Pelkään tyttäreni puolesta

rakastava äiti kirjoitti:

Esikoistyttäreni on 21-vuotias, kaunis ja lahjakas nuori nainen, joka opiskelee yliopistossa. Kaikki oli hänen elämässään hyvin viime syksyyn asti, jolloin hän alkoi tuntea jaloissaan outoja puutumisoireita. Oireet menivät onneksi ohi, mutta tutkimuksissa paljastui kaksi kuukautta sitten, että tyttärelläni on ms-tauti. Kun sain tietää tyttäreni sairaudesta, tuntui kuin tiiliseinä olisi kaatunut päälle. Koko seuraavan viikon itkin joka ilta itseni uneen, ja päivisinkin kyyneleet tahtoivat tulla silmiin jopa työpaikalla. Lääkäri on vakuuttanut tyttäreni sairauden olevan lievää muotoa, ja että hänellä on melko hyvä ennuste, mutta siitä huolimatta pelkään tyttäreni menettävän liikuntakykynsä ja kuolevan nuorena. Ms-tauti kun on sen verran arvaamaton, ettei sairauden etenemistä voida täysin tarkasti ennustaa. Tyttäreni oireet viittaavat Luojan kiitos lievään tautimuotoon, mutta vain aika näyttää miten sairaus etenee. On tuntunut hyvin epäreilulta, kun nuori ihminen joutuu vastakkain parantumattoman sairauden kanssa. Äitinä murehdin erityisen paljon miten tyttäreni selviytyy tulevaisuudessa. Voiko hän käydä koskaan töissä, perustaa perhettä ja saada lapsia? Kaikkein suurin pelkoni tietysti on, jos menetän tyttäreni. Tyttäreni suhtautuu itse sairauteensa rauhallisin mielin. Olen mieheni kanssa antanut hänelle ja kolmelle nuoremmalle lapsellemme kristillisen kasvatuksen enkä voi muuta kuin ihailla tyttäreni rohkeutta ja vahvaa uskoa sairautensa keskellä. Tyttäreni sanoi minulle pian sairautensa toteamisen jälkeen, että hän uskoo Jumalan pitävän hänestä huolen kävi miten kävi. Olen äitinä syyllistänyt itseänikin tyttäreni sairastumisesta. Olen ajatellut olevani mieheni kanssa syypäitä siihen, että tyttäremme on perinyt meiltä sairauteen altistavat geenit. Olen myös pohtinut sitä vaikuttivatko tyttäreni lapsuudessaan sairastamat lukuisat korvatulehdukset siihen, että hän nyt sairastui autoimmuunisairauteen. Kaikenlaisia muitakin mahdollisia syitä sairauden puhkeamiseen on tullut pohdiskeltua. Olen viimeisen kahden kuukauden aikana rukoillut paljon tyttäreni puolesta, ja olen pyytänyt myös esirukouksia hänen puolestaan monilta luotettavilta kristityiltä. Olen myös lukenut paljon ms-tautiin liittyvää materiaalia netistä, ja se on ollut osittain rohkaisevaa ja osittain masentavaa. Parhaassa tapauksessa sairaus ei vaikuta tyttäreni elämään juuri lainkaan, mutta pahimmassa tapauksessa se invalidisoi ja tappaa hänet. Elän tällä hetkellä tyttäreni suhteen pelon ja toivon rajalla. Pelko on kuitenkin edelleen hallitsevampi tunne, vaikka en enää välttämättä kuvittelekaan itseäni suremassa tyttäreni arkun äärellä niin kuin tein hänen sairautensa toteamisen jälkeisinä raskaina päivinä. Olen joskus ajatellut sitäkin onko tyttäreni liian kiltti ja hyvä ihminen tähän pahaan maailmaan, ja haluaako Jumala ottaa hänet siksi jo varhain luokseen. Tyttäreni on aina ollut hyvin tunnollinen, ja hän on tehnyt koululäksyt ja kotityöt ilman erillistä kehotusta. Noin kuukausi sitten tyttäreni sairasti pahan flunssan, ja hänellä oli pitkään korkea kuume. Se vei tyttäreni niin heikkoon kuntoon, ettei hän jaksanut edes nousta vuoteesta. Silloin jouduin valvoa monta yötä, itkeä ja rukoilla tyttäreni puolesta. Tuntui sydäntäsärkevältä nähdä oma lapsi niin kipeänä. Tiesin kyllä, että infektiosairaudet ovat ms-potilaalla aina vaikeampia kuin perusterveellä ihmisellä. Jumalalle kiitos kuume poistui lopulta, ja pian sen jälkeen tyttäreni oli jo täysin terveen oloinen. Tällä hetkellä tyttäreni voi hyvin, Jumalalle kiitos, eikä hän tarvitse sairauteensa edes lääkitystä. Tyttäreni hoitaa myös hyvin terveyttään. Hän syö terveellisesti, harrastaa liikuntaa eikä ole koskaan tupakoinut tai juonut alkoholia. Täytyy vain toivoa ja rukoilla, ettei ms-tauti ala vaivata häntä pitkiin aikoihin. Rukoilen Jumalalta myös, että ms-tautiin keksittäisiin uusia ja tehokkaita hoitomuotoja, joiden avulla se voitaisiin parantaa vaikka kokonaan. Uskovana ihmisenä tiedän, ettei minun saa vaipua epäuskoon, epätoivoon eikä muihin suuriin synteihin. Kristityllä ihmisellä on aina tulevaisuuden toivo, ja saan luottaa siihen, että tyttärelleni käy joka tapauksessa hyvin, koska hän uskoo Kristukseen. Hän on onneksi saanut säilyttää lapsenuskonsa, joka hänen kohdallaan vain syveni rippikoulun jälkeen. Jokin aika sitten näin unen, jossa tyttäreni oli naimisissa, ja hänellä oli kaksi pientä poikaa. Vaikka kyseessä oli vain uni ja todennäköisesti oma toiveajatteluni, se antoi minulle toivoa, että saan vielä joskus nähdä kauniin tyttäreni hääpuvussaan. Ehkä hänestä tulee joskus myös äiti. Vaikka tyttäreni sairaus pelottaa minua, en aio antaa pelon enää hallita elämääni. Täytyy vain uskoa ja luottaa Jumalan huolenpitoon niin kuin tyttärenikin tekee.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä