Niin..mietityttääkö teitä muita tuo sikainfluenssa? Jotenkin en ei-raskaana varmaan juuri miettisi, mutta nyt se mietityttää. Pelottaisi kuitenkin vähemmän sairastua (mihin tahansa) "yksin" kuin näin, että on tuo tärkeä otus mahassa. :/
Onkohan siitä edes mitään tietoa, että miten tuollainen vaikuttaisi raskaana olevaan ja sikiöön?
Mullakin on vielä laskettuun aikaan yli kolme kuukautta, siinä ajassa ehtii tulla tauti Suomeenkin jos se on tullakseen. :(
Sikainfluenssa
Mietittekö?
9511390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 95
Vanhimmat
Jos tiesit niin sehän tappaa herkimmin vahvimmat nuoret ihmiset, 15-45 vuotiaat. Mitä parempi kunto ja puolustuskyky, sen varmemmin kuolet, koska immuunireaktio on niin suuri. Raskaana olevalla se reaktio taas on vaimentunut raskauden vuoksi. Epäilen että raskaana oleva selviäisi siitä itse asiassa paremmin kun ei-raskaana oleva. Lapsesta en tiedä miten siihen vaikuttaisi :(
Mistäköhän tuo tieto on peräisin, että influenssaan kuolee helpoiten vahvat, nuoret ja terveet ihmiset? Suuresti epäilen tuota, enkä aio sitä nielläkään ennenkuin annat jotain lähdettä tuolle väitteelle. Ainoat kuolonurhit tähän mennessä ovat Meksikossa. Tämä tauti aiheuttaa influenssaoireiden lisäksi oksentelua ja ripulia. Maalaisjärjellä kun laskee yhteen yksi plus yksi, Meksikossa on kuollut köyhää väestöä (= huonokuntoista, elävät epähygieenisissä oloissa) oksentelun ja ripulin aiheuttamaan nestehukkaan. Ripuliin kuolee vuosittain hirveä määrä ihmisiä kehitysmaissa. Emme me silti ripulia pelkää, emmehän? No, todisteita tuolle väitteelle minullakaan ei ole, mutta se nyt on melko todennäköistä. Media paisuttelee näitä juttuja aina. Hirveä haloo oli lintuinfluenssastakin, joka ei edes tarttunut muuten kuin "paskaa syömällä"! Jos joku ei tiennyt, sikainfluenssa on ihan koko ajan olemassaoleva tauti, joka tarttuu vuosittain pohjoismaissakin muutamaan ihmiseen. Ei tämä siis mikään uusi juttu ole, pandemian uhka taas on suurempi, kun tauti pääsee jylläämään jossain Meksikossa.
"Media paisuttelee" :). Niinpä niin. Hiukan arveluttavalta tuntuu alan ihmisenä keskustelupalstalle kommentoida, mutta olkoon. En nyt käyttäisi ilmaisua "media paisuttelee", mutta kyllähän se varmasti siltä näyttää. Jos ei ole muita erityisen isoja ja yllättäviä uutisia, kyllä tällainen sikainfluenssa nousee mediassa kuin mediassa ykköseksi. Jos ei nouse, niin voi vain ihmetellä. Tosin mietin toimittajana samoja asioita kuin muutkin. Täysin on mahdollista, että uutisointi on saanut liiankin megalomaaniset mittasuhteet. Mutta kun vielä ei voi tietää, mitkä ovat seuraukset/onko niitä.
Asioiden paisuttelu mediassa johtuu suurimmalta osalta siitä, että jätetään asioita kertomatta (tahallisesti tai tahattomasti). Tokihan asiat täytyy saada kerrottua kansalle mahdollisimman nopeasti, mutta se johtaa väkisinkin jonkinasteiseen "harhaan", koska jotain jää aina kertomatta. On eri asia uutisoida, että 149 ihmistä on kuollut, kuin että 149 ihmistä on kuollut Meksikossa. Tai että tartuntoja on tuhansia, kuin että tartuntoja on tuhansia Meksikossa. Suomen media onkin yllättävän hillittyä ja todenmukaista tällä kertaa, verrattuna vaikkapa norjalaiseen uutisointiin. Siellä jo varaudutaan siihen, että 13 000 norjalaista kuolee, mikä taas aiheuttaa aivan turhaa hysteriaa.
Mihin ne ihmiset ovat oikeastaan kuolleet? Sikaflunssa tuskin on syynä,koska muualla ihmiset ovat saaneet vain lieviä oireita. Myrsky vesilasissa?
Kannattaa nyt ihan huolella sinun selvittää mikä mitenkin"tappaa" ennen kun rupeat tuomioitasi viljellä.
Seuraava teksti on kopioitu Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sivuilta, joten lähde on luotettava. Kyseisillä sivuilla on tietoa sikainfluenssasta muutenkin, kannattaa käydä katsomassa, jos aihe kiinnostaa. Kuolemantapauksia on sekä Meksikossa että Yhdysvalloissa reilusti yli sata, muissa maissa ei juuri mitään. Sivuilta löytyy myös uudet tautitapaukset maittain (24h) sekä kaikki vanhat tautitapaukset.
----
19. Kenelle influenssa on vakava tauti?
Influenssa osoittautui kolmen aikaisemman pandemian aikana vakavaksi taudiksi raskaana oleville. Uuden A(H1N1)v -influenssan vakavuudesta raskaana oleville on rajallisesti tietoa. Raskaana olevien lisäksi influenssa voi olla vakava tauti seuraaville henkilöryhmille:
* 3–64-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat. Lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluvat mm. henkilöt, joilla on krooninen sydänsairaus, keuhkosairaus tai diabetes, krooninen maksasairaus tai munuaisten vajaatoiminta, heikentynyt vastustuskyky taudin tai sen hoidon seurauksena, kortisonikorvaushoito tai immuunivajavuus, sekä pitkäkestoista salisylaattihoitoa saavat lapset ja nuoret (Reyen oireyhtymän riski).
* Perusterveet 6–35 kuukauden ikäiset lapset (voi vaatia sairaalahoitoa).
* 65 vuotta täyttäneet (osalla saattaa olla suojaavia vasta-aineita).
Hei! Kyllä on huuhaata koko sikaflunssa lääketehtaat kerää rahaa kun lintuinfluenssa ei mennyt läpi niin tää kokeillaan sitten ja suomen terveysministerin
joka pitäisi olla lukenut mutta raha on tehnyt tyhmäksi . tää haisee pahalle
ottakaa järki käteen kuka ottaa vastuun lapsia testataan vaikutuksia ei tiedetä
ja sitten joku kerkisi jo sanoon että 1 jälkeen tulee 2 rokote nää tekee pelon kautta
kuulkaa niin paljon rahaa ja kusettaa ihmisiä . onneksi osa nuoria on viisaita
ja lapsetkin jos saisivat valita mutta vanhemmat jotka pelkää laittavat lapset ensin
rokotettavaksi.
terveys ministerin pitäisi ottaa ensiksi oikea rokote eikä nolla rokotetta.
heitä höpötys pois normaali flunssa ja kehon puhdistuminen meneillään tää on vain
todella kovaa manipulointia kun hallitus ei saa asioita kuntoon ja pelkää että
tulee potkut kun kansa tietää kuinka paljon he rahaa nyhtäävät kansalta.
