Tää on

kunnolla... Pelottaa todella monen asian takia. Ja se siinä ehkä eniten pelottaa, että toinen ei haluakaan sitä ja sitten kaikki muuttuu tästä ja menee pilalle. Ja pelottaa myös kohdata toista, asettaa itsensä haavottuvaan asemaan, pelottaa että käyttäytyy itse tyhmästi, pelottaa se että ei saisi olla ihan kahdestaan toisen kanssa... Varmaan ihan ymmärrettävät asiat pelottaa. Eniten se, että hän ei tahdo edes muistaa mua. Ja haluaisi että pysyn kaukana. Sen takia se aloitteellisuus ehkä mureneekin. -Tilanne on sekava? En oikeastaan tiedä kunnolla millainen se on. Haluaisin siihen ehkä vähän enemmän selvyyttä. Hänellä on asioita, joista en tiedä ja joista en tiedä mitä oikein ajatella. Mun tilanne on ehkä selvempi. Mutta yhdessä jonkinmoinen sotku kai. Ei sellainen sotku, että se tuntuisi sellaiselta ettei sitä pystyisi avaamaan, mutta tosi hankala. -Pelottaa todella paljon, mutta haluaisin asioiden menevän sellaiseen suuntaan, että voitaisiin ihan rauhassa kahdestaan olla vaan. En tiedä mikä suunta se on enkä osaa sen kummemmin sanoa mitään tarkempaa kuin että sitä haluaisin, että oltaisiin rauhassa kahdestaan. Ja tietty haluaisin tulevaisuudessa olla hänen kanssaan. Se myös pelottaa, mutta haluan sitä. Tiedän ihan varmasti, että haluan. -Juuri se minua vaivaakin, kun en tiedä miten ottaa asioista selvää tai mitä tehdä. Kun tuntuu, että voisin yrittää vähän avata tätä solmua, mutta en tiedä miten. Kaikki keinot tuntuu jotenkin ei-niin-hyviltä. Haluaisin tietää mitä hän haluaa minun tekevän. Vai haluaako tekevän mitään. Kun aika paljon aina painaa mielessä sellainen, että ei halua ahdistella toista tai olla jotenkin tungetteleva... Ääääh, en tiedä. Pitää nyt mennä yhteen tylsään juttuun, ei ehkä tullut kovin fiksu tai perusteellinen vastaus. Jos sellaista nyt osaan muutenkaan antaa :)

osaanko vastata kirjoitti:

kunnolla... Pelottaa todella monen asian takia. Ja se siinä ehkä eniten pelottaa, että toinen ei haluakaan sitä ja sitten kaikki muuttuu tästä ja menee pilalle. Ja pelottaa myös kohdata toista, asettaa itsensä haavottuvaan asemaan, pelottaa että käyttäytyy itse tyhmästi, pelottaa se että ei saisi olla ihan kahdestaan toisen kanssa... Varmaan ihan ymmärrettävät asiat pelottaa. Eniten se, että hän ei tahdo edes muistaa mua. Ja haluaisi että pysyn kaukana. Sen takia se aloitteellisuus ehkä mureneekin. -Tilanne on sekava? En oikeastaan tiedä kunnolla millainen se on. Haluaisin siihen ehkä vähän enemmän selvyyttä. Hänellä on asioita, joista en tiedä ja joista en tiedä mitä oikein ajatella. Mun tilanne on ehkä selvempi. Mutta yhdessä jonkinmoinen sotku kai. Ei sellainen sotku, että se tuntuisi sellaiselta ettei sitä pystyisi avaamaan, mutta tosi hankala. -Pelottaa todella paljon, mutta haluaisin asioiden menevän sellaiseen suuntaan, että voitaisiin ihan rauhassa kahdestaan olla vaan. En tiedä mikä suunta se on enkä osaa sen kummemmin sanoa mitään tarkempaa kuin että sitä haluaisin, että oltaisiin rauhassa kahdestaan. Ja tietty haluaisin tulevaisuudessa olla hänen kanssaan. Se myös pelottaa, mutta haluan sitä. Tiedän ihan varmasti, että haluan. -Juuri se minua vaivaakin, kun en tiedä miten ottaa asioista selvää tai mitä tehdä. Kun tuntuu, että voisin yrittää vähän avata tätä solmua, mutta en tiedä miten. Kaikki keinot tuntuu jotenkin ei-niin-hyviltä. Haluaisin tietää mitä hän haluaa minun tekevän. Vai haluaako tekevän mitään. Kun aika paljon aina painaa mielessä sellainen, että ei halua ahdistella toista tai olla jotenkin tungetteleva... Ääääh, en tiedä. Pitää nyt mennä yhteen tylsään juttuun, ei ehkä tullut kovin fiksu tai perusteellinen vastaus. Jos sellaista nyt osaan muutenkaan antaa :)

