minä tein suuren virheen..nimittäin menin hölmö puhumaan terveydenhoitajalle ongelmastani..(anorexia).. ja hän laittoi lähetteen psykologille jne..kävin verikokeissa, ne oli kunnossa.. mut nyt alkaa sitten viikottaiset punnitukset jne..ja ärsyttää nyt, kun kaikki tietävät "ongelmani" ja kyttäävät syömisiäni..minua suoraan sanoen PAKOTETAAN syömään..minä en halua! en voi!!! en voi yhtään enempää lihoa, olen jo nyt kamala läskipossu!!! aina kun nousen vaa'alle, niin kiroan itseäni, et miten saatanan läski possu olet.. tällähetkellä painan 42, se on aivan liikaaa!!!!! vihaan itseäni!!! eilen se oli vielä 41, muttakun porukat kirjaimellisesti tunki ruokaa suuhuni!!! ja viime viikolla 40kg, mikä on se maximi mulle, (pituus 161cm), jos painan kilonkin enemmän, olen vitun heikko läskipallero!!!! arrrrgh!!!! onko samoja ongelmia? kirjoitelkaaa...
parantuako vai eikö?!
laiha..läski?!
222736
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Toivottavasti paranet ja motivoidut siihen aikanaan.
Mäkin oon samassa tilanteessa, tosin mull' on päinvastainen ongelma... ahmin makeisia. Uskallanko alkaa makeispaasto (ei 100 %) keskiviikkona (=tuhkakeskiviikko). Mulla kohtuus on poissa.
Miten vanha oot??
Onnea valitsemallas tiellä..toi on sairasta.
jotain tuon tapaista kirjoitin tuossa aikaisemmin samalla nimimerkillä. nyt kävi sit sillein kun en ollut kotona(olin yksin lukona kävelemässä) kun muut söivät päivällä, niin sitten kun äiti soitti että tule syömän on ruoka, sanoin että söin jo (vaikka enhän syönyt) mutta tulin kumminkin kotia koskane olisivat huutaneet enemmän jos en olisi tullut.
no sitten kun tulin, olivat he jo syöneet, ja lähteneet pois, paitsi äiti korjaili astioita ym. pois viellä, minä sitten kilttinä tyttö rupesin ottamaan lohta lautaselle, mutta kun huomasin että iskä tuli istumaan keittiöön otin sitä sellaisen, miten nyt sanoisin, arvioin äkkiseltään että n. 40-50g? (ajattelin ottaa viellä vähemmän koska jos se kattois siinä, niin suurempi määrä olisi vaikeampi ohimennen piilottaa taskuun ym.muuten olisin ottanut enemmän, vaikka en olisi syönytkään) arvioin mieluummin yläkanttiin, no sit lämmitin sitä viellä lisää, otin salaattia ja aloin syödä muka, osa meni suuhun pakosta mutta osa (kaikkea sitä oppii kun on "pakko")taskuun, mut sit se rupes valittaaa siinä kuin vähän syön ja rupes valittaa yleensäkkin miun syömisestä ja et ne VIE HOITOON ENS VIIKOL!!!! ja sit se haki muussin ja alkomättää sitä (kun en ottanut aluks) se kaato hirven läjän, mut rupesin huutaa takas ja kaadoin takasin pois sitä lautaselta, sithän se vasta suuttu ja toisi niin monta kertaa et oon sairas ja ne VIE HOITON HETI ja RUPEE VAHTII SYÖMISIÄNI!!!!!! sit se mätti vähemmän muussia lautasel, silti ainakin 3 desiä ja lohta älyttömäst, sit se sano et istun niin kauan kunnes syön ja se sano vahtivansa, sit kun en suostunut se vaan rupesi huutamaan lisää ja käski syödä, ja kun huusin takas, niin sit se löi pari kertaa ja sano et nyt syöt, ja kävi kurkkuunkin kiinni, ja mie vaan itkin ja itkin, joista suurimmanosan onnistuin kyl piiilottaa äkkiä huparin etutaskuun kun ne katto muualle, loput muussit jäi lautaselle...
