Miksi SA käyttää 7.62X39 :ää?

Karpathos

Suomi on ainoa länsimaa, joka käyttää jalkaväen kiväärissä ikivanhaa venäläistä patruunaa. Tämä on todellinen häpeä. NATO-maat ja jopa puolueettomat maat kuten Sveitsi, käyttävät nykyaikaista ja kevyttä .223 Rem patruunaa.
Aina vedotaan suomen metsäiseen maahan, mutta tuo on jo ihan kulunut puolustus. Kyllä muissakin maissa metsiä on ja niissä on .223 ollut käytössä jo vuosikymmenet.
Jo patruunan paino tukee .223:mea sillä taistelija pystyy kantamaan samalla vaivalla enemmän a-tarvikkeita ja näin ollen on pidempään taistelukelpoinen tulitaistelun aikana.
Käsittämätöntä, että missään alan julkaisuissa tai muuten vaan julkisuudessa aiheesta ei edes keskustella? Luulisi puolustusvoimien johdonkin jo kovaa vauhtia olla siirtymässä NATO-standardiin jo tässäkin asiassa.
7.62X39 joutaa jo historia romukoppaan surkeana, toivottoman epätarkkana, itäblockin lumipallokaarimuskettiluotina ja tilalle loistavat, äärimmäisen tarkat nykyaikaiset joko .223 Rem tai 6.8 SPC. Uskon, että kaikki ovat kanssani samaa mieltä.

235

13757

    Vastaukset

    • Jos Suomessa on miljoona rynkkyä ja niihin satamiljoonaa patruunaa, niin kuinka kuvittelet taloudellisesti olevan mahdollista siirtyä natopyssyyn?

      Perus AK on erittäin toimintavarma ja riittävän tarkka rynnäkkökiväärin ampumamatkoille 20-100m. Luodin lentoradan pyyhkäisykin on ihan ok. Pidemmälle metkalle ei ole tarvetta taistelutiolanteessa ampua.

      .223 kaliberin läpäisyteho on onneton. Irakissa natopyssyyn ollaan oltu tyytymättömiä juuri sen takia, että sillä ei pysty ampumaan rakenteiden läpi. .223 on suunniteltu toimimaan pehmytkudoksissa.

      AK on erittäin toimintavarma konstruktio. Sen huoltaminen on kenttäoloissa aivan ylivoimaisen helppoa. Natopyssyn toleranssit ovat aivan eri luokkaa.

      Aseen tarkkuus ei johdu kuin nimeksi kaliberista. Siihen vaikuttavat muut seikat. Vanhan valmetin tarkkuus hakkaa mennen tullen pakasta vedetyn perus arskan.

      • valitan.

      • "Jos Suomessa on miljoona rynkkyä"

        Ei todellakaan ole.

      • hakkaa :-) kirjoitti:

        valitan.

        Onhan nää Oberlandin OA-15 - Arskat ja muutkin hienoja vehkeitä, ei siinä mitään, mutta tosi sotatoimissa ei niillä tee yhtään mitään! Sotahommissa kun ei ole aikaa puunata ja putsata aseita, vaan niitten on TOIMITTAVA!!! Ja Kalashnikovit toimii ja toimii... En minä ainakaan uskaltaisi jättää henkeäni jonkun jumittuvan Arskan hoteisiin!!! Sen sijaan radalla tietty ovat tarkempia. Mutta- kysyn vaan mitä merkitystä tosi tilanteessa on ampuuko ase 100 metrin päästä 5 vai 10 sentin kasaa? Ei niin yhtään mitään!!!

      • gwgwg kirjoitti:

        "Jos Suomessa on miljoona rynkkyä"

        Ei todellakaan ole.

        Kyllä niiden määrä vaan noin miljoonassa pyörii. Suurin osa tosin taitaa olla todella halvalla kiinasta ostettuja ak kopioita. Nykyään kylläkin taitaa olla vähän ylimääräisiä osa, mutta joskus 80-luvulla kun armeijan vahvuus oli noin 750 000 miestä ja vaikka kaikkia muita varusteita ei olisi riittänytkään niin ainakin rynnäkkökivääri löytyi miljoonalle sotilaalle.

      • Olet väärässä. kirjoitti:

        70 luvulla reservit oli isot, mutta kaikille ei riittänyt rynkkyjä. Vielä 80 luvun lopussa oli vanhoja Lottakivääreitä ja Ukkopekkoja varastoissa. Vasta Rehnin junailemalla kiväärikaupalla saatiin kaikille rynchester aseeksi.

      • Yksinkertasta - KANSA MAKSAA NIINKU TÄHÄNKIN ASTI. Tänään on jo tehty hankintasuunnitelmat superrynkkyjen hankkimiseksi, huolenne ei ole enää turhaa. Kuten suomalaiseen tapaan kuuluu ostaa pendolinot ja italialaiset ratakaapelit niin Beretta hieroo jo puolustusvoimien kanssa kauppaa Beretta ARX-160 aseesta. Kaliberi ei ole sovi takuulla minkään kanssa yhteen..

      • NYT SE POJAT ALKO kirjoitti:

        Yksinkertasta - KANSA MAKSAA NIINKU TÄHÄNKIN ASTI. Tänään on jo tehty hankintasuunnitelmat superrynkkyjen hankkimiseksi, huolenne ei ole enää turhaa. Kuten suomalaiseen tapaan kuuluu ostaa pendolinot ja italialaiset ratakaapelit niin Beretta hieroo jo puolustusvoimien kanssa kauppaa Beretta ARX-160 aseesta. Kaliberi ei ole sovi takuulla minkään kanssa yhteen..

        Samaa 7.62x39 kaliiperia ampuu beretta :)

    • Oletko käynyt armeijan? Jos olet, niin missä joukoissa?? Itse jääkäripuolen (ja AUK:n KivL:n) käyneenä, sekä innokkaana metsästyksen harrastaja tiedän, että Suomen metsissä ampumamatka (siis matka jolle ylipäätään voi vihollisen tai vaikka hirven nähdä) on erittäin harvoin yli 200 metriä (normaalimatka normaali metsissä ehkä 50-150 metriä). 7,62x39:llä päästään käytännön oloissa aivan yhtä hyviin tarkkuuksiin kuin .223:lla kaikilla alle 300 metrin matkoilta.

      .223:n tarkkuus alkaa saavuttaa etua vasta 400-500 metrin matkoilla (eli matkoilla joille tavallisen jäksterin ampumataito ei enää avotähtäimillä riitä). Tämän takia (jos olet vaikka uutispätkiä Irakista seurannut) on järjestään jokaisella USA:n merijalkaväen sotilaalla aseessaan jonkinlainen punapistetähtäin, tai pienellä suurennoksella oleva tähtäinkiikari.
      Miksi sitten Suomen armeijalla ei ole rynnäkkökivääreissä kiikareita/punapistetähtäimiä (lukuun ottamatta joillakin joukoilla olevia VV2000-valonvahvistimia)?
      Yksinkertaisesti ampumamatkojen takia. Oletus arvo on, että jokaisen sotilaan pitäisi osata ampua sinne 200 metriin avotähtäimillä. Ei Suomessa ole mitään aavikoita, joissa vihollisen saattaa jo kilometrien päästä huomata!

      Suomessa huomattavasti tärkeämpi asia (kuin äärimmäinen tarkkuus) aseen kaliperissa on se, että kaliperin luoti lentää suoraan, vaikka olosuhteet olisivat huonotkin. Suomessa on paljon metsää, paljon pusikkoa, paljon muuta aluskasvillisuutta, talvella karmeat kelit yleensä ja lunta tuiskuttaa.
      7,62x39 kaliperin perus sotilaskäytössä olevilla kokovaippaluodeilla on painoa 8 grammaa.
      .223 kaliperin vastaavanlaisilla luodeilla painoa on 3,2 grammaa; eli yli 2,5 kertaa vähemmän kuin 7,62x39:llä.
      Maalaisjärjelle selitettynä (tosin asiaan vaikuttavat muutamat muutkin pikku seikat) tämä tarkoittaa käytännössä, että .223 on 2,5 kertaa herkempi muuttamaan suuntaa risuista, tuulesta, vesi/lumisateesta, ym.
      Yksi asia vielä on, että 7,62x39 tekee pahempaa jälkeä osuessaan kohteeseen kuin .223.

      Yksi suurimmista syistä, miksi NATO-maat käyttävät kaliperia .223, on se, että se on monikäyttöisempi eri taistelumaastoissa kuin 7,62x39. Tämä siis keskimääräisesti monikäyttöisempi (NATO-maiden sotilaitahan komennetaan erilaisiin tehtäviin ja olosuhteisiin ympäri maapalloa).
      Esim. Suomen metsäisiin olosuhteisiin kuitenkin 7,62x39 sopii ominaisuuksiensa perusteella paremmin kuin .223.

      • "Miksi sitten Suomen armeijalla ei ole rynnäkkökivääreissä kiikareita/punapistetähtäimiä ("

        Rahan takia. Paremmin varustetuila löytyykin sitten noita tähtäimiä.

      • tetae kirjoitti:

        "Miksi sitten Suomen armeijalla ei ole rynnäkkökivääreissä kiikareita/punapistetähtäimiä ("

        Rahan takia. Paremmin varustetuila löytyykin sitten noita tähtäimiä.

        lukematta viestejä eteenpäin, minun mielestäni kun painetaan tukka putkella tuolla suomen talvisessa luonnossa niin punapiste yms tähtäin olisi jatkuvasti lumenpeitossa, kyllä avotähtäimet ovat paremmat suomen olosuhteissa ja suomen metsissä ampumamatkat ovat niin lyhyet että kyllä sen kokoiseen mikä vastassa on niin osuu avotähtäimilläkin ja voi olla että kohteen löytää myös nopeammin tähtäimeen eikä tuollainen punapistetähtäinmokkula ole estämässä näkökenttää joka voi olla jossain tilanteessa hyväksi.

      • Ja aavikoitaki löytyy, muutama entinen konsernialue mukaanlukien talvivaara.... Itämeri ja vaalimaan ja muutama rajanylityspaikka.

    • asiaa voitaisiin pohtia monista kulmista mutta kun rahaa on rajallinen määrä. Se taas tarkoittaa että sotilaallisen uskottavuuden kannalta tuolla asialla ei ole merkitystä. Ja koska asia muutenkin lähinnä akateeminen niin jatketaan me hyvällä vanhalla ja annetaan muiden testailla millä niitä huvittaa.

    • Perinteisesti Suomen armeijan huoltotoiminta on tosipaikan tullen perustunut aika paljon myös veli viholliselta kaapattuihin täydennyksiin - myös ammusten osalta.

      Jos armeijaa tositilanteessa tarvitaan, niin minusta on huomattavan paljon luultavampaa, että viholliselta saaliiksi saatavat patruunat ovat 7.62x39 kuin .223.

      • 7,62x39 kaliperisia aseita. 1970-80 -luvuilla Venäjän (tai silloisen Neuvostoliiton puna-armeija) alkoi korvata vanhoja ak-47 ja AKM rynnäkkökivääreitä uusilla ak-74 rynkyillä, joiden kaliperi on 5,45x39. Yksi suurimmista syistä oli se, että Venäjän armeija joutuu taistelemaan paljon suuremmalla todennäköisyydellä avoimessa maastossa, kuten vuorilla tai tasangoilla (joissa vihollisen saattaa huomata jo kilometrin päästä), eikä peitteisessä maastossa kuten vaikka tiheissä metsissä. 7,62x39:n ominaisuudet pitkillä matkoilla ( 300 metriä) ammuttaessa eivät ole parhaat mahdollisuudet, joten kaliperin vaihto pienempään ja nopeampaan oli perusteltu.

        Suomi on yksi viimeisistä maista maailmassa, jonka armeija edelleen käyttää kaliperia 7,62x39 rynnäkkökivääreissään. Tämä ei kuitenkaan ole mikään huono asia. Monien asealan "experttien" (niin ulkomaisten kuin kotimaisten) mukaan Suomen valinta rynnäkkökiväärin kaliperiksi on hyvä ja täysin perusteltu meillä vallitsevien maasto-olosuhteiden takia. Suomi on myös ainoa länsimaa, joka käyttää ak-47 pohjalta rakennettua rynnäkkökivääriä (rk-62, rk-95). Tämäkin on hyvin perusteltua, esim. m-16 tyyppiset rynnäkkökiväärit eivät toimi talvella lähellekään niin hyvin kuin ak-tyyppiset.

      • ei käytä enää kirjoitti:

        7,62x39 kaliperisia aseita. 1970-80 -luvuilla Venäjän (tai silloisen Neuvostoliiton puna-armeija) alkoi korvata vanhoja ak-47 ja AKM rynnäkkökivääreitä uusilla ak-74 rynkyillä, joiden kaliperi on 5,45x39. Yksi suurimmista syistä oli se, että Venäjän armeija joutuu taistelemaan paljon suuremmalla todennäköisyydellä avoimessa maastossa, kuten vuorilla tai tasangoilla (joissa vihollisen saattaa huomata jo kilometrin päästä), eikä peitteisessä maastossa kuten vaikka tiheissä metsissä. 7,62x39:n ominaisuudet pitkillä matkoilla ( 300 metriä) ammuttaessa eivät ole parhaat mahdollisuudet, joten kaliperin vaihto pienempään ja nopeampaan oli perusteltu.

        Suomi on yksi viimeisistä maista maailmassa, jonka armeija edelleen käyttää kaliperia 7,62x39 rynnäkkökivääreissään. Tämä ei kuitenkaan ole mikään huono asia. Monien asealan "experttien" (niin ulkomaisten kuin kotimaisten) mukaan Suomen valinta rynnäkkökiväärin kaliperiksi on hyvä ja täysin perusteltu meillä vallitsevien maasto-olosuhteiden takia. Suomi on myös ainoa länsimaa, joka käyttää ak-47 pohjalta rakennettua rynnäkkökivääriä (rk-62, rk-95). Tämäkin on hyvin perusteltua, esim. m-16 tyyppiset rynnäkkökiväärit eivät toimi talvella lähellekään niin hyvin kuin ak-tyyppiset.

        " m-16 tyyppiset rynnäkkökiväärit eivät toimi talvella lähellekään niin hyvin kuin ak-tyyppiset. "

        Mikä estää tekemästä AK-tyyppistä asetta, mutta vain kaliiperissa 223.? Ei mikään. Ja muutenkin 223.:sta ampuvia rynkkyjä on kyllä ihan luotettaviakin, kuten G36 ja HK416.

      • o.salo kirjoitti:

        Ensinnäkin, G36 ja HK416 ei ole pesitetty .223 paukulle (siviilipatruuna), vaan 5.56. Toiseksi 5.56 ottaa kimmoketta joka havusta ja heinänkorresta, eikä sillä läpäistä puuta kovin menestyksekkäästi. 5.56 ei myöskään tapa aina osuessaan, saattaa läpäistä helposti tekemättä kummempaa vahinkoa. Adrenaliiniryöpyssä ei osumaa välttämättä edes huomaa, kuten Irakissa ja Afghanistanissa on huomattu.

        Sen sijaan venäläinen M43, jota meki käytetään on helkkarin vaarallinen koko lentoaikansa ja läpäisee kovaakin materiaalia hyvin. 7.62 AP luoti nasahtaa melko varmasti luotisuojaliivinkin läpi.

      • o.salo kirjoitti:

        " m-16 tyyppiset rynnäkkökiväärit eivät toimi talvella lähellekään niin hyvin kuin ak-tyyppiset. "

        Mikä estää tekemästä AK-tyyppistä asetta, mutta vain kaliiperissa 223.? Ei mikään. Ja muutenkin 223.:sta ampuvia rynkkyjä on kyllä ihan luotettaviakin, kuten G36 ja HK416.

        Onhan niitä tehty Suomessakin. Mutta, mutta.... ominaisuudet mm. läpäisy ei ole 7,62x39 veroinen jenkkilän 5,56 NATO kaliiberilla.

      • "Perinteisesti Suomen armeijan huoltotoiminta on tosipaikan tullen perustunut aika paljon myös veli viholliselta kaapattuihin täydennyksiin"

        Venäjän kiväärit ovat pääasiassa 5,45x39, joten naapurin kanssa todennäköisesti yhteensopivaa kalustoa ei paljoakaan ole. Esim. venäläisiä kiikaritähtäimiäkään ei juuri ole 7,62x39 asteikolla saatavana. - Se toinen vaihtoehto on sitten 7,62X54R.

        Tosin Venäjän tv-uutispätkissä Dagestanista, ym. terrorisminvastaisista kahinoista, kaarevampia 7,62x39 lippaita AK:n kyljessä näkyy. Myös erikoisjoukoilla. Tälläkin kaliiperilla on siis edelleen oma käyttönsä. Esim. kylissä ja taajamissa, joissa läpäisykykyä tarvitaan ja matkat eivät ole mitään ennätyspitkiä.

    • Suomeen ostettiin aikoinaan DDR:n vanhaa patruuna
      jäämistöä ja on sitä tullut muualtakin.
      Sitä on paljon varastossa, siis todella PALJON.
      Taloudellisestikin on kannattamatonta tällöin vaihtaa kaliberia toiseksi. Kriisitilanteessa
      on hankalaa jos panostäydennyksiä jaettaessa
      joudutaan miettimään kuinka paljon mitäkin paukkua jaetaan ja minne. Sulaa hulluutta,
      Kaikki varastoissa olevat panokset pitää sopia
      jokaisen taistelijan aseeseen. Kyllä harmittaa,
      jos omat lippaat on tyhjinä. Kaveri on pötköllään
      ja lippaat täynnä, mutta eri kaliberia.
      Klassinen esimerkki: Jos kriisitilanteessa
      haltuun otetaan kaikki traktorin peräkärryt.
      Kuinka paljon tarvitaan eri kokoja, jotta
      rikkoutuneiden tilalle on saatavissa heti uusi
      samankokoinen?
      Natomaat käyttävät hirveän määrän patruunoita,
      jo pelkästään muutama gramma pois luodin painosta
      saavuttaa melkoiset säästöt.
      Mitä aiheesta tulee julkaisuihin. Tästä oli aikoinaan melkoisesti kirjoitusta. Meinaan
      DDR:n asekaupoista.

      • niidenhän pitäisi olla jo yli 20 vuotta vanhoja! Yleensä ampumatarvike(varsinkin patruuna) katsotaan puolustusvoimissa vanhentuneeksi, kun se on yli 4 vuotta vanha.
        Ainakin kaikki tämän hetken käytössä olevat (ampumaradoilla, taisteluammunnoissa) 7,62x39 patruunat armeijalla ovat Lapuan patruunatehtaan lataamia, ja yleensä 1-2 vuotta vanhoja.

      • enää DDR patruunoita kirjoitti:

        niidenhän pitäisi olla jo yli 20 vuotta vanhoja! Yleensä ampumatarvike(varsinkin patruuna) katsotaan puolustusvoimissa vanhentuneeksi, kun se on yli 4 vuotta vanha.
        Ainakin kaikki tämän hetken käytössä olevat (ampumaradoilla, taisteluammunnoissa) 7,62x39 patruunat armeijalla ovat Lapuan patruunatehtaan lataamia, ja yleensä 1-2 vuotta vanhoja.

        Njaa... itse tuli ainakin palveluksessa ammuttua viime vuosituhannella leimattua kuulaa. Taisi olla jopa 80-luvulta, eli a-tarvike oli taistelijaa vanhempaa...

        90 luvun alussa kun olin itse varusmisepalveluksessa, niin me ammuttiin suomikonepistoolilla kuteja joitka oli paketoitu 40 luvulla. 7.62x53R kiväärillä ammuttiin 50 luvun patruunoita. Rynkyn patitkin oli 60 luvulta.

      • 2/08 kirjoitti:

        Njaa... itse tuli ainakin palveluksessa ammuttua viime vuosituhannella leimattua kuulaa. Taisi olla jopa 80-luvulta, eli a-tarvike oli taistelijaa vanhempaa...

        viime vuonna kertausharjoituksissa Rovajärvellä.

      • enää DDR patruunoita kirjoitti:

        niidenhän pitäisi olla jo yli 20 vuotta vanhoja! Yleensä ampumatarvike(varsinkin patruuna) katsotaan puolustusvoimissa vanhentuneeksi, kun se on yli 4 vuotta vanha.
        Ainakin kaikki tämän hetken käytössä olevat (ampumaradoilla, taisteluammunnoissa) 7,62x39 patruunat armeijalla ovat Lapuan patruunatehtaan lataamia, ja yleensä 1-2 vuotta vanhoja.

        Itte ampusin eräällä sissikurssilla 61 leimattuja pateja. Armeijalta ostettuja. Vanhasta päästä niitä vielä tuhotaan.

      • enää DDR patruunoita kirjoitti:

        niidenhän pitäisi olla jo yli 20 vuotta vanhoja! Yleensä ampumatarvike(varsinkin patruuna) katsotaan puolustusvoimissa vanhentuneeksi, kun se on yli 4 vuotta vanha.
        Ainakin kaikki tämän hetken käytössä olevat (ampumaradoilla, taisteluammunnoissa) 7,62x39 patruunat armeijalla ovat Lapuan patruunatehtaan lataamia, ja yleensä 1-2 vuotta vanhoja.

        Onks hylsyn takapäässä oleva kaksinumeroinen luku valmistusvuosi? Mulla on nyt neljä viikkoa inttiä takana, ja 86-merkintäisen hylsyn oon ainakin nähnyt. Kerro myös miksi ruuti menisi jotenkin pilalle 20 tai 30 vuodessa? A-tarvikkeita on kuitenkin valtavat varastot olemassa, jolloin järkevintä on ostaa koko ajan uusia patruunoita ja ampua radalla vanhimmasta päästä. Jos ei luoti osu maaliin oikein säädetyillä tähtäimillä niin kyllä sillon vika on ampujassa, ei aseessa tai patruunassa.

    • Käsittämätöntä, miten vanhanaikaista porukka suomessa vielä on. Ollaan niin venäjän ystävää, että..
      Joku tuossa sanoikin, että sodanajan patruunahuollon takia 39:n käyttö ei ole enää perusteltua, koska venäjä itse ei sitä enää käytä.
      Eikä ainoa kiväärikandidaatti ole AR-15 pohjainen ase, vaan on paljon muitakin, jotka soveltuvat hyvin suomeen. Otetaan nyt esimerkiksi G-36. Varmasti olisi käypä ase suomen armeijalle.
      Lopettakaa nyt pojat tuo jonnin joutava itäpatruunan mielistely, joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin se vaihdetaan toiseen. Toivottavsti ennemmin...

