ihminen,yli viidenkymmenen.Minä avaan en luota ihmisiin oikealla tavalla.Olen käynyt terapiassa useita vuosia ja asioita on käsitelty,mutta ei auta niin ei.Olin murkkuikäinen ja perheenjäsenet omassa kodissani lukivat päiväkirjojani,samoin laatikoissani kävivät katsomassa salaisuuksiani.Myöskin perheessämme on ollut tapana kertoa muille sukulaisille ihan melkeinpä henk.kohtaisia perheasioita,lapsuudenkodissani.Olen todellakin menettänyt luottamukseni ihmisiin,en luota oikealla tavalla.Minusta on tullut hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt jollakin tavalla.Omia asioitani en kerro kellekkään muuta kuin terapeutille ja hänellekään en ihan kaikkea.En edes sellaisia asioita,jotka nyt eivät niin tosi tärkeitä muiden ihmisten mielestä ole.
Koska en luota,niin olen sitten todellakin yksinäinen.Minulla on sukulaisia ja heihin joihinkin pidän yhteyttä.Tuttavia on,mutta yksi ainoa ystävä(hän on naimisissa ja minä taas olen sinkku).Monesti ajattelen ,onko maailmassa yhtään niin yksinäistä kuin minä olen.Siis itseasiassa ei ketään.Sitten ajattelen,että no onhan minulla terapeutti.
Olen jo iäkkäämpi
rottaloukku
1644
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei kukaan usko. Ja toi ylempi on vielä huononpi. Mäkin voisin keksiä parempia mut en nyt viitti. :D)