elämäni on kauheaa, tajusin sen tänään päivällä, nyt ne tuputtaa ruokaa ja mie lihoon, eikä nekään rakasta miuta enään :( mut sen kyl sanoin niille sillon kun ne huus ja mie itkin ja huusin et jos ne vie miut hoitoon niin VANNOIN KERTOVANI myös mitä ne on tehnyt miulle, esim. viime kesänä mökillä, iskä löi miuta kunnolla selkää ja mahaan, olihan se silloin kännis mut silti mut tänää se oli selvin päin! (se vaan tokas tohon et näytähän niille mustelmat tai jotain, ja et ei miuta kukaan usko)
arvatkaa haluanko koulla ja tappaa itteni!!! kun vain tietäisin miten, en pystyis millään puukol...ehkä jollain yliannostuksel?
ja nyt kun mietin mikä on tärkeintä??!! elääkö ja kestää tätä paskaa elämää, läskinä vai kuolla?
sun pitäs kans hankkia apua! ei noin saa tehdä lapsilleen? kyllähän munki porukat pakottaa ja vahtii mun syömisiä, mut ei ne sentään mun kurkkuun käy kiinni.. nyt apua hankkii!
Teit ihan oikean ratkaisun. Tajusit, ettei painontarkkailusi ole tervettä ja hait apua. Aluksi se tuntuu varmasti hirveältä, miksi menit pilaamaan hyvät mittasi hakeutumalla "pakkosyöttäjien" hoiviin, mutta ajan kuluessa tajuat, että pelastit juuri itsesi.
Itse olen ruumiinrakenteeltani suht normaali, muodokas. Niin on aina ollut ja pienenä jo ajattelin, että voisi aina olla pari kiloa vähemmän. 12-vuotiaana aloin sitten laihtua kuin taikaiskusta. Saatoin illalla painaa kilon vähemmän kuin aamulla ja kilo ei koskaan tullut takaisin. Ennen tätä olin käynyt vaa'alla ja oli harmittanut, jos oli tullut lisää painoa, mutta nyt värisin pelosta, koska pelkäsin painoni tippuneen entisestään.
Söin ja join kuin hevonen ja paino laski ja laski. Tajusin, ettei laihtuminen olekaan niin ihanaa, sillä olin jo paljon laihempi kuin olisin koskaan halunnut olla. Lopulta suostuin lähtemään sairaalaan ja minulla diagnosoitiin nuoruustyypin diabetes. Vaikka aluksi kauhistuin, oli se helpotus, kun laihtuminen loppui ja sain mittani takaisin.
Nyt vanhempana olen nähnyt kuvia itsestäni tuolta ajalta ja kuvissa en ole minä! Hyvä jos tunnistan itseni, posket lommolla ja kroppa lankun mallisena. En ihmettele kauhuani lainkaan. Näytän kuolemansairaalta.
Vaikka tiedän, että anorektikon on vaikea ymmärtää lihomisessa mitään hyvää, niin koita nähdä asia niin, että sitten olet terve ja jälleen lähempänä omaa itseäsi. Muistat kai ajan, jolloin olit vapaa painon aiheuttamista huolista? Jos todella haluat siihen aikaan (kuten ilmeisesti haluat, koska hait apua), ymmärrät myös paluun normaalipainoisuuteen hyväksi muutokseksi. Älä ajattele, että lihot, vaan ajattele, että saat oman itsesi takaisin, paranet.
Ja ihan maininta vielä: mennessäni sairaalaan olin n. 158cm pitkä ja painoin 39kiloa. Vaikka olin silloin vielä lapsi, olin todella alipainoisen näköinen. Sinäkin olisit vienyt minut jo sairaalaan, jos olisit nähnyt.
...kun en voi sille mitään, että tunnen lihovani! jopa se 41 kiloa tuntuu aivan järkyttävän paljolta! tämä on kauheaa.....