      • on käytössään vielä yksi ak-47 variaatio jonka kaliperi on 7,62x39. Kyseessä on AK-103, jota käyttävät pienessä määrin ainoastaan kaupunkitaisteluihin ja metsäisiin olosuhteisiin koulutetut erikoisjoukot. Myös monilla muillakin valtiolla on jokin erikoiskäyttöön ja erikoisjoukoille tarkoitettu rynnäkkökivääri kaliperissa 7,62x39 (mm. viidakko/kaupunkitaisteluihin).

        Et ole tainnut tajuta kovin paljoa näistä teksteistä mitä tänne on ilmestynyt. Listataanpa muutama pointti sinulle näistä teksteistä:

        -7,62x39 on yhtä riittävä tarkkuudeltaan kaikille alle 300 metrin matkoille, kuin .223, tai mikä tahansa muu rynnäkkökiväärin kaliperi.

        -Suomen maasto-olosuhteissa matkat, joilla viholliseen voi saada edes näkökontaktin yli 300 metrin päässä, ovat erittäin harvassa.

        -7,62x39 patruunan luoti on huomattavasti raskaampi kuin .223:ssa. Näin ollen luoti lentää paljon vakaammin, ei ole lähellekään niin herkkä risuille, sääolosuhteille ym. Lisäksi 7,62 luoti tekee paljon pahempaa jälkeä osuessaan kohteeseen kuin 5,56 (.223) luoti.

        -7,62x39 omaa paljon paremman läpäisykyvyn (esim. seinät, luotiliivit, ym.) kuin .223, joten se on parempi esim. kaupunkitaistelussa.

        -AK-47 tyyppiset rynnäkkökiväärit ovat kaikkein varmatoimisimpia rynkkyjä rakenteensa puolesta. Ne ovat huomattavasti varmatoimisempia kuin AR-15 (esim. m16) tyyppiset, tai FN-FAL (esim. G-36) tyyppiset rynnäkkökiväärit. Suomalainen RK-95 ja RK-62 ovat eräässä listauksessa nostettu maailman varmatoimisimmiksi sotilaskäytössä oleviksi automaattiaseiksi talvitaistelussa.

        -Miksi muuten Suomen pitäisi vaihtaa rynnäkkökivääri tyyppiä? Senkö takia ettei se näyttäisi jonkun U.S Marine Special Force -ihailijan silmissä niin "venäläiseltä".

        Suomi tuskin tulee vaihtamaan rynnäkkökivääri tyyppiä tai niiden kaliperia toiseen, ainakaan ihan lähi vuosikymmeninä.
        Syyt:
        a) sille ei ole mitään tarvetta
        b) se olisi rahanhukkaa
        c) kaikki muut vaihtoehdot olisivat Suomen oloihin huonompia

        Ja sitten vielä yksi asia, oletko Karpathos käynyt armeijan?

      • En usko että Suomen peitteinen maasto tulee lähiaikoina kovin paljon avoimemmaksi muuttumaan, joten 7,62*39-kaliiperin edut kilpailijoihin nähden tulevat meidän oloissamme säilymään.

        Eikä kaliiperin vaihtamisen kaltaisia isoja ja kalliita päätöksiä tehdä ulkonäköseikkojen takia.

      • Venäjän armeijalla kirjoitti:

        on käytössään vielä yksi ak-47 variaatio jonka kaliperi on 7,62x39. Kyseessä on AK-103, jota käyttävät pienessä määrin ainoastaan kaupunkitaisteluihin ja metsäisiin olosuhteisiin koulutetut erikoisjoukot. Myös monilla muillakin valtiolla on jokin erikoiskäyttöön ja erikoisjoukoille tarkoitettu rynnäkkökivääri kaliperissa 7,62x39 (mm. viidakko/kaupunkitaisteluihin).

        Et ole tainnut tajuta kovin paljoa näistä teksteistä mitä tänne on ilmestynyt. Listataanpa muutama pointti sinulle näistä teksteistä:

        -7,62x39 on yhtä riittävä tarkkuudeltaan kaikille alle 300 metrin matkoille, kuin .223, tai mikä tahansa muu rynnäkkökiväärin kaliperi.

        -Suomen maasto-olosuhteissa matkat, joilla viholliseen voi saada edes näkökontaktin yli 300 metrin päässä, ovat erittäin harvassa.

        -7,62x39 patruunan luoti on huomattavasti raskaampi kuin .223:ssa. Näin ollen luoti lentää paljon vakaammin, ei ole lähellekään niin herkkä risuille, sääolosuhteille ym. Lisäksi 7,62 luoti tekee paljon pahempaa jälkeä osuessaan kohteeseen kuin 5,56 (.223) luoti.

        -7,62x39 omaa paljon paremman läpäisykyvyn (esim. seinät, luotiliivit, ym.) kuin .223, joten se on parempi esim. kaupunkitaistelussa.

        -AK-47 tyyppiset rynnäkkökiväärit ovat kaikkein varmatoimisimpia rynkkyjä rakenteensa puolesta. Ne ovat huomattavasti varmatoimisempia kuin AR-15 (esim. m16) tyyppiset, tai FN-FAL (esim. G-36) tyyppiset rynnäkkökiväärit. Suomalainen RK-95 ja RK-62 ovat eräässä listauksessa nostettu maailman varmatoimisimmiksi sotilaskäytössä oleviksi automaattiaseiksi talvitaistelussa.

        -Miksi muuten Suomen pitäisi vaihtaa rynnäkkökivääri tyyppiä? Senkö takia ettei se näyttäisi jonkun U.S Marine Special Force -ihailijan silmissä niin "venäläiseltä".

        Suomi tuskin tulee vaihtamaan rynnäkkökivääri tyyppiä tai niiden kaliperia toiseen, ainakaan ihan lähi vuosikymmeninä.
        Syyt:
        a) sille ei ole mitään tarvetta
        b) se olisi rahanhukkaa
        c) kaikki muut vaihtoehdot olisivat Suomen oloihin huonompia

        Ja sitten vielä yksi asia, oletko Karpathos käynyt armeijan?

        että 7,62x39 on aivan lähietäisyydeltä huonompi läpäisemään useimpia luotiliivejä kuin .223. Tämä johtuu .223:n suuresta lähtönopeudesta. Mutta koska .223:n luoti on kevyt, sen nopeus hidastuu jyrkästi ja etu menetetään 7,62x39:n hyväksi kenties jo 50-100 metrin tienoilla.

        223:n läpäisy on kuitenkin kaikilla etäisyyksillä 7,62x39:ää huonompi esimerkiksi puun tai muun paksumman rakenteen tapauksessa.

      • Itse amerikkalaiset halusivat raskaamman kaliberin, koska AR-16 ei tehonnut pensaikossa piileksivään vietkongiin.
        Muutama osasto varustettiinkin AK-47:lla, mutta siitä luovuttiin, koska sen ääni ei erottunut vihollisesta ja amerikkalaiset tulittivat toisiaan.
        Paras ase viidakossa olikin granaattikivääri.

        On käytössä jo G36 H&K:ta (rajavartiosto). Ja se ei kyllä ole 'FN Fal' tyyppinnen ase :-)

      • Suomella.. kirjoitti:

        On käytössä jo G36 H&K:ta (rajavartiosto). Ja se ei kyllä ole 'FN Fal' tyyppinnen ase :-)

        G36, kuten myös vanhemmat G3-aseet, ovat tyypiltään ns. "FN-FAL" -tyyppisiä rynnäkkökivääreitä.

        Nykyiset rynkyt voidaan luokitella pääsääntöisesti kolmeen tyyppiin, AK-47 tyyppisiin, AR-15 tyyppisiin, ja FN-FAL tyyppisiin.

        Länsi-Saksan armeija alkoi jo 1950-luvun lopussa kehitellä omaa rynnäkkökivääriään ranskalaisen, vuonna 1953 käyttöön otetun FN-FAL rynnäkkökiväärin, ja sen espanjalaisen variaation pohjalta. Saksalaiselle rynnäkkökiväärille annettiin nimeksi G3, ja se on edelleen (toki jonkin verran vuosien saatossa paranneltuna) Saksan Bundeswehrin käytössä.
        Vuonna 1997 G3:n pohjalta kehitettiin kokonaan uusi rynnäkkökivääri, G36, jolla ollaan parasta aikaa korvaamassa vanhempia G3 rynkkyjä.

      • Sodan aikana kirjoitti:

        Itse amerikkalaiset halusivat raskaamman kaliberin, koska AR-16 ei tehonnut pensaikossa piileksivään vietkongiin.
        Muutama osasto varustettiinkin AK-47:lla, mutta siitä luovuttiin, koska sen ääni ei erottunut vihollisesta ja amerikkalaiset tulittivat toisiaan.
        Paras ase viidakossa olikin granaattikivääri.

        on poliisiase!

      • verran korjata kirjoitti:

        että 7,62x39 on aivan lähietäisyydeltä huonompi läpäisemään useimpia luotiliivejä kuin .223. Tämä johtuu .223:n suuresta lähtönopeudesta. Mutta koska .223:n luoti on kevyt, sen nopeus hidastuu jyrkästi ja etu menetetään 7,62x39:n hyväksi kenties jo 50-100 metrin tienoilla.

        223:n läpäisy on kuitenkin kaikilla etäisyyksillä 7,62x39:ää huonompi esimerkiksi puun tai muun paksumman rakenteen tapauksessa.

        Toisaalta: .223 ampuu erittäin suurella lähtönopeudella kompensoidakseen panoksen pientä painoa. Näin panokset 'leijaavat' eli heittelehtivät ensimmäiset 50m ennen kuin saavuttavat vakaan lentotilan(pyörimisen ansiosta). Kuten kuvitella saattaa läpäisyky tälläisella hivenen poikittain tulevalla kudilla ei ole mikään optimaalinen. Lisäksi takapainoinen .223 saattaa murtua ennen aikojaan vinosta osumasta ja menettää läpäisevän muotonsa(kovat suojat)

        "etu menetetään 7,62x39:n hyväksi kenties jo 50-100 metrin tienoilla." Etu on siis periaatteessa jo menetetty näillä etäisyyksillä sillä7.62 saavutta vakaan lentonsa huomattavasti nopeammin.

      • G-36 ei ole käypä ase Suomen Armeijalle. Se ei ole ollut käypä ase kenellekkään sitä historian aikana käyttäneelle. Iso, painava, monimutkainen ja hankalasti huollettava. Jos SA vaihtaisi kaliberia ja asetta niin ainoa järkevä vaihtoehto olisi Steyr Aug. Ja jos pistooli joskus vaihtuu niin ainoa potentiaalinen vaihtoehto on Glock 17 Gen 4

      • Eiköhän veli venäläinen sen verran tajua et jos ne tänne päättäs hyökätä, niin joka pojalla olis 7.62-kaliiperin, ei 5.45, kiväärit. Ihan vaan koska 7.62x39mm on Suomen oloissa kaikin puolin parempi. Ja toisekseen, mitä niin isoa vikaa Rk 62:ssa on, että se pitäisi jollain G36:lla korvata? Ne toimii, on tarkkoja, ja niitä on valtavia määriä olemassa.

    • En usko, että kaliiberin ja aseiden laajamittaisiin vaihtoon on minkäänlaista syytä, mutta joskus taisi olla puhetta erään YK-tehtävistä palanneen kapteenin kanssa kyseisestä asiasta. On jo pitkään harkittu operaatioihin lähetettävien aseiden vaihtamista nato yhteensopiviksi, koska a. Huolto rasittuu vähemmän, b. Mahd. tst-tilanteessa ammusten tasaaminen onnistuu ja c. Kaliiberin kautta saatava käytännön kokemus ajatellen erikoisjoukoille ja rannikkojääkäreille suunniteltua kehitystä.

      • yk hommissa tuli nähtyä tuo ranskalaisten aseiden tarkkuus ja toimintavarmuus eli kovilla tuulisilla olosuhteilla ei osumatarkkuus päätä huimannut 200m matkalla.eikä se ollut ampujien vika vaan tuon kaliberin ominaisuudet tulee vastaan.sama kuin kohdistat ilmakon 100m tyynenä päivänä ja tulet ampumaan puhurilla.ei osu ei..huollollisesti varmaan helpompi mutta jos aseesta henki kiinni niin ampuisin edelleen rk7.62 edelleen..mainio ase iästään huolimatta.ps metallilevyt eivät edes aina kaatuneet edes osumasta ko matkalta toisin oli suomi rynkyn kanssa.jos osui niin varmasti kaatui

    • Suomalaisessa rk:ssa on maailman surkeimmat tähtäimet, laitetaan ennemminkin rahaa kunnollisten tähtäinten hankintaan. Rk:n liian pieni diopterin reikä invalidisoi aseen tehokkaan käytön täydellisesti, taistelutilanteessa niistä ei ole mihinkään. Tauluun ammuntaan ne ehkä sopivat, mutta eivät sotilasaseeseen taistelukäyttöön.
      Perä on toinen rk:n selkeä heikkous. Uudenlainen, muutaman sentin pidempi perä muuttaisi uusien tähtäimien myötä rk:n taas uskottavaksi aseeksi.

      • etkös huomannu sillon kun sulla oli se rynkky kourassa että sen tähtäimen saa käännettyä yötähtäin puolelle joka taitaapi muistuttaa ihan kalashnikovin jyvää ei ole lähellekkään niin herkkä ottamaan sitä sontaa jyvälle joka on muuten ihan yhtä tarkka kun se diopteri ja soveltuu paremmin kuiville keleille?

    • Ukkini kanssa haasteltiin käytännön kokemuksista sotatilanteessa. Hänen rintamakokemustensa perusteella yksi asia on yli muiden, oikeastaan ainoa millä on merkitystä, se on toimintavarmuus.
      Saa siinä hifistelijät rauhassa tutkia lentoratoja kun on pakkasta ja multa lentää.

      • Erittäin hyvä kommentti. varmasti kokemus puhuu asiaa. Toimintavarmuus on kaikkein tärkeintä. Eikö ne sano, että AK-47 olisi kaikkien luotettavin sotilasase? Sen voi upottaa mutaan, sen päältä voi ajaa Hummerilla ja silti se tappaa vihollisen.
        Silti en ole on sen kaliiberin ystävä, koska huoltovarmuus Nato-yhteensopivuuden kanssa ei ole taattu.

      • Karpathos kirjoitti:

        Erittäin hyvä kommentti. varmasti kokemus puhuu asiaa. Toimintavarmuus on kaikkein tärkeintä. Eikö ne sano, että AK-47 olisi kaikkien luotettavin sotilasase? Sen voi upottaa mutaan, sen päältä voi ajaa Hummerilla ja silti se tappaa vihollisen.
        Silti en ole on sen kaliiberin ystävä, koska huoltovarmuus Nato-yhteensopivuuden kanssa ei ole taattu.

        Tuo "huoltovarmuus Nato-yhteensopivuuden kanssa" on käytännössä Suomen osalta tähdellinen asia vain ja ainoastaan monikansallisissa rauhanturva tehtävissä. Varsinaisessa sotatilanteessa, eli oman maan puolustuksessa armeijalla kyllä olisi käytössään niin paljon patruunoita (ja lisää tulisi koko ajan), että huolto joka tapauksessa onnistuisi omavaraisesti.

        Ak-47 tyyppiset rynnäkkökiväärit ovat tämän hetken rynnäkkökivääreistä toiminnaltaan yksinkertaisimpia, ja näin ollen kaikkein toimintavarmimpia. Kaikkein monimutkaisin rakenne on AR-15 (m-16) tyyppisissä rynnäkkökivääreissä, ja siksi ne ovatkin huonoissa oloissa (ja huonosti huollettuna) kaikkein häiriöalttiimpia. Suomalaiset rk-62 ja rk-95 rynnäkkökiväärit on rakenteeltaan muutettu ak:sta vielä sillä lailla, että ne toimivat varmemmin kylmissä ja lumisissa olosuhteissa.

      • tuota tuota kirjoitti:

        ,että sotatilanteessa huoltovarmuus patruunan tuotannossa olisi taattu? Jos vihollinen pommittaa patruunatehtaat maantasalle, ei pienet kotilataajat ehdi millään syytää sellaisia patruunamääriä armeijan tarpeisiin kuin olisi tarve.Saattaisi tulla komponenttipulaakin.
        Jos taas meillä olisi käytössä ylikansallinen kivääripatruuna (esim.223 Rem), voitaisiin ostaa niitä ulkomailta.

        Miten ajattelit kuljetuksen onnistuvan sotatilanteessa? Suomi on käytännössä saari.

      • ongelmana kirjoitti:

        Miten ajattelit kuljetuksen onnistuvan sotatilanteessa? Suomi on käytännössä saari.

        ostaa 7,62x39 kaliiperinen reserviläiskivääri ja pitää kotona 2 000 patruunan omavaraisvarastoa. Ko. määrä vastaa 11 taisteluannosta (6x30 ptr). Tuon määränhän aktiivinen ammunnan harrastaja joka tapauksessa pitäisi kauden aikana ampua, jotta ampumataito pysyy huipussaan.

        Ja 350 000 ressua x 2 000 ptr/ressu on 700 000 000 miljoonaa ptrnaa eli vajaan kahden viikon kulutus tositoimissa!

      • Karpathos kirjoitti:

        ,että sotatilanteessa huoltovarmuus patruunan tuotannossa olisi taattu? Jos vihollinen pommittaa patruunatehtaat maantasalle, ei pienet kotilataajat ehdi millään syytää sellaisia patruunamääriä armeijan tarpeisiin kuin olisi tarve.Saattaisi tulla komponenttipulaakin.
        Jos taas meillä olisi käytössä ylikansallinen kivääripatruuna (esim.223 Rem), voitaisiin ostaa niitä ulkomailta.

        Suomen rajavartiostollahan on jo 5.56 NATO-kalipeerisia Heckler & Koch G36-rynnäkkökivääreitä. Sinä, Karpathos, voit nukkua yösi ihan rauhassa. ;-)

      • Jotakin tietoa kirjoitti:

        Suomen rajavartiostollahan on jo 5.56 NATO-kalipeerisia Heckler & Koch G36-rynnäkkökivääreitä. Sinä, Karpathos, voit nukkua yösi ihan rauhassa. ;-)

        olen tainnut mainita Karpathokselle (vaikka hivenen nyt sivuutankin asiaa),ehdotan ystävilleni rapakon taa että oletteko kilttejä ja otatte Karpathoksen seuraavaksi republikaani puolueen maskotiksi....: )

        Pysytään vaan pojat rauhassa kiinnin !!!

      • artcica kirjoitti:

        Karpathos pistään porukkaasi töihin....Katainenhan vie meitä Natoon....Siihen tarvitaan rahaa...mutta kyllähän se kansaivälisellä velalla luultavasti hoidetaan....Kuka niistä Karhathoksenkaan jälkeläisten aikaisista valtionveloista välitää !!!!

        Maanantai 01.06.2009 klo 09:04 (päivitetty ma 11:15) Kauppalehti
        Pitenikö työurasi juuri kolmella vuodella?

        Valtiovarainministeri Jyrki Katainen laskee, että Suomi ei selviä veloistaan, joita se joutuu nyt ottamaan talouskriisin vuoksi, elleivät suomalaiset ole jatkossa töissä huomattavasti pidempään.

        Katainen arvioi Ylen uutisissa, että valtiontalouden kääntäminen "terveellä tavalla" ylijäämäiseksi merkitsee väistämättä työurien pidennystä. Seuraavien neljän, viiden vuoden aikana Suomen valtion nykyinen, hieman yli 50 miljardin euron velkataakka vähintäänkin kaksinkertaistuu.

      • Itse olen ammuntaa harrastanut jo aikoja. Kaikenlaisia aseita olen kuluttanut aktiivisesti ja paljon. Rynnäkkökivääreistä jos mietitään toimintavarmuutta ja osumatarkkuutta, niin ak-47, rk 62, 95 ja m92 ovat olleet ne ainoat aseet joissa ei ikinä ole ollut YHTÄÄN häiriötä(poislukien vialliset patruunat joihin valitettavasti törmää joskus). Näitä aseita yhdistää vielä se, että ne on erittäin nopeata koota ja kasata ja kyllä..niillä todellakin osuu sekä lähelle että kauas ja NOPEASTI pelkillä avotähtäimillä.
        Nuista Karpathoksen .223 pyssyistä en sen enemmän viiti mainita sillä tälläkin palstalla pitää muutakin kuin kiroilla. Karpathoksella ei selvästi ole tekstinsä perusteella tietokonepelejä parempaa kokemusta rynnäkkökivääreistä. Olet kyllä mestari puhumaan paskaa.

      • 10 pisteen arvoinen vastaus..saa olla kuinka tarkka kaliiperi tahansa mutta siitä ei ole hyötyä jos ase ei toimi ja pakkanenhan ei ole sodassa aseiden ainoa vihollinen vaan myös kaikki muu mikä tukkii aseen esim maahan lyötäessä kyllä sieltä vaan aina maa-ainesta aseeseen pääsee.

      • avotähtäimet kunniaan kirjoitti:

        Itse olen ammuntaa harrastanut jo aikoja. Kaikenlaisia aseita olen kuluttanut aktiivisesti ja paljon. Rynnäkkökivääreistä jos mietitään toimintavarmuutta ja osumatarkkuutta, niin ak-47, rk 62, 95 ja m92 ovat olleet ne ainoat aseet joissa ei ikinä ole ollut YHTÄÄN häiriötä(poislukien vialliset patruunat joihin valitettavasti törmää joskus). Näitä aseita yhdistää vielä se, että ne on erittäin nopeata koota ja kasata ja kyllä..niillä todellakin osuu sekä lähelle että kauas ja NOPEASTI pelkillä avotähtäimillä.
        Nuista Karpathoksen .223 pyssyistä en sen enemmän viiti mainita sillä tälläkin palstalla pitää muutakin kuin kiroilla. Karpathoksella ei selvästi ole tekstinsä perusteella tietokonepelejä parempaa kokemusta rynnäkkökivääreistä. Olet kyllä mestari puhumaan paskaa.

        viesteissä on asiaa..kyllä taistelija kantaa enemmän 223 patruunoita mukanaan kuin 7.62 patruunaa, jos otetaan 1000 kplm laatikko molempia niin huomattavasti kevyempi on 223..mutta itse olen sitä mieltä että suomen kannattaa pysytellä vielä hyväksi koetussa rynkkymallissa sekä kaliiperissa 7.62x39..siinä hylsyn voimakkaasti kartiomainen muotokin on hyväksi ettei se juutu esim hiekkaiseen patruunapesään niin herkästi kuin 223 kaliiperin hylsy..kuinkahan kävis jos kehittäis patruunan joka olisi 7.62x39 hylsy supistettu 233 kaliiperin luodille.