ja se on saatava myytyä? Somen lääketeollisuus, lääkärit sen konsultteina ja ns. terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekevät parhaillaan tuotemarkkinointia rokoteannoksilla. Terve suomalainen on heille kauhistus, koska hän ei ole tuottava yksilö. Ensin rokotetaan ja sen jälkeen tehdään rahaa rokotusvairioiden lääkitsemisellä. Autismi. MS-tauti. Lapsihavaus. HIV.Epola. Kätkytkuolema. Minkä noista haluatte itsellenne tai mahdollisesti jälkeläisellenne. Todellisuus on tarua karmivampaa, sillä läketeollisuudessa tiedetään rokotteissa piilevät vaarat, mutta puolustellaan sillä että niin pieni prosentti sellaisen vaivan niistä saa. Muistaa kuitenkin täytyy että se joka saa rokotuksen seauksena minkä tahansa vaurion, se on hänelle 100% koko terveestä elämästä pois. Kuinka kävi sokeripalapolion syöttämisessä? Muhoslainen tyttö joka on nyt 7 vuotias nuori nainen sai sokeripalarokotuksesta polion ja asiasta lukee mustaa valkoisella Oulun Yliopistollisen sairaalan papereissa. Mitä tekivät lääketeollisuus ja vakuutusyhtiöt? Tyttö vanhempineen kävivät oieutta lääketehdasta vastaan ja saivat rahallisen kertakorvauksen. Ne muut sairastuneet Suomessa rohkaistuneina tuosta panivat omat oikeudekäynnit alulle. Kukaan heistä ei saanut korvausta vammoistaan sillä idättekös, viiden vuoden määräaika oli kulunut heidän kohdallaan umpeen. Miksi media ei kerro tällaisia tosiasioita rokottamisista ja niiden jälkimainingeista varottavana esimerkkinä nyt suomalaisille. Politiikka on sitten ihmeellistä ja roistot tekevät rahaa ihmisten terveydellä edelleen.
Mene lähimpään kirjastoon ja kaiva esiin teollisuustoksikologian kirja. Selvitä siitä mitä tarkoittavat ne numerokoodit, jotka lukevat pikkuvauvoihimme laitettavien rokotusten nimien perässä niissä kauniin pastellin sävyisissä vihkosissa, joita neuvolat terveyden ja hyvinvointilaitoksen yhdessä läketeollisuuden kanssa maamme astasynnyttäneille äideille jakavat. Ne rokotteet joita nuo instanssit lapsillemme suosittelevat, sisältävt elohopeaa, formaldehydiä, fenolipunaa jne. sen lisäksi, että ne ovat viljeltyjä eläviin seerumeihin kuten kanan keltuaisee joka saatta jos inällään sisältää tuntemattomia viruksia. Lapsiimme siin ruiskutetaan rokotuksissa aineita jotka ovat teollisuudessa kiellettyjä niiden syöpää aiheuttavien ominaisuuksien vuoksi. Siitä on terveys ja hyvinvointi kaukana. Samalla neuvolakerralla saatetaan kieltää kananmunan antaminen lapsella ruoassa sen mahdollisen allergisoinnin vuoksi, mutta seuraavaksi sitä ruiskutetaan saman lapsen lihakseen rokotteena. HIV on apinavirus, joka siirtyi ihmisiin isorokkorokotteesta joka oli viljelty apinan munuaisen seerumiin. Amerikkalainen jalkaväenjoukko-osasto rokotettiin ja siitä syystä HIV oli ensin miesten tauti. Kun fiasko huomattiin lääketeollisuudessa laitettiin arvovaltainen lääketeollisuuden edustaja NEW YORK THIMESIN etusivulle kertomaan, kuinka hmoseksualistit ovat saaneet ansionsa mukaisen sairauden itseensä. Miksi se leviää heteroissa jos se on homojen vaiva? Lääketeollisuus pyörittää satojen miljardien bisnestä rokotteissa. Terveet eivät tuota heille mitään. Raskaana olevien on nimenomaan syytä varoa rokotteita. Te kaikki raskaana olevat lukekaa Australialaisen Vera Shipnerin kirjoittama kirja. Hän on eläkkeellä oleva lastenlääkäri, joka on tehnyt pitkän uran hoitaessaan lapsia työvuosinaan, mutta ei uskaltanut kirjoittaa totuutta rokotteista ollessaan vielä työelämässä. Hän kirjoittaa tilastotietoa mm kätkytkuolemasta ja autismista rokottamisen seurauksena. MS-tauti on yksi rokotusvaurio jota hä useampi suomalainen nuori joutuu sairastamaan tässä terveiden ja hyvinvointilaitoksen valvomassa maassa.
Ne ihmiset ovat kuolleet köyhytteen.
Luuletko että he menevät apteekkiin hakemaan panadolia kipuihin ja juovat puhdasta vettä janoonsa?
JNE....
Torniossa kuolleella 8 vuotilla pikkutytöllä oli perussairautena astma. Tämän tietävät kaikki hänen koulutoverinsa ja lähiomaiset. Miettikää mikähän on mahtanut olla motiivina, kun terveydenhuollosta halutaan, että uutisoidaan totuudesta huolimatta terveen tytön kuolemasta H1N1 virukseen.
Miettiä sopii myös sitä, että terveyskeskuksessa on tiedetty tytön perussairaudesta mutta hänet on käännytetty äitinsä kanssa ovelta useita kertoja.
olisi kerrottu jos tytöllä astma??
Eli kysehän on nyt tosiaaaaankiiiiin koko terveydenhuollon ja median maailman laajuisesta salaliitosta. Ensinhän lääketeollisuus loi tämän viiruksen, sitten vaarallisen rokotteen siihen. Sen jälkeen lahjottiin WHO ja kaikkien maiden terveysviranomaiset ostamaan tätä huippuvaarallista rokotetta. Mutta tämäkään ei vielä riittänyt raha-ahneelle lääketeollisuudelle, vaan piti lahjoa myös media kirjoittamaan vääriä tietoja. Myös patologeille piti tuikata rahaa, jotta kuolinsyyn todetaan johtuneen H1N1-viiruksesta. Lahjonnan huipentumana sairaalat ja terveyskeskukset saatiin tappamaan osa sikainfluenssaan sairastuneista (johon he eivät tietenkään oikeasti sairastuneet). Missään ei ole tiedotettu, että sikainfluenssa on pitkäaikaissairaille riskaabelia.
Mihin tällä kaikella pyritään? Tekemään maailmanlaajuinen lääketeollisuudelle rahakas rokotetutkimus ja samalla eliminoimaan yksi syntyvä sukupolvi. Parasta tietysti on, että ihan kaikki syntyvät lapset eivät kuole, vaan osa vammautuu pahasti, jotta lääketeollisuus saa heidän hoitoonsa myytyä lisää lääkkeitä.
Siis loistava liikeidea lääketeollisuudelle. Osa voitoista toki hupentuu lahjontarahoihin.
Näinhän tämä menee! Eikös....??? :DDDDDDDDDD *kiemurtelee oikeesti lattialla naurusta* Hei, nyt ihan oikeasti vähän järkeä käteen.
mainita se tärkein Onneksi esiin astui valveutuneiden kansalaisten joukko, joka ymmärsi heti kättelyssä tämän järkyttävän salaliiton ja he jättivät rokotteen ottamatta. Koska he yrittivät pyyteettömästi ja erityisen hyvillä faktatiedoilla valistaa tietämätöntä kansaa rokotteen vaaroista ja salaliitosta, piti jo senkin vuoksi tappaa sikainfluenssaan muutama ihminen. Näin tämän rokotteen vastaisen joukon viesti yritettiin tehdä mitättömäksi. Onneksi he eivät lannistuneet, vaan jatkavat edelleen ainoan oikean tiedon levittämistä. Näin maailmalla on pieni mahdollisuus vielä pelastua.