Mitä teillä tällä hetkellä sitten on? Mistä tiedät etteikö hän ajattelisi (muistaisi) sinua? Mitä asioita hänellä sitten mahdollisesti on joista sinä et kuitenkaan tiedä ja mitä ajatella? Onko teillä muita esteitä kuin itsenne? Oman itsesi takia ottaisin häneen yhteyttä ja selvittäisin tilanteen. Hänen vastauksensa myötä saisit itsellesi haluamasi rauhan sekä mahdollisesti elämääsi uuden suunnan, oli se sitten yksin tai kaksin.

osaanko vastata kirjoitti:

kunnolla... Pelottaa todella monen asian takia. Ja se siinä ehkä eniten pelottaa, että toinen ei haluakaan sitä ja sitten kaikki muuttuu tästä ja menee pilalle. Ja pelottaa myös kohdata toista, asettaa itsensä haavottuvaan asemaan, pelottaa että käyttäytyy itse tyhmästi, pelottaa se että ei saisi olla ihan kahdestaan toisen kanssa... Varmaan ihan ymmärrettävät asiat pelottaa. Eniten se, että hän ei tahdo edes muistaa mua. Ja haluaisi että pysyn kaukana. Sen takia se aloitteellisuus ehkä mureneekin. -Tilanne on sekava? En oikeastaan tiedä kunnolla millainen se on. Haluaisin siihen ehkä vähän enemmän selvyyttä. Hänellä on asioita, joista en tiedä ja joista en tiedä mitä oikein ajatella. Mun tilanne on ehkä selvempi. Mutta yhdessä jonkinmoinen sotku kai. Ei sellainen sotku, että se tuntuisi sellaiselta ettei sitä pystyisi avaamaan, mutta tosi hankala. -Pelottaa todella paljon, mutta haluaisin asioiden menevän sellaiseen suuntaan, että voitaisiin ihan rauhassa kahdestaan olla vaan. En tiedä mikä suunta se on enkä osaa sen kummemmin sanoa mitään tarkempaa kuin että sitä haluaisin, että oltaisiin rauhassa kahdestaan. Ja tietty haluaisin tulevaisuudessa olla hänen kanssaan. Se myös pelottaa, mutta haluan sitä. Tiedän ihan varmasti, että haluan. -Juuri se minua vaivaakin, kun en tiedä miten ottaa asioista selvää tai mitä tehdä. Kun tuntuu, että voisin yrittää vähän avata tätä solmua, mutta en tiedä miten. Kaikki keinot tuntuu jotenkin ei-niin-hyviltä. Haluaisin tietää mitä hän haluaa minun tekevän. Vai haluaako tekevän mitään. Kun aika paljon aina painaa mielessä sellainen, että ei halua ahdistella toista tai olla jotenkin tungetteleva... Ääääh, en tiedä. Pitää nyt mennä yhteen tylsään juttuun, ei ehkä tullut kovin fiksu tai perusteellinen vastaus. Jos sellaista nyt osaan muutenkaan antaa :)

tiedän yhden naisen, joka saattaisi ajatella jotain tuon tapaista minun/meidän "tilanteesta", mutta enpä tiedä oletko se sinä. Täällä kun ei mikään asia selviä. Ymmärrän sen, että häntä saattaa pelottaa se aloitteen tekeminen, koska olen ollut ns. aika hmmm.. vaitonainen, tai jotain sen tapaista, mutta haluaisin hänen tekevän sen ja ainakin hänelle olisi luvassa positiivinen yllätys. Tietysti tekisin itse aloitteen, jos minulla olisi siihen mahdollisuus. Tämä on kyllä aika hankala täällä selittää, eikä kukaan varmasti edes ymmärrä, mutta jotain tuontapaista kuitenkin.