      • Karpathos kirjoitti:

        ,että sotatilanteessa huoltovarmuus patruunan tuotannossa olisi taattu? Jos vihollinen pommittaa patruunatehtaat maantasalle, ei pienet kotilataajat ehdi millään syytää sellaisia patruunamääriä armeijan tarpeisiin kuin olisi tarve.Saattaisi tulla komponenttipulaakin.
        Jos taas meillä olisi käytössä ylikansallinen kivääripatruuna (esim.223 Rem), voitaisiin ostaa niitä ulkomailta.

        Normaaliin 20 jalkaiseen merikuljetuskonttiin mahtuu helposti sellainen patruunatehdas että sillä pitää paukuissa aika isonkin porukan. Muutama maastokuorma-auto tällainen kontti kyydissään riittää huoltamaan helposti puoli vanhaa lääniä. Henkilöstön koulutus pystymetsästä täysiveriseksi patruunatehtaanhoitajaksi vie kokemuksen mukaan 4-6 tuntia. Jopa naiset voivat oppia tämän. Tälle toiminnalle tarpeellinen huolto materiaalivirtoineen, porukan majoitus, ruokkiminen ja muu huolto ei keskiverto vääpelille ole mikään asia. Kontti varusteineen maksaa noin 30k€ / yksikkö rauhanaikana ja kriisitilanteessa niitä syntyy lisää aika vikkelään tahtiin kun ammattiyhdistysliikkeen valtakunnanviholliset ahertavat omilla leireillään. Näitä kontteja olemme toimittaneet jo lukuisasti eripuolille maailmaa. Mikäli jotakuta kiinnostaa, niin yksityisviestillä tavoittaa. Potentiaaliselle asiakkaalle saattaa järjestyä myös joustava rahoitus.

      • Karpathos kirjoitti:

        ,että sotatilanteessa huoltovarmuus patruunan tuotannossa olisi taattu? Jos vihollinen pommittaa patruunatehtaat maantasalle, ei pienet kotilataajat ehdi millään syytää sellaisia patruunamääriä armeijan tarpeisiin kuin olisi tarve.Saattaisi tulla komponenttipulaakin.
        Jos taas meillä olisi käytössä ylikansallinen kivääripatruuna (esim.223 Rem), voitaisiin ostaa niitä ulkomailta.

        Eikö niitä ulkomaiden patruunatehtaita ja varastoja pommiteta lainkaan! Ja taitaa niitä varastoja olla aika monessa paikassa Suomessakin. Ja kuinka monessa paikassa patruunoita valmistetaan kriisitilanteessa. Ei se varautuminen taida ihan olematonta olla tuotannonkaan hajauttamisen suhteen. Ei sen enempää...

      • avotähtäimet kunniaan kirjoitti:

        Itse olen ammuntaa harrastanut jo aikoja. Kaikenlaisia aseita olen kuluttanut aktiivisesti ja paljon. Rynnäkkökivääreistä jos mietitään toimintavarmuutta ja osumatarkkuutta, niin ak-47, rk 62, 95 ja m92 ovat olleet ne ainoat aseet joissa ei ikinä ole ollut YHTÄÄN häiriötä(poislukien vialliset patruunat joihin valitettavasti törmää joskus). Näitä aseita yhdistää vielä se, että ne on erittäin nopeata koota ja kasata ja kyllä..niillä todellakin osuu sekä lähelle että kauas ja NOPEASTI pelkillä avotähtäimillä.
        Nuista Karpathoksen .223 pyssyistä en sen enemmän viiti mainita sillä tälläkin palstalla pitää muutakin kuin kiroilla. Karpathoksella ei selvästi ole tekstinsä perusteella tietokonepelejä parempaa kokemusta rynnäkkökivääreistä. Olet kyllä mestari puhumaan paskaa.

        Nyt puhutaan asiaa!

    • Suomen pitäisi seuraavaksi rynssärin kaliberiksi valita 7,62x51 NATO (.308 win). Siihen saa ladattua sen verran kipakasti puraisevia panssariluotejakin että saadaan lähi-ilmatorjunta kuntoon eikä modernitkaan "drägön skinit" paljoa hidasta luodin matkaa piipusta vihollisen maksaan.

      Hyvin suunnitellulla latauskoneistolla ja suujarrulla saadaan voimakkaan patruunan rekyylikin siedettävälle tasolle. Tietysti sarjatulella se olisi silti aika mahdoton hallittava mutta niin on 7,62x39:kin nykyisillä rynkyillä.

      Aseen pituus ei oleellisesti lisäänny jos käytetään steyr augista tuttua bullpup rakennetta. Painokaan ei lisäänny jos käytetään nykyaikaisia alumiiniseoksia ja titaania. Alumiinin kulutuskestävyys saadaan teräksen tasolle jos käytetään kovametalli ja nitraatti pinnoitteita. Uskomattoman kalliita materiaalejahan nuo on, mutta mikäpä ei nykyään olisi.

      Ampumatarvikkeet tulee painamaan kyllä aivan törkeenhirveesti, mutta hyökkäävät joukothan ovatkin kaikki vähintään moottoroituja ja puolustavat joukot pysyttelevät hyvin pitkälti niissä poteroissaan joihin ne harmaan vaiheen aikana valetaan (betonilla).

      Lisäksi se on muodikkaasti NATO yhteensopiva.

      Minusta tämä on aika täydellisesti perusteltu valinta ja ainoa looginen ja pitkälle tulevaisuuteen kantava ratkaisu... ainakin siihen asti kunnes valomiekat ja laserpyssyt keksitään.

      • kovin järkeväksi ammuntaa jossa rynkky on sarjatulella ja ammutaan koko lipas yhteen menoon, 3 patruunan pursketuli on mielestäni paljon tehokkaampi..

    • väärässä tässä patruunaasiassa. Talebaneilla on Afganistanissa etulyöntiasema tehokkaamman a-tarvikkeen takia. Jenkit ja Nato ovat hätää kärsimässä.
      Myös jenkkien kiväärit lakkoilee jatkuvasti pölyssä ja hiekassa.
      Teho elävään voimaan ratkaisee. Mogadishussa jenkkien uudet teräsluodit osoittauivat käytännössä tehottomiksi(223.rem).

      • Ilmoitahan Karpathos tilinumerosi, niin me todelliset isänmaan ystävät keräämme kolehdin menolipun ostamiseksi sinulle Jenkkilään. Toivottavasti pääset siellä testaamaan tositoimessa NATO-yhteensopivuuttasi!

      • Jenkkilään kirjoitti:

        Ilmoitahan Karpathos tilinumerosi, niin me todelliset isänmaan ystävät keräämme kolehdin menolipun ostamiseksi sinulle Jenkkilään. Toivottavasti pääset siellä testaamaan tositoimessa NATO-yhteensopivuuttasi!

        sanon vain, että paska muna kapistus suomi rynkky, ei toimi ja lakkoilee pienistä puruista ja multa kököistä ja paska patikin hidas ja epätarkka. Kyllä näin on! Menkää te tietämättömät katteleen tulevaisuuden aseita dikipoksilta ja pelailemaan countrer straikkia. HAHAHAAA

      • Rynnäkkökiväärin tärkein ominaisuus on että se TOIMII kaikissa olosuhteissa. pakkasessa tai jatkuvan jynssäämisen puutteesta jumittunut ase tietää hengenmenoa tositilanteessa. Alle 200m matkoilla ei 7,62*39 ja 223 patruunoiden ballistisilla ominaisuuksilla ole KÄYTÄNNÖSSÄ mitään eroa. 5,7 milliset on toki erinomaisia tarkkuudeltaan, mutta tikkuaskiin ei tarvi sotilasaseella 150m matkalta osua. 7,62 läpäisee 5,7 millistä paremmin. Meidän olosuhteissa tyypillinen taistelutilanne olisi peitteisessä maastossa tai asutuskeskuksissa alle 100m matkalla.Taas kerran. KÄYTÄNNÖSSÄ 10-15cm/10ls/150m johon meidän rynkky/patruunayhdistelmä tähtäinvarustuksellaan helposti pystyy, yhdistettynä erinomaiseen toimintavarmuuteen on parhaasta päästä maailman sotilasaseita KÄYTÄNNÖN taistelutilanteeseen.

        Miksi pitäisi luopua nykyisestä kaliberista tai aseesta?

        Ps. Löytyy sitä 7,62*39 patruunan tuotantoa muistakin länsimaista (mm. NATO maista) ellei oma tuotantomme kykenisi kriisitilanteessa patruunahuoltoa takaamaan eikä varastot riittäisi.

      • on nimeni ja kirjoitti:

        sanon vain, että paska muna kapistus suomi rynkky, ei toimi ja lakkoilee pienistä puruista ja multa kököistä ja paska patikin hidas ja epätarkka. Kyllä näin on! Menkää te tietämättömät katteleen tulevaisuuden aseita dikipoksilta ja pelailemaan countrer straikkia. HAHAHAAA

        nyt katella DIKIPOKSILTA mitään vaan puhutaan kokemuksen syvällä rintaäänellä, jooseppi al-knaapi pesonen voi juoksennella katajasta tehty jousipyssy selässä pitkin mettiä ja kuvitella että sattuukohan kohalle jos kiäntää vähäsen..sitä tykinputkee..

      • näin se menee kirjoitti:

        Rynnäkkökiväärin tärkein ominaisuus on että se TOIMII kaikissa olosuhteissa. pakkasessa tai jatkuvan jynssäämisen puutteesta jumittunut ase tietää hengenmenoa tositilanteessa. Alle 200m matkoilla ei 7,62*39 ja 223 patruunoiden ballistisilla ominaisuuksilla ole KÄYTÄNNÖSSÄ mitään eroa. 5,7 milliset on toki erinomaisia tarkkuudeltaan, mutta tikkuaskiin ei tarvi sotilasaseella 150m matkalta osua. 7,62 läpäisee 5,7 millistä paremmin. Meidän olosuhteissa tyypillinen taistelutilanne olisi peitteisessä maastossa tai asutuskeskuksissa alle 100m matkalla.Taas kerran. KÄYTÄNNÖSSÄ 10-15cm/10ls/150m johon meidän rynkky/patruunayhdistelmä tähtäinvarustuksellaan helposti pystyy, yhdistettynä erinomaiseen toimintavarmuuteen on parhaasta päästä maailman sotilasaseita KÄYTÄNNÖN taistelutilanteeseen.

        Miksi pitäisi luopua nykyisestä kaliberista tai aseesta?

        Ps. Löytyy sitä 7,62*39 patruunan tuotantoa muistakin länsimaista (mm. NATO maista) ellei oma tuotantomme kykenisi kriisitilanteessa patruunahuoltoa takaamaan eikä varastot riittäisi.

        5,6 natopyssy on onneton hernepyssy lähinnä moraalinen vaikutus on suurin sillä ei tee sotilas eikä metsästys käytössä ei kertakaikkiaan mitään.tuuli ja risuherkkä ja se nopeuskin laskee hyvin jyrkästi kun, luoti on kevyt ja silloin se viimeinenkin teho menetetään.7,62...39 on hyvä tehon ja pienen rekyylin komromissi ja lyhyt hylsyisenä tulinopeuskin on riittävä jos, nyt sillä sarja tulella on mitään merkitystä.Tosin pitkille matkoille yli 150m lentorata on kaareva mutta, niitä varten on tarkka ampuja kiväärit uusimpina 338 lapua mag armeijan kielessä 8,6x70 tark ammunta kaliberien kuningas se kyllä kelpaa niille jenkeillekkin.Hyvä että eivät esittele omana keksintönään mutta.jokainen asiaan perehtynyt tietää että.kaliberi on suomessa lapuan kehittämä itsellä kyseinen kaliberi. on hirviaseena enkä koskaan kaliberia vaihda luoti on 16,2g ja lähtönopeus sako aseessa piipun suulla 915m/s energia n.7000j ja laskema 300 m. todella vähäinen

    • Luettelemasi syyt nato kaliiperiin siirtmiseksi ei ole ihan kantavia. ase toimii, sen sukulaiset ak:t ovat käytössä puolessa maailmassa. Sotilasaseemme kaliiperi ei mielestäni kerro mitään suomen länsimaisuudesta. Me emme ole Nato maa emmekä ole koskaan kuuluneet itäblokkiin. Me olemme suomalaisia. Ei sekoiteteta aseen nato- yhteneväisyys- visioita kansallis identiteettiimme.

      • Pohjois-koreassa, somalisisseillä ja muilla vastaavilla ryhmillä, Kiinakin on kehittänyt pienempikaliperisen patruunan ja aseen.

        7,62x39 on jo 60 vuodentakaa ja vanhentunut, samoin kuin sodankäynti on muuttunut, jos suomi joutuisi sotaan, sitä ei käytäsi metsissä talvisodan tapaan. Joten perustelut ei toimi siltäkään osin.

        Suomalainen rk on huonompi, kuin alkuperäinen AK 47, siitä piti väkisin tehdä erinäköinen, ominaisuuksien kustannuksella.
        http://www.youtube.com/watch?v=G6BpI3xD6h0&feature=related

      • maailmassa? kirjoitti:

        Pohjois-koreassa, somalisisseillä ja muilla vastaavilla ryhmillä, Kiinakin on kehittänyt pienempikaliperisen patruunan ja aseen.

        ???

        Tuo vanhentunut kaliberi. Ominaisuudet riittää aivan mainiosti niin maasto- kun kaupunkitaisteluihinkin. Mitään mullistavaa ei ole sen kehittämisen jälkeen tapahtunut. Pärjää kunniakkaasti .223 kaliberille kun vertaillaan ominaisuuksia.

        Aivan turhaa rahanhaaskausta uusia aseet pelkän kaliberinvaihdon takia. Näillä näkymin nykyinen ase/patruunayhdistelmä on käyttökelpoinen vielä vuosikymmeniä ja ehkä sen jälkeenkin.

      • Yllä joku ehdotteli tähtäinten vaihtoa ja perän pidennystä nykyiseen rynsesteriimme. Kannatetaan!

        Se, mikä tekee rk:sta kelvottoman, on nuo taistelukentälle täysin sopimattomat tähtäimet. On aivan sama mitä patruunaa ase ampuu ja toimiiko ase, jos sillä ei kykene tähtäämään riittävän nopeasti ja tarkasti - hopeamitalit varataan vainajille.

        Rk:n tähtäin ei toimi missään olosuhteissa koska diopterin reikä on liian pieni. Hämärä- ja yötähtääminen on aseella mahdotonta.

      • rynkky kirjoitti:

        Yllä joku ehdotteli tähtäinten vaihtoa ja perän pidennystä nykyiseen rynsesteriimme. Kannatetaan!

        Olisikohan se ihan mahdotonta saada rynkkyihin pienet optiset tähtäimet, esim. 4x32? Meikäläisen ampumataito ainakin hyötyisi sellaisesta kovastikin.

        Kyllähän se diopteri menettelee ampumaradalla kun tähtäillään musta-valkoiseen tauluun jossa on sopivankokoinen pallukka, mutta vihollisella ei liene vastaavia kuvioita maastopuvussaan.

        Ei se optinen tähtäin tarvitsisi olla mikään latvalinnustajan kostea päiväuni tai snaipperin tyyris huippuverme. Kestävyys on ollut optisten tähtäinten ongelma rynkyssä, mutta yksinkertainen pienehkö tähtäin olisi ehkä mahdollista rakentaa hyvinkin kenttäkelpoiseksi ja kohtuullisin kustannuksin?

      • ei ole kotkankatse kirjoitti:

        Enpä ole kokenut rynnäkkökiväärin tähtäimiä itse lainkaan huonoiksi. Kyllä niillä tauluun tai mieheen osuus siltö 150 m matkalta.

        Optisten tähtäimien huono puoli on se, että sitten sitä optiikkaa korjataan kun tähtäin on viturallaan ja linssi kastunut. Ja silloin ei ei ammuta.

        Avotähtäimillä ei ammuta yöllä eikä huonossa hämärässä. Se on vaan niin. Täytyy katsoa elokuvista niitä amerikanvermeitä ja miettiä sitä, mistä puolustusvoimat saisi lisää rahaa. Vehkeitä kyllä halutaan, mutta veroja ei makseta.

      • maailmassa? kirjoitti:

        Pohjois-koreassa, somalisisseillä ja muilla vastaavilla ryhmillä, Kiinakin on kehittänyt pienempikaliperisen patruunan ja aseen.

        7,62x39 on jo 60 vuodentakaa ja vanhentunut, samoin kuin sodankäynti on muuttunut, jos suomi joutuisi sotaan, sitä ei käytäsi metsissä talvisodan tapaan. Joten perustelut ei toimi siltäkään osin.

        Suomalainen rk on huonompi, kuin alkuperäinen AK 47, siitä piti väkisin tehdä erinäköinen, ominaisuuksien kustannuksella.
        http://www.youtube.com/watch?v=G6BpI3xD6h0&feature=related

        Mikäli lähdet mistä tahansa Suomen kaupungista mihin suuntaan tahansa, niin todennäköisesti muutaman kilometrin päässä viimeistään on umpimetsää. Että Suomessa pääsisi maata pitkin johonkin asutuskeskukseen, täytyy mennä aika pitkän matkaa metsien keskellä, ja tämä asia pitää paikkansa nykyäänkin.

      • sypa kirjoitti:

        Paitsi tietysti jos Suomella sanan suppeassa merkityksessä tarkoitetaan vain kehäkolmosen sisäpuolista aluetta.

      • soditaanko korvesta? kirjoitti:

        Paitsi tietysti jos Suomella sanan suppeassa merkityksessä tarkoitetaan vain kehäkolmosen sisäpuolista aluetta.

        Minkä takia ne venäläiset pitäisi samantien päästää Helsinkiin? Eikös niitä voisi aika hyvin metsäsodankäynnillä viivyttää ennen tätä (varsinkin kun lähes koko armeija on koulutettu metsässä käytäviin taisteluihin); elleivät sitten ole jonkinlaista teleporttia keksineet!!??

      • kollaanjoenveteraani kirjoitti:

        Minkä takia ne venäläiset pitäisi samantien päästää Helsinkiin? Eikös niitä voisi aika hyvin metsäsodankäynnillä viivyttää ennen tätä (varsinkin kun lähes koko armeija on koulutettu metsässä käytäviin taisteluihin); elleivät sitten ole jonkinlaista teleporttia keksineet!!??

        Eihän niitä Helsinkiin ole (herrojen) tarkoitus päästääkään, mutta Lappeenrannan saa veli-venäläinen pitää ihan ilmaiseksi. Siellähän on jo öbaut puolet väestöstä venäläisiä muutenkin.

      • rynkky kirjoitti:

        Yllä joku ehdotteli tähtäinten vaihtoa ja perän pidennystä nykyiseen rynsesteriimme. Kannatetaan!

        Se, mikä tekee rk:sta kelvottoman, on nuo taistelukentälle täysin sopimattomat tähtäimet. On aivan sama mitä patruunaa ase ampuu ja toimiiko ase, jos sillä ei kykene tähtäämään riittävän nopeasti ja tarkasti - hopeamitalit varataan vainajille.

        Rk:n tähtäin ei toimi missään olosuhteissa koska diopterin reikä on liian pieni. Hämärä- ja yötähtääminen on aseella mahdotonta.

        Ei ole vissiin kokemusta rk95? paljon paremmat tähtäimet kun tuossa rk62 peräkin on ihan erilainen ;)

      • ei ole kotkankatse kirjoitti:

        Olisikohan se ihan mahdotonta saada rynkkyihin pienet optiset tähtäimet, esim. 4x32? Meikäläisen ampumataito ainakin hyötyisi sellaisesta kovastikin.

        Kyllähän se diopteri menettelee ampumaradalla kun tähtäillään musta-valkoiseen tauluun jossa on sopivankokoinen pallukka, mutta vihollisella ei liene vastaavia kuvioita maastopuvussaan.

        Ei se optinen tähtäin tarvitsisi olla mikään latvalinnustajan kostea päiväuni tai snaipperin tyyris huippuverme. Kestävyys on ollut optisten tähtäinten ongelma rynkyssä, mutta yksinkertainen pienehkö tähtäin olisi ehkä mahdollista rakentaa hyvinkin kenttäkelpoiseksi ja kohtuullisin kustannuksin?

        Nykyisellä pakolaispoliitiikalla saattaa hyvinkin olla että tulevaisuuden maali on musta pallukka valkealla pohjalla, ainakin talvisaikaan. Silloin on hyvä että kaikki osumat sattuvat mustaan. Tähtäintyypistä riippumatta.

      • soditaanko korvesta? kirjoitti:

        Paitsi tietysti jos Suomella sanan suppeassa merkityksessä tarkoitetaan vain kehäkolmosen sisäpuolista aluetta.

        venäläinen tullee pojat helssinkiin niin kyllä se on jumalauta mettähän mentävä ja sissisottaa vaan..sissisottaa sanon minä, kaupunkissa o liian vähä puita ja pensahia joihe takana voi lymytä..mää sanosin velivenäläiselle että ootappa pari tuntii ni mänen tuonne nuukksioon ja tuleppa sitten perässä ja yritäppä löytää, talvella kun ketunlenkin ni johan olis iivana ihimeissään, siinä vaan makkailisin kuusenoksien päällä kun venakko hiihtääpi ohi makuupaikkani, antasin tovin piippolakkien hiihhtää ja sitte hipsisin sammaa latua takasi helssinkin naisia naurattammaan yökerhoon rynkky narikassa..venakko olis hiihtänny puusuksesa latumiinaa ja roikkus yhen innokkaan koipi puunoksalla jumalauta perk..niin mää tekisi.

      • ei ole kotkankatse kirjoitti:

        Olisikohan se ihan mahdotonta saada rynkkyihin pienet optiset tähtäimet, esim. 4x32? Meikäläisen ampumataito ainakin hyötyisi sellaisesta kovastikin.

        Kyllähän se diopteri menettelee ampumaradalla kun tähtäillään musta-valkoiseen tauluun jossa on sopivankokoinen pallukka, mutta vihollisella ei liene vastaavia kuvioita maastopuvussaan.

        Ei se optinen tähtäin tarvitsisi olla mikään latvalinnustajan kostea päiväuni tai snaipperin tyyris huippuverme. Kestävyys on ollut optisten tähtäinten ongelma rynkyssä, mutta yksinkertainen pienehkö tähtäin olisi ehkä mahdollista rakentaa hyvinkin kenttäkelpoiseksi ja kohtuullisin kustannuksin?