"Jos tiesit niin sehän tappaa herkimmin vahvimmat nuoret ihmiset, 15-45 vuotiaat. Mitä parempi kunto ja puolustuskyky, sen varmemmin kuolet, koska immuunireaktio on niin suuri. Raskaana olevalla se reaktio taas on vaimentunut raskauden vuoksi. Epäilen että raskaana oleva selviäisi siitä itse asiassa paremmin kun ei-raskaana oleva. Lapsesta en tiedä miten siihen vaikuttaisi :("
Tuo nyt on ihan puppua, se menee juurikin toisinpäin.. Todellisuudessa itse tauti ei ole raskaana oleville sen vaarallisempi kuin muillekaan perusterveille ihmisille, mutta sen jälkitauti kuten mm. mahd. keuhkokuume on. Raskaana olevan naisen keuhkot ovat muutenkin kovassa rasituksessa (itse huomaan rv 30 3, hengästyn jo puhuessakin, jos luen pitkää tekstiä), koska kohtu painaa keuhkoja. Tosiasiassa raskaana olevan naisen keuhkot ovat kokonais tilavuudeltaan suuremmat kuin muilla, sikiön hapensaannin kannalta.
Mutta siis, itse en tuota tautia jaksa stressata, oikein hoidettuna siitä kyllä selviää, ainakin mahdollisuudet on varmasti ihan hyvät. Jos on tosiaan muuten perusterve (kroonista sairautta sairastavat ovat riskiryhmään kuuluvia).
MIKSI ROKOTEVALMISTAJAT OVAT TARVINNEET SYYTESUOJAN??????????????????????
HEHÄN OVAT MIELESTÄSI AINOASTAAN IHMISTEN HYVINVOINNIN ASIALLA?
KATSO HYVÄ IHMINEN TOSIASIOITA, ENNE KUIN ALAT VAAHDOTA.
ROKOTUSHUIJAUS PALJASTUU ENNEMMIN TAI MYÖHEMMIN JOKA TAPAUKSESSA.
selvästi hermostuttaankin. Näkyy tänne vähemmälläkin!!!
Jep, jep... syytesuojahan tietysti annettiin rokotevalmistajille osana tätä globaalia ja erittäin pirullista salajuota. Muutenhan homma olisi täysin mennyt ketuille.
Rokotevalmistajien tarkoitushan on myrkyttää ihmisiä mahdollisimman suurella voitolla. Varsinkin nykyisten pikavoittojen aikana, rahaa pitää takoa nyt ja heti. Sillä ei ole väliä jos maine menee, sillä kukapa firma olisi kiinnostunut, siitä luottaako kukaan siihen ja sen tuotteisiin enää tulevaisuudessa.
Ja pahita tässä on etteivät THL, sairaalat ja terveyskeskukset, neuvoloista puhumattakaan myöskään ole ihmisten hyvinvoinnin asialla. Kaikki on lahjottu levittämään väärää tietoa ja vaarallista rokotetta.
Kun valtio nyt kuitenkin on lupautunut korvaamaan, jos (ja kun nyt tietenkin niin on) rokotteesta jotain vakavaa aiheutuu, on sekin vain osa tätä ovelaa salajuonta. Oikeastihan silloin me rokotteen ottajat ja veronmaksajat itse maksamme itsellemme korvauksia.
Helpottiko...? :DDDD *ulvoo edelleen naurusta* Tää on niiiiiiiiiiiin päivän selvä kuvio! Kannattaisiko vähän vielä miettiä ennenkuin tälläiseen tosissaan uskoo.
influenssarokote on saatava myytyä ja kansa on ollut todella epäileväinen rokotteen suhteen. Tarvittiin laukaisija rokotejonoille ja siitä syystä asiaan muunneltiin tarkoitusta vastaavaksi. Tämä on tavanomaista Suomessa. Torniolaisen tytön koulutoverit ja heidän vanhempansa kuten työn vanhemmatkin tiesivät, että tytöllä oli astma perussairautena. Terveysviranomaiset olivat jo saaneet negatiivisuutta rokote-asian vuoksi yrittämällä pakkorokottaa suomalaisia kyseenalaisella valmisteella. Minkälaista negatiivisuutta olisi ollut sen lisäksi tieto julkisuudessa, että astmapotilas- lasta ei otettu vakavasti vaan passitettiin kotiin useita kertoja.
kaksivuotias rokotettu lapsi kuoli. Häneenhän oli juuri istutettu sikainfluenssa rokotteella. Rokote sopivaan maaperään päästessään aiheuttaa sairastumisen. Sopiva maaperä on juuri sellaisen ihmisen elimistö joka on heikentynyt jo jostain muusta eli kuuluu ns. terveydenhuollon määrittelyn mukaisesti " riskiryhmään ". JÄRKYTTÄVÄÄ kuinka selvät asiat käännetään päälaelleen ja niitä syötetään meille kuin konsanaan faktaa. Näinhän tehtiin myös sokeripalapolion kanssa. Kun episodi on ohitse media vaikenee oitis tapauksista, jotka ovat selviä osoituksia väärästä menetelmästä joka aiheuttaa sairastumista. Miettikäähän niitä armeijoiden aivokalvontulehdus- reaktioita heti rokotusten jälkeen. Laskekaa kansalaiset asioita yhteen ja ottakaa itse selvää ulkomaisien tutkimusten avulla, mistä on tässäkin kysymys. Terveen järjen käyttäminen ei ole kiellettyä, vaikka sen käyttöä tämän maan kaikkivaltiaat terveyden ja hyvinvointilaitosten virkailijat eivät haluasi kansan käyttävän.
Yllä on hyvin kiteytettynä osan rokotevastustajien argumentit ovat. Tietämättömyyttä, tietämättömyyttä ja tietämättömyyttä. Jos ei tuon vertaa ulkomaalaisia sivujakaan lukemalla tiedä enempää rokotuksista ja sen mekanismeista, niin huonosti menee.
Siinä ei ole mitään pahaa, että jättää itse rokotteen ottamatta, mutta se, että täällä yrittää muut toimimaan samoin täysin väärien tietojen perusteella, on minusta jo varsin moraalitonta. Miksi yleensäkään pitää täällä jotain rokotteenvastaista kampanjaa käydä? Miettikää! Onko ihan oikeasti huolestunut muiden terveydestä vai haluaako muiden käyttäytyvän kuten itse, jolloin tulisi parempi olo omasta toiminnastaan? Jotain tukea nyt tälläiset selvästi hakevat omille päätöksilleen. Ehkä sitä sitten miettii, että tekikö oikean ratkaisun? Jos mahdollisimman moni tekee oman kaltaisen päätöksen, niin tuntee paremmin olevansa turvassa?
Siis uusi aloitus: Yllä on hyvin kiteytettynä osan rokotevastustajien argumenteista.
En viitsisi vaivautua, ellei minulla olisi sekä tietoa että kokemusta. Suon mielelläni sinun kaltaisten ottavan myös minunkaltaisten rokoteet.
paljastit kirjoittamalla, miten kuolleeseen lapseen istutettiin sikainfluenssa. Jo tuo kertoi, että puhut nyt suulla suuremmalle ja et todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään.
Todella kiinnostavaa olisi tosiaan tietää motiivisi, miksi tälläistä missiota käyt? Mihin tarpeeseesi?
Tietoa on tosiasioista ammattini puolesta ja kokemusta 54 ikävuoden ajalta. Kaksosiani jotka ovat 30 vuotiaita ei ole kertaakaan rokotettu ja nyt 27 vuotta täyttäneen kuopuksen rokottaminen loppui tasan poliosokeripalaan, jonka seurauksena hänen jalkansa alkoivat särkeä. Sisarenpoika on nyt 24 eikä ole koskaan rokotettu. Olen mummi viidelle lapsenlapselleni eikä yhtäkään ole rokotettu. Heistä vanhin aloitti ekaluokan syksyllä. He kaikki ovat voineet erinomaisesti. Ainoa rokotettu on 27 vuotias tyttäreni, jolla on guillan brres- tuntopuutoksia ajoittain, jonka jalkoja aina palelee ja joka ei voi synnyttää alateitse poliorokotteen vaurioitettua hänen alavartalonsa hermotuksen. Haluan todella sydämestäni että kaikki suomalaiset tulisivat järkiinsä, eivätkä antaisi suuren bisneksen tehdä rahaa terveydellään. Sinä hihiiiiiiiiii voit ottaa aivan rauhassa rokotteesi ja kaikki muut kemikaalit minunkin puolestani. Me emme niitä enää tarvitse.