-sivusta- kirjoitti:

tiedän yhden naisen, joka saattaisi ajatella jotain tuon tapaista minun/meidän "tilanteesta", mutta enpä tiedä oletko se sinä. Täällä kun ei mikään asia selviä. Ymmärrän sen, että häntä saattaa pelottaa se aloitteen tekeminen, koska olen ollut ns. aika hmmm.. vaitonainen, tai jotain sen tapaista, mutta haluaisin hänen tekevän sen ja ainakin hänelle olisi luvassa positiivinen yllätys. Tietysti tekisin itse aloitteen, jos minulla olisi siihen mahdollisuus. Tämä on kyllä aika hankala täällä selittää, eikä kukaan varmasti edes ymmärrä, mutta jotain tuontapaista kuitenkin.

itselläsi mahdollisuutta aloitteeseen? Ja jonkun asteen aloitteen tein jo sanotaanko nyt vaikka lahjan muodossa? Vastasit, mutta byää niin viralliseen vaikka humoristiseen tyyliisi. Olisiko pitänyt jatkaa pikku pikku lappuset leikkiä? Eli ei ollut minulle tämä, luulen. Onneksi kaveruusaste hyvä niin siitä saa hitusen onnea töissä.

Miksei ole kirjoitti:

itselläsi mahdollisuutta aloitteeseen? Ja jonkun asteen aloitteen tein jo sanotaanko nyt vaikka lahjan muodossa? Vastasit, mutta byää niin viralliseen vaikka humoristiseen tyyliisi. Olisiko pitänyt jatkaa pikku pikku lappuset leikkiä? Eli ei ollut minulle tämä, luulen. Onneksi kaveruusaste hyvä niin siitä saa hitusen onnea töissä.

ei tämä tainnut minulle/sinulle olla. Se nyt ei ollut mikään yllätys, mutta kirjoitinpa jotain ajatuksiani tuohon, en tiedä sitten onko teidän tilanne kuinka erilainen. Ainakin ilmeisesti olet häneltä jonkin vastauksen saanut, mutta ehkä hän ei ymmärtänyt tarkoitustasi?? Ehkä sinun kannattaa yrittää selventää hänelle, että olet tosissasi...

osaanko vastata kirjoitti:

kunnolla... Pelottaa todella monen asian takia. Ja se siinä ehkä eniten pelottaa, että toinen ei haluakaan sitä ja sitten kaikki muuttuu tästä ja menee pilalle. Ja pelottaa myös kohdata toista, asettaa itsensä haavottuvaan asemaan, pelottaa että käyttäytyy itse tyhmästi, pelottaa se että ei saisi olla ihan kahdestaan toisen kanssa... Varmaan ihan ymmärrettävät asiat pelottaa. Eniten se, että hän ei tahdo edes muistaa mua. Ja haluaisi että pysyn kaukana. Sen takia se aloitteellisuus ehkä mureneekin. -Tilanne on sekava? En oikeastaan tiedä kunnolla millainen se on. Haluaisin siihen ehkä vähän enemmän selvyyttä. Hänellä on asioita, joista en tiedä ja joista en tiedä mitä oikein ajatella. Mun tilanne on ehkä selvempi. Mutta yhdessä jonkinmoinen sotku kai. Ei sellainen sotku, että se tuntuisi sellaiselta ettei sitä pystyisi avaamaan, mutta tosi hankala. -Pelottaa todella paljon, mutta haluaisin asioiden menevän sellaiseen suuntaan, että voitaisiin ihan rauhassa kahdestaan olla vaan. En tiedä mikä suunta se on enkä osaa sen kummemmin sanoa mitään tarkempaa kuin että sitä haluaisin, että oltaisiin rauhassa kahdestaan. Ja tietty haluaisin tulevaisuudessa olla hänen kanssaan. Se myös pelottaa, mutta haluan sitä. Tiedän ihan varmasti, että haluan. -Juuri se minua vaivaakin, kun en tiedä miten ottaa asioista selvää tai mitä tehdä. Kun tuntuu, että voisin yrittää vähän avata tätä solmua, mutta en tiedä miten. Kaikki keinot tuntuu jotenkin ei-niin-hyviltä. Haluaisin tietää mitä hän haluaa minun tekevän. Vai haluaako tekevän mitään. Kun aika paljon aina painaa mielessä sellainen, että ei halua ahdistella toista tai olla jotenkin tungetteleva... Ääääh, en tiedä. Pitää nyt mennä yhteen tylsään juttuun, ei ehkä tullut kovin fiksu tai perusteellinen vastaus. Jos sellaista nyt osaan muutenkaan antaa :)