        Eipä tee optisella tähtäimellä Suomen keleillä paljo paskaakaan. Koska ne on siitä huonoja, että ne huurtuu ja jäätyy pakkasella. Saattaa olla taistelutilanteessa aika paska paikka kun ei aseella näe tähdätä.

      • sissi vaan kirjoitti:

        venäläinen tullee pojat helssinkiin niin kyllä se on jumalauta mettähän mentävä ja sissisottaa vaan..sissisottaa sanon minä, kaupunkissa o liian vähä puita ja pensahia joihe takana voi lymytä..mää sanosin velivenäläiselle että ootappa pari tuntii ni mänen tuonne nuukksioon ja tuleppa sitten perässä ja yritäppä löytää, talvella kun ketunlenkin ni johan olis iivana ihimeissään, siinä vaan makkailisin kuusenoksien päällä kun venakko hiihtääpi ohi makuupaikkani, antasin tovin piippolakkien hiihhtää ja sitte hipsisin sammaa latua takasi helssinkin naisia naurattammaan yökerhoon rynkky narikassa..venakko olis hiihtänny puusuksesa latumiinaa ja roikkus yhen innokkaan koipi puunoksalla jumalauta perk..niin mää tekisi.

        Mää sää päää myö suö sohova kahova... voi helvetti

      • soditaanko korvesta? kirjoitti:

        Paitsi tietysti jos Suomella sanan suppeassa merkityksessä tarkoitetaan vain kehäkolmosen sisäpuolista aluetta.

        Umpimetsää on riittämiin kehäkolmosen sisälläkin.

        Yli 300m ampumatkoja ei taideta tarvita paljon muualla kuin Varsinais-Suomen keskiajalta asti raivatuilla peltoaukeilla.

      • maailmassa? kirjoitti:

        Pohjois-koreassa, somalisisseillä ja muilla vastaavilla ryhmillä, Kiinakin on kehittänyt pienempikaliperisen patruunan ja aseen.

        7,62x39 on jo 60 vuodentakaa ja vanhentunut, samoin kuin sodankäynti on muuttunut, jos suomi joutuisi sotaan, sitä ei käytäsi metsissä talvisodan tapaan. Joten perustelut ei toimi siltäkään osin.

        Suomalainen rk on huonompi, kuin alkuperäinen AK 47, siitä piti väkisin tehdä erinäköinen, ominaisuuksien kustannuksella.
        http://www.youtube.com/watch?v=G6BpI3xD6h0&feature=related

        Mitäpä slnulle vastaanväittämään, kun et kuitenkaan usko. Mutta Suomen rk:t on suunniteltu toimimaan pohjolan oloissa jokaisena vuodenaikana. Ase toimii kunhan siitä ravistelee suurimmat kikkareet ja lumet kankaalle. Avotähtäimet on hyvä valinta, ottaen huomioon lumiolosuhteet. Siihen saa myös tarvittaessa esim pimeäkiikarin tms. Ase on riittävän tarkka, tehokas, tulivoimainen ja helppo huoltaa. Sarjatulta ei ammuta kuin poikkeustilanteessa - se on a-tarvikkeiden tuhlausta. Patruuna on suht` tehokas, läpäisee tiilin ja 25 cm koivun ja tappaa takana. Myös a-tarvikevalikoima on riittävä. Uusilla rk:llä pystyy ampumaan kiväärikranaatteja tarvittaessa. Siinäpä perusteluja.

      • metsäläisten city kirjoitti:

        Umpimetsää on riittämiin kehäkolmosen sisälläkin.

        Yli 300m ampumatkoja ei taideta tarvita paljon muualla kuin Varsinais-Suomen keskiajalta asti raivatuilla peltoaukeilla.

        oli takatähtäin 150 m, 300 m ja 400 m sekä hämärätähtäin. M95:sta tuo 400 m asetus pudotettiin pois, kun rinnalla tehdystä superlatauksen kehittäminen patruunaan jäi tekemättä.

      • maailmassa? kirjoitti:

        Pohjois-koreassa, somalisisseillä ja muilla vastaavilla ryhmillä, Kiinakin on kehittänyt pienempikaliperisen patruunan ja aseen.

        7,62x39 on jo 60 vuodentakaa ja vanhentunut, samoin kuin sodankäynti on muuttunut, jos suomi joutuisi sotaan, sitä ei käytäsi metsissä talvisodan tapaan. Joten perustelut ei toimi siltäkään osin.

        Suomalainen rk on huonompi, kuin alkuperäinen AK 47, siitä piti väkisin tehdä erinäköinen, ominaisuuksien kustannuksella.
        http://www.youtube.com/watch?v=G6BpI3xD6h0&feature=related

        Niin on Justin Bieberkin levinnyt maailmalla.

        Totta, talvisodan metsikön sijaan taisteltaisiin todennäköisesti paljon urbaaniviidakoissa, jossa hernepyssyt (5.56) tekisi lähinnä nättejä kuoppia betonilähiöiden tasaisiin pintoihin.
        Toisaalta etäisyydet kaupungissa eväävät Nato roundilta sen suurimman edun 'laakea lentorata

      • maailmassa? kirjoitti:

        Pohjois-koreassa, somalisisseillä ja muilla vastaavilla ryhmillä, Kiinakin on kehittänyt pienempikaliperisen patruunan ja aseen.

        7,62x39 on jo 60 vuodentakaa ja vanhentunut, samoin kuin sodankäynti on muuttunut, jos suomi joutuisi sotaan, sitä ei käytäsi metsissä talvisodan tapaan. Joten perustelut ei toimi siltäkään osin.

        Suomalainen rk on huonompi, kuin alkuperäinen AK 47, siitä piti väkisin tehdä erinäköinen, ominaisuuksien kustannuksella.
        http://www.youtube.com/watch?v=G6BpI3xD6h0&feature=related

        Pitkä kiväärinpatruuna on 1800-luvun puolella suunniteltu, ja sitä käytetään edelleen täälläkin PKM-konekiväärissä. Vaikka patruunatyyppi on yli sata vuotta vanha ja ilmeisen vanhanaikanen sinun näkökulmasta, en silti menisi konekiväärin tulilinjalle, tuskin sinäkään. Jos vanhanmallinen patruuna toimii, miksi vaihtaa sitä uudempaan, joka ei edes paperilla toimi Suomen maastossa yhtä hyvin kuin vanhempi?

      • kehitysversiossa kirjoitti:

        oli takatähtäin 150 m, 300 m ja 400 m sekä hämärätähtäin. M95:sta tuo 400 m asetus pudotettiin pois, kun rinnalla tehdystä superlatauksen kehittäminen patruunaan jäi tekemättä.

        .

      • joopa joo kirjoitti:

        Pitkä kiväärinpatruuna on 1800-luvun puolella suunniteltu, ja sitä käytetään edelleen täälläkin PKM-konekiväärissä. Vaikka patruunatyyppi on yli sata vuotta vanha ja ilmeisen vanhanaikanen sinun näkökulmasta, en silti menisi konekiväärin tulilinjalle, tuskin sinäkään. Jos vanhanmallinen patruuna toimii, miksi vaihtaa sitä uudempaan, joka ei edes paperilla toimi Suomen maastossa yhtä hyvin kuin vanhempi?

        Totta puhut "Joopa Joo", sillä ei fysiikan lait ole Aatamin ja Eevan jälkeen minnekään muuttuneet. Sitten aseiden tarkkuudesta: - Kuinka monella pataljoonan soturilla nykyään Kultaliipasin-rintamerkki? - Kait viidellä? Kaikille muille Suomi-RK riittää ihan hyvin. Muistettava myös on että taistelutilanteen jännityksessa valtaosa porukasta täyttää pelkkää ilmaa lyijystä, lipasimesta repien!

    • Kyllähän asia niin on, että jos pidät 7,62x39 epätarkkana, niin vika ei voi olla muualla kuin perän takana!!!

      • pelkästään kaliiperi oo epätarkka vaan laitappas 7.62x39 kiinalaisen maanataipainoksen patruunapesään niin näet että se voi olla epätarkka, mutta kyllä tarkkuutta löytyi kun ammuttiin aikanaan rk62:sella ja uskon että sitä uudemmat rk:t ei ole sen huonompia..

    • kaivat rahat.

    • tosin kalaa tuntuu nousevan melko hyvin.

      • RK:ssa on myös yötähtäimet, kun takatähtäin käännetään etuasentoon ja etutähtäimestä nostetaan paksumpi jyvä ylös. t. vänrikki

      • Simppel kirjoitti:

        RK:ssa on myös yötähtäimet, kun takatähtäin käännetään etuasentoon ja etutähtäimestä nostetaan paksumpi jyvä ylös. t. vänrikki

        Kyseessä on hämärätähtäin. Ei sillä tee paskaakaan pimeässä.

        T. myös vänrikki.

      • ... kirjoitti:

        Kyseessä on hämärätähtäin. Ei sillä tee paskaakaan pimeässä.

        T. myös vänrikki.

        Ihan umpipimeässä pitää olla aika monimutkaiset yötähtäimet ja ne ovat kalliita eikä niillä sitten päivällä tee mitään. Suomen kesä on kuitenkin yöllä niin valoisa jotta hämärätähtäimilläkin pärjää ja talvellahan valaisevat revontulet.

    • Joo tosiaan 7.62x39 on parempi kuin .223. Syy on yksinkertainen, 7.62 tekee enemmän lämää ja sillä on parempi lopullinen läpäisykyky. En ymmärrä miksi muu maailma .223 kun 7.62x39 on parempi. Sitä voisi kysyä jenkeiltä...

    • Samaa olen miettinyt. Alunperin ne perusteli 50-luvulla sitä puun läpäisykyvyllä. Sitten alkoi natokaliiberin aseet kehittyä ja esim G3:n lähtönopeus ja läpäisykyky on jo aikas hyvä. Tämän jälkeen ne muutti perustelun vakauteen metsäolosuhteissa,kun on oksia ja muita. Ei kuulosta kamalan järkevältä jos vaakakupissa painaa nykyaikainen,kevyt,tasapainoitettu erittäin helppokäyttöinen ja tarkka ase. Ennemin ottaisin metsään mukaan uudenaikaisen natokaliiberin aseen jolla ampuinen on helppoa ja tarkkaa.

      Jotain kai kertoo ettei sitä vanhaa isompaa kaliiberia käytä enään kukaan muu kuin suomi ja kehitysmaat. Kiinakin on siirtynyt asteittain natokaliiberiin.

      • Tämä rk62 on epätarkka ase muihin verrattuna jo pelkän etutähtäimen takia. Kaliiberi tekee siittä vähän epätarkemman ja sitten ympyrän muotoinen etutähtäin että on mahdollisimman vaikea osua liikkuvaan maaliin tai nopesti vetää jyvä silmille ja ampua. Tosin sen tähtäimen saa metallileikkureilla avonaiseksi. Ehkäpä tällä ratkaisulla koulutetaan suomalaisista maailman parhaita ampujia. Herra kalasnovikhan itse kritisoi aika voimakkaasti Rk-62 kivääriä juuri etutähtäimen takia.

      • niinpä125 kirjoitti:

        Tämä rk62 on epätarkka ase muihin verrattuna jo pelkän etutähtäimen takia. Kaliiberi tekee siittä vähän epätarkemman ja sitten ympyrän muotoinen etutähtäin että on mahdollisimman vaikea osua liikkuvaan maaliin tai nopesti vetää jyvä silmille ja ampua. Tosin sen tähtäimen saa metallileikkureilla avonaiseksi. Ehkäpä tällä ratkaisulla koulutetaan suomalaisista maailman parhaita ampujia. Herra kalasnovikhan itse kritisoi aika voimakkaasti Rk-62 kivääriä juuri etutähtäimen takia.

        Rk-62:n diopteritähtäin on huomattavasti tarkempi kuin alkuperäisten ak-47:n ja ak-74:n avotähtäin. Rk-95:ssä etutähtäintä ei sitten ympyröi kokonainen suojarengas, vaan vähän aikaisempien sotilaskivääreiden tapainen ylhäältä avoin pystykorvamallinen suojarengas.

        Jos AK tyyppisiä aseita vertaillaan, niin epäilemättä tarkimmat tähtäimet löytyvät suomalaisista Rk:sta. Lisäksi aseiden osien, esim. piippujen laatu hyvin korkea, toisin kuin monissa muissa AK-malleissa.

      • mestarnaakkeli kirjoitti:

        Niin olen kanssa käsittänyt että rk;ta voidaan sanoa Ak:ksi joka on tehty pohjoismaisella laadulla. Tuo Rk-62:n etutähtäin on varmasti tarkka kun maataan paikallaan ja ammutaan paikallaan olevaan maaliin. Kovasti liikkuvaan maaliin osumisen vaikeutta verrattuna avonaisiin etutähtäimiin on kritisoitu.

      • mestarnaakkeli kirjoitti:

        Rk-62:n diopteritähtäin on huomattavasti tarkempi kuin alkuperäisten ak-47:n ja ak-74:n avotähtäin. Rk-95:ssä etutähtäintä ei sitten ympyröi kokonainen suojarengas, vaan vähän aikaisempien sotilaskivääreiden tapainen ylhäältä avoin pystykorvamallinen suojarengas.

        Jos AK tyyppisiä aseita vertaillaan, niin epäilemättä tarkimmat tähtäimet löytyvät suomalaisista Rk:sta. Lisäksi aseiden osien, esim. piippujen laatu hyvin korkea, toisin kuin monissa muissa AK-malleissa.

        "piippujen laatu hyvin korkea, toisin kuin monissa muissa AK-malleissa."

        Sitten kun lasketaan läpi kentältä löydettyjä vihollisen patruunoita, niin laatu on sen jälkeen käytännössä sama.

        Ihmettelen, miksi sotilasaseen piippua ei kovakromata.

      • k0rh0nen kirjoitti:

        Jospa tehtäisiin kompromissi ja otettaisiin kaliiperiksi 6.8x43mm, joka kehitettiin nimen omaan 223:sen heikkouksien vuoksi. Samantien voitaisiin valita seuraavaksi rynkyksi FN SCAR jonka piipun ja kaliiperin voi vaihtaa suht helposti. Ei ehkä ihan yhtä luotettava kuin AK mutta kevyempi lyhytisku kaasumäntä ei saa koko roskaa hytkymään ammuttaessa niinkuin AK:n raskaampi kaasumäntä.

      • k0rh0nen kirjoitti:

        "piippujen laatu hyvin korkea, toisin kuin monissa muissa AK-malleissa."

        Sitten kun lasketaan läpi kentältä löydettyjä vihollisen patruunoita, niin laatu on sen jälkeen käytännössä sama.

        Ihmettelen, miksi sotilasaseen piippua ei kovakromata.

        "Sitten kun lasketaan läpi kentältä löydettyjä vihollisen patruunoita, niin laatu on sen jälkeen käytännössä sama."

        Mistäs tuollainen vihollinen löydetään?

      • k0rh0nen kirjoitti:

        "piippujen laatu hyvin korkea, toisin kuin monissa muissa AK-malleissa."

        Sitten kun lasketaan läpi kentältä löydettyjä vihollisen patruunoita, niin laatu on sen jälkeen käytännössä sama.

        Ihmettelen, miksi sotilasaseen piippua ei kovakromata.

        "--Markku Palokankaan kirjasta Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988, osa 2. Valmet oli jo ehtinyt "kromioida" n. 3800 ensimmäisen aseen piiput, mutta kromioinnissa oli tullut eteen niin odottamattomia vaikeuksia, että Pääesikunta päätti luopua ko.vaatimuksesta. "
        - 'Kessu' (http://www.res.fi/foorumi/index.php?action=printpage;topic=119.0)

        Itse muistan lukeneeni jostain, että Suomessa ei lähdetty kovakromaamaan kiväärien piippuja, koska laatu ei vastannut vaatimuksia: epätasainen jälki--> epätarkkuutta osumissa. Venäjällä ongelma ratkaistiin vaihtamalla toleransseja.

        Tekniikkaa kromaukseen ei tosin Suomessa testien aikaan ollut juuri nimeksikään.

    • Noinhan Nato:ssa uskottiin, että M16 ja M16 A2 ovat maailman parhaat rynnäkkökiväärit maailmassa. Et ilmeisesti ole perehtynyt yhtään asetekniikkaan ja maailmalta saatuihin taistelukokemuksiin 223 patruunoihin ja aseisiin?

      Irak ja Afganistan on opettanut jenkkejä. 223 kaliberin patruuna on jäämässä historiaan pikkuhiljaa paitsi tukiaseiden osalta kuten M 249. Pieni kaliberi ei läpäise kaupunkitaisteluissa tehokkaasti edes savitiilistä tehtyjä yksinkertaisia seiniä. Toinen ongelma on se, että mullahin taistelijat ovat ainakin Afganistanissa sen verran pöllyissä, että paksun sukkapuikon kokoinen reikä keuhkoissa ei hillitse taisteluintoa juuri nimeksikään. Jos osuma ei ole heti kuolettavissa elimissä niin tulitoiminta jatkuu osumista huolimatta. Tämä on ihan fakta tietoa. Siksi uudet rynnäkkökiväärit ovat n. 6mm kaliberisia.

      Toinen ongelma on M16 sukuisten kiväärien häiriöalttius esim. aavikko-olosuhteissa. Tomusokerin tapainen hiekkapöly kertyy aseisiin ja syntyy toimintahäiriöitä jotka ovat AK sukuisille aseille täysin vieraita.

      Jos keskivertotaistelija ampuu avotähtäimillä 150m niin on aivan sama tarkkuuden kannalta kumpaa patruunaa käyttää. Kasat ovat saman kokoisia. Kiikarillakaan ei saavuteta selvää eroa. "Raskas" 8g luoti soveltuu paremmin suomalaiseen peitteiseen metsämaastoon tai kaupunkitaisteluihin kuin 4g painava 223 SS 109 luoti.

      Sotimisessa ei ole kysymyksessä mistään imagosta ja välineurheilusta trendikkään merkkiaseen nimen mukaan kuten Colt. Taistelija haluaa selvitä hengissä ja haluaa, että hänen työkalunsa on toimintavarma ja tappokykyinen. Suomalainen Valmet/Sako rynnäkkökivääri 7.62 olisi ainakin minun valintani jos joutuisin maatani puolustamaan. Sen verran olen ampunut M16 rynnäkkökiväärillä kansainvälisissä tehtävissä, että pidän sitä enemmän leluna kuin oikeana sotilasaseena. Oli hauskaa katsoa ammunnoissa kun jenkkisotilaat "korjasivat" ampumaradalla häiriöitä kaatamalla aseöljyä koneistoon.

      • Taisit olla siinä porukassa joka tuli itkuisena kotiin Afganistanissa.

      • Salainen_Agentti kirjoitti:

        Aha, että AK on hiekalle immuuni. Sanoppa se myös AK:lle:

        http://www.youtube.com/watch?v=CqRwx4wtmms&feature=related

        Aah ooh kyllä tässä nyt todistettiin vääräksi ne miljardit käyttötunnit joilla AK:n luotettavuutta on perusteltu.

        Muistathan kertoa tuon myös persianlahden veteraaneille.

      • ... kirjoitti:

        Aah ooh kyllä tässä nyt todistettiin vääräksi ne miljardit käyttötunnit joilla AK:n luotettavuutta on perusteltu.

        Muistathan kertoa tuon myös persianlahden veteraaneille.

        Onhan se luotettava. Arska on kuitenkin ihan yhtä luotettava, eikä todellakaan ala tekemään mitään häiriötä hiekkapölystä, kuten tuosta videostakin näppärästi käy ilmi.

      • Salainen_Agentti kirjoitti:

        Onhan se luotettava. Arska on kuitenkin ihan yhtä luotettava, eikä todellakaan ala tekemään mitään häiriötä hiekkapölystä, kuten tuosta videostakin näppärästi käy ilmi.

        Joo kyllä noista on viime vuosina opittu valmistamaan luotettavia. Joka on tietenkin hyvä. Harmillista että ne maksaa edelleen sen 3-4 kertaa enemmän.

      • ... kirjoitti:

        Joo kyllä noista on viime vuosina opittu valmistamaan luotettavia. Joka on tietenkin hyvä. Harmillista että ne maksaa edelleen sen 3-4 kertaa enemmän.

        Ei se sodan lopputulos ole siitä kiinni, minkälainen rynkky Suomessa on käytössä. Rynkkyjen kehityksessä ei nyt ole tapahtunut juuri mitään mullistavaa sitten rk-62:n, joka on kyllä ihan hyvä perus -rynkky varsinkin vaativassa Suomen extreme -maastossa. Suomessa ei ainakaan toistaiseksi tarvita uutta rynnäriä, eikä se varmasti rahasta ole kiinni vaikka tämä köyhä maa onkin. Jos tänne iivana hyökkää niin saadaanpa niiltä ainakin lisää aseita ja reippaasti panoksia omiin aseisiin, kun on sama kaliiperi ja melkein samanlaiset aseet käytössä. Tärkeintä on tietysti se, että meillä on jo valmiiksi koulutus venkkujen rynnäriin, joka tositilanteessa voi olla aika hyödyllistä jos omasta aseesta loppuu paukut kesken.

        Sitä paitsi..
        Suomessa on kuulemma tällä hetkellä 350 000 äijän reservi, mutta rk:n eri versioita on kokonaisuudessaan vain noin 100 000 kpl. Loput rynnärit mitä täällä on; ovat entisiä Itä-Saksasta ostettuja Ak:n versioita, joita oli vissiinkin n. 250 000 kpl. Elikkä se kertoo jo kaiken oleellisen siitä minkälaisilla aseilla täällä tapellaan, mikäli tänne kurjaan peräpohjolaan joku haluaa hyökätä.

      • Salainen_Agentti kirjoitti:

        Aha, että AK on hiekalle immuuni. Sanoppa se myös AK:lle:

        http://www.youtube.com/watch?v=CqRwx4wtmms&feature=related

        niin aseissa on hieman eroa. Samoin tuossa ammuttiin siis ROMANIALAISELLA AK 74:lla.
        Taitaa paras luotettavuus edelleen olla mallilla 47, ja aidolla rys.. siis itänaapurin vehkeellä.

      • Salainen_Agentti kirjoitti:

        Aha, että AK on hiekalle immuuni. Sanoppa se myös AK:lle:

        http://www.youtube.com/watch?v=CqRwx4wtmms&feature=related

        Eipä äijä varmistan asetta.. itellä kävi tää sama juttu intissä ku rantauduttiin ja sinne meni jotaa vesiheinää sisälle.