Kuten olet jo itsekin havainnut, tarvitset apua. Aluksi kaikki sinussa taistelee painon nousua vastaan, koska tunnet epäonnistuvasi kehosi hallinnassa. Mutta koita ajatella (vaikka väkisinkin) joka päivä, että painosi nouseminen on vain merkki onnistumisesta.
Tiedän, ettei anorektikon ajatuksissa ole on-off -nappulaa, jolla muuttaa ajatukset normaalipainomyönteiseksi, mutta oman itsesi takia: yritä. Nyt on kevät tulollaan ja maailma alkaa taas näyttää aurinkoisemmalta. Koita aloittaa vaikka uusi harrastus (musisoiminen, maalaaminen, uuden kielen opettelu... mikä ikinä voisi sinua kiinnostaa), jos jaksat, joka veisi ajatuksiasi edes hetkellisesti pois omasta kehostasi ja keskittyisit muunlaisiin haasteisiin kuin kehoosi liittyviin.
Valtavasti tsemppiä parantumisessasi! Muista: apua saa ja kannattaa pyytää aina, jos tuntuu pahalta. Se ei ole mikään häpeä tai epäonnistumista. Aurinkoa talvipäiviisi!
...nyt nimittäin napsahti päässä! mut kuulemma laitetaan oikeasti nuorisopsykiatriselle osastolle! huomenna menen heti aamusta lääkärille konsultoimaan asiasta..lääkäri oli todella huolissaan.. :/ ja kyllä nyt nimittäin rupesin itekin miettimään... en nimittäin todellakaan halua minnekään sairaalaan!!! suosittelen syvästi muitakin anorektikkoja/bulimikkoja miettimään, kumpi todella on tärkeämpää..se mahdollisimman alhainen paino, vai terveys ja nautittu nuoruus! minä en ainakaan halua pilata nuoruuttani sairaalassa! tämä tyttö aikoo nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja parantua... no matter what!!! tsemiä!
Hmmm...satutko tietämään mitä seurauksia anoreksiasta voi olla? Siis sä olet tosi laiha.
Jos sulla on kuukautiset alkanu, niin ne on varmaan jo loppunukin. Ja jos joskus tulevaisuudessa, kun sä toivottavasti olet valmis parantumaan, niin sä et välttämättä saa kuukautisiasi takaisin eli sä et ehkä voi ikinä saada lapsia. Toinen juttu: ex-anorektikoilla on paljon suurempi vaara saada aikuisena osteoporoosi kuin normaalipainoisilla ja terveellisesti elävillä ihmisillä. Ja kun on osteoporoosi, on vaikea liikkua ja muutenkin hankalampaa elää. Jne.
En tiedä, tajuatko vai et, mutta anoreksia ei jatku ikuisesti. Korkeintaan se voi jatkua sinun kohdallasi ikuisesti siten, että kuolet ravinnon puutteeseen tai että ikävystyksissäsi teet itsemurhan. Toivottavasti kuitenkin tajuat oman elämäsi arvon, etkä toimi niin.
Sinä et hallitse elämää olemalla laiha ja laihduttamalla lisää. Mieti nyt hieman ympäristöäsi. Miltä perheestäsi tuntuu? Onko sinulla sisaruksia? Jos sinulla olisi vaikkapa pikkusisko, joka alkaisi laihduttaa tai jolla todettaisiin anoreksia, niin miltä sinusta tuntuisi? Ajattelisitko, että eikö äiti teekään hyvää ruokaa? Etkö haluaisi mennä ottamaan pikkusiskon syliisi ja pitää häntä siinä tuntikausia?
Entä äiti ja isä (jos molemmat on)? Heistä tuntuu varmasti samalta kuin sinusta tuntuisi, kun kuulisit sinun oman tyttäresi/poikasi sairastuneen anoreksiaan.
Entä kaverit? Ethän ole unohtanut heitä?
Meneekö kaikki aika kenties ruoan ja liikunnan pohtimiseen?