.............. kuulostaa tutulta yritykseltä pelotella suomalaisia. Onko tällä keskustelupalstalla ihmisiä jotka muistavat sokeripalapolion markkinointimenetelmät vuodelta 1984 ? Silloinkin kansaa arvelutti ja silloinen kansanterveyslaitos, nykyinen terveyden ja hyvinvoinnin laitos käytti juuri samaa taktiikkaa. Toista rokotusta ei koskaan tullut ja ensimmäinenkin aiheutti sadoille suomalaisille vammoja. Tiesittekö, että lääketehdas Star oli tuolloin Leiraksen sisaryhtiö. Ruotsissa Star oli rokottanut elävällä polioviruksella ruotsalaiset ja siellä kuoli tuhansia riskiryhmään kuuluvia ja vanhuksia ja rokote kiellettiin Ruotsissa. Loppu syötettiin suomalaisille 1984. ja me söimme niin uskollisesti, että toista rokotuskierrosta ei tarvittu. Näin toimii osuuskauppaväki silloin, kun tuote ei mene heti kaupaksi............... ja suomalaiset uskovat näitä!
Tuohan toimii just kuten tämän maan terveydenhuolto ja lääkärit ja ministerit, yrittämällä saada kansan toimimaan väärien tietojen varassa. Miettikää onko siinä ehkä jotakin moraalitonta. Kenties jopa pahenpaakin, sillä jokainen terveydenhuollon henkilö, niin hoitajat kuin lääkäritkin ovat vannoneet valan jossa he lupasivat noudattaa moraaliperiaatteita, kunnioittaa yksilönvapautta ja tehdä kaikkensa terveyden edistämiseksi. Nämä valkokaulusrikolliset sitten tarvitsevatkin yllättäen syytesuojan. Voi vitsi että sinä hihi osaatkin olla aika tyhmä. Monenlaista on paljastunut sieltä ulkomaisilta sivuilta joten kannattaisikohan sinunkin heittää ne vaaleanpunaiset aurinkolasit silmiltäsi ja katsoa selviä tosiasioita.
..................... eli tauti istuttaa. Se on heikko joka ei kestänyt, niinkö
.... juurikin sillä on merkitystä ja suuri merkitys, ettei lääketehtailulla mene maine. Just siksi tätä peittelyä ja valehtelua on harrastettu. Torniossa kuollut 8 vuotias ei esimerkiksi ollut suinkaan terve tyttö, niikuin meille maamme arvovaltaiset lähteet kertoivat. Hänen perussairautensa oli astma! Miksi kansalle valehdeltiin ? Ettei terveystertuilta menisi maine ja voisivat jatkossakin harrastaa bisnestään hyväntekeväisyyden auringon alla. Salaliitosta en myöskään menisi olemaan niin varma, mutta ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin asialla he eivät ole.
Media todellakin paisuttelee! Sikainfluenssaan on tähän mennessä kuollut paljon vähemmän ihmisiä maailmalla kuin tavalliseen flunssaan. Ja hoitotoimenpiteissä mennään kyllä mielestäni liian pitkälle. Esimerkiksi meillä on kotona sovittu ettei halata edes toisiamme, että jos jollakin on tartunta niin eipähän sitten muut sairastu! ei mitään järkeä varsinkaan tuossa edellisessä. Jos joku perheestä saa tartunnan on aika varmaa että muutkin savat sen vaikkeivat toisiaan halaisikaan. Typerää liioittelua minun mielestäni, ettei saa edes halata omia perheenjäseniään. Mitä mieltä olette?
Olet aivan oikeassa. Lääke- ja ruokateollisuus rahoittavat mediaa. Media laulaa sen lauluja, jonka leipää syö. Se on niin yksinkertaista se.
Sen suurempaa salaliittoa ei tarvita. Katsotaan vain tosiasioita tosiasioina.
Oletko pysähtynyt miettimään, miksi kukaan TerveysTerttu terveyden ja hyvinvoinnin ( lue sairauden ja pahoinvoinnin ) laitoksesta ei vastaa siihen, miksi he tarvitsevat syytesuojaa? ?
Ihan vain pikkuinen vastaus retoriseen kysymykseen!!
Onkos sinulla osakesalkku lääkebisneksessä Röhkivä viruksemme, vai miksi olet niin innokas Mengeleiden puolustaja.............tai oletko yksi noista Mengeleistä? Hihhhiii
Kiemurtelitko silloinkin lattialla naurusta kun Suomessa kuoli ihmisiä saatuaan rokotteen???
Olivatko tietoni vääriä hihhiiiiii ? Oliko tekstini moraalitonta hihhiiiiii? Kuka on moraaliton tässä maassa hihhiiiiii ? Eivätkö juuri ne, jotka liikkuvat valkoinen takki päällä kovat kaulassa ja puhuvat pehmoisia kansalle, yrittäen saada jokaisen myrkyttämään itsensä ja lapsensa.
Eikö sinullekin hihhiiiii ole nyt faktaa, kun katselet niiden narkolepsiaan sairastuneiden lasten vanhempia ja itse sairastuneita. Sinäkö hihhiiii valkotakkiporukkasi kanssa olette nyt ojentamassa auttavat kätenne heille? EI vaan nyt yritetään olla "huomaamatta" mokaa kaikin tavoin. Se on sinulle ja sinun kaltaisillesi aivan oikein, että suomalaiset saadaan edes tällä tavalla herätettyä ruusenunesta ja uskomaan, miten heillä ja heidän lastensa terveydellä jotkut tekevät rahaa. Narkolepsiaan sairastuneiden lasten ja heidän vanhempiensa toivoisi saavan kaiken tuen, mutta mitä sanoo STM ja terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen terveysterhit? Ei ole määrärahoja. Avatkaa nyt ihmiset silmänne kaikenmaailman rokotustutkimuskampanjoille joita teidän lapsillenne tarjoillaan. Natsitkin tekivät juutalaisilla ihmiskokeita ja Bayer oli yksi niitä tekevistä lääketehtaista. Onko meillä tosiaan oikeus antaa istuttaa sairauksia lapsiimme niin, että heillä itsellään ei ole siihen mahdollisuutta ottaa mitään kantaa. Käsi sydämelle isät ja äidit. Uskotteko te edelleen niitä, jotka eivät itsekään tiedä rokotteissa piileviä vaaroja ja jos tietävät, niin tilanne on vieläkin mustempi. Varokaa rokotteita, niiden tarkoitus on ainoastaan rikastuttaa lääketeollisuutta.
Joo, täällä kans on tuo asia mietityttänyt. Pelottava ajatus miten nopeasti se voi levitä. Ei auta ku toivoa ettei tänne tule. Ja ehkä kuitenkin turha liikaa miettiä etukäteen. Minulla myös n. kolme kk laskettuun aikaan, joten teettää kyllä välillä töitä olla huolestumatta vaikka yrittääkin. Onnea kuitenkin odotukseen ja toivotaan että pysyy kaukana moiset!
Sikainfluenssaan et voi vaikuttaa mitenkään ja riski siihen sairastumiseen on tällä hetkellä todella pieni. Sen sijaan sinun tulisi pelätä epäterveellisiä elämäntapoja ja suomalaista melankolisuutta, jotka yhdessä tappavat suurimman osan meistä suomalaisista! Sinulla on äitinä erittäin suuri merkitys lapsesi tulevaisuudelle. Sokerihötön syöminen on huomattavasti vaarallisempaa kuin sikainfluenssaan sairastuminen.