        Siis rk on helvetin hyvä mutta siitä Pitää vaihtaa se perä suoraks piippulinjan kanssa ettei 62 tyyliin alaviistoon koska minä en osu sillä mihinkään johtuen omasta ampuma tottumuksesta ja ruumiinrakenteesta, toinen mikä on ne tähtäimet ite käytin hämärätähtäintä aina viimiseen asti koska ammuttaessa 2 tauluun 3 sec käännössä vasara parit mä en kerkee edes löytämään sitä takatähtäimen reikää mutta hämärätähtäimellä aikaa jäi vielä havainnoimaan ympäristöä.

        Itellä kun oli iskujoukko harjotus niin siellä monesti huomasin 2 asiaa, vaihtimen käyttö mun sormille oli törkeen heikkoa ja edes tähtäin kuvan saaminen oli heikkoa.

        Sitten vielä siitä perästä se että ikinä ei menny pää samaan kohtaan mihin edellisellä kerralla ja se että oman Rk 62sen takakansi liikkui ainakin millin molempiin suuntiin ja asevarastolta sanottiin että ei sillä merkitystä

    • Balkkanilla käyty kahina -90 luvulla. Vuoristoiset rinteet,pensaskasvullisuus ja puusto on ja oli rajoittava tekijä AK-47 pohjaiselle aseelle.AK- 47 on ja oli näissä olosuhteissa konepistooliin varrattava patruunoita kuluttava ruutta!
      Jokainen taistelija tahtoo vihulaisensa poistaa taistelukentältä vähemmällä, nopealla ja varmalla tehokkaalla osumalla.Vastakkaiset ospuolet mittelöivät kukkuloitensa rinteillä ja laksoissa AK-47 perustuvilla konstruktioilla.(ampuma etäisyydet 0-350m!)

      Toisen puolen taistelijat luopuivat AK-47 (7,62X39mm) aseista sen tohottumuuden takia ja ottivat (308 Win. pohjiset aseet käyttöön sen ylvertaisen pysäytys voiman ja luodin lentoradan eduksi.(G 3)
      Toinen joka on jo asia erikseen on TK-kiväärit Drakunof kivääri, 12,7mm ja 20 mm päiviltäpois vehkeet.
      Kaikki tämä on varmaa tietoa.

      Suomeen on tehty oikea valinta mm. jo aiemman keskustelun tiimoilta aseen valinnaksi ja sen patruunan ominaisuuksien etuuden tähen.

      • Oma Sako-92s takoo jatkuvasti yli 90 pisteen osumia 150metriin. Totta on että diopteri on liian ahdas ja tukkeutuu lumesta helposti.

        Itse käyttäisin rajojensiirtotaikoissa päivälläkin yötähtäimiä. Tuskimpa siinä paskathousuissa paljoa kerkeää tähtäilemään :)

        BTW. Olen saanut itseladatun 3,7g ALS luodin lähtemään piipusta 1160m/s. Rekyyli oli piekkarinluokkaa.

      • fgdgfd kirjoitti:

        Oma Sako-92s takoo jatkuvasti yli 90 pisteen osumia 150metriin. Totta on että diopteri on liian ahdas ja tukkeutuu lumesta helposti.

        Itse käyttäisin rajojensiirtotaikoissa päivälläkin yötähtäimiä. Tuskimpa siinä paskathousuissa paljoa kerkeää tähtäilemään :)

        BTW. Olen saanut itseladatun 3,7g ALS luodin lähtemään piipusta 1160m/s. Rekyyli oli piekkarinluokkaa.

        antaa turvaa tositilanteessa ja tänään investoin Fiskarsin kenttäkirveen ja -lapin paikallisesta rautakaupasta hintaan 59 €.

    • Et ole näkojään perillä asiasta, kun väität tuollaisia! Taitaa olla vetoa jenkkilän suuntaan, mutta nää Arskat on paperia tosipaikan tullen kunnon Kalashnikov-kloonien rinnalla! On meinaan kokemusta kolmenkymmenen vuoden ajalta! Kummastakin....Ja- kyllä tosi mies jaksaa muutaman täyden lippaallisen kantaa panoksia. En tiedä sitten ikuinka heiveröinen kaveri olet, mutta, siinä tapauksessa et jaksa muutenkaan tosipaikan tullessa!

      • Itse olen metsästänyt vuosia .222 ja .223:lla.. eikä se todellakaan ole millään tarkempi kuin mikään muukaan..
        Ase ja ampuja ratkaisevat. Rynkyn tähtäimillä ihmisen kokoinen maali ei ole turvassa alle 350m, jos perän takaa löytyy taitoa. Pojat on kattellu liikaa elokuvia, ar-pohjaiset aseet ovat omiaan ressutouhuun, mutta jos oloihin missä mikään ei ole varmaa, pitäisi valita ase niin kyllä se olisi joku ak tai suomirynkky.. Ei mitään muovihimmeleitä..

        Mitä luotien lentoratoihin tulee niin jokainen voi kattoo ballistiikkataulukosta kuinka paljon ne poikkeavat

      • Aliupseeri kirjoitti:

        Itse olen metsästänyt vuosia .222 ja .223:lla.. eikä se todellakaan ole millään tarkempi kuin mikään muukaan..
        Ase ja ampuja ratkaisevat. Rynkyn tähtäimillä ihmisen kokoinen maali ei ole turvassa alle 350m, jos perän takaa löytyy taitoa. Pojat on kattellu liikaa elokuvia, ar-pohjaiset aseet ovat omiaan ressutouhuun, mutta jos oloihin missä mikään ei ole varmaa, pitäisi valita ase niin kyllä se olisi joku ak tai suomirynkky.. Ei mitään muovihimmeleitä..

        Mitä luotien lentoratoihin tulee niin jokainen voi kattoo ballistiikkataulukosta kuinka paljon ne poikkeavat

        Kurkatkaa tää... toi tarkkuus on hauska homma.. Jokainen armeijan käyny tietää et AK-sukunen pystyy "hiukan" parempaankin... http://www.youtube.com/watch?v=G6BpI3xD6h0

    • "NATO-maat ja jopa puolueettomat maat kuten Sveitsi, käyttävät nykyaikaista ja kevyttä .223 Rem patruunaa."

      Ei käytä. Ne käyttää kaliiperia 5.56 NATO, joka on eri patruuna kuin .223 Rem.

      • Kyllähän se on paskapuhetta, että 762 Rk on aina varmatoiminen ja tarkka. Ainakin minulla oli 2001 Jpr:ssä aivan toisenlainen ase. Siihen tuli häiriö useampaankin kertaan rk3:a ammuttaessa. Ja jos automaattiase ei toimi, niin se ainakaan ei ole ampujasta kiinni. Räkäpäillä se oli tuplasti herkempi häiriöille. En ole ykkösluokan ampuja, mutta keskitasoa kylläkin(ei pelkästään minun mielipiteeni) ja kerta kaikkiaan kieltäydyn uskomasta, että olisin niin paska kuin armeijan tulokset antoivat ymmärtää. Hyvä että iskemät edes jotenkin olivat taulussa. Jo alokasaikana kun ensi kertaa opeteltiin rynkyn purkamista ja kokoamista, oli minun sohloani ihmettelemässä ja nykimässä koulutusta pitäneet alikersantit. Laatikon kansi oli helvetin homma saada auki. Muut olivat jo omansa atomeiksi hajottaneet kun apuun tulleet alikit vielä naama punaisena repivät minulta kantta auki ja ihmettelivät sen tiukkuutta. Läjäämisvaiheessa sama homma. Että se siitäkin purkamisen ja kokoamisen helppoudesta. No, opin kuitenkin jollain lailla tulemaan sen kanssa toimeen, vaikka taistelijan tutkinnossa asekäsittelyrasti menikin päin vittua. Yritin minä arkana alokkaana varovasti kysellä, että josko sen aseen voisi vaihtaa, mutta se tuntui siksi vaivalloiselta hommalta, että jätin sikseen. Tavoite oli alun perinkin hoitaa koko armeijahomma äkkiä ja vähin äänin pois päiväjärjestyksestä.

        Kyllä rk voi hyvin pidettynä ja huollettuna kelpo ase olla, mutta ainakin tuon minun yksilöni kohdalla pv:n huolto-organisaatio oli ollut tupakkitauolla.

      • 365 060 kirjoitti:

        Kyllähän se on paskapuhetta, että 762 Rk on aina varmatoiminen ja tarkka. Ainakin minulla oli 2001 Jpr:ssä aivan toisenlainen ase. Siihen tuli häiriö useampaankin kertaan rk3:a ammuttaessa. Ja jos automaattiase ei toimi, niin se ainakaan ei ole ampujasta kiinni. Räkäpäillä se oli tuplasti herkempi häiriöille. En ole ykkösluokan ampuja, mutta keskitasoa kylläkin(ei pelkästään minun mielipiteeni) ja kerta kaikkiaan kieltäydyn uskomasta, että olisin niin paska kuin armeijan tulokset antoivat ymmärtää. Hyvä että iskemät edes jotenkin olivat taulussa. Jo alokasaikana kun ensi kertaa opeteltiin rynkyn purkamista ja kokoamista, oli minun sohloani ihmettelemässä ja nykimässä koulutusta pitäneet alikersantit. Laatikon kansi oli helvetin homma saada auki. Muut olivat jo omansa atomeiksi hajottaneet kun apuun tulleet alikit vielä naama punaisena repivät minulta kantta auki ja ihmettelivät sen tiukkuutta. Läjäämisvaiheessa sama homma. Että se siitäkin purkamisen ja kokoamisen helppoudesta. No, opin kuitenkin jollain lailla tulemaan sen kanssa toimeen, vaikka taistelijan tutkinnossa asekäsittelyrasti menikin päin vittua. Yritin minä arkana alokkaana varovasti kysellä, että josko sen aseen voisi vaihtaa, mutta se tuntui siksi vaivalloiselta hommalta, että jätin sikseen. Tavoite oli alun perinkin hoitaa koko armeijahomma äkkiä ja vähin äänin pois päiväjärjestyksestä.

        Kyllä rk voi hyvin pidettynä ja huollettuna kelpo ase olla, mutta ainakin tuon minun yksilöni kohdalla pv:n huolto-organisaatio oli ollut tupakkitauolla.

        Aseen edellisissä käyttäjissäkin saattaa olla hiukan syytä.

        Muistan miten eräs armeijatoveri istuskeli GAZin lavalla rynnäkkökivääriä istuimena käyttäen siten että ase oli piipusta ja perästä laatikoiden varassa ja kaveri istui siinä keskellä. Näytti aivan tyytyväiseltä keksintöönsä ja miksei se olekin yhtä helvettiä istua suoraan kurma-auton lavalla pitempiä aikoja. Eihän se kovin painava kaveri ollut mutta esimerkki riittänee kuvaamaan millaista kohtelua rynkky voi saada osakseen.

      • tämä ihmeellinen mua kirjoitti:

        Niin kukapa muukaan sen olisi pilannut kuin edellinen/edelliset käyttäjät. Onhan sekin ymmärrettävää, ettei niitä joka käytön jäljiltä ehditä varastolla millilleen tutkia ja koeampua. Päivän-parin aikana kun palautetaan satoja kivääreitä, niin siinä olis yhdelle miehelle vuoden homma hakea niistä vikoja. Miten tuo aseiden kierto ja huoltohomma pv:ssa sitten tarkemmin toimii, en tiedä. Selvyyden vuoksi kuitenkin vielä sanon, että tuo oma aseeeni oli heti alusta lähtien sellainen kuin se oli, ja omassa aseenpidossani ei ollut moittimista. Esim asetarkastuksissa sen oli tapana mennä kerrasta läpi eivätkä kouluttajat muutenkaan huomautelleet sen huollosta.

    • http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010052511729399_ul.shtml
      ----
      Amerikkalaisaseiden 5,56 millimetrin kaliiperi ei vedä vertoja Talebanien 7,62 millin AK47:iin aavikkotaisteluissa. (AP / LEHTIKUVA)
      Yhdysvaltojen armeijan käyttämä M4-rynnäkkökivääri on liian tehoton, eikä sen kantomatka riitä pitkän matkan taisteluissa. Talebanit pärjäävätkin huomattavasti paremmin SVD-tarkkuuskivääreillään ja Kalašnikov AK47 -rynnäkkökivääreillään, sillä niiden kaliiperit ja kantomatkat ovat suurempia.
      ----

      Kun tässä todetaan 5,56 kaliberin surkeus, niin tottahan Suomen pitää ehdottomasti vaihtaa käyttämänsä kuula huonompaan nyt, kun se on ihan viralliselta taholta todettu ettei se toimi.
      Ainahan täällä mennään perse edellä kantoon ja kansa maksaa jonkun pelle hermannin päähänpistot.

      • Itse olen aina ollut sen kannalla että 7,62x39:ää ei kannata mennä Suomen armeijan rynsestereistä mihinkään muuhun vaihtamaan; se kun on varsin ihanteellinen kaliberi meidän oloihimme.

        Kuitenkin voi todeta että on tuossa Iltalehden artikkelissa aikamoisia asiavirheitä. Omaan päähän ei ainakaan mene kuinka esim. jollain pienellä optisella tähtäimellä, kuten punapistetähtäimellä, varustettu M4 rynkky voisi olla pitkän matkan ammunnassa epätarkempi kuin joku puoli vuosisataa vanha avotähtäimillä oleva AK-47. 7,62x39 on jo kaliberina 5,56x45:ttä hidaslähtöisempi ja lentoradaltaan kaarevampi. Lisäksi alkuperäisen AK:n avotähtäimet ovat sen kaltaiset, että melkoinen mestari saa olla jos niillä taistelutilanteessa yli 150 metriin (tai käytännössä edes yli 100 metriin) onnistuu tarkkoja ja tappavia laakeja vihollissotilaisiin läiskimään. Suomalainen RK:kin saa ihan puhtaasti kiittää (huippulaatuisten piippujen ohella) niitä parjattuja "ahtaita" diopteritähtäimiään siitä, että tarkkuus on parempi ja ampumamatkat pidempiä kuin millään muulla Ak-sukuisella 7,62x39 aseella.
        Punapistetähtäimellä varustetulle M4 A1:lle tuollainen 150 metriä ei sitten ole matka eikä mikään, ei edes taistelutilanteessa.
        Asia erikseen ovat sitten 7,62x54R kaliberiset SVD-tarkkuuskiväärit, jotka varmasti yltävät tarkkuudessa samoihin tuloksiin kuin M4, ja tehoissa vielä pidemmälle. Luulempa että oikeasti kyse jutussa oli vain näistä aseista, Iltalehden toimituksessa vain vähän sekoiltu.

        Missä sitten Ak-47 on M4:ää parempi. Raskas 7,62 luoti ei muuta kovassa tuulessa suuntaansa niin paljoa kuin kevyt 5,56 luoti. En tiedä sitten kuinka kova vinkka siellä aavikolla käy.
        Lisäksi se Ak-aseiden legendaarinen toimintavarmuus on huomattavasti suurempi kuin M4:ssä.

        Ja sitten vielä tuo IL:n jutun lopputeksti. Vai että Vietnamissako se M4 jo otettiin käyttöön... En tiennytkään että ne jenkit siellä Vietnamissa niin kauan olivat!?

      • jamppa 687 kirjoitti:

        Itse olen aina ollut sen kannalla että 7,62x39:ää ei kannata mennä Suomen armeijan rynsestereistä mihinkään muuhun vaihtamaan; se kun on varsin ihanteellinen kaliberi meidän oloihimme.

        Kuitenkin voi todeta että on tuossa Iltalehden artikkelissa aikamoisia asiavirheitä. Omaan päähän ei ainakaan mene kuinka esim. jollain pienellä optisella tähtäimellä, kuten punapistetähtäimellä, varustettu M4 rynkky voisi olla pitkän matkan ammunnassa epätarkempi kuin joku puoli vuosisataa vanha avotähtäimillä oleva AK-47. 7,62x39 on jo kaliberina 5,56x45:ttä hidaslähtöisempi ja lentoradaltaan kaarevampi. Lisäksi alkuperäisen AK:n avotähtäimet ovat sen kaltaiset, että melkoinen mestari saa olla jos niillä taistelutilanteessa yli 150 metriin (tai käytännössä edes yli 100 metriin) onnistuu tarkkoja ja tappavia laakeja vihollissotilaisiin läiskimään. Suomalainen RK:kin saa ihan puhtaasti kiittää (huippulaatuisten piippujen ohella) niitä parjattuja "ahtaita" diopteritähtäimiään siitä, että tarkkuus on parempi ja ampumamatkat pidempiä kuin millään muulla Ak-sukuisella 7,62x39 aseella.
        Punapistetähtäimellä varustetulle M4 A1:lle tuollainen 150 metriä ei sitten ole matka eikä mikään, ei edes taistelutilanteessa.
        Asia erikseen ovat sitten 7,62x54R kaliberiset SVD-tarkkuuskiväärit, jotka varmasti yltävät tarkkuudessa samoihin tuloksiin kuin M4, ja tehoissa vielä pidemmälle. Luulempa että oikeasti kyse jutussa oli vain näistä aseista, Iltalehden toimituksessa vain vähän sekoiltu.

        Missä sitten Ak-47 on M4:ää parempi. Raskas 7,62 luoti ei muuta kovassa tuulessa suuntaansa niin paljoa kuin kevyt 5,56 luoti. En tiedä sitten kuinka kova vinkka siellä aavikolla käy.
        Lisäksi se Ak-aseiden legendaarinen toimintavarmuus on huomattavasti suurempi kuin M4:ssä.

        Ja sitten vielä tuo IL:n jutun lopputeksti. Vai että Vietnamissako se M4 jo otettiin käyttöön... En tiennytkään että ne jenkit siellä Vietnamissa niin kauan olivat!?

        huono viidakon ryteikköihin, keveä luoti niin saatanan heikkotehoinen ettei
        saanut sarjalla tiheistä pensaista läpi.
        tuollainen paskakaliperi ei sovellu ollenkaan suomen ryteikköiseen maastoon,
        sitä voidaan kyllä ylistää suoralla lentoradalla mutta käyttökelpoinen ainoastaan
        avoimessa maastossa.
        vietnamissakin joutuivat turvautumaan haulikkoihinsa.

      • ja oli helvetin kirjoitti:

        Lähinnä se Vietnamissa käyttöön otettu ase oli pidempi, raskaampi, kiinteällä perällä varustettu, ja ilman monien lisälaitteiden kiinnitysmahdollisuuksia ollut rynnäkkökivääri M16.
        M4 on ollut valmistuksessa vasta vuodesta 1994, ja palveluskäytössä vuodesta 1997. Kaliberi toki sama molemmissa.

        Olis kiva kun olis rahaa ostaa muodinmukaisimmat lelut. Pikku erikoisjoukot voidaan varustaa millä himmeleillä tahansa, mutta laskekaas kuinka paljon reserviläisarmeijan kiväärin vaihtaminen maksaa patruunoineen, varaosahuoltoinen ja koulutuksineen?
        Ei ole rahaa.
        Kiväärin kaliberin vaihto ei ole nähtävissäö olevassa tulevaisuudessa. Vasta kauan sen jälkeen, kun on ratkaistu a) siirrymmekö valikoivaan asevelvollisuuteen b) siirrymmekö ammattiarmeijaan c) liitymmekö Natoon d) mille tasolle reservin koko lopulta asettuu.

      • 762x39 rules kirjoitti:

        Natosta on näköjään jo päätetty.

        Reserviä on pienennetty 750 000:sta aina 250 000 asti. Ilmeisesti tippuu ainakin tuonne 200 000 äijään seuraavan vuosikymmenen kuluessa suurten keskeyttämismäärien ja nopeasti suursuosioon kasvaneen sivarivaihtoehdon myötä. Käytännöllisesti katsoen ollaan valikoivassa asevelvollisuudessa jo nyt.

        Uuteen kivääriin olisi varaa jo nyt. Mutta tarvetta sille ei ole vielä vuosikymmeniin. Natomaiden kiväärit ovat jatkuvasti jumissa ja Suomen kehnoissa olosuhteissa ne olisisvat VARMASTI jumissa. RK sen sijaan vain toimii, toimii ja toimii..

    • Tässäkään asiassa. Maasto- ja näkyvyysolosuhteisiimme paras yleispatruuna. Ja realismia on se, että Suomi aseistaa vieläkin virallisen doktriinin mukaan 350 000 reserviläistä. Ruotsilla tilanne on jo pikkasen toinen. Aseisiin saadaan hyvä jos 5 000 ammattisotilasta, jos nyt saavat värvättyä naurettavan pienellä kuukausipalkalla 1 700 €/kk. Kuka nyt sillä lähtee Talebanjahtiin? Varsinkin, kun NATOlta puuttuu kunnon tulitukiaseet 500 - 600 metrin päästä tulen mm. kvkrh:lla, tienvarsimiinoilla jne. taisteleviin Talebaneihin.

      • ole reservinä tollanen 50 000 ukkelia ei tuo 5 000?

      • Tuo 1700 e/k riittää siihen, että asialle tulevat vain ne, jotka kokevat sotilaan työn kutsumusammatikseen. Jos palkka olisi 3000e/k niin kaikki rahanahneet älykääpiöt olisivat rivissä. Kumpi siis on parempi? Sotilas, joka on sotilas kutsumuksen takia vai rahan takia?

    • numerossa 9 mm kp yllättävän hyvä läpäisyssä. Kuten jutun lopussa todettiin, eivät isoisät turhaan olleet Tikkakosken mannekiineina. Suomi kp uudelleen käyttöön varastorasvoista! Ja 9 mm patruuna on kevyempi kantaa taistelijalla kuin .223 patruuna. Eli näin isänmaa antaa päin näköä NATO pettureille

    • Lukekaa "Isku Mogadishuun".Ainakin siinä antavat jenkit itse armotonta kritiikkiä 5.56mm rynnäkkökivääreistä. Osa merijalkaväen miehistä kommentoi, että vihollinen ei tipahda edes useasta vartalo-osumasta. Sen sijaan 7.62 puraisi, ainakin siellä. H&K G36 on erittäin hyvä ase, mutta ressumaallikon mielipide on kyllä tässä vanhan puolella.

      Jenkkien ongelmat Afganistanissa taas liittyvät kai siihen että tulenavausetäisyys on pari sataa metriä pitempi kuin mihin peruskoulutus on miehet kouluttanut. Eli jalkaväen taistelut käydään 300-450m etäisyyksillä.