Muutenkin oma käyttäytymisesi...Oletko alkanut suuttua helpommin? Ailahteleeko mielesi jatkuvasti? Ajatteletko lähes koko ajan ruokaa ja sen kieltämistä? Siinä ei ole mitään järkeä!
Lähes kaikki murrosikäiset ailahtelevat. Mutta kun on anoreksia, ailahtelu muuttuu pahemmaksi.
Oletko edelleen kiinnostunut pojista/tytöistä?
Haaveiletko jostain pojasta, joka mahdollisesti saattaisi tykätä sinusta, jos vielä hieman laihtuisit? Mietipä taas, miltä sinusta tuntuisi, jos olisit itse normaalin painoinen ja joku poika/tyttö olisi katsellut sinua jo pidemmän aikaa ja olisit huomannut hänen laihtuvan. Sitten joskus hän tulisi kysymään sua tyttö/poikaystäväksi, niin mitä sä vastaisit?
Miltä tuntuisi olla jonkun jatkuvasti painoaan ja itseään peilistä tarkkailevan kanssa? Sehän on melkeinpä itserakasta!
Ja sitten vielä koulumenestyksestä...Tuskin olet ajatellut ja keskittynyt yhtä paljon kouluasioihin kuin aikaisemmin. Tai vaikka menestyisit koulussa samalla tavalla kuin ennenkin, niin onko järkeä jatkaa vain koko ajan laihduttamista, laihduttamista, laihduttamista, laihduttamista.....????????????
Eli sinun on parasta alkaa parantua. Kannattaa käydä kirjastosta lainaamassa anoreksiasta ja sen hoidosta kertovia kirjoja. Aina on nimittäin hyvä ottaa taudistaan selvää.
Ja kannattaa alkaa syödä terveellisesti heti alusta alkaen. Hanki jostain vaikka ravintopyramidiopas tms. Siis paljon kasviksia, mutta myös lihaa, kalaa, kanaa (tietty allergiat pitää ottaa huomioon), hedelmiä, perunoita, makaronia jne. Herkkuja saa tietysti myös syödä, mutta kannattaa jättää niitä vähemmälle ja syödä enemmän tavan ruokaa. Ettei tule heti alkuun huono omatunot.
Hoikkana olemisessa ei tietenkään ole mitään huonoa. Onhan se mukava kulkea kesällä biitsillä bikinit yllä. Ja on mukava, kun on terveellinen iho jne. Mutta siihe tarvitaan oma panos. Pitää liikkua säännöllisesti, mutta ei liikaa.
Kannattaa selvittää asiantuntijan kanssa, mikä liikuntamäärä sinulle sopii. Siis aluksi sinulla ei välttämättä ole lupa liikkua yhtään. Mutta tarkoitan nyt sitä myöhempää vaihetta, kun sinuun luotetaan, olet normaalin painoinen ja ymmärrät omaa parastasi.
Kannattaa ottaa vaikka kynä ja paperia käteen ja rueta kirjoittaman suunitelmaa siitä miten parannut. Kirjoita mnyös ongelmakohdat. Paperia ei tarvitse näyttää kellekään. Tärkeintä on, että sinä itse tiedät ja muille voit valikoiden kertoa asioita, joita haluat. Kirjoita miksi et halua syödä, miksi sinun pitää syödä, mitä on terveellistä syödä. Sitten paljonko liikut? Mikä on terveellinen määrä liikuntaa viikossa? Minkälaista liikuntaa?
Kirjoita myös ajatuksiasi tällä hetkellä koulusta, kavereista (toivottavasti sinulla vielä on ne), sisaruksista, vanhemmista ja harrastuksista. Ainakin minun ajatuksiani kirjoittaminen aina selventää.
Ps. Kun olin kirjoittamassa tätä viestiä, niin ajattelin, että pitäiskö vain jättää kesken ja antaa olla. Että tuskin kukaan edes lukisi tai ainakaan välittäisi lukemastaan sen enempää.
Mutta toivottavasti joku nyt välittää.