Hei, ehkä sun kannattaisi keskittyä siihen, miten tutustuisit tuohon kaveriin. Jos alkaa kelailla tulevaisuuden haluamisiaan tuntematta osapuolta, voi mennä metsään. Vaistoon kannattaa luottaa, mutta pienin askelin. Selostuksesi peloista olivat oikein järkeenkäypiä. Noitahan sitä mietiskelee, kun on ihastunut, mutta ei uskalla lähestyä. Miehet ovat valitettavan usein tuppisuita, ja lisäksi myös arkoja. Eli jollain keinolla: hankkiudu puheväleihin. Siitä se sitten lähtee etenemään, jos on lähteäkseen. Itseäni hirvittää nämä kertomukset siitä, että vuosikaupalla haaveillaan jostain haaveolennosta. Mielummin tutustuu ensin lähemmin ja antaa sitten tunteiden tulla mukaan.

-sivusta- kirjoitti:

tiedän yhden naisen, joka saattaisi ajatella jotain tuon tapaista minun/meidän "tilanteesta", mutta enpä tiedä oletko se sinä. Täällä kun ei mikään asia selviä. Ymmärrän sen, että häntä saattaa pelottaa se aloitteen tekeminen, koska olen ollut ns. aika hmmm.. vaitonainen, tai jotain sen tapaista, mutta haluaisin hänen tekevän sen ja ainakin hänelle olisi luvassa positiivinen yllätys. Tietysti tekisin itse aloitteen, jos minulla olisi siihen mahdollisuus. Tämä on kyllä aika hankala täällä selittää, eikä kukaan varmasti edes ymmärrä, mutta jotain tuontapaista kuitenkin.

sitten ole vastannut tähän ketjuun kun tuon minkä päivällä vastasin tuossa ylempänä... Tuo mitä kirjoitit kyllä sopisi hyvin tähän tilanteeseen. Minusta tuo kuulostaa kivalta, että ymmärrät sen että toista voi pelottaa. Saanko kysyä että millä tavalla haluaisit sen ihmisen jota ajattelet tekevän aloitteen? Kun sitä aika paljon mietin enkä keksi vastausta...

ap. kirjoitti:

sitten ole vastannut tähän ketjuun kun tuon minkä päivällä vastasin tuossa ylempänä... Tuo mitä kirjoitit kyllä sopisi hyvin tähän tilanteeseen. Minusta tuo kuulostaa kivalta, että ymmärrät sen että toista voi pelottaa. Saanko kysyä että millä tavalla haluaisit sen ihmisen jota ajattelet tekevän aloitteen? Kun sitä aika paljon mietin enkä keksi vastausta...

ymmärrän, koska minuakin pelottaisi. En tiedä sitten onko sinulla mahdollisuus tehdä aloite menemällä juttelemaan, siis ihan kasvotusten. Omalla kohdallani se ei ole ainakaan tällä hetkellä mahdollista ja jos olisi niin voisin itsekin sitä aloitetta yrittää, mutta nyt se olisi hänen tehtävä ja ilmeisesti puhelimitse. Sitä en tiedä, että tekeekö, koska ei se varmasti helppoa ole tässä tilanteessa, vaikka tiedän ihastusta olevan molemmin puolin. Voi tietysti olla, että hän ei ole niin varma siitä molemminpuolisuudesta ja se jarruttaa.