Sikainfluenssa on UHKA. lintuinfluenssa ei tarttunut ihmisestä ihmiseen niinkuin tää sikainfluenssa. Googlaa espanjantauti, se oli influnessa tauti joka tappoi kolmasosan koko euroopan väestöstä!
Taisi mennä rutot ja influenssat sekaisin. :D Espanjantauti ei suinkaan tappanut kolmasosaa euroopan väestöstä. Muistaakseni kolmasosa sairastui siihen, mutta vain muutama prosentti heistä kuoli.
SULLA tais mennä nää sekaisin! lue ja opi! http://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjantauti http://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_surma espanjantauti oli influenssa!
Korjasin virheellistä tietoa, kun väitit _espanjantaudin_ tappaneen kolmasosan euroopan väestöstä. Vähän meni yläkanttiin :D Taisi meinaan rutto joskus keskiajalla sen tehdä, ei suinkaan mikään influenssa.
Jos otsikoksi laitat "oikeaa tietoa", niin älä linkittele wikipedia-linkkejä samassa viestissä :D
espanjataudin aikaan elettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa, jolloin hygienia oli mitä oli... eipäs aleta hysterisoimaan! :)
Wikipediaan ei ole luottamista sillä kuka tahansa voi sinne laittaa mitä tahansa tietoa. Se on avoin tietosanakirja. Siellä väitettiin mm. että Randy "idols" Jackson olisi Michael Jacksonin veli.. yms. muuta väärää tietoa on liikkeellä. Jotkut ovat jopa kerskuneet sillä, että ovat postittaneet sinne väärää tietoa ja saaneet ihmiset jopa levittämään näitä vääriä tietoja.
Eikö vain olekin kummallista se, että samasta perheestä Espanjantautiin saattoi kuolla joku ja muut jäivät henkiin. Tämäkin todistaa sen tosiasian, että nämä rokotusten suosittelijat eivät itse asiassa tiedä, mikä on sairastumiselle altistava tekijä ja mikä ei. He tekevät rahan kiilto silmissään liukuhihnatyötä ja yrittävät lyödä ennätyksiä yrittämällä suorastaan painostamalla saada rokotettua koko kansa ja sen sairaimmat yksilöt heti ensimmäisenä. Kuka on niin ajattelematon, että ottaisi sairauden aivan tahallaan itseensä heikkokuntoisena ja vielä epävarman rokotteen mahdolliset riskit syntymättömälle lapselleen. Kukaan ei vastaa vaurioista, sillä rokotebisnes on hankkinut itselleen syytesuojan. MIKSI HE SELLAISTA TARVITSEVAT?
tainnut olla antibioottejakaan silloin keuhkokuumeeseen, joka nosti kuolleisuuslukuja.
Mitäköhän oireita siitä tulee,jos sen on saanut? Minulla kuukausi laskettuun aikaan ja pelkään myös vauvan puolesta kun hän on syntynyt ja nyt kun on vielä mahassa. Kyllä minua ainakin toi asia on mietityttänyt,vaikka maailmassa on miljoona muutakin asiaa mihin voisi kuolla.
Niinpä.. pelottaa. Saako tota tamifluta edes ottaa raskaana? just luin iltalehdestä että asiantuntija sanoo että se tulee varmasti suomeen.. mitäs jos on muuntautunut siihen mennessä ettei tamiflu tehoa..? pelottaa ku on raskaana ja vielä diabetes (diabeetikot kuuluu riskiryhmään että saavat ilmaisen rokotteen ihan tavallista influenssaa vastaan). Ja mitäs sitten kun menee sairaalaan synnyttää..? jos se siellä luuraa ja vastasynynyt sen saa. Musta rajat pitäs pistää nyt väliaikasesti kiinni ettei ihmiset matkustele ja levitä sitä lentokentillä.
Kai se on turha etukäteen murehtia tuota influemssaa. se tulee jos on tullakseen. me ei sille voida mitään. toki se mietityttää ku raskaana on ja pieni lapsi kotona. keskitytään vaan nyt nauttimaan raskaudesta ja murehditaan sitten jos siihen on aihetta.
Kyllähän sitä on meilläkin mietitty. Kaikenlaista on mielessä pyörinyt, mutta paniikkiin ei ole aihetta. Tauti tulee jos on tullakseen. Ja jos se tulee, noudatetaan niitä ohjeita, jotka terveysviranomaisilta saadaan. On sitä ennenkin ollut vastaavia tauteja, ja suurin osa ihmisistä on selinnyt niistä hengissä, vaikka terveydenhuolto oli paljon alkeellisempaa, eikä ollut nykyaikaisia tamifluita yms.
pelottaa... ihan kaikkien puolesta. Ja varsinkin kaikkien odottavien äitien takia, koska tuskin niitä lääkkeitä voidaan turvallisesti antaa raskaana oleville tai jos annetaan niin ei hyvää seuraa, on varmaan aika tujua tavaraa vois luulla... :// kuolinluvut vain nousevat ulkomailla ja ulkomaan lennot kulkee kokoajan että ei se ihme jos se suomeen sieltä kantautuisi :(
Ei sitä oikein pysty sanoo et juu kaikki menee ihan hyvin älä murehdi Ainakaan vielä tässä vaiheessa mutta kun kyseessä on Influenssa joka ei ole birdflu:ta lähelläkään niin siinä mielessä voit olla rauhassa, jos kumminkin saat sikainfluenssan selviydyt siitä ihan hyvin kunhan hoidat itsesi hoitoon ajoissa ja lepäät. Kun se ohi niin olet immuuni sille niinkuin yleensä kun olet sairastanut ensimmäisen kerran Influenssan elämässäsi niin eipä se toiste yleensä tule.
Tässä espanjantaudista tietoa. Eli suhtautuisin ihan vakavasti kontaktien välttelyyn ja annettuihin suojautumisohjeisiin, jos alkaisi Suomessa levitä tämä sikainfluenssa. Turha panikoitua kuitenkaan, nykyinen hoito ja jälkitautien hoito on onneksi tehokkaampaa kuin 1900-luvun alussa. Toivottavasti sikainfluenssa on espanjantautia lievempi. Katso otsikon: danger for mother and babies alta. http://thetyee.ca/Views/2005/09/14/KatrinaMiniscule/
tuo sikainfluenssa=/ rv 20 5..lähinnä just miettii että miten vaikuttaa sikiöön. Noh, ehkä kuitenkin pitää olla realistinen ja olla panikoimatta. Muistaa pestä käsiä vielä kahta kauheemmin ja välttää kontakteja..jos se siis tänne on tullakseen. Tänään kuulin "Huhuja" että hämeenlinnassa ois tautiepäily..=/ Tsemppiä kaikille raskaana oleville..eiköhän me silvitä..=) pidetään lippu korkeella
se leviää suomessakin jo vauhdilla, viikossa tullut nyt 20-30 uutta tapausta. Ja riskiryhmäläiset raskaana olevat ovat vaarassa..
kiva olla molempia..
t: raskaana oleva diabeetikko
täällä raskaana oleva astmaatikko :( olen ihan varma että kuolen tautiin.