Ikäväkseni joudun toteamaan, että itse en puheita kuunnellut. Nyt jälkikäteen, kun olen parantunut anoreksiasta ja olen terveellisen painoinen ja hyvinvoiva ja olen alkanut kasvattaa lihaksiani, niin hävettää kauheasti oma käyttäytymiseni. Karkasin kaksi kertaa kotoa, kun minua pakotettiin syömään. Huusin ja raivosin, ja etenkin kotona sanoin asioita, joita nyt kadun ihan hirveästi.
Kavereille ja opettajille ja tuttaville, jotka huomauttelivat painostani, hymyilin vain ystävällisesti ja sanoin, että normaalin painoinen olen, hoikka ja terveellisesti elävä vain.
Nyt kun olen parantunut, olen pyytänyt kaikilta anteeksi ja olen kiittänyt siitä, että he yrittivät auttaa.
Pelkäsin itse kauheasti lihovani hallitsemattomasti. En luottanut omaan arviointikykyihini lainkaan. Sairaalaankaan en halunnut. Niinpä itse hankin ravinto-oppaita, anoreksiasta kertovia kirjoja ja kuuntelin terveydenhoitajan ohjeita ja toimin lähes täysin niiden mukaisesti. Kävin myös ravitsemusterapeutilla. Kun luin kirjoja ja kuuntelin asiantuntijoita, tajusin että he ovat seuranneet ja auttaneet satoja anoreksiaa sairastavia tyttöjä ja ajattelin, että kuinka tyhmä olenkaan, kun ryhdyin itse samaan hommaan.
Anoreksialla on ollut elämääni sellaisia jälkivaikutuksia, että elän itse asiassa paljon terveellisemmin kuin koskaan ennen, liikun säännöllisesti ja muutenkin olen henkisesti kasvanut hyvin paljon.
Säkin >>laiha...läski?!
nyt olen todella onnellinen...!!! minä parannuin! voin sanoa, että koin ihmeparantumisen, sillä päätin perjantaina, että alan syömään ja olen siitä lähtien syönyt AIVAN NORMAALISTI!! jopa mässäillyt pizzalla ja sipseillä!!!! eikä tunnu missään! siis tietysti olen lihonut jo reiluun 44:n kiloon! luulisi, että olen nyt vihainen itselleni,mutta ei! se 44 kiloa on tietenkin liian vähän minun pituiselleni! aion tässä antaa itseni "normalisoitua" ja nauttia elämästä! se on paljon ihanempaa ilman anoreksiaa! toivon todella, että muutkin täällä kokisivat saman kuin minä ja parantuisivat! tsemppiä! :D
onnee!!!!
ihanaaa... elämä on ihanaa! nyt paino 45kg (pituus 161) olen silti vielä hieman alipainoinen, mutta se hoituu helposti.. :)
Mä oon oikeesti onnellinen sun puolestas! On ihanaa että edes joku näkee elämän pimeässä tunnelissa valoa=)
..kyllä, jos vähän antaa ajatusten juosta, niin huomaa..että elämä on ihanaa ja elämisen arvoista! tulee nauttia jokaisesta päivästä täysin siemauksin! ;)
oon alkanut yrittää lihottaa itteäni, ja puhunut ystäväleni ja tänään äidille illal aijon...
jokatapauksessa päätän että syön väh. joka päivä sen päivän peruskulutukseni verran joka on joku 1200kcal ja sitten viikonloppuna, pääasiassa lauantaina syön paljon enemmän kuin kulutukseni RUOKAAkin ihan(en haluaisi vain karkilla yms lihota) ja perjantainakin, lauantaina myös herkuttelen (esim. jätskiä, ja poppareita, sekä kakrkkia joku 300-500g) ja näin sitten lihoan? mutta jos syön nuokin määrät viikonloppuna niin miten sitten...
eilen söin vain n. 150 kcal edestä, ja kävelyllä kulutin ainankin sen verran sekä tein vatsoja 100 ja muitakin vastaavia....
miksi en pysty syömään edestä sitä vaivaista 1200kcal??? tänäänkään en ole viellä syönyt, koska odotan iltaa, jolloin syönn jotain, mutta miten pystyisin syömään AIKAISEMMINkin päivällä jo?
tai enemmän? kuka estää? ihan kuin "PANTTAISIN" ja säästäisin niitä kaloreita viikonlopuksi? tai jotain! ää...
painan tälllä hetkellä 45 kiloa, niin kuin sie, mutta olen 170 senttiä pitkä!
