein niin mitä sitten päihteidenkäyttäjä äidit? Neloselta tuli joskus 4D, mihin tosin suhtaudun kriittisesti mutta dokkarissa kerrottiin ryyppäävistä äideistä. Puuttuisitko sinä abortin vastustajana jos näkisit esim kännissä olevan äidin? Se "käsittääkseni" aiheuttaa huomattavan suurempaa tuskaa sikiölle kun että sikiö abortoidaan ennen 12 raskausviikkoa. Suomalaisten puuttumista tuon kaltaisiin tapauksiin epäilen. Jokunen aika sitten sairauskohtauksen saanut mies ryöstettiin täydessä metrossa ja kaikki katsoi vierestä. En tietenkään vertaa ketään mitenkään, mutta tässä vaan vähän kärjistetty vertaus.
minä rupesin odottamaan vauvaa 16 vuotiaana..kun en osannut huolehtia ehkäisystä..olin yksin vasta aloittanut opiskelut..vietin railakasta elämää ryypäten ja rellestäen.siis TÄYSIN epäsopiva äidiksi monien mielestä.kun sain tietää raskaudesta,niin tiesin heti etten pystyisi tekemään aborttia..vaikka minua painostettiin siihen monilta tahoilta.pidin päätökseni. vastuun ottaminen pelotti ja mietin miten osaisin huolehtia vauvasta,kun en osannut itsestänikään huolehtia.luonnollisesti rauhotuin..vietin aikani kotona mietiskellen..kaverit katosivat. raskausaika oli fyysisestikkin rankka supistelujen takia ja jouduin tämän takia olemaan erityisseurannassa.synnytin terveen täysiaikaisen vauvan yksin.olin onnellinen päätöksestä pitää vauva..en ole sitä koskaan ikinä katunut.muutuin raskausaikana paljon ja kasvoin äidiksi.vauvan ollessa muutaman kuukauden muutin kotoa ja itsenäistyin.kävin koulun loppuun ja löysin miehen..nyt on omakotitalo vakityö ja vielä toinenkin lapsi..esikoiseni aloittaa syksyllä koulun ja olen onnellinen. minulla ei olisi tätä kaikkea jos olisin tehnyt abortin.
sinulle, että kuuntelit itseäsi, ja tiesit mihin et pysty, ja luulit tietäväsi mihin pystys ja olit oikeassa ja olet onnellinen päätöksestäsi. Kaikilla ei vain mene niin. Mutta oikein hyvää että sinulle kävi näin=)