On meinaan sama asia, niinkuin on joka paikassa jauhettu. Vaikka kyllähän siihenkin saattaa kuolla, jos on vanha ja sairas... Mutta eipä herätä hysteriaa vaikka samasta taudista on kysymys. Jos ihmisiä kuolee esim. Meksikossa, eiköhän se johdu paikallisen terveydenhuollon tasosta, siellä kun kaikki lääkärit ovat maksullisia, joten esim. työttömät eivät pääse itseään hoitamaan. Usassa monissa paikoissa sama juttu, ei ylimääräistä rahaa=ei lääkäriä. Siitä syystä ihmisiä on siellä kuollut. Suomeen kun tauti tulee, on ennustettu, että sen saa 20% suomen väestöstä, ja suurin osa tapauksista ei vaadi mitään hoitoa. Kuolemantapauksia ei kukaan usko tulevan. Ja taudin ei ole ennakoitu olevan flunssaa pahempi.
kroonisesti sairaat (siis esim. diabeetikot ja astmaa sairastavat) saavat joka vuosi ilmaiseksi rokotteen. Pelko on just siinä että jos tää sikainfluenssa tulee ennen ku rokotetta saa suomessa!!!!
ja tämä tauti ei tapa sairaita ja vanhoja, vaan nimenomaan nuoria (jopa terveitäkin). joten voi vaan kuvitella, miten käy jos on raskaana krooninen sairaus. ei hyvin ainakaan...
Kun tauti on kerran sama kuin perusinfluenssa, jonka olen astmaatikkona sairastanut 3 kertaa, raskaana 2, rokotteesta huolimatta (ei tehonnut, tuli silti). Ja tiedän myös monia muita joilla sama juttu. Missäs niitä ihmisiä on kuollut, no siellä Meksikossa ja USAssa... Kun influenssa voi aiheuttaa korkeaa kuumetta ja ripulia, jotka normaalisti ovat pikkujuttu, mutta saattavat vaatia lääkärinhoitoa, jos ei sitä hoitoa saa, tilanne on aika huono, mutta jos ajoissa pääsee lääkäriin, ei ole hätää.
http://www.adressit.com/taistele_ah1n1_vastaan
lamauttaa sisäelimet vähitellen (voimakkaana siis ja kaikille raskaana oleville ja etenkin jos on vielä krooninen sairaus, se tulee rajuna)
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2009/07/suomalaisprofessori_sikainfluenssan_massarokotukset_kannattaa_unohtaa_858329.html
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/08/whon_chan_varoittaa_uudesta_sikainfluenssa-aallosta_943655.html?origin=rss
Täällä influenssa päällä ja rv 21 6
Ylipelätty tauti! Hyvin on vissiin pelottelut tehonneet.... :)
Kamala olo, mutta kyllä tästä selviää. Ei juurikaan pahempi kuin normi flunssa.
mä jo sairastin tuon :D oli kaamea flunssa jokunen aika sitten, ohi meni normaalisti lepäämällä, olo oli tosin kyllä normaalia flunssaa hurjempi.
Ettekö tosiaan huomaa? Kun sikainfluenssa rokote rantautui Suomeen alkoi influenssapelottelu siinä getkessä paisua. Tämä on aivan tavallinen lääketeollisuuden markkinointimenetelmä. Tuotetta on tilattu ja se on saatava myytyä. Puhummeko joidenkin vuosien kuluttua sikainfluenssarokotelapsista niinkuin puhumme talidomidilapsista, joilla puuttuu jopa raajoja, koska äidit söivät lääkärien määräämiä pahoinvointilääkkeitä jotka vaikuttivat sikiöön. Mikä on sikainfluenssarokote, joka viljellään eloperäiseen seerumiin kuten isorokkorokote. Kun isorokkorokote viljeltii apinan munuaisen seerumiin ihmiskunta sai HIV-viiruksen, entäs ebola? Nyt pyhytaan uudesta rokotteesta jota on kehitelty Hiv tartunnan estämiseen. Lääketeollisuus tekee bisnestä jossa pyörii satoja miljardeja dollareita vuosittain. Ihmiset ovat saaneet kuolemaan johtavia sairauksia lääketeollisuuden tekemän bisneksen vuoksi ja he tekevä ihmisten hädällä lisää bisnestä. Ei ole mitenkään todistettavissa, etteikö myös sikainfluenssa ole sian munuaiseen tai aivoihin viljellyn rokotteen seurausta. Miettikää suomalaiset tosiasioita ja muistakaa, että sokeripalapoliorokotteesta usea suomalainen on saanut lapsihalvauksen. Muhoksella tyttö, joka on nyt 27 vuotias sai sokeripalasta rokotepolion, joka on diagnosoitu Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Miksi näistä ihmisistä ei puhuta mediassa? Miksi kukaan ei uhraa euroakaan jotta voitaisiin tehdä tutkimus verokkiryhmillä, rokotetut / rokottamattomat lapset ja heidän, vaikkapas, sairastamat allergiat? Suomessa on ollut vuosikymmeniä neuvolajärjestelmä, joten tutkimusaineistoa on. Siksi että se ei tuota lääketeollisuudelle rahaa vaan asettaisi rokotejärjestelmän erittäin kyseenalaiseksi. Miettikää suomalaiset mm. multippelisklerosiksen räjähdysmäistä lisääntymistä nuorissa ihmisissä. Meidänhän pitäisi olla terveempiä mikäli lääketieteen selityksiä on uskominen.
Sinun ei tarvitse olla huolissasi suomalaisten miettimisistä, kenties ehkä omistasi.... sekä aukaista noi silmäsi.
Ihan vaan tiedoksesi, että kierros rokottamattomissa maissa kannattaisi tehdä (jos sinulla on rokotukset kunnossa) koska siellä on riittävästi dataa siitä, kun ihmisiä ei rokoteta. Ei kaunista ja totuus on, että rokotteet ovat ja tulevat pelastamaan tuhansia ihmishenkiä. Tämä olisi syytä muistaa.
Mainitsemasi verrokki tutkimus kotimaassa on vaikea toteuttaa, koska meidän rokotettujen suoja estää taudin leviämistä, joten se on jo lähtökohtaisesti vääristynyt. Tietenkin jos lähetämme suomalasia rokotettuja ja rokottamattomia tauti-alueille niin saattaisi tulla eroja... Toki vois olla eettisesti aika tylyä.
Lääkebisneksen syyttämisestä ja voi olla hieman toistakin mieltä.
On se harmi kun antibiootit ja esim. insuliini on keksitty ja minkä takia niiden täytyy maksaa. Rokotteetkin ovat ihan turhia ja eihän me tarvita verenpaine lääkkeitäkään taikka itse-asiassa ylipäätänsä lääkäreitäkään tai mitään, mikä parantaisi tai pidentäisi elämänlaatua. Varsinkin jos ne ovat pörssi-yhtiöiä. Voisimme ottaa varmaan perustaa Suomen Neuvostoliiton tasavallan ja alkaa kehittämään yhdessä jotain lääkettä johonkin tautiin, taikka vaikka kaikkiin... En mene sen syvemmälle tähän aiheeseen, mutta mietihän nyt vielä kerran faktoja, mihin perustat ajatuksesi liittyen lääkkeisiin ja rokotteisiin. Onkohan jonkun verran nyt mielikuvituksesi päässyt valloilleen taukki?
Pyydän yhteiskuntamme puolesta. ÄLÄ OTA ROKOTETTA, please... Jätä se meille, jotka haluamme sen välittömästi kun se on mahdollista.
Vilpittömästi
Siellä kirjoittelee joku lääketieteen bisneksestä hyötyvä, joka ei osaa edes käytöstapoja. Ei kuules tarvitse mennä rokottamattomiin maihin nähdäkseen rokotteiden ja lääketeollisuuden muiden toimenpiteiden seuraukset ja sen aiheuttamat vauriot. Katso ympärillesi! Allergiat, astma, polio, talitomidivaurioista kärsivät ihmiset, MS-tautia sairastavat jne. Miksi Suomessa ei elä maailman tervein kansa, vaikka rokotusohjelmaa on neuvolajärjestelmän kautta toteutettu jo ainakin viidessä sukupolvessa? Kuinka kaikkitietävä lääketeollisuus selittää sen, mitä nämä rokotteet aiheuttavat lapsillemme, koska hänen vanhempansakin ja isovanhempansakin on rokotettu samoja tauteja vastaan. Oletko kuullut virusten ja bakteerien muuntumiskyvystä? Lääkärien ja lääketeollisuuden virheet makaavat hautausmailla.