Tää on naiselle, kirjoitti:

Mitä teillä tällä hetkellä sitten on? Mistä tiedät etteikö hän ajattelisi (muistaisi) sinua? Mitä asioita hänellä sitten mahdollisesti on joista sinä et kuitenkaan tiedä ja mitä ajatella? Onko teillä muita esteitä kuin itsenne? Oman itsesi takia ottaisin häneen yhteyttä ja selvittäisin tilanteen. Hänen vastauksensa myötä saisit itsellesi haluamasi rauhan sekä mahdollisesti elämääsi uuden suunnan, oli se sitten yksin tai kaksin.

oikeasti osaa oikein vastata noihin... Kun en oikein tiedä mitä on ja kaikki tuntuu vähän sekavalta. On muitakin esteitä, mutta en minä niistä tiedä mitään. Ne esteet, mistä en tiedä mitä ajatella. Voin yrittää vastata paremmin jos tuo ei selventänyt tarpeeksi, mutta nyt juuri en osaa :)

ettet ole jo loukannut?

varma, kirjoitti:

ettet ole jo loukannut?

kyllä sitä moisesta toiminnasta voi joku jo loukkaantuakin.. ja jos niin on käynyt, niin siitä olen kyllä todella pahoillani, niin sen ei ollut todellakaan tarkoitus mennä. Olen jopa joskus ajatellut, että onkohan niin päässyt käymään, että minut on hieman ymmärretty väärin tms.. Ja se on yksi niitä asioita, jotka saavat minut tuntemaan itseni vielä epävarmemmaksi.. kun yrittää tulkita toisen katseita; onko ne ihastusta, vihastusta, ihmetystä, vai loukkaantumista täynnä..

jos joku tunteensa paljastaa. Vaatii rohkeutta ja keneltä tahansa ikään, ulkonäköön, sukupuoleen tai mihinliekään katsomatta tulluttällainen ele otetaan vastaan ilman naurua tai pilkkaa. Näin itse vain ajatteken naisena tällaisena. Kysyisivät vain rohkeasti. Helpottaa toisen oloa, jos kestää kuulla sen, että kaveri kiitos tai eipä tunne tämä pää mitään olen pahoillani. Arka on aihe ikuisesti. Itse kysyisin nyt kohta vuoden tunnustelun jälkeen suoraankin, mutta varattu taisi mies tuo olla.

ole varma.. kirjoitti:

kyllä sitä moisesta toiminnasta voi joku jo loukkaantuakin.. ja jos niin on käynyt, niin siitä olen kyllä todella pahoillani, niin sen ei ollut todellakaan tarkoitus mennä. Olen jopa joskus ajatellut, että onkohan niin päässyt käymään, että minut on hieman ymmärretty väärin tms.. Ja se on yksi niitä asioita, jotka saavat minut tuntemaan itseni vielä epävarmemmaksi.. kun yrittää tulkita toisen katseita; onko ne ihastusta, vihastusta, ihmetystä, vai loukkaantumista täynnä..