Joo,mulla on samoja ongelmia... Oon 17v,mulla ei oo ollu tota ongelmaa kovinkaan kauan,noin puol vuotta olen nähnyt itseni läskinä ja surkeana ihmisenä. Kaikki alko siitä ko lähdin peruskoulusta ja siirryin tänne peruskoululinjalle (10 luokalle).Täällä paineet on vaan niin paljo suuremmat ko yläasteella,on pakko nostaa numeroita,on pakko olla "aikuinen",on pakko olla täydellinen. Siitä alko mun läihduttaminen. Mä haluan vaan olla laihempi ko kukaan muu,hyvä edes jossain. Ja siitä että en koulun ruokalassa syö mitään muutakos salaattia ja sillontällön leivän alko loputon taistelu ystävien ja maikkojen kans. Ne yrittää pakottaa mut syömään,ja jos ne onnistuu siinä niin suunnistan vessaan oksentamaan. Mä siis asun täällä asuntolassa viikot,ja kaikki on ottanu elämäntehtäväkseen musta huolehtimisen. ÄRSYTTÄVÄÄ!!! Enkä mä vielläkään myönnä olevani sairas,mä haluun vaan olla laiha!
...apua! minä olen nyt jotenkuten normaalipainoinen (161/46) JA OLO ON PAREMPI! PARAS! OLEN HYVÄ, VAIKKEN OLEKAAN ALIPAINOINEN! KETÄ VARTEN OLISIN ALIPAINOINEN?MIKSI? MIETI SITÄ KYSYMYSTÄ...
Tai ainakin kuulostaa tosi tutulta. Jos oot luulemani henkilö niin kaikki on susta ihan oikeesti huolissaan. Tiedän kyllä et se tuntuu ärsyttävältä.
Tä kaikki kauhu alko noin 5kk sitte. Olin 1,64 pitkä ja 63 kg! se oli paljon, mutta ei vaivannut. Sitten yhtäkkiä kaikki alko masentaan (johtu myös erosta) ja kun katoin itseäni peilistä, näin itteni sairaan läskinä. Muistan yhden lauseen sanantarkasti, jonka äiti mulle sano mun veljelleni: "syös nyt et susta tulee yhtä roteva kuin ****stä!" Ja se oli liikaa. Alotin laihduttamisen, söin puolet vähemmän mitä aikaisemmin, ja pääosin vihanneksia ja hedelmiä. Sitten jätin kokonaan ruoan pois, saatoin olla jopa 3 päivää vain vedellä. Se tuotti tulosta ja olin onnellinen. Laihduin 3 viikossa noin 7 kg sitten tuli loma ja paino oli 54kgssa ja pysy siinä. Laihdutan edelleen, vaikka tiedän että se ei ole normaalia ja että mun pitäisi hankkia apua. Mutta mä haluan vain laihtua. Kaveri (se ainoa) yrittäny auttaa, mutta en minä sitä kuuntele. En mä halua lihoa, mut kukaa ei ymmärrä. nyt olen 1,66 ja painoa 48.6. se siitä.
Tahdon kertoa oman tarinani, sillä en itseasiassa tiedä, sairastanko anoreksiaa, vai onko se tuloillaan. Viime vuonna, lokakuussa, painoin n. 49 kg ja olin 157-8 cm pitkä. Niistä päivistä lähtien, olen alkanut katselemaan itseäni tarkemmin. Tarkasteleminen eteni ja eteni, kunnes vuoden '07 viimeisenä päivänä päätin tehdä uudenvuoden lupauksen: en syö karkkia, sipsiä tai limsaa puoleen vuoteen.
