Sairastuin paniikkihäiriöön erään mullistavan elämänmuutoksen myötä. Nimittäin rakkaani lähti rinnaltani. Se tapahtui niin yllättäen että olin täysin puulla päähän lyöty ja muutenkin henkisesti lyöty. Suru, pettymys, ikävä, kysymykset, miksi-kysymykset, kaikki velloi sisälläni.
Sitten alkoi rankat oireet yks kaks. Kauppakeskuksessa kahvilassa istuessa, aivan jumalaton huimaus. Äkkiä heti ulos ja puistonpenkille istumaan ja makaamaan. Meni vajaa tunti että hieman hellitti. Oireina oli siis ensin erittäin voimakkaita huimauskohtauksia ja erilaisia muita outoja tuntemuksia. Huimaukset oli sitä luokkaa että ei mitään toivoa lähteä minnekään kotoa. Sairaslomaa useita päiviä. Sitten tuntui että sydän alkoi hidastumaan ja heikkenemään. Tunne oli sellainen että nyt pysähtyy sydän. Ambulanssi oli tilattava kotiin, pääsin sairalaan ja siitä alkoi tutkimukset. Kokeita otettiin useiden päivien aikana kaikki mahdolliset, mutta mitään poikkeavaa ei lopulta löytynyt. Lopulta lääkäri alkoi epäilemään että kyseessä saattaisikin olla psyykkinen puoli ja kysyi että "onko sinulle sattunut jokin suuri tapahtuma 3-4 kk sitten?" Ja osui naulan kantaan! Siitä lähtien olin kamppaillut rakkaani poislähtöä kohtaan henkisesti. Sisäinen stressi oli sitä luokkaa että alkoi tulla muita oireita. No kaiken kaikkiaan paniikkihäiriöstä voi selvitä ilman lääkkeitä. En ottanut lääkkeitä vastaan joita hän tarjosi. Lääkäri sanoi, että vaikka oireet on kovat ja tuntuu että kaatuu ja vaikka mitä niin et sinä siihen kuole. Se oli helpottava tieto.
Mutta kuten paniikkipotilaat tietää että nämä oireet on niin todellisia. Siitäkin huolimatta ne voi selättää. Itse olen pakottanut itseni liikkeelle. Lääkärikin sanoi että vaikka oireet tulevat niin jatkat vaan kävelyä:)
Ja hyvin on mennyt. Aina silloin tällöin vieläkin saattaa hieman "lattia huojua" vaikka jossain isossa kaupassa. Mutta ei siihen kuole! :)
Tsemppiä kohtalotovereille:) !
Paniikista selviää ilman lääkkeitä
kokenut..
102052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sitä luokkaa että ilman lääkitystä se ivalidisoi totaalisesti, suurella osalla on mm. paha agorafbia. Joten itse ainakin, n. liki 30 v paniikkihäiriötä sairastavana, otan lääkityksen JA terapian vastaan
Täytyy sanoo et ihan ku olisin itse tuon kirjoittanut, mulle on käynyt ihan samalla tavalla, Nimittäi rakkaani Lähti Rinnaltani yllättäen pois, ja satuin viel löytämää hänet Kuolenta kotoa olin sillo 16-v ny oon 19 :( No se sit siinä. mut mulla on kyllä toki lääkkeet tuoho paniikkihäiriö :/ Mut Huimausta on edellee, täytyy vaa elää ja mietti et ei tähä kuolee vaikka huimaaki =) Vaikka välillä se vaikeeta toki on!
Välillä tuntuu kyllä että on jonkun muun päänuppi...välillä kun kävelen esim jollain käytävällä niin tuntuu että huimaa koko ajan...samoin joskus tai aika usein minulla on kävely kuin jonkinlaista "töpöttelyä" aivan outoja on nämä oireet..ja välillä pää on kuin joltain toiselta planeetalta ja silloin juuri tulee tuo sekoamisen pelko kun pelästyy niin helvetisti.....
Ensinnäkin, voi olla että noissa kahvi jutuissa on jotain perää, mutta veikkaanpa että pystyisin uskottelemaan täällä samaa ranskanpastillista, joka toimii ihmelääkkeenä??? Tää on niin täysin pääkopan sisällä koko vaiva, että jos joku tulis mulle karkki kädessä sanomaan, että kohtaukses menee tällä ihmepillerillä ohi, niin ottaisin sen ja uskoisin varmasti ihan täysin?! Todennäkösesti se kohtaus olis ohi?!