usko, että olet ketään loukannut. Se on kyllä totta, että ihmiset on todella herkässä tilassa, kun ne on ihastuneita ja saattaa pieniä väärinymmärryksiä aina tulla. Itsekin olen joitain kertoja lähtenyt oikein suutuksissa kotiin melkein sellaiset ajatukset päässä että toinen olisi sylkäissyt naamalle tai jotain vastaavaa :D Mutta kyllä siinä vihapäissäänkin aika nopeasti jossain vaiheessa tajuaa että hetkonen... ei kun mitä tapahtui? Ja sitten ymmärtää kyllä ne asiat aina toisenkin näkökulmasta ja tajuaa, että ihan turhaa loukkaantua. Kaikkein paras on kun vielä tajuaa sen, että olisi itse toiminut ihan samalla tavalla kuin toinen toimi, jos tilanteet olisivat olleet päinvastoin. Minulla on muuten tuo aivan sama, että pelkään omien tekojeni häpeämistä. Mutta olen kyllä kovasti yrittänyt ajatella sitä siltä kantilta ainakin, että ei muut niin toisten tekoja mieti. Itselle ne tuntuu aina pahimmalta. Ja ehkä jotenkin sen kuitenkin kestää. Vaikka välillä tuntuu että ei kestä :) Mutta pitää opetella sitä. Noista katseista tuli mieleen, että minulla käy aina niin, että tuntuu ihan siltä että vaan lamaannun. Pelko tietyissä tilanteissa vaan lamaannuttaa. Kun toinen on lähellä, niin tuntee vaan itse sen, että sydän hakkaa kurkussa ja hirveästi energiaa menee siihen, että pitää itsensä fyysisesti kasassa, eikä esim. notkahda polvista... :) Niin sitten mikään tunne ei nouse kasvoille asti. Ja osaksi on koko ajan aina sellainen pieni pakokauhu, koska pelottaa. Luulen, että silloin kun olen hermostunut niin mun kasvoilta voi lukea kunnolla ilmeitä yleisesti ottaen vasta varmaan siinä vaiheessa kun joudun juttelemaan. Kun joutuu kohtaamaan sen, että ei pysty pitämään itseään kasassa ja sitten kun voi nauraa sille, niin vähän vapautuu se koko yritys pysyä kasassa. Eli suomeksi sanottuna varmaan multa lähtisi ne jalat alta siinä vaiheessa kun joutuisin puhumaan :) Tuntuu kivalta se, että ihmiset yrittävät ajatella realistisesti näistä asioista. Yritän itsekin. Tuntuuko susta muuten siltä, että aloitteen ongelma on enemmän noissa jutuissa mitä sanoit eikä niinkään keinoissa?

ap. kirjoitti:

usko, että olet ketään loukannut. Se on kyllä totta, että ihmiset on todella herkässä tilassa, kun ne on ihastuneita ja saattaa pieniä väärinymmärryksiä aina tulla. Itsekin olen joitain kertoja lähtenyt oikein suutuksissa kotiin melkein sellaiset ajatukset päässä että toinen olisi sylkäissyt naamalle tai jotain vastaavaa :D Mutta kyllä siinä vihapäissäänkin aika nopeasti jossain vaiheessa tajuaa että hetkonen... ei kun mitä tapahtui? Ja sitten ymmärtää kyllä ne asiat aina toisenkin näkökulmasta ja tajuaa, että ihan turhaa loukkaantua. Kaikkein paras on kun vielä tajuaa sen, että olisi itse toiminut ihan samalla tavalla kuin toinen toimi, jos tilanteet olisivat olleet päinvastoin. Minulla on muuten tuo aivan sama, että pelkään omien tekojeni häpeämistä. Mutta olen kyllä kovasti yrittänyt ajatella sitä siltä kantilta ainakin, että ei muut niin toisten tekoja mieti. Itselle ne tuntuu aina pahimmalta. Ja ehkä jotenkin sen kuitenkin kestää. Vaikka välillä tuntuu että ei kestä :) Mutta pitää opetella sitä. Noista katseista tuli mieleen, että minulla käy aina niin, että tuntuu ihan siltä että vaan lamaannun. Pelko tietyissä tilanteissa vaan lamaannuttaa. Kun toinen on lähellä, niin tuntee vaan itse sen, että sydän hakkaa kurkussa ja hirveästi energiaa menee siihen, että pitää itsensä fyysisesti kasassa, eikä esim. notkahda polvista... :) Niin sitten mikään tunne ei nouse kasvoille asti. Ja osaksi on koko ajan aina sellainen pieni pakokauhu, koska pelottaa. Luulen, että silloin kun olen hermostunut niin mun kasvoilta voi lukea kunnolla ilmeitä yleisesti ottaen vasta varmaan siinä vaiheessa kun joudun juttelemaan. Kun joutuu kohtaamaan sen, että ei pysty pitämään itseään kasassa ja sitten kun voi nauraa sille, niin vähän vapautuu se koko yritys pysyä kasassa. Eli suomeksi sanottuna varmaan multa lähtisi ne jalat alta siinä vaiheessa kun joutuisin puhumaan :) Tuntuu kivalta se, että ihmiset yrittävät ajatella realistisesti näistä asioista. Yritän itsekin. Tuntuuko susta muuten siltä, että aloitteen ongelma on enemmän noissa jutuissa mitä sanoit eikä niinkään keinoissa?