      Mitä tulee suomen reserviin niin turha laskea miesten määrää.Pidetään ennemmin mielessä se että täällä on vankka metsästysharrastus jonka
      pohjalta miehillä on kuitenkin aika laajasti perusampumataito ja kyky liikkua
      maastossa - edelleen, vaikka olemmekin sokeria verrattuna vanhempiimme.
      Se tarkoittaa, että vieraan vallan miehitettyä meidät pystyisimme tekemään
      miehittäjän olon ikäväksi vuosien ajaksi. Tästä johtuu, ettei tänne kannata tulla.

      • Hyvin paljon harhaluuloja 5.56. Kyseinen kaliiperi toimii erittäin hyvin koska luoti lentää niin nopeasti. Nopeuden ansiosta kuseinen luoti toimii täysin eri tavalla kuin monet muut hitaammat, se pirstaloituu ja vaihtaa suuntaansa kehossa. Tämän ansiosta 100% sen energiasta siirtyy kohteeseen leikaten valtimoita ja sisäelimiä ympäriltä. 7.62x39 esim. lentää liian hitaasti eikä missään nimessä saa aikaan samanlaista jälkeä kuin 5.56, vaan se tekee nätin reiän ihmiseen.

        Syy miksi Somaliassa jenkkien luodit kusi johtuu siitä, että he olivat vaihtaneet 55 gr luotinsa hitaampiin 62 gr, sekä muuttaneet asetta ylilyhyeeseen M4:seen. Tämän takia luodit lensivät liian hitaasti eivätkä toimineet kuten piti, vaan käyttäytyivät kuin 7.62x39.

        Joten, toimiakseen 5.56 kaliiperiset luodit on lennettävä nopeasti, eli vaativat pidemmän piipun kuin 14,5" esim. Steyr AUGin 23". Steyr AUG on ainoastaan hieman yli 80cm pitkä mutta sen piippu vastaa lähes tarkkuuskiväärien piipun pituutta.

        Kannattaa miettiä tarkkaan kumpi on tärkeämpää, hyvin läpäisevä hidas luoti joka tappaa ihmisen takana olevan puun ja jättää ihmisen kitumaan, vaiko hyvin nopea luoti joka aivan oikeasti tappaa nopeasti osuttuaan. Eihän me puita ja taloja ammuta, vai ammutaanko? Jätetään se homma tykistölle, kranaateille ja järeille konekivääreille.

        Samaa mieltä olen monen muittenkin kanssa siitä, että avotähtäimet ovat kuraa sotatilanteissa ja soveltuvat ihan OK ampumaradoille. Nykyaikaiset linssit eivät huurru ja tähtäinlaitteistot kestävät yliajamista.

        PS. Älkää puuttuko tällä hetkellä sotaa käyvien maitten kaliipereihin. Heillä on ihan aitoa kokemusta sotimisesta toisin kuin suomalaisilla.

    • No mikäs paha se nyt on jos patruunaa on reilusti varastossa. Itse kävin kainuussa armeijan konekiväärimiehenä / rynnäkkökiväärimiehenä 2004, ammuttiin 70-luvulta peräisin olevia, metallisiin pakkauksiin ja papereihin ja johonkin suoja-aineeseen kalvottuja patruunoita KK:lla. Vanhimmat rynkyn patit oli 80-luvulta. Ja ollessamme Rovajärven ampumaleirillä, upseerit ampui vuoden 60 pistoolin pateja tauluihin ampumaradalla. Ammuttiin siis vahimmasta päästä varastoja pois.

      Sit kun vielä ottaa huomioon et lapua syytää kokoa ajan patia Suomen puolustusvoimille, niin kyl niitä pateja vaan riittää. Ja hyvä niin, ettei käy niin kuin talvi ja jatkosodissa kun patit oli kortilla ja olivat lähellä loppua kesken.

      • Täsmennys vielä edelliseen. Siis konekivääri PKM oli Venäläistä kaliiibereria 7,62x54R ja pistoolinpatit joita upseerit mosauttelivat tauluun olivat konepistoolinpateja, eli pikkasen tomakampia tavanpistoolinpateihin verrattuna.

      • Korvan poika kirjoitti:

        Täsmennys vielä edelliseen. Siis konekivääri PKM oli Venäläistä kaliiibereria 7,62x54R ja pistoolinpatit joita upseerit mosauttelivat tauluun olivat konepistoolinpateja, eli pikkasen tomakampia tavanpistoolinpateihin verrattuna.

        Käydessäni aseseppä-au koulua siellä saatiin myös tieoa useista patruunoista joilla myös ammuttiin Lohtajalla Vuosangassa ja Rovajärvellä. Sen näin au koulussa, että Parabellumilla ei kannata kp.n patruunoita, koska ko. pati on tarkoitettu massalukkoiselle aseelle. eli luisti ei kestä potkua. Ei vissiin ladata enää. Tuo KORVEN pojan mainitsemasta ptruunasta: 75 cm:n puu on on " kevyttä tavaraa pitkälle 13gr.n teräväkärkiselle luodille. En haluais olla takana....

    • Talvi 2010 -2011 tammikuu pakkasta n.-30 astetta ampumaradalla
      siinä oli jenkkirynkky 223 ( AR ) ampuja ihmeissään kun ei pyssy toiminut.
      Täys paska.

    • Ainakin se hyvä puoli 7.62x39 on että hyvin kartiomainen hylsy..poistuu helposti patruunapesästä vaikka olisi joukossa hiekkaakin..joku ehdotti että suomikoopeet rasvoista takaisin käyttöön, lieköhän niitä edes enää montakaan varastorasvoissa, voi ollakin mutta nykymittapuun mukaan kömpelö ase, nykyään ysimillisiä paljon kätevämmänkin kokoisia/painoisia ja helpommin täytettävillä lippailla.
      Sellainen 9mm konepistooli mitä nykypäivänä on kehitetty olisi esim kaukopartio-toiminnassa erittäin kätevä mutta taitaa olla tuo kaukopartiointi jo mennen talven lumia vaikka olisikin yhteenotto naapurin kans.

    • Kesäkuussa 1978 kuittasin lähes "uuden" valmistusvuosi 72 rynnäkkökiväärin. Sama työkalu kuljeksi mukanani aina vuoteen 2006, jolloin viimein siirryin reserviin.

      En edes uskalla arvioida luotimäärää joka tuolla välillä on saanut lähtökäskynsä aseesta. Alkuaikojen peltilippailla tuli joskus syöttöhäiriöitä, mutta nykyisten muovilippaiden aikana en moiseen ole edes törmännyt.

      Kirjoituspöydän laatikossa kolisee melkoinen pino metallilätkiä, monen värisiä, joten tauluihinkin on osuttu, vaihtelevalla menestyksellä, mutta työkalua en ole voinut koskaan syyttää hiemmeämmistä mitalleista.

      Melkein kolmekymmentä vuotta varsin aktiivisessa käytössä ollut työkalu sai puhtaat paperit lopputarkastuksessa.

      RK, jopa sen uusin versio, on toki vanhahtava, raskas, varsin rumakin kapistus. Mutta se toimii edelleenkin, joten miksi hitossa pitäisi vaihtaa johonkin .262 tai mitä niitä eksoottisia piipun reikiä onkaan tarjolla.

      Kohtuullisella huollolla vanha työkalunikin pystyy vielä herättämään pelkoa ja kauhua osaavan isännän käsissä.

    • Syyhän on se, että siihen saa paremmin panoksia edullisesti. Jos nyt esimerkiksi venäläiset rynnii tänne suomeen ja joudutaan ajamaan niitä täältä pois, niin sithän ne tuo meille panoksia mukanaan. Sitä mukaa kun me ajetaan niitä takaa itään päin, niin otetaan tietenki niiden panokset ja ammutaan niitä niillä. Säästyy omilta huoltojoukoilta paljon vaivaa kun ei tartte ameriikasta asti niitä paukkuja kuskata:):)

      • Paitsi, että Venäläisillä on ollut AK-74 (kalibeeri: 5,45x39,5) käytössä jo [yllätys, yllätys] vuodesta 1974. Aika heikkoa tekis sovittaa niitä Suomalaisiin rynkkyihin..

    • Entäs jos me painellaan edessä karkuun ja ne saa meiltä panoksia

    • SA on leikkikoulu, eli se on pääsyy.

      Mutta aikuisten oikeesti: Tuo ko. kaliberi on isoimpia sotilaskalibereita ja aika ajattelematon valinta. Mutta se on varma, että siksi ei tuon isompia kuulia käytetä, jotta ammutulta kohteelta ei mene henki niin toreeseen, ettei tältä saataisi tärkeitä tietoja ongittua.

    • Kyllä patruuna säilyy vaikka 50 vuotta, ne on pakattu ilmatiiviisti ja niitä säilötään oikein...
      RK95 on hyvä ase mutta sen sovitukset ovat liian tiukkoja ja tarkkoja eli tarkkuus on parempi kuin ak47:kan mutta se ei kestä syödä hiekkaa yhtä paljon ennen kuin jumii.
      Tähtäimet ovat hyvät, niitä voi kolistella ja säätää tuhansia kertoja, ei ne kulu. Jos olisi käytössä punapistetähtäimet, olisi niiden kulutus luokkaa yksi kaatunut varusmies/tähtäin :) Mutta onhan niillä on hyvä ja nopea ampua...

      7.62x39 on hyvä kaliiperi koska se läpäisee puuta ja materiaalia paremmin kuin 5,6 ja se ei välitä oksista ja risuista niin paljon.
      Jos tuntuu painavalta niin kehoitan siirtymään punttisalin puolelle, alkaa helpottaan kun tarpeeksi heiluttelee niitä naruja...
      Ja rekyyli on hyvin hallinnasa jo RK95:lla, kun siinä on suujarru.

      • Niinkin on asiat nähtävä ja koettava hmmm..

        7,62x51mm patruunaa ampuvat kiväärit ½-autom. toimisina.Sopii hyvin Suomen kaikkiin olosuhteisiin Hangosta Viellä olevaan Ivaloon saakka. tehot on kohalla 0-500m. Ta- tukiase okulaarilla 0-600m.
        Rynkky on konepistooliin verrattava tuotos.
        Balkkanilla risukkoisessa vaihtelevassa maastossa G-3 tyyppiset aseet oli toimivia ja täyttivät sen vaateen mitä taistelija aseelta hakivat.
        AK- tyyppiset hilsvitkuttimet annettiin toisiokäyttöön tai nakattiin pensaikkoon ilman lukkoa. Avotähtäimillä taistellessa 308 Win siis NATO. Luoti kulki suorempaan jossa peitteinen maasto ei ollut haitaksi. AK- ja AR aseina lähimatkojen 0-120 metrin otteluihin tehtyjä. No AR tarkuuden puolesta 300m.
        Käytössä testattua.

      • Mutta totta kirjoitti:

        Niinkin on asiat nähtävä ja koettava hmmm..

        Eiköhän tuo liene syynä osaksi myös rahojen vähyys.

        Taitaa pian olla niin että armeijassakin ammutaan vaan niitä "sarja.."sarja"-laukauksia, ei taida kohta olla varaa edes kovia ammuttaa varusmiehille, reserviläisjärjestöjen olemassaolo korostuu vaikkakin julkisuudessa on ollut puhetta että säästöt kirpaisee myös reserviläisten harjoituksia, höh..nehän ovat vapaa-ehtoistoimintaa ja ei pitäisi sitoa sitä liiaksi puolustusvoimiin kiinni, harjoitella voi ja pitää yllä maanpuolustustaitoja sekä tahtoa ilman suuria rahojakin, reserviläisillä suurella osalla omat aseet ja omilla rahoilla ostetut patruunat, siitä vaan ampumaan..jos äskettäin perustetut kodinturvajoukot säästöistä kärsii niin jatketaan maanpuolustustaitojen harjoittelua täysin vapaaehtoiselta pohjalta ja pistetään kodinturvajoukkojen varusteet naulaan. Ei siinä sen kummempaa operaatiota tarvita.
        Itse pidän yllä ihan itsekseni esim suunnistustaitoa ja muutenkin liikun luonnossa paljon sekä ampumataitoa harjaannutan koko ajan.

      • neniälivreser kirjoitti:

        Tuosta 7.62x39 patruunasta..itse luottaisin enemmän juuri tuohon patruunaan, hylsy voimakkaasti kartiokas mikä takaa hyvän toimivuuden vaikka olis hieman hiekkaa patruunoissa tai patruunapesässä, laukauksen jälkeen kun hylsy tiivistyy patruunapesään ja jos hiekan jyväsiä on hylsyn seinämän ja patruunapesän välissä niin mitä enemmän kartiokas hylsy on niin sitä varmemmin patruuna irtoaa patruunapesästä ja näin aseen toiminta taataan vaikeissakin olosuhteissa, noissa esim AR-tyyppisissä aseissa hylsy ei ole niin voimakkaasti kartio.

    • Isot pojat tykkää kovasti tarkoista arskoista maailmalla. niinpä onkin ihan erikseen kehitetty tarkkuuskaliiperi kyseisille pyssyille. Hylsyn muoto on optimoitu syöttövarmuuteen ja tasaiseen ruudin syttymiseen. Kyseessä on puhtaasti kilpakaliiperi, joten reikä on pienehkö edullisen pitkänmatkan ballistiikan ja rekyylin vuoksi. 6.5 grendelliksi sanovat. helpoiten kuvailee ko ampumatarviketta siten että se on suustaan 6.71 mm väljyyteen supistettu rynkyn hylsy pienellä kiväärin nallilla. Sen pitäisi olla sitä viimeisintä huutoa nyt siellä amerikassa ja lähes identtinen rynkyn hylsyn kanssa. joo millin kapeampi suultaan mutta..

      jos jollain riittää nkiinnostusta voi tietysti mulkoilla kasa-ammunta kaliipereita 22 ppc ja 6mm ppc.usa ja pohtia missä niiden juuret voisi olla.

      Automaattipyssyjen käyttö tarkkuusammuntaan ei toisaalta taho avautua tälläselle paatuneelle siviilille,mutta kun kerran on jo löyetty se optimaalinen hylsyn muoto noin 40mm pitkälle hylsylle niin eikö sen nyt sitten pitäisi olla aika sama kaikilla asekonstruktioilla?

    • älä mössötä?! miss oot intin käyny vai ootko ollenaa. 1, me tappelemme edellleen metäs jos tappelemme. tämä on kauempana tehokkaampi kuin .223,eikä niin risuherkkä. edeelleen vastapuolellla sama pati joten siitä hyötys sotasaalilin muodossa. enempää en jaksa tietää keksi loput

    • Niinkö olet varma että pelkästään metässä tapellaan, tapeltiinhan jo toisen maailman sodan aikana kaupungeissa.

      Ja ketäs vastaan tässä nyt ollaan menossa tappelemaan ja miksi se kaliperi ja samalla koko jalkaväen asepuoli täytyisi laittaa uusiksi.

    • Meille joskus sanottiin simppelisti, etta: "voi ampua puun takaa"

      ei ollut muuta kysyttavaa

      • Syynä oli juuri 7,62x39:n läpäisykyky.

        Thats all my folks.

    • 7,62:sen tekee varmemmaksi siinä käytettävä puhtaammin palava ruuti. Pienempireikäisessä joudutaan ruudin palonopeutta säätämään pinnoitteilla jotka sitten löytyvät aseen koneistosta tehden toiminnan epävarmaksi. Aikaisemmin käytettiin pinnoitukseen liitua ja potaskaa, en tiedä vieläkö ovat käytössä. Nuo "mausteet" ovat aiheuttaneet monelle jenkkisoturille ikimuistoisia hetkiä jos on vielä muisteluaikaa riittänyt.

    • Amerikkalaiset käyttävät rynkyissään nykyään "puhtaampaa" patruuna. Ruuti ei palaessaan sotke asetta niin pahasti kuin ennen. Tämä taas auttaa näiden ar-15 kiväärien suorakaasutoimisen koneiston kanssa.

      Toki paras vaihtoehto on moderni ar-15 kivääri kevyellä kaasumännällä.

      Esim. Heckler & Koch 416 tai Sig Sauer 516 Patrol/Marksman jne.

      Yhdistelmä AK:n luotettavuutta ja AR-15:sta parempaa tarkkuutta.

      Tuollaiseen aseeseen vielä laadukas moderni optinen tähtäin rautatähtäimet varalle, niin kyseessä on paketti joka on kuin toiselta planeetalta Suomen armeijan RK:n verrattuna.

    • Aika varmalta taholta saatu tieto kertoo että hallituksessa ollaan pääsemässä ratkaisuun kansan aseistuskysymyksessä. Ensin kerätään luvalliset , niin pitkät kuin lyhyet aseet kansalta pois. Tämän jälkeen reserviläisille jaetaan koteihin tahi pieniin (ryhmän/joukkueen) varastoihin rynnäkkökiväärit. Näin saadaan mahdollista liikekannallepanoa nopeutettua huomattavasti. Rynnäkkökiväärien haltijat voivat omatoimisesti kohdistaa aseet itselleen sopiviksi sekä harjoitella joko omatoimisesti tai ohjatusti.

    • Tämä "keskustelu" on jo Suomi24:n surkeilla kriteereilläkin täysi pohjanoteraus. Täynnä asiavirheitä, tornihuhuja ja täysin tuulesta temmattuja oletuksia mitä sitten toitotetaan "totuuksina".

      Katsotaanpas:

      Kun 5.56 mainitaan, alkaa heti dorkien itkut ja kitinät AR-sukuisista aseista ja Vietnamista. Miksi näin? 5.56 patruunaa saa aivan jokaisella asekonstruktiolla, mitä maailmassa on keksitty: on AK-pohjaista, on FAL-pohjaista, on AR-pohjaista. Eli miten AR-sukuisten aseiden surkeaksi väitetty kenttäkelpoisuus (täyttä puppua muuten, toim.huom. AR tappaa niin aavikolla, viidakossa kuin tundrallakin) liittyy 5.56-kaliberin ominaisuuksiin?

      Yksikään USA:n yksikkö ehkä jotain superhyper-erikoisjoukkotiedustelupartiota lukuunottamatta ei todellakaan käyttänyt AK:ta Vietnamissa. Ei virallisesti eikä epävirallisesti.

      Suomen kaliberivalinnasta: 7.62x39 on meillä käytössä ainoastaan sen vuoksi, että se oli 50-luvun lopulla modernein vaihtari. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja käytännössä jokainen maailman teollistunut maa on siirtynyt 5.56 tai 5.45 aseisiin. Kaikki kynnelle kykenevät maantieteellisestä sijainnista ja puolustusdoktriinista riippumatta valmistavat niistä omia versioitaan niin lyhyinä karbiineina kuin pitkinä kivääreinä ja konekivääreinä. Miksi näin, jos paukut kerta on niin surkeita?

      7.62x39 kaareva lentorata tekee osumisen edes sinnepäin erittäin haastavaksi kun etäisyys ei olekaan tiedossa kuin ampumaradan valkoisilla tauluilla: väärin arvioitu etäisyys aiheuttaa lyhyiksi jääviä tai yli meneviä kuteja. Laakalentoinen 5.56 taas on paljon sallivampi etäisyyden arviointivirheille, koska luoti lentää suoraan eikä katapultti-kaarella. Ongelma korostuu huonosti koulutetuilla reserviläisarmeijoilla, kuten Suomella.

      Risuongelma on mitätön käytännössä. Suomi-KP 9mm patruunoineen ei omaa minkäänlaista läpäisykykyä edes 5.56 verrattuna, ja silti sitä nimitettiin muna pystyssä jumalaiseksi aseeksi etenkin suomalaisessa risukkoisessa metsämaastossa. Lisäksi tässä on pieni paradoksi: ensin itketään ettei 5.56 läpäise mitään ja vaihtaa suuntaa jopa heinänkorresta; sen jälkeen itketäänkin, että 5.56 läpäiseekin liian hyvin kun viholliset eivät edes huomaa kun moinen sujahtaa vartalon läpi.... Eli eiköhän myönnetä, että väitteet 5.56 risuherkkyydestä ovat täyttä huuhaata merkitykseltään.

      5.56 on selvästi kevyempi: 6x30 patruunan lipasta painaa n. 3 kiloa. 6x30 patruunan lipasta 7.62x39 painaakin jo 4,5 kiloa. Samalla kilomäärällä kantaisi taistelija puolet enemmän 5.56 patruunoita. Tätä ei voi korostaa yhtään liikaa.

      -jatkuu-

      • -jatkoa-

        RK62/95 tarkkuushöpinät ovat uskomatonta höttöä: kuten onkin jo sanottu, ei diopteritähtäimillä tee mitään muualla kuin ampumaradalla. Yötähtäimiä käytettäessä ase taas muuttuu aivan yhtä horoksi tarkkuudeltaan, kuin muinaismuisto-AK:t. Ja toisekseen: perusrynkky ei muutenkaan ole mikään tarkkuusase käytöltään, vaan sitä varten on sitten optisilla tähtäimillä varustetut tarkkuuskiväärit.

        AR-sukuiset aseet on pohjolan oloissa aivan yhtä luotettavia kuin AK:kin, jos ne vaan tehdään sellaisiksi. Arktisissa oloissa toimiva Kanada käyttää omaa versiotaan M4/M16-aseista ja on erittäin tyytyväinen. Samoja pyssyjä käyttää myös mm. lumisissa oloissa toimiva Norja. Kylmän ja pitkän talven Etelä-Koreassa käytetään täkäläistä 5.56-rynkkyä ja oikein hyvin tuloksin. Alpeilla lumen ja jään seassa heiluvat 5.56-rynkyillä Italia, Saksa, Itävalta, Sveitsi ja Ranska: ei ongelmaa kenelläkään. Naapurimaa Ruotsi käyttää omaa versiotaan FNC-rynkystä varustettuna punapistetähtäimin ja kas!! Taas erittäin hyvin tuloksin, eikä näytä pohjolan talvi olevan ongelma.

        Nuo Iltalehden M4-artikkelit Afganistanista ovat surkeuden multihuipennus: EI KAI KUKAAN OLE NIIN IDIOOTTI, ETTÄ VÄITTÄÄ TALIBANIN KÄYTTÄVÄN AK:TAAN TARKKUUSASEENA 600 metrin matkoilta? Heillä ammunta on täyttä roiskintaa yli 150 metrin matkoilta niillä avotähtäin-AK:llaan. NATO ja jenkki nakuttaa osumia ACOG-rynkyillään aina 300 metriin saakka ja tämä siis jopa karbiinimittaisilla kivääreillä kuten M4. Pitkäpiippuiset M16A2, FAMAS ja L85A2 nakuttaa tappavia osumia sitten jopa 400-500 metrin päähän. Vertailu jonkun M4-karbiinin ja SVD-tarkkuuskiväärin välillä on täyttä idiotismia. Ei kai kukaan vaan luule, ettei NATOlta löydy lääkkeitä tähän?