Mulle tohtori Idiootti määräsi oxamin myrkyt, eikä puhettaka terapiasta, huusi vaan että: LOPETA TOI SAATANAN HYPERVENTILOINTI, SÄ TAPAT ITTES SILLÄ! Piristävää eikö? :D Varmaan arvaatte että menikö mun hengitysvaikeudet vai ei..? Mä otin sinä päivänä ku olin ollu lekuris, puolikkaan napin ja päätin, etten aio enää ikinä ottaa enempää lääkkeitä tähän vaikka mikä olis! Mulle, se on liian helppo keino, tiedän että joutuisin sitten niitä varmaan syömään lopun ikääni, aina kohtauksen tullessa enkä pääsisi niistä enää muuten eroon.. Ei kiitos, ei nappeja.
Mulla oli juur eilen ehtoolla kohtaus, kai se siitä darrastakin taas johtu. Kävi kyllä ne nappulat mielessä, mutta mä olenkin ne pitänyt tuolla takaraivossa niin, että vaikka en niitä ota, niin ajatus rauhoittaa. Onko muilla muuten krapulassa ihan hirveitä kohtauksia?
Pyydän jo valmiiks anteeks sekavaa tekstiä, kirjotan mitä päähän pälkähtää ja olen uus urpo täällä enkä tiiä mistää mittää, enkä kettään neuvo joten ei tartte vinkua ja vikistä, puran vain itteeni niinku muutki ;D
paniikkihäiriö-tapauksissa.
En ole koskaan juonut kahvia, coca-colaa joskus teininä ja siitä on 20-vuotta aikaa, ja minulla on paniikkihäiriötauti, johon lääkitys.
Lääkäreitä on monenmoisia, mene kunnon psykiatrin erikoislääkärille.
Sitä kai pitäis mennä ihan kunnon pollatohtorille, mutta kun on köyhä, ei ole varaa yksityiseen ja nää saatanan arvauskeskukset tiedetään. Syö nappeja, syö nappeja... Ja ..tut syön!! Xb onneks on ystäviä jotka yrittää ymmärtää ja faija joka ymmärtää ihan oikeasti ku sillä on sama vaiva... Ja ah niin ihana internet maailma :)
Minulla aloittajan samanlaiset tuntemukset...tätä helvetin huimausta ja ihmeellisen olotilan välillä...kunnes se taas menee ohitse...minulla alkoi kaikki noin 5 vuotta sitten...lapsena kyllä aina alkoholisti isä...muuten hyvä isä kyllä...äitiäni aina löi ym...isäni kuoli sitten auto-onnettomuudessa...sitten nuorena naimisiin 5 lasta...mies myös viinaan menevä kunnes sairastui vakavasti josta selvinnyt kyllä..minä hänen vierellään koko sairauden ajan..viinan juonti jatkui sukuriitoja aina melkein ampumiseen asti...muita perheriitoja...sitten hyvä ystäväni sairastui syöpään johon hän menehtyi puolenvuoden kuluessa josta silloin minulle tuli nämä kauheat paniikkioireet...tätä jatkunut nyt noin 5 vuotta...että tutulta tuntuu kaikki oireet....välillä kyllä tuntuu että sekoaa lopullisesti.
Mulla on tätä paskaa jatkunu vasta jonkin aikaa, vaikka nyt myöhemmin ymmärrän et n.6v. sit oli eka kohtaus johon ei silloin tullu selvyyttä. Lääkäri veikkas epilepsiaa, paniikkia tai jotain muuta kyllä jo silloin. Välissä ehdin elään ihan onnellista elämää ja muistan yhden hämärän kerran jolloin oli varmaan "PaKo" päällä. Mun kohtauksissa pahinta on hyperventilointi ja ku en voinu aluks ymmärtää
Muka paniikkia, kun käsitin et hengitysvaikeudet kuuluu asiaan, mut joka paikassa toitotettiin et kohtaus menee aika pienellä ajalla ohi. Mulla hengitysrytmi on sekaisin monta tuntia, sunnuntainaki n.6 tuntia, kunnes nukahdin, niin helvetin väsyneenä. Vaikka kaikki nyt onkin taas ihan ok, kaikin puolin, niin harkitsen kyllä sitä kuuppatohtorille menoa. Kun en edelleenkä aio/halua niitä lääkkeitä..
määrää kuin arvauskeskuksessakin. Putsaa elämästäs paniikkia aiheuttavat myrkyt niin se on paras lähestymistapa.