ajatuksia pyörii itsellläkin.. En oikein tiedä, ehkä koen sen ongelman noissa molemmissa asioissa. Sitä tilaisuutta mennä juttelemaan en kyllä oikein ole saanut järjestettyä, mutta kyllä siihen keinot löytyisivät.. ainakin epäsuorasti saisin häneen yhteyden netin kautta, ja se ehkä olisikin lpulta molemmille helpompi tapa käsitellä tätä asiaa. Mutta voiko sellaisenkin kokea sitten jotenkin lapselliseksi / pelkurimaiseksi lähestymiseksi..? Mutta joo, tarkemmin ajateltuna kyllä se suurin ongelma on juurikin ne muut syyt.. pelko toisen ja itsensä loukkaamisesta. En tosiaan haluaisi tuottaa hänelle mielipahaa omilla teoillanni tai ajatuksillani, ja sitten toisaalta jos saisin pakit, niin jäisin kyllä täysin tyhjän päälle.. silloin katoaa se viimeinenkin toivon kipinä elämästä. Ja kaiken päälle kiitokseksi saisi vielä miettiä, että kuinka moni muu nyt naureskelee mun tunteille.. ne on kuitenkin lopulta aika yksityisiä ajatuksia ja tuntemuksia.

pitkälti samanlaisia kirjoitti:

ajatuksia pyörii itsellläkin.. En oikein tiedä, ehkä koen sen ongelman noissa molemmissa asioissa. Sitä tilaisuutta mennä juttelemaan en kyllä oikein ole saanut järjestettyä, mutta kyllä siihen keinot löytyisivät.. ainakin epäsuorasti saisin häneen yhteyden netin kautta, ja se ehkä olisikin lpulta molemmille helpompi tapa käsitellä tätä asiaa. Mutta voiko sellaisenkin kokea sitten jotenkin lapselliseksi / pelkurimaiseksi lähestymiseksi..? Mutta joo, tarkemmin ajateltuna kyllä se suurin ongelma on juurikin ne muut syyt.. pelko toisen ja itsensä loukkaamisesta. En tosiaan haluaisi tuottaa hänelle mielipahaa omilla teoillanni tai ajatuksillani, ja sitten toisaalta jos saisin pakit, niin jäisin kyllä täysin tyhjän päälle.. silloin katoaa se viimeinenkin toivon kipinä elämästä. Ja kaiken päälle kiitokseksi saisi vielä miettiä, että kuinka moni muu nyt naureskelee mun tunteille.. ne on kuitenkin lopulta aika yksityisiä ajatuksia ja tuntemuksia.

mielestä kannattaa ottaa yhteyttä tavasta riippumatta. En mä ainakaan pitäisi mitään tapaa lapsellisena tai pelkurimaisena. Vai mitä tarkoitit epäsuoralla? Toivottavasti et mitään anonyymejä palstoja tms. :) Siis kyllähän sen toisen täytyy tietää että se olet just sä, ennen kuin mitään lähentymistä voi tapahtua. Ja tuollainen pelko nyt on aika turha, että muut nauraisivat. Itse en ainakaan nauraisi kenellekään, enkä usko muidenkaan nauravan.