        Optiikan käyttöä tulikin jo vähän sivuttua: Ruotsissa sekä Hemvärnetin G3:t että opertaavisten joukkojen AK5:t on varustettu aimpointin punapistetähtäimin. Eipä näy talvi haittaavan. Tulitehoa moinen järjestely nostaa huikaisevasti. Suomessa on taas tehty välttämättömyydestä hyve ja keksitty ihme itkuja optisten tähtäinten heikkoudesta ja soveltumattomuudesta "meidän oloissa". Köyhällä kun ei ole varaa, ei edes paskaan. Keksitään siis satuja.

        Koko 5.56/7.62-keskustelu perustuu niin paljon väärin ymmärrettyihin urbaanilegendoihin, että kadunmiestasolla keskustelu on täysin hyödytöntä. Hörhöjen tupakaverit on kuulleet siltä "ylenemiskiellosta olevalta sotilasmestrailta suksisulkeisissa "totuuksia" joita sitten toistelevat tajuamatta mistään mitään. Täytty höpöhöpöä on liikkeellä paljon.

        Eli loppusanoina: mitä jos keskityttäisiin välillä faktoihin eikä hölmöilyyn? Järjenkäyttö on sallittu myös näissä aseasioissa. Itseasiassa sen pitäisi olla pakollista.

      • elämän kevät #2 kirjoitti:

        -jatkoa-

        tuo aseen valinta, kun keskiverto nurmipora ei osu millään aseella mihinkään yli 300 m matkoilta. Eikä Suomessa kovin monessa paikkaa pääse tuommoisiin 600 m ampumaholleihin.
        Näillä etäisyyksillä 7,62 x 39 riittää ihan täysin.

        Maastokisoissa ammutaan tarkkuuskiväärillä 600 m:n matkalle ja siltä etäisyydeltä sääolot jo vaikuttavat luodin lentoon sen verran, että tavallinen taapertaja saa osumisen unohtaa.

      • Aivan sama kirjoitti:

        Ja siksipä juuri tulisi keskittyä ase- ja patruunavalinnassa niihin käytettävyys- ja keveysnäkökohtiin. 5.56-aseet on näppärämpiä käsitellä, helpompia ampua, antavat käyttäjän virheitä paremmin anteeksi, mahdollistavat varustelun paremmin ja sallivat keveämpinä suuremman tai kevyemmän ammuskuorman. Ammuskuorma on erityisen tärkeä, koska taistelussa ammutaan niin maan perkeleesti.

        300 metrin osumat rynkyllä muualla kuin ampumaradalla on täyttä utopiaa 99% suomalaisista reserviläisistä etenkin nykyisillä kaaritulipyssyillä. Todellinen käytännön ampumamatka on 150m ja sekin tekee tiukkaa, mikäli käytössä on ne taisteluun paremmin sopivat yötähtäimet (50-100m käytännön amet). Lähtökohtaisesti 5.56 aseissa on tähtäimet huomattavasti paremmat, erityisesti AR-pohjaisten ghost ring, jolla napsii kokematonkin osumia jopa taisteluoloissa aina 200 metriin saakka.

      • niinpä niin kirjoitti:

        toistoksi kun netti pätkii...

    • Kriisitilanteessa puolustusvoimat ottaa haltuunsa suuren osan maamme hirvikivääreistä, etenkin kalibereissa .308 ja 30-06. Näillä aseilla täydennetään jääkärijoukkueitten aseistusta joten edes jotenkin aiotaan osua viholliseen hiukan kauempaakin. Kuulin tämän eräältä everstiluutnantilta ollessani viime vuonna kertaamassa.

      • Hiljattainhan julkistettiin uusi jv-doktriini ja organisaatio, missä jokaisessa kivääriryhmässä pitäisi löytyä tarkka-ampuja. Koska Puolustusvoimien varastoissa ei taida niin paljoa tarkkuuskivääreitä löytyä, kun nykyiset lienee varattuna varsinaisille komppaniatason tarkka-ampujille, niin loogisintahan se on olettaa että siviileiltä nuo tarvittavat aseet lunastetaan.

        Eri asia on sitten se, ettei pulttilukko oikein sovellu ryhmätasolla käytettäväksi koska se ei ole todellakaan mikään lähitaisteluase. Ovat enempi elementissään juurikin komppa-pataljoonatason tiedustelutarkka-ammuntatoiminnassa.

        Mutta katsotaan mitä tuleman pitää, voihan tuo toimiakin.

      • huomioidaan myös ase-, tähtäin- ja patruunahuolto.
        Mistähän löytyy varaosat sen kymmenille erityyppisille hirviaseille?

        30-06 patruunaakaan ei ole käytössä, niin mennäänkö jo säästösyistä samaan kuten joskus 150 vuotta sitten, että jokainen tuo oman aseen ja patruunat sotaan mukanaan?

        Nyt kun puolustusvoimia tietoisesti supistetaan ja näivetetään, samaan aikaan kun aselakia ennennäkemättömästi kiristetään, niin tällä mrnolla ainoa ase mikä korpisoturilla kriisitilanteessa on kädessä on oma kyr...

    • Ei ole tarkoituskaan ottaa käyttöön mitä erilaisimpia suurriistakalibereja. Vain pari-kolme yleisintä. Tarkka-ampujatoiminnassa ei patruunakulutus ole kovin korkea näin ollen ei patruunahuolto ole vaikeuksissa. Kotimaassa kuitenkin valmistetaan yleisimpiä patruunoita.

      • olla mitään tuotantoa, kun kaikki on liputettu Kiinan suuntaan.

        patruunahuolto hoidetaan kaatuneen vastustajan taskusta.

      • Mahtaako enää kirjoitti:

        olla mitään tuotantoa, kun kaikki on liputettu Kiinan suuntaan.

        patruunahuolto hoidetaan kaatuneen vastustajan taskusta.

        Jos aseesi ei käytä 7.62x54R patruunaa, ei kaatuneiden vihollisten taskusta löytyvillä patruunoille ole juuri käyttöä. Niiden rynkyt kun ovat 5.45x39 kaliberia.

      • onnea vaan sitten kirjoitti:

        Jos aseesi ei käytä 7.62x54R patruunaa, ei kaatuneiden vihollisten taskusta löytyvillä patruunoille ole juuri käyttöä. Niiden rynkyt kun ovat 5.45x39 kaliberia.

        ... otetaan se ase siitä vierestä sitten kanssa, niin taas homma toimii...

    • Mikäs vihollinen nyt on suomeen hyökkäämässä? Eikö tuo lie aivan sama tuolla armeijassa mitä paukkua rynkky ampuu, puupäitä jaksaa kantaa paljonkin mukanaan ja loppu menee huutamalla sarja sarja laukaus laukaus..

      Periaatteessa koko armeija voitaisiin lakkauttaa mutta siitä syntyisi työttömiä mutta toisaalta säästyisi paljon puolustusmenoja, armeija voitaisiin muokata kriisiavuksi esim vanhuksille, komppania tekemään vanhuksille polttopuut yms. näin olisi parempi hyöty sille rahalle mikä menee puolustusmenokukkaroon vuosittain ja samalla kuitenkin saataisiin ylläpidettyä "armeijaa" niiden mieliksi jotka kuvittelee että vihollinen kolkuttaa ovella.

      Odotatteko aivan tosissanne että joku naapurimaista tänne hyökkää? Ehkä jo kannattaisi unohtaa menneet sota-ajat, jättäkää vaikka tänä vuonna tuntematon sotilas katsomatta ja alkakaa elää tätä vuosisataa.

      • ja lähialueella ole käyty yhtään sotaa vuosikymmeniin?

        Muistahan entisen Jugoslavian tilanne, Georgia, Tsetsenia,...

        Aina löytyy yritteliäitä kansanjohtajia heikkoja naapureita alistamaan.

    • Pesäpallopeli kehitettiin T. Pihkalan toimesta keinoksi harjoitella käsikranaatin heittoa. Kun nykyisin on tämä golf..niin tota mihinkähän tällä urheilulajilla valmentaudutaan? Ankarasti varjeltu sotasalaisuus.Selvä se.

    • Njet njet..ei näin, ei kaikilla mailla pidä .223 olla armeijan käyttämä kaliiperi vaan on oltava sellainen mitä ei voi vihollinen hyväkseen käyttää, vaan otetaanko mekin .223 että saadaan sitten natomaita vastaan taistellessa heidän patruunat käyttöön niin ei omia kulu niin paljon.

    • 5.56 on epävarma kuula joka toimii tai ei toimi, yleensä ei koska 2010 valmistettiin jälleen uusi 5.56 panos sotiville jenkeille koska heitä suorastaan vitutti tuo 5.56.
      Nyt pitäisi kuulemma toimia mutta samalla katselevat 6.5 Grendel kuulan perään.
      7.62 vanhahko kuti josta on armeija käyttöön kehitetty 2 mallia m43 ja m67. Näistä ensimmäinen eli m43 läpäisee hyvin mutta ei ole kovin tehokas ihmisiin kun ei muuta muotoaan.
      M67 sitten eri asia missä tuo neukkujen teräs sisukset vaihdettiin lyijyyn ja kuulan kärki jätettiin tyhjäksi. Vahinko on lähes samaa luokkaa kuin 5.56 kuulalla olettaen että se 5.56 toimii.

      Jenkit ja Natot sitten noin yleisesti, sitten kun se 5.56 panos ei enään riitä eli ne tulibanaanit ja muut lystikkäät veijarit on jemmassa jossain bunkkerissa tai puun takana, tilaavat nämä 5.56 käyttävät simpanssit sitten ilmaiskun / tykistön / tankin mitä lie heillä käytössä onkaan kyseiseen kohteeseen.
      Tulibanaanit huomasi tämän ja nykyään he lymyilee asutus alueella missä voi voi, ei voida laittaa korttelia matalaksi tykistöllä vaan siksi että 5.56 ei mene seinän läpi.

      Sitten on hyvä muistaa että suomella ei ole ihan vastaavia resursseja kuin natolla tai jenkeillä joten tuo 7.62 jokapaikan suorittaja panos on suhteellisen yksiselitteinen valinta.

    • RK kestää sitäpaitsi myös vettä ja likaa ne ulkomaiset muoviromut ei kestää ees tuulenvirettä.

    • Jätetään ne lintukalinperiset aseet linnustajille:)

    • Miksi tätä keskustelua täytyy vieläkin käydä? EIköhän tässä ole jo kaikki tarvittava sanottu. :)

    • Aseella jolla ei osu mihkään ja läpäisykyky on olematon ei tee mitään vaikka kuinka varmasti paukkuisi...siksi olisi jo korkea aika luopua 7.62-39stä
      .223 teräksen läpäisy on tuplaten parempi ja kasa myös

      • kun 100/100 pistettä olen rynkylläni 150 metriin ampunut.

        Montakos pistettä se .223 antaisi? 101 ?

      • Enpä tiedä, kirjoitti:

        kun 100/100 pistettä olen rynkylläni 150 metriin ampunut.

        Montakos pistettä se .223 antaisi? 101 ?

        Niin ihan varmasti omalla RYNKYLLÄ?
        Ja jos lähdetään katsomaan siitä taulun 10 kohdalta sitä kasaa sitten näiden kahden kaliberin kesken, niin saat poistua takavasemmalla rynkkyinesi! MARS, MARS! :D

        PS. kohta taas pääsee metsälle ja nappaampa tuon oman "RYNKYN" .223 kaliberilla mukaan, koska sillä ihan oikeasti osuu myös siihen mihin tähtää vähän kauempaakin!

      • Tiedänpäs! kirjoitti:

        valtion rynkky, jossa on myös sarjatuliasento. Omalla kuitillani tosin.
        Kasoja kisoissa katsellessa on joskus poistuttu takavasemmalle, mutta ei aina.

        300 - 600 metriin sitten onkin jo toisenlainen työkalu.

      • Tiedänpäs! kirjoitti:

        Niin ihan varmasti omalla RYNKYLLÄ?
        Ja jos lähdetään katsomaan siitä taulun 10 kohdalta sitä kasaa sitten näiden kahden kaliberin kesken, niin saat poistua takavasemmalla rynkkyinesi! MARS, MARS! :D

        PS. kohta taas pääsee metsälle ja nappaampa tuon oman "RYNKYN" .223 kaliberilla mukaan, koska sillä ihan oikeasti osuu myös siihen mihin tähtää vähän kauempaakin!

        Voi raukkaa kun elää ihan haave maailmassa, kuvitteletko olevasi sodassa kun metsästät esim teeriä?? Muista syöksyillä eteenpäin ja äläkä nosta päätäs samasta kohdasta ylös mistä sen nuppisi alas painoit syöksyessäsi kannon taa piiloon sillä teeri voi ampua sinua puun latvasta takaisin.

        Mulla itselläni on "vain" .308 metsästyskivääri, iahn perusmalli, puutukki joka jo ajan kuluttama ja hieman halkikin mutta riistaa tulee joka syksy.

    • ite olin armeijassa v.87 lappeenranta ekkm,ja ase oli valmet kk 7.62 vm 1968 kk kurssin kävin MIKKELISSÄ niinkuin 4 muuta lappeenrannasta ,ammuin kurssilla samalla kk lla yli 15000 laukausta ja muistan että 1ainut syöttö häiriö tuli kesken ammunnan koko kurssilla minulle.vyöt ladattiin itse penkissä ja panokset oli vus mallia 1942-1946 ja toimi täysin.KARKIALAMMIN ampumaradalla ammuttiin tulokset ,matka 300m ja kolme eri vyö tulosta ammuttiin.pimeä ammunta 90 panosta joista 5 valojuovaa, päiväammunta 90lks 5 sarjaa ja viimeinen 90lks sarja tulena vyö kerralla.rinta taulu ,tulokset -45 taulussa,63 taulussa ja 73 taulussa.olin koko kurssin 3paras ampuja mutta sarja tulessa eli koko vyö tein kk kurssin historian kovimman tuloksen osumia 73- 90nestä.ekkm tarkoittaa erikois koulutettu kkmies ja koulutus koski kaikkia tuliaseita suomi kp.sta pika kiväärin väliltä esim.maxim kk eli raskas konekivääri.olen kuullut monia taniroita kyseisestä kevytkk valmetista mutta kokemuksen kautta sanon,ase on erittäin tarkka ja varma kunhan sen piti puhtaana.2 krt olen käynyt kyseistä asetta pöllyyttämässä kert,harjoituksissa 90luvulla ja koskaan ei ollu onkelmia aseen kanssa. kurssin tulokset kertoo paljon ja olin vasta 3 paras,jos jokin sanoo että ase on lelu ,niin varmistakoon asian sav.linnan sot piiristä kirjoituseni ja todetkoon että näin on ollu aineskin 80luvulla.liekkö asia ollu kiinni miehistä vai todellakin konekivääristä. oli sillä mukava ampua,kiitos VALMETIN.

    • Juuri se yksi ainoa syöttöhäiriö olisi sodassa ollut sinulle kohtalokas ja varmasti monelle muullekin kun konekivääri tekee syöttöhäiriön, joutaa upotettavaksi suohon, ei kelpaa taistelutantereelle......soitin savonlinnan sotilaspiiriin ja siellä kertoivat että eivät tunne koko miestä ja kukaan täällä ei ole ampunut yli 70 pisteen sen jälkeen kun minä siellä olin, silloin tein historiaa ja ammuin 179 pistettä kahdella konekiväärillä yhtä aikaa, toinen toisessa kainalossa... palkkioksi sain silloin puolustusvoimilta vihreäkahvaisen rambopuukon jossa oli kahvan sisällä siimaa, koukku ja kahvan päässä kierrettävä vesitiivis nuppi jossa oli kompassi, tämän rambopuukon kävi ojentamassa minulle silloinen presidentti.

      Lisäksi huomion osoituksena sain vielä sodan jälkeen myönnettävän harvinaisen manneheikin riskin ritarin arvon sekä omakotitalon hinnan rahaa ja tontin omalta synnyin paikkakunnaltani, kyllä kannatti leikkiä ramboa..siitä on minulla muistona kuvakin, otsalla minulla on revitty armeijan t-paidan riekale.

    • Toi edellä ollut oli hyvä !!!

      • hei samasta reiästä,olen samaa mieltä tuon p.mäen kanssa koska itse olen ampunu armeijassa kys aseella ja ongelmitta.ja sinulle sanon että käy ensin se armeija lopeta nappien syönti ja kolmanneksi muista ottaa se pulla ja lämmin maito ennen nukkumaan menoa.

      • samaa mieltä kirjoitti:

        hei samasta reiästä,olen samaa mieltä tuon p.mäen kanssa koska itse olen ampunu armeijassa kys aseella ja ongelmitta.ja sinulle sanon että käy ensin se armeija lopeta nappien syönti ja kolmanneksi muista ottaa se pulla ja lämmin maito ennen nukkumaan menoa.

        ei paha kuitti tuo edellinenkään.

      • että tällee kirjoitti:

        ei paha kuitti tuo edellinenkään.

        olin muuten samalla kurssilla 1987 p.mäen miehen kanssa mikkelissä.luin tekstin ja voi niitä aikoja kun ne palas mieleen.ikävä tuli valmettia kun muisteleekin kuinka se toimi morsiamena intin ajan.ja pelaskun enkeli kunhan piti siitä vaan huolta.ammuttua tuli monet mestaruudet ja mitalleja kaappi täynnä,ja varastot.nyt tuli niin haikee mieli että pakko ottaa vanhat intti kuvat esille ja ruvettava kattelee kuvia.passi onkin jo esillä ja nytten vaan ampuma merkki rintaan ja kuvia katselemaan.onneks onkin keitto päivä ,ei tarvii kuin haen pakin varastosta ja etin jostain lusikka haarukka syömä vehkeet esille.onneksi on ens maaliskuussa taas ker.harjotukset niin pääsee muistelee lähemmin VALMETTIA ja kk kurssia.kun kattelen ryhmä kuvaa niin siinä sitä nakotettaa kun sotamies konsanaan meikäkin ja niin on kk valmet7.62 niin nätisti kainalossa ja puhistettuna.kyllä pitää sanoa että kyllä sen ajan miehet oli miehiä intissä,eikä mitään räkä nokkia .

      • sa.int kirjoitti:

        nyt tuli asiaa,kyllä intti muuttu tyttökouluksi 90 luvun alussa.

    • näin on,ennen oli laivat puuta nykyisin rautaa,mulkku nahkaa nykyisin kumia ja kaiken pahakseen kapiaiset oli miehiä ja nykyisin neitejä.mutta VALMET 7.62 ei muutu miksikään se on selvä.

    • Sillä valmet 62 rynkyllä tuli ammutta armeijassa 94 pistettä 150 m matkalta. On se ase on tosiaan.

      Suomessa vaan olisi alettava 7,62x39 rynnäkkökivääärin valmistus uudestaan ostaisin semmosen heti itselataavana kertatulena.

      Ei saiga ole läheskään yhtä tarkka ei tosiaan.

    • voi voi meikä ampu 80 luvulla joka kerta 10 sarjan 95 tai yli,eihän sillä voinut ampua huonommin kun kerran sai aseen kohalleen.sama ampuko makuulta vai polvi ammunnan,sillä ei väliä .pysty jäi kaivelemaan koska paras 94 mutta sanovat että eihän sita pystyssä yleensä jos tosi toimi.kk .lla ammuin myös ja sanoivat että kyllä tuolla pärjää jos tosi toimiin joutuu.

    • Joo kyllä määkin 80 luvulla ammuin sakolaisella aina vähintään 98 mutta tää 70 luvun tulos oli valmet 62 rynkyllä ammuttu ja nykyisin ammun melkein aina kympin kun laukaisen.

    • kyllä 80 luvun puolivälissä oli VALMETTI käytössä rynkkynä lappeenrannassa niinkuin mikkelissäkin.SAKO oli ainoastaan tarkka ampujan kivääri.myös kk oli VALMETTI TOURULAN TEHTAALLA TEHTY VM.64,JA NÄIN OLI.ja kyllä asia oli silleen että,kun oppi omalla ampumaan ja säätämään,niin 90 tulosta ei tarttenu edes yrittääkkään.tarkka ase oli valmetti.

      • ai ai niitä aikoja, v.29tuli intti käytyä aseena puu puukko,käpyjä,ja virsut jalassa ,sen takia että talvella sai tuikata virsut tuleen jos palelti.takkina lampaan talja housuina jätesäkki.ja pipona elävä kana.sukset oli kuivaneet leivän kantapalat sauvoina heinä seipäät ja polkupyöränä naapurin vanha lanka rukki, jonka naapurin renki antoi rippilahjaksi.päivän ruoka oli pettuleipää lämmintä vettä ja sian korva sekin kuivattu.armeija kesti 18kk ja päivääkäään en vaihtas pois.armeijan loputtua kävelin kotia kouvolasta joensuuhun,joka oli meikäläisen loppu marssi.kotia päästyäni noin 2kk päästä käveltyäni,alkoikin sitten nuija sota NORJAA vastaan.jossa sain käyttää armeijassa opittuja tekniikoita , ja pääsin tositilanteessa heittämään ensimmäisen kerran elävään maaliin kävyllä.puu puukoa pääsin myös käyttämään mutta virsut oli uusittava kun oli sen verran kuluneet loppumarssin aikaan ja lopuksi poltin ne matkan varrella jalkoihin kun oli pakkasta sillä hetkellä -58c.nuija sota kesti 9v jonka jälkeen alkoikin talvisota jossa taas pääsin näyttämään taitojani.homma alkoi tuntumaan ammatilta ja jatkoin lapin sotaan saman tien,mutta virsuja vaihtamalla välillä.sota loppui v,1945 ja jatkoin armeijjan kapiaisena vuoteen 1958 ja sen jälkeen rupesin partion johtajaksi ja pääsin näin käyttämään taas oppijani metsissä ja samalla neuvomaan partio ja sotassa opittuja taitoja nuoremmille.loput kävyt ja puupuukko on tietysti näytillä sota museossa lasikaapissa ,kuin myös.niin että kyllä elämä oli kovaa,mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

      • kokenut kaiken kirjoitti:

        ai ai niitä aikoja, v.29tuli intti käytyä aseena puu puukko,käpyjä,ja virsut jalassa ,sen takia että talvella sai tuikata virsut tuleen jos palelti.takkina lampaan talja housuina jätesäkki.ja pipona elävä kana.sukset oli kuivaneet leivän kantapalat sauvoina heinä seipäät ja polkupyöränä naapurin vanha lanka rukki, jonka naapurin renki antoi rippilahjaksi.päivän ruoka oli pettuleipää lämmintä vettä ja sian korva sekin kuivattu.armeija kesti 18kk ja päivääkäään en vaihtas pois.armeijan loputtua kävelin kotia kouvolasta joensuuhun,joka oli meikäläisen loppu marssi.kotia päästyäni noin 2kk päästä käveltyäni,alkoikin sitten nuija sota NORJAA vastaan.jossa sain käyttää armeijassa opittuja tekniikoita , ja pääsin tositilanteessa heittämään ensimmäisen kerran elävään maaliin kävyllä.puu puukoa pääsin myös käyttämään mutta virsut oli uusittava kun oli sen verran kuluneet loppumarssin aikaan ja lopuksi poltin ne matkan varrella jalkoihin kun oli pakkasta sillä hetkellä -58c.nuija sota kesti 9v jonka jälkeen alkoikin talvisota jossa taas pääsin näyttämään taitojani.homma alkoi tuntumaan ammatilta ja jatkoin lapin sotaan saman tien,mutta virsuja vaihtamalla välillä.sota loppui v,1945 ja jatkoin armeijjan kapiaisena vuoteen 1958 ja sen jälkeen rupesin partion johtajaksi ja pääsin näin käyttämään taas oppijani metsissä ja samalla neuvomaan partio ja sotassa opittuja taitoja nuoremmille.loput kävyt ja puupuukko on tietysti näytillä sota museossa lasikaapissa ,kuin myös.niin että kyllä elämä oli kovaa,mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

        kävin kattoo kyseistä taistelijaa sota museossa,kyllä oli kuivan näkönen kaveri.kyllä huomas että on mies kokenu kovia.rauha hänelle......