Mene hyvä ihminen kammioosi ja riisu ensimmäisenä ne henkselit, joilla paukuttelet turhien asioiden vuoksi. Ota viihdykkeeksi vaikkapas teollisuustoksikologian kirja ja syvenny rauhassa toteamaan se, mitä syöpää aiheuttavia aineita, jotka teollisuudessa on kielletty, laitetaan rokotteissa vauvoihimme ja muihin kansalaisiin. Nämä myrkyt kyytipoikana tuntemattomat ja tunnetut virukset isketään tulevaisuutemme kankkuihin tyynen rauhallisesti ja bisnes pyörii. Nämä Mengelit ovat hankkineet itselleen syytesuojan! MIKSI????????????
Pahimmaksi se tauti äityy niillä, jotka sinnittelevät särkylääkkeen voimalla töissä niin pitkään kuin suinkin. He, jotka malttavat ja voivat jäädä kotiin sairastamaan heti kun tauti iskee, ja malttavat ja voivat potea rauhassa taudin loppuun asti, paranevat myös kohtuu ajassa.
Tiedättekös mitä? Vuosi ennen kuin 2009 vuoden sikainfluenssa oli ilmennyt, patentoitiin sikainfluenssarokote. Kuukausi ennen influenssan puhkeamista, alettiin valmistaa kyseistä rokotetta. Kuka lie jutun takana? Mutta sen voin sanoa, että media mässäilee aiheella ja mielestäni näkymättömästi painostaa rokottamaan itsensä. Tehdäänpä muutama asia selväksi sikainfluenssarokotteista:
1) Rokote on tehty kiireellä. Siihen on laitettu aineita, joita ei haluta laittaa "normaalivauhdilla" kehitettyihin rokotteisiin. Rokotteet sisältävät mm. elohopean vaarallisinta tyyppiä ihmiselle. Rokotteissa on nanopartikkeleita. Ne ovat pieniä osia, joita ei voida poistaa enää kehosta. Niiden on todettu tuhoavan ihmisessä syntyvät uudet solut. Novartis käyttää rokotteissaan eläinten syöpäsoluja. Ja muuten, rokotteen haittoina on mainittu Ms tautia, halvausta ja hermostovaurioita, on ilmennyt kuolemantapauksia johtuen rokotteesta. Rokote kulkee tietokannoissa nimellä EU666. Se on merkitty Raamatullisella pedon luvulla (Ilmestyskirja). Osa hoitoalan henkilökunnasta kieltäytyy rokotteesta. Suomen rokote on kielletty Sveitsissä vaarallisuutensa takia.
2)Koulusta saimme tiedotteen rokotetta koskien. Tiedotteessa suositeltiin rokotetta, eikä mainittu sanallakaan haittavaikutuksista kuten ms-taudista ja 666 jutusta.
Sikainfluenssarokote on huono keksintö. En halua ottaa sitä missään nimessä.
Mitähän sairasta pakkomiellettä tuo "asiastatietoinen" tänne nyt syöttää? Laitapa lähteesi, jotta voimme kaikki katsastaa, miten asiallisia ne ovat. Vähän nyt lähdekritiikkiä peliin. Kaikki mikä on kirjoitettua ja netissä ei ole totta.
Ei sitä sikainfluenssa rokotetta patentoitu vuosi ennen vaan, ihan toinen influenssa rokote, josta on vaan vaihdettu se influenssa osa sikainfluenssaan.
Ihme höpönlöpö juttuja täällä jaetaan ja sitten ihmiset uskoo noita "totuuksia" ja pelotteluja.
Selvitä asia.
Haku lääkevalmisteen nimen mukaan: Pandemrix
Lääkevalmiste 1 - 1 kokonaismäärästä 1
Nimi Vahvuus Lääkemuoto Myyntiluvan
myönt.pvm. Myyntiluvan haltija Kaupan
PANDEMRIX suspensio ja em... 20.05.2008 GlaxoSmith... Kyllä
www.lääkelaitos.fi/
Miten Pandemrixia on tutkittu?
Pandemrix kehitettiin ensi mallirokotteeksi käyttämällä A/Vietnam/1194/2004 –nimisen influenssaviruksen H5N1 -kantaa. Yhtiö tutki tämän mallirokotteen kykyä laukaista vasta-ainetuotanto (immunogeenisuus) influenssaviruksen kyseistä kantaa vastaan pandemian levitessä.
Nykyisen pandemian alkamisen jälkeen yhtiö vaihtoi Pandemrixin viruskannan pandemian aiheuttavaan H1N1 –kantaan ja esitti lääkevalmistekomitealle (CHMP) tätä vaihdosta koskevia tietoja.
Eli tuo H5N1-rokote on kehitetty jo vuonna 2008, mutta sitä on muutettu vasta tänä vuonna sopimaan tähän H1N1-kantaan.
Muita tietoja Pandemrixista
Euroopan komissio myönsi koko Euroopan unionin alueella voimassa olevan myyntiluvan GlaxoSmithKline Biologicals s.a. –yhtiölle Pandemrixin H5N1 –mallirokotetta varten 20. toukokuuta 2008. H1N1 –rokotetta koskeva myönteinen lausunto annettiin 24. syyskuuta 2009.
Tässä linkki sivuille:
http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pandemrix/H-832-fi1.pdf
mitä porukkaa. Näyttää raskaus pehmittäneen monen fiksun naisen aivot kun perustellaan miksi rokotetta ei voi ottaa. Kaiken maailman lettutieteen vihtorit esittelevät huuhaa-ajatuksiaan , joita jotkut vähälahjaiset opetuslapset uskovat
Taitaa olla emean raportointi sinulle ylivoimaisen vaikeaa luettavaa??
Tuli luettua, ihan asiallista tekstiä, mikä oli ns.pointtisi ? Ihmettelen, mistä näitä ihmisiä sikiää, jotka levittelevät salaliittoteorioita. Ei taida niillä ihmisillä olla lääkitys kunnossa vai vaikuttaako täysikuu ?
Minä Tupla kommentoin siis tuota vanha rokote tyyppiä tuolla tekstillä..
Siinä se syy miksi se on kehitetty jo vuonna 2008..
Laitoin tossa piruuttani tonne 45min ohjelmaan kaksi kysymystä.. toinen oli että miksi rokotetta saa edelleen antaa vaikka on todettu sen aiheuttavan sitä hermostosairautta tai mikä nyt olikaan ja muutenki puuttelliset tiedot koko aineesta ja toinen oli että miksi noille valtion johtajille annetaan vissiin eri lääke ku normi maantallaajille niin kummatkin jätettii tylysti vastaamatta:D:D
Niin, eihän ne saanut kun joku 4000 tuhatta kysymystä, on se kumma jos kaikkiin ei vastattu.
Hei sinä höpönlöpön..........nomen is omen.
Oletko se sama Kuopiosta kotoisin oleva ihminen joka annoit meille hauskan illan A- tuubin parissa?
Höpönlöpönhöpönlöpön
Ihmiset joilla ei ole mitään oikeaa sanottavaa toistavat sanontoja NIINPÄ, AIVAN, jne. mutta sinä olitkin keksinyt aivan itsellesi sopivan ilmaisun jota me kuulimme suorastaan pakkomielteisellä tavalla ilmaistuna.
Lisää tuollaisia ohjelmia, joissa nämä tämän luokan kansankynttilät nolaavat koko kannattajajoukkonsa jo pelkällä läsnäolollaan.
Sinä olet niin viisas höpönlöpö, että varmasti osaat suunnistaa sinne Kuopion yliopistoon lukemaan asiaa, joten meidän ei tarvitse antaa sinulle lähdeteoslistaa.