pitkälti samanlaisia kirjoitti:

ajatuksia pyörii itsellläkin.. En oikein tiedä, ehkä koen sen ongelman noissa molemmissa asioissa. Sitä tilaisuutta mennä juttelemaan en kyllä oikein ole saanut järjestettyä, mutta kyllä siihen keinot löytyisivät.. ainakin epäsuorasti saisin häneen yhteyden netin kautta, ja se ehkä olisikin lpulta molemmille helpompi tapa käsitellä tätä asiaa. Mutta voiko sellaisenkin kokea sitten jotenkin lapselliseksi / pelkurimaiseksi lähestymiseksi..? Mutta joo, tarkemmin ajateltuna kyllä se suurin ongelma on juurikin ne muut syyt.. pelko toisen ja itsensä loukkaamisesta. En tosiaan haluaisi tuottaa hänelle mielipahaa omilla teoillanni tai ajatuksillani, ja sitten toisaalta jos saisin pakit, niin jäisin kyllä täysin tyhjän päälle.. silloin katoaa se viimeinenkin toivon kipinä elämästä. Ja kaiken päälle kiitokseksi saisi vielä miettiä, että kuinka moni muu nyt naureskelee mun tunteille.. ne on kuitenkin lopulta aika yksityisiä ajatuksia ja tuntemuksia.

tuli tosta sun kirjoituksesta sellaisia ajatuksia mieleen, että jokaisella on varmaan päässään jonkinlainen unelmatilanne, jossa lähestyttäisiin toisia. Mutta jokainen varmaan tietää myös sen, että elämä ei ole täydellistä tai satua ja sellaisia unelmatilanteita harvoin tulee. Jos tulee koskaan. Kaikki varmasti hyväksyvät sen, uskoisin. Tai ainakin toivoisin, että hyväksyvät :) Ainakin itse hyväksyn. Niin silloin tuskin mitään keinoa voi oikeasti ajatella lapselliseksi. Ja toiseksi jos se on mitä tahansa aloitteentekoa missä tahansa muodossa, niin eihän sitä nyt kukaan pelkurimaisena pidä. Kun kaikki tietää sen, että aloitteenteko on vaikeaa, niin ei se voi mitenkään muuttua pelkurimaiseksi. Ihan turha huoli minusta :) Noista muista jutuista tuli sellainen mieleen, että varmaan tuntuu siltä, että kaikki kiteytyy yhteen hetkeen, mutta jos ajattelee esim. omaa menneisyyttään niin harvoinhan niin on ollut kenenkään elämässä. En tiedä auttaako sellainen ajatus yhtään, ei ehkä. Mutta itse yritän välillä ajatella niin. Nuo on kyllä niin ymmärrettäviä pelkoja. Mulla on ihan samanlaisia. Ja voin muuten kertoa, että kun viimeksi kohtasin niitä pelkojani, niin sen jälkeen kun olin lähettänyt viestin, jonka lähettäminen pelotti, niin melkein oksensin, oli niin huono olo ja sydän vaan jyskytti päässä ja kädet tärisi :) Hieman pelotti :) Mutta se on ymmärrettävää, koska jos toinen on tärkeä, niin silloin on niitä pelkoja että mitä jos menettääkin kaiken mitä hänen kanssa on. Kyllä se pelottaa mua paljonkin. Ja myös toi, että niille yksityisille tuntemuksille nauretaan. Siihen pelkoon oon yrittänyt ajatella niin, että rakkaus tai tykkääminen on positiivinen ja hyvä tunne, joka kertoo ihmisen elävästä sydämestä. Eli sille ei ole mitään syytä kenenkään nauraa. Jos joku sille nauraa, vika on siinä ihmisessä. Ja yritän soveltaa tuonkaltaisia ajatuksia kaikkiin tunteisiini. Että niissä ei ole mitään syytä, miksi niille pitäisi nauraa. Ja jos joku nauraa niille, vika on siinä ihmisessä. Kokeile ajatella noin, jos se helpottaisi. Se on kaikenlisäksi vielä oikea ajatus, eikä pelkkä helpotusajatus :) Kun ei kenenkään tunteissa ole mitään nauramista.

Kuulostaa tavallaan vähän tutulta... :D Oon varmaan kanssa kysynyt, uhkaillut, kiristänyt ja kysynyt, tai jotain sellaista, hävettää :) No oikeasti opin, että tyhmintä on sanoa asiat uhkauksen tai kiristyksen muodossa enkä aio enää tehdä sellaista. Ja olen pahoillani jos tai kun joskus kirjoitin sellaista...