Joka päivä mä vältin karkkia ja jopa äiti ihmetteli, miksei enää karkitkaan maistu. Joka päivä mä aloin vähentää syömistäni jollain tavoin, kunnes aloin tosissani laskemaan kaloreitani. Liikun joka päivä väh. 6km, ja viikonloppuisin aloin kävelemään jopa 12km, joskus 16km. Kaikki herkut ja rasvaruoka alkoi vähenemään. En syö mitään herkuiksi laskettua, en pullaa, kakkua, keksiä, jäätelöä, en mitään. Sitten aloin välttelemään liikaa syömistä. Vaihdoin leivät kasviksiin ja päiväruuat heitin salaa roskiin. Laskin joka päivä tarkoin kalorini. Yleensä aamuisin söimme puuroa, mutta aloin heittämään senkin roskiin ja söin tilalla omenan. Nykyään en syö sitäkään. Joskus saan päivässä alle 200 kaloria, yleensä 250-500 kaloria. Syön suurilta osin kasviksia ja hedelmiä, aina jos mahdollista, heitän lämpimät ateriat roskiin.
Eilen äitini pakotti minua syömään pullaa. Mutta kun mahdollisuus koitti, heitin pullan vessanpöntöstä alas, en siis maistanut sitäkään. Karkkilakko on pysynyt tähän asti, en ole maistanutkaan karkkia kolmeen kuukauteen. Nykyään vältän jopa leipää, mielestäni siitäkin lihoaa, jos sitä syö liikaa. Samoin jugurtit, syön vain rasvattomia jugurtteja.
Tänään olen syönyt omenan ja sentin kokoisen karjalanpiirakan.(köksäntunnilla leivottiin ja tein itselleni tahalleen niin pienen klöntin, koska karjalanpiirakat mielestäni lihottavat myös.) Kello on pian 15.30. Olen jo suunnitellut, että syön seuraavan kerran vasta klo 19 aikoihin, jolloin syön leipää ja hedelmiä. Tarkoitukseni ei ole laihduttaa enää, vain pysyä tälläisenä. Kertokaa, olenko alipainoinen? Painan 44kg ja olen 163 cm pitkä. Olen siis laihtunut pian 6-7 kg.
Vanhempani ovat huomanneet, etten syö hirveästi ja yrittävät syöttää minulle vaikka mitä. Silti en voi syödä, en vain kykene. Pidän kännykässäni muistikirjaa, johon merkitsen mitä olen syönyt ja paljonko niistä sain kaloreita. Myös kulutukset lasken ja yritän saada päivän kalorimääräni 150-500 kaloriksi. Poden nytkin kovaa nälkää, mutta olen jo tottunut tähän tunteeseen ja päättänyt, että saan syödä vasta illalla hyvällä omatunnolla.
Elämäni on muuttunut paljon. Valitsen aina vähäkaloriset ruuat ja syön vain terveellisiä ruokia, niitäkin vähän. En tahdo olla anorektikko, enkä mielestäni ole. Tahdon vain olla laiha. Katson joka aamu itseäni peilistä, ja jos näen itseni lihavana, masennun ja alan laihduttamaan vielä kovemmin. Vaikka kuinka ajattelen, että saan syödä, koska olen näin laiha.. en silti vain pysty. LIHOAT, LIHOAT, LIHOAT - soi päässäni. Se täyttää mun korvat ja pään, enkä kestä. Aivan kuin joku hallitsisi elämääni, enkä itse saisi päättää mitä suuhuni laitan. Olen poikki! Sairastanko anoreksiaa? Yksi ainut ystäväni tietää tästä ja on todella huolestunut, eikä osaa auttaa. Mitä voin tehdä? Olkaa kilttejä, kertokaa!
Miten sulla nykyään menee?
Moi,
kysyitkö multa joka viimeksi kirjoitti, vai viestin aloittajalta?