    • kokenut kaiken oli ollu kova sotilas,oli heittäny 60 käpyä minuutissa mihin muut ei olleet kyenneet.

    • Minä kun ammuin rynkyllä makuu-ammuntaa radalla niin tulokset olivat niin hyvät että tulivat heti radalla sanomaan minulle että nyt lähdet tarkka-ampuja kurssille ja muutaman viikon kuluttua olinkin tarkka-ampujakurssilla.

      minulla oli erikoinen tähtäys tyyli, ensin tähtäsin hyvin hyvin tarkkaan ja ammuin ensimmöisen keskelle kympiä ja sitten olikin helppo loput ampua siihen samaan reikään, pidin vaan aseen tismalleen samassa paikassa ja asennossa ja painelin liipasinta niin kauan kunnes lipas oli tyhjä..siinä se, helppoa kuin mikä.

      • kuin myös mutta minä laitoin rynkyn kiinni nippusiteillä katoksen tuki tolppaan,ja alikessun painamaan liipasinta sen aikaa kun ite istuin sotkussa kahvilla.helppoa oli ja kymppijä irtos joka laakilla,ainut oli että alikessu soitti välillä että sormi väsyy ,mutta siitähän selvis pienellä tauolla. kk.lla sama homma mutta valoin aseen jalaksista kiinni katokseen ja taas täys osumia,tosi helppoa.kapiaiset kysy välillä että,mites rakuuna meinas jos tosi tilanne.sanoin vaan että joko pojat rajan toisella puolella on uhkailleet,kun ääni noin vapisee.,eivät sen enempää sitte kyselletkään,huomas että mies sana valmis nyt niin miksi ei sitten jos tarvis.antoivat lähtiessä ristin rintaan ja kurssi puukon jos jokin grillillä vaikka isottelis,kuulema mora sellanen että isompikin kunnioittaa.ja ristin siksi että jos vaikka ite pirun kohtaa,jota päällikkö kassulla kutsu ryssäksi.saa kuulema ristiä esittämällä isommankin mörön huutamaan kauhusta.

      • taistelija3 kirjoitti:

        kuin myös mutta minä laitoin rynkyn kiinni nippusiteillä katoksen tuki tolppaan,ja alikessun painamaan liipasinta sen aikaa kun ite istuin sotkussa kahvilla.helppoa oli ja kymppijä irtos joka laakilla,ainut oli että alikessu soitti välillä että sormi väsyy ,mutta siitähän selvis pienellä tauolla. kk.lla sama homma mutta valoin aseen jalaksista kiinni katokseen ja taas täys osumia,tosi helppoa.kapiaiset kysy välillä että,mites rakuuna meinas jos tosi tilanne.sanoin vaan että joko pojat rajan toisella puolella on uhkailleet,kun ääni noin vapisee.,eivät sen enempää sitte kyselletkään,huomas että mies sana valmis nyt niin miksi ei sitten jos tarvis.antoivat lähtiessä ristin rintaan ja kurssi puukon jos jokin grillillä vaikka isottelis,kuulema mora sellanen että isompikin kunnioittaa.ja ristin siksi että jos vaikka ite pirun kohtaa,jota päällikkö kassulla kutsu ryssäksi.saa kuulema ristiä esittämällä isommankin mörön huutamaan kauhusta.

        minä olen maailman paras kk mies.

    • En ole samaa mieltä kanssasi.

    • Venäjäkin alkanut luopua ak-47:sta..kaliiperi pienenee kuten myös muualla maailmassa, Suomi ryömii viimeisenä 7.62x39 patruunat taskussaan..ministeri öööö..tämä vaaleaverikkö on varmaan sitä mieltä että Suomi menee muiden edelle, toiset kun pienentää kaliiperia niin vaaleaverikön mielestä Suomi poistaa patruunat kokonaan, eikö tuota nyt puhumalla selviä jos joku tänne pyssyjensä kanssa rynnii,,sanoo vaan etusormea heristäen että tsot tsot poijjaat, eipäs osoitella niin torrakoilla.

      • saa luopua,minä tulen ja näytän taitoni.otan vaaleaverikön mukaan ja näytän sille miten toimii kk.mies tosi tilanteessa.ja varmasti on tyytyväinen minun 7.62 seen.vanha ärrekin on tyytyväinen kun kahtelee pilven reunalta ,että kyllä on räväkkä rakuuna.anthrooth oli itekkin rakuunas miehiä,ja oli kova pappa ,tuli muutama tarina kuultua 80 luvulla LAPPEENRANNASSA kun ukko kävi muutaman kerran vierailulla yksiköissä. pien mies mutta oli suuret puheet,ja puhu kuin ruuneberg mutta ukko ärre puhu vain totta.kuoleman eskadroona jossa olin intissä,on ollu sotahistorian pelottomin mies lauma,niinkuin ärre meille kerto.sen takia alussa sanoinkin että sama vaikka ei patruunoita oliskaan,sillä siinä vaiheessa kuoleman eskadroona tappelee paljain käsin jos tarve vaatii niin .viimeiset sanat kuulin ärren suusta v,1989 vekarajärvellä kun oltiin kertaamassa ,ukko tuli nenän eteen ja sano olkaa ylpeitä kun saatte kantaa noita keltaisia kaulus merkkekjä,niinkuin minä olen ollut.vetäs käden lippaan ja hymyili niin pirusti.samaan aikaan ärren oma poika oli kertaus harjoituksissa yli-luti ja mies ei ollu kun jonkin verran yli 20.nen.mutta mukava mies adolf ärre oli.

    • Jos Venäjä vaihtaa pienempään kaliberiin, niin ehkä Suomenkin on
      aika tehdä sama asia, silloin patruunahuolto on turvattu.

      • ON VARMASTI,KUN VENÄJÄ MYY OHIAMMUTUT PATRUUNAT SUOMEEN .JA HULTO PELAA.SUOMEN ARMEIJA EI TARVII ASEITA NYKYISIN KUIN KORRUPTIO HERROJEN PARAATEISSA.HYI SAA,,NA.

      • KYPSYNY kirjoitti:

        ON VARMASTI,KUN VENÄJÄ MYY OHIAMMUTUT PATRUUNAT SUOMEEN .JA HULTO PELAA.SUOMEN ARMEIJA EI TARVII ASEITA NYKYISIN KUIN KORRUPTIO HERROJEN PARAATEISSA.HYI SAA,,NA.

        Kyllä Suomessa tulee aseita tulevaisuudessakin olemaan, ei tämä maanpäällinen
        maailma paratiisiksi ole muuttumassa. Jos Suomessa ei ole Suomalaisten
        omistamia aseita, niin sitten omistajat ovat muista maista.

      • Uud.Jp. kirjoitti:

        ON VARMASTI KUN EIHÄN TÄÄLLÄ SUOMESSA OLE KOHTA MUITA KUIN ULKOMAALAISIA,EIHÄN TÄÄLLÄ PÄRJÄÄ KOHTA SUOMALAISET KUN KORRUPTIO SYÖ MAATA JA TYÖMIES MAKSAA VIULUT.JA KYLLÄ TÄNNE MIELUUSTI ULKOMAILTA MUUTTA KUN ANNETAAN SUORAAN KAIKKI VALMIIKSI JA RAHAA KÄTEEN MITÄÄN TEKEMÄTTÄ.JA MITÄ ASEISTA TULEE NIIN KYLLÄ MAAHAN MUUTTAJAT ASEITA OMISTAA,MENE HERVANTAAN NORKOILEE KULMILLE JA MUTISE MUSTISTA POTASKAA NIIN NÄET VARMASTI VILAUKSEN ASEESTA.PISTÄPPÄ POIJAT SAMAN TIEN TYÖKKÄRIIN TYÖN HAKIJAKSI JA HAE KOSKIKESKUKSESTA POIS MUTIAISET KAHVIN JUONNISTA.i hate mutiainen .

    • Olin Mkkelissä Intissä -76 ja sen verran hyvin ammuin, että pääsin ampumavalmennettaviin. Saatiin pakasta vedetyt rynkyt ja ampumaradalla oltiin lähes joka päivä. Muistelisin, että sinä kesänä tuli ammuttua pari tuhatta kovaa.

      Oma ennätys oli 10 10 laukauksien sarjassa (10 heittolaukausta 10 ls. pikasarja) 194 ja se onnistui pariinkin kertaan.. Olikohan se joku Partanen, joka ampui yhtä vaille täydet. eli 199. Taulu oli pitkään näytillä ruokalan ilmoitustaululla. Joku sille kaverille tuli, kun yhtäkkiä homma meni kuin haulikkoammunnaksi. Vaihdettiin asettakin, mutta ei onnistunut enää mikään, eikä mitenkään.

      Minä olisin voittanut pv:n mestaruuden tuloksella 195, jos vierustoveri olisi jättänyt ampumatta kuutosen minun tauluun. Harmittaa vieläkin..

      • v oi voi minähän sinut opetin ja ite sinä sen kutosen ammuit ja säälistä sinut otettiin valmennettaviin,koska sinun kunto ei kestänyt muuhun.että elä enää muistele ja näe toive unia menneistä.koska nyt eletän jo 2000 lukua ja sinun ammunta oli mitä oli nykyaikaan.parhaiten kaikki muistaa sinut arm.ajasta kun meinasit ahneuksissas tukehtua siihen sotkun munkkiin.ja tuolla tuloksella ei todellakaan voiteta minkään sortin mestaruuksia.

    • Se oikea Partanen oli kyllä ihan eri luokkaa oleva kaveri, kuin tämä feikki partanen4. Oli kyllä mukava sotilasmestari kouluttajanakin ja Partanen sai olla mukana koko kesän, vaikka ei sitten enää kilpailuihin osallistunutkaan.

      Me ampumavalmennettavat kuuluttiin tiedustelujoukkueeseen, joka oli käytännössä Suomen parhaista intti-ikäisistä urheilijoista koottu joukkue. Itse en totta puhuen urheilija ole koskaan ollut, mutta kyllä se kolme tonnia cooperissa silloin meni. Ampua osasin ja osaan vieläkin.
      PV:n mestaruus voitettiin ko. kisassa muistaakseni tuloksella 190.

      Toiveunia en näe, mutta menneitä on joskus mukava muistella :-)

    • 7,62*39 rules.3/78 PorPr.1K,Rauk.EK.ja nykyään res,ylivääpeli.terkut tunnistaville.

    • sinä ja se karvanen olitte ,erittäin erittäin hyviä kafereita..

    • Uskoa voi kaikenlaista, SUOMEN olosuhteissa nykyinen toimii VARMIMMIN.

      • Juurikin näin. Emme tee yhtään mitää lelupyssyllä (= pienoiskiväärikaliiberilla).

    • Verrataanko täällä jotain Mattelin leluja rynkkyihin? Kunnon rynkky kestää ryynäämistä. Niiden tarvitse olla mitään olohuoneen koristuksia, sitä varten on koristeellisempia krusifikseja ja muita rauhan merkkejä. Sodassa, kun asutaan viikkokausia poterossa aseen ulkonäköä enemmän lohtua tulee, kun ei tarvitse yrittää niissä oloissa miettiä miten uuttaa männyn neulasista havuöljyä aseöljyn loppuessa ensimmäisten taisteluiden jälkeen.

      Kunnon rynkky ei määrää puoluekantaa, mutta yleensä toivottavaa on, että se kykenee määräämään vastustajan hiippakunnan. Jos toimintahäiriön seurauksena joukkueessa joka kymmeneskin aloittaa taistelunsa aseen puhdistuksella, on se joka kymmenes pois pelistä sen hetken ja luo lisää jännitystä koko joukkueelle. Kun tavoite on laaki per vainaa, se aseitaan siinä tilanteessa huoltava häviää jokaisen ampumattoman laukauksen kumuloituneena koko taistelun ajan.

      Kun taisteluetäisyyksien tempolla yrittää tarkkailla juoksuhaudan seuraavan mutkan taakse kiikarin läpi, on vihulainen jo suunnannut ja laukaissut avotähtäimellään. Tietenkin, jos vihollinen on niin tyhmä, että etenee pitkin laakeita avopeltoja, onhan se hyvä pystyä osumaan kilometrienkin päähän. Sitä varten joka joukkueella on kuitenkin oltava se tarkka-ampuja ja isompaa poppoota varten pidemmälle kantava kk. Suurin osa reserviläisistä on etenkin ikääntyessään sen verran puusilmiä, ettei osu liikkuvaan maaliin puolen kilometrin etäisyydelle kuin tuurilla, vaikka luodin lähtönopeus olisi suurikin.

      Niitä lähempiä etäisyyksiä varten perus tähtäimissäkin on se siirrettävä säätö, joka kompensoi maan vetovoiman aikaansaaman kiihtyvyyden. Sellaista asetta ei ole olemassakaan puhumattakaan luodista, joka olisi kumonnut Newtonin, eikä tippuisi alaspäin 9,81 m/s2 kiihtyvyydellä. Joten vaikka kuinka lähtönopeus olisi suuri, se luoti tippuu vähän ennen kuin se osuu maalista, ellei piippua työnnä suoraan vihulaisen persnahkaan.

      Ja jälki, joka siitä rynkyn luodista syntyy ei todellakaan ole mikään nätti reikä. Se paine iskeytyy elimiin sellaisella voimalla, että sisäänmenosta löytyy nätti jälki ja poistumisaukkoa saa etsiä niistä taakse lentäneistä lihanpaloista, jos haluaa löytää sen ruhonosan, josta luoti on kulkenut läpi. Valitettavasti olen tuollaisenkin nähnyt ihan livenä, kun meidän prikaatissa yksi kaveri päätti tehdä itsarin.

      • "Sodassa, kun asutaan viikkokausia poterossa aseen ulkonäköä enemmän lohtua tulee"

        Tuossa tilanteessa pyssy on viimeinen asia mikä mielessä on. Ajatukset pyörii lähinnä näkkileivän palasen ja lihasäilykkeen ympärillä. Huvittavia nämä kotikommandojen jauhamiset aseista, etenkin kun 99% sotilaista pommittaa tositilanteessa lähinnä pilviä täysin tähtäämättä.

      • eipä ole mielessä kirjoitti:

        "Sodassa, kun asutaan viikkokausia poterossa aseen ulkonäköä enemmän lohtua tulee"

        Tuossa tilanteessa pyssy on viimeinen asia mikä mielessä on. Ajatukset pyörii lähinnä näkkileivän palasen ja lihasäilykkeen ympärillä. Huvittavia nämä kotikommandojen jauhamiset aseista, etenkin kun 99% sotilaista pommittaa tositilanteessa lähinnä pilviä täysin tähtäämättä.

        Tositoimissa ei mikään arska pelitä kuten rk 6,72x39

    • outo kaliberi 6,72x39 ???

      • Joo ite tein

    • http://jussiniinisto.fi/index.php/2013/02/rynnakkokivaarit-valittava-tarkoin/

      Lainaus 4.2.2013:
      "

      Jätin tänään yhdessä kansanedustaja Pentti Oinosen ja kansanedustaja Ismo Soukolan kanssa eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelemme, missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusimisen valmistelu on. Kysymme myös, onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla ja aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi.

      Puolustusvoimien käytössä olevan rynnäkkökiväärin perusmalli RK 62 säilyy käyttökelpoisena vuoteen 2035 saakka. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on jo nyt alkanut etsiä vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi. Koekäytössä on tiettävästi ollut Naton standardien mukaisia 5.56 kaliiperin aseita.

      Satoja miljoonia euroja maksavaa rynnäkkökivääriuudistusta ei kannata lähteä tekemään pelkän Nato-maissa suositun kaliiperin varjolla – etenkään, kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme ovat. Kaliiperin vaihdosta on harkittava tarkkaan, ja sen ohella on otettava huomioon muun muassa aseen toimintavarmuus ja helppokäyttöisyys.

      Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen on oiva tilaisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisi hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa."

    • Kuinka puolustusvoimilla olisi rahaa hankkia uudet aseet kun ei ole varaa pitää edes varmuusvarastoja ajan tasalla vaan ne laahaa nyt 4-5 vuotta perässä.

    • Suomalaisen rk:n voi helposti muuttaa 223 tai rakentaa m76 223 pohjalta samoin m76 308 pohjalta kannattaisi ottaa designaded marksman käyttöön sutkauttelemaan vihollista pidemmältä matkalta sama kaliperi myös käyttöön kevyelle konekiväärille joten joukot käyttäisi enintään kahta kaliperiä.

      Todettakoon että kannatan edelleen 7.62x39

      Rk:ssa tulisi olla säädettävä poskipakka ja avotähtäin tulisi olla matalampi ainakin sen 10 milliä ja olla irrotettavissa että myös optiikka saadaan mahdollisimman alas rynkyn kannen tasolla ja kannen pituiselle picatinny kiskon tasolle,Sivukiinnitteinen kiskossa voisi olla myös integroituna suojakansi mutta pääasia on että kisko on kannen mittainen ja sitä ei tarvitse irroittaa puhdistusta vasten ja samalla kiskolla olisi myös irroittettava avotähtäin.

      Myös heitin putki tulisi saada rynkkyyn.

      Potiikkana tulisi tietysti olla 1-4X24 1-10x24 kiikari valopisteellä ja ballistisella asteikolla/punapistetähtäimet.

    • Ei kaliberin muutos ole mikään helppo/halpa. Piippu uusiksi, lippaat uusiksi, kaasut uusiksi ym. Halvemmaksi tulee ostaa kokonaan uusi joko ak tai ar pohjainen ase.

      Rk on tosiaankin ongelmana tuo takatähtäin, joka estää optiikan järkevän asentamisen. Toisaalta kuinka kauan optiikka kestää sotahommissa. Melkein lähtisin siitä, että perus hahlo tähtäin on kaikkein paras yleistähtäin. Reikätähtäin on huono liikkuvaan maaliin tai nopeassa tilanteessa.
      Rk takatähtäin pitäisi siirtää laatikon kannesta kaasuputken päälle, jolloin optiikka saadaan matalammalle laatikon kannen päälle. Optiikka saadaan sivukiskolla helposti pikajalalla paikoileen. Itselläni on tuollainen arsenaalin valmistama ressukivääri ja se on paljon käyttökelpoisempi kuin vanha valmettini.

    • Picatinny kiskoon kiinnitettävät rautatähtäimet olisi paras ratkaisu jokainen voisi valita sopivimmat tähtäimet,Itse valitsisin kiskon sivuun tulevan mallin jota voi käyttää optiikan paikalla ollessakin nopeisiin laukauksiin tai optiikka menee lunta tai likaa täyteen niin avotähtäin on silloin nopeimmin käytettävissä.

    • Lisään vielä sivukiinnitteisen tai flip up rautatähtäimen etuna on ettei etutähtäin ole sitten edessä optiikkaa käytettäessä.

    • Eikös näitten AK-47 aseitten esiäiti ollut Saksalainen Sturmgewehr 44 cal 7.92x33. Ei Venäläinen olisi osannut noin nerokasta rakennetta toteuttaa.

      • Rynnäkkökiväärin ja pienempien "intermediate" patruunoiden idea on StG 44:sta, itse AK:n toiminta on eri.

    • Mun mielestä olis paras jos kaikille tulis Jedi miekat ja laserit, sillo ei tarttis latailla mitään 7.62:sia ja jouskarit nii olis äänettömiä, ja sit Rambo puukko kaikille ja ninja heittotähtiä. Sillo olis puolustus kohillaan.

    • Haist huilu cs:ssää pelatessa oppii taktikoimaan ja Kalasnikovi o paras ase tarkkoihin burstehi eli suomi rynkky on taatusti paras ase meille suomlaisille ja PISTE.

      • Poika, tämä on asepalsta eikä pelit-keskustelu. Lisäksi sinun pitäisi olla koulussa tuohon aikaa päivästä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ruotsin tehohoidon maksimi on ylittymässä

      huomisesta lähtien aletaan Ruotsissa tekemään valintoja keille annetaan tehohoitoa ja keille ei. 6,078 koronatapausta ja 333 kuollutta. Norjassa 5,29
      Maailman menoa
      238
      8456
    2. Mansikka- ja marjasato voidaan uhrata

      niillä ei ole mitään merkitystä elintarvikehuollon kannalta,ne voidaan uhrata.Elintarvikehuollon kannalta tärkeitä ovat vilja-ja perunasato ymv. mutta
      Maailman menoa
      287
      4564
    3. Kiuruvesi 11 koronatartuntaa!

      Onko kyseessä jokin hoitokoti tms? https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006463371.html
      Kiuruvesi
      105
      2112
    4. Kuinka heikoksi maan taloustilanne

      menee, ennenkuin tilalle astuvat taas Suomea kuntoon laittaneet PS, Kokoomus ja Keskusta?
      Maailman menoa
      120
      1517
    5. Korona: Kunta jätti sairaat vanhukset heitteille TAAS!!!

      Kuusamon kunta on ilmeisesti päättänyt jättää koronakriisissä riskiryhmään kuuluvat liikuntarajoitteiset vanhukset ilman ruokaa. Kunta on sopinut ett
      Kuusamo
      19
      1064