"Jos tiesit niin sehän tappaa herkimmin vahvimmat nuoret ihmiset, 15-45 vuotiaat. Mitä parempi kunto ja puolustuskyky, sen varmemmin kuolet, koska immuunireaktio on niin suuri. Raskaana olevalla se reaktio taas on vaimentunut raskauden vuoksi. Epäilen että raskaana oleva selviäisi siitä itse asiassa paremmin kun ei-raskaana oleva. Lapsesta en tiedä miten siihen vaikuttaisi :("
Tuo nyt on ihan puppua, se menee juurikin toisinpäin.. Todellisuudessa itse tauti ei ole raskaana oleville sen vaarallisempi kuin muillekaan perusterveille ihmisille, mutta sen jälkitauti kuten mm. mahd. keuhkokuume on. Raskaana olevan naisen keuhkot ovat muutenkin kovassa rasituksessa (itse huomaan rv 30 3, hengästyn jo puhuessakin, jos luen pitkää tekstiä), koska kohtu painaa keuhkoja. Tosiasiassa raskaana olevan naisen keuhkot ovat kokonais tilavuudeltaan suuremmat kuin muilla, sikiön hapensaannin kannalta.
Mutta siis, itse en tuota tautia jaksa stressata, oikein hoidettuna siitä kyllä selviää, ainakin mahdollisuudet on varmasti ihan hyvät. Jos on tosiaan muuten perusterve (kroonista sairautta sairastavat ovat riskiryhmään kuuluvia).
.......... jokainen voi hankkia tietoa. Tuntemattomat asiat pelottavat. Meille suomalaisille vain annetaan tiettyjen valtaa pitävien instituutioiden suodattamaa tietoa, joka ei haitta heidän bisneksiään. Nyt kun elämme globalisoituneessa yhteiskunnassa, jossa kansainväliset rajat eivät enää merkitse mitään, kun puhutaan tiedon kulusta, niin ihmisten silmät ovat auenneet näkemään Suomessakin asioita, joiden näkeminen aikaisemmion on heiltä estetty. Media kulkee entisen kaavan mukaan ja kertoo mitä käsketään kertoa. TORNIOSSA KUOLLUT 8 VUOTIAS EI OLLUT TERVE, VAAN HÄNELLÄ ON OLLUT PERUSSAIRAUTENA ASTMA. Tieto kulkee ja kansalle valehtelevat instituutiot jäävät kiinni nykyään.
Miettiä sopii tietenkin sitä, miksi Torniolaisen tytön astmasta vaietaan? Oliko terveysviranomaisilla tarvetta saada panikoitumista aikaan jotta saivat ostamansa, epäluuloja herättäneen rokotteensa markkinoitua?
Toisaalta, mille näyttäisi terveydenhuolto siinä valossa, että astmaa sairastanut tyttö äitinsä kanssa käännytettiin useita kertoja terveyskeskuksesta kotiin ja ensimmäisen kerran saatiin lääkäri puhelimeen vasta tuntia ennen kuolemaa. Tällainen on tämä meidän terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja sen alaosastot.
Kysyin Pandemrix-rokotteen testausta; millä annoskoolla, missä maassa ja kuinka suureen väestöryhmään rokotetta testattiin, ei tullut vastausta. Kysyin lisäksi odotettavissa olevia pitkäaikaisvakutuksia, eivät vastanneet!!!!!
kun joku on vaivautunut ottamaan hieman enemmän selville tosiasioita. Joko olet piikkisi hakenut ja sinua pelottaa sen seuraukset? Ovatko Sveitsiläiset niiiin paljon huonompia kun varoittavat raskaana olevia, alle 18 vuotiaita ja yli 64 vuotiaita kansalaisiaan ottamasta tuota myrkkypiikkiä, jolla tehdään bisnestä.
Rokotaako Sveitsi jollain muulla rokotteella?
Virohan ei rokota ollenkaan?
Onko ruotsalaiset rokotettu jo tällä samalla rokotteella jota suomalaiset saavat?
Sveitsin terveysviranomaiset kielsivät GlaxoSmithKlinen valmistaman Pandemrix-rokotteen antamisen raskaana oleville naisille, alle 18-vuotiaille ja yli 60-vuotiaille. Sveitsin viranomaiset kertoivat, etteivät ole saaneet rokotteesta riittävää tietoa näiden ryhmien osalta.
Pandemrix on toinen Sveitsin hyväksymistä sikainfluenssarokotteista. Toinen on sveitsiläisen Novartiksen valmistama Focetria. Sille ei vastaavia rajoituksia asetettu.
www.yle.fi/ulkomaat
Onko ruotsalaiset rokotettu pandemrixilla?
Miksei viro rokotuta kansaa,rahan puutteestako?
ihmiset on ihan idiootteja! jonotetaa tunti kaupal et saadaan rokote mist oo mitää hyötyy!! toi pöpö oo yhtään pahempi ku tavallinen influenssa.. epäilen et on ihmisen kehittämä pöpö. lääketehtaat käärii miljardeja!! ota rokote ja tuu kipeeksi voi helvetti ihmiset on tyhmiä!!
Ihmetyttää kun kun ainakin viimeiset menehtyneet ovat yllätys,yllätys saanet rokotuksen noin viikko ennen menehtymistään.Myöskin sitä että influessa yllätys yllätys alkoi vasta levitä rokotusten myötä ylhäältä(lapista tänne eteläsuomeen).Tuttavani kävi viikko sitten ottamassa piikin koska kuuluu riskiryhmään on sairastanut syövän joka on jo kerran uusinut,kertoi että kolme päivää rokotuksen jälkeen nousi korkea kuume
joka nyt on laskenut .Koska rokotteessa käytetään tietääkseni elävää virusta on se jo riski sinänsä.
Eestissä ynnä muissa baltian maissa ei ole rokotuksia suoritettu koska niillä ei ole ollut varaa hankkia rokotetta kansalaisilleen,mutta eipä siellä kyseistä tautia ilmenekkään.Voinemmekin taas kerran ihmetellä markkinatalouden kyvykkyyttä aiheuttaa median avulla hysteriaa/pelkoa ihmisissä,eläköön,eläköön,eläköön
RASKAUS ja SI-ROKOTUS
Virallisesta lääkeselosteesta lainattua:
"Tällä hetkellä ei ole tietoa Pandemrixin käytöstä raskauden aikana."
"Pandemrixin käyttöä voidaan harkita raskauden aikana, jos tämä katsotaan välttämättömäksi."
Voidaan ehkä harkita - jos pakko.
Virallisia alan "peer reviewed" julkaisuissa ei ole julkistettu tutkimuksia koko Pandemrixista.
Lääkeyhtiö itse on suorittanut rajoitettuja (vähän ihmisiä) ja lyhytkestoisia pikatutkimuksia.
Ja niitäkään ei alle 3 vuotialla tai raskaana olevilla.
Rokotteen aiheuttamista keskenmenoista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8619545
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8620023
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8601780
sata kertaa on mediassa manittu että sisältää kuollutta virusta eikä siitä voi saada sikainfluenssaa. eiku silti jotkut valopäät laukovat täällä "totuuksiaan".
ja jotku valopäät uskoo kaiken mitä media sanoo:D uskoo ken tahtoo!
no ehkä rokote ei aiheuta sikainfluenssaa, mutta tajua sinäkin valopää, että rokotteen jälkipyykkinä on tullut keskenmenoja ja muita tapauksia jossa rokote on nostanut todella korkean kuumeen ja on ilmennyt mm. hengitysvaikeuksia jne.
Että menes nyt itse sitten kuuntelemaan niitä uutisia ja uskomaan kaikki mitä siellä sanotaan.