pala kurkussa

Ensinnäkin kiitokset kirjoituksistasi, joita olen lukenut edelliseltä vuodelta asti. On suuri apu saada lukea samaa tautia sairastavan kokemuksia, lääkäreiltä en ole saanut ollenkaan näin kattavia tietoja. Olen lähinnä ahdistuneena lähtenyt pois, en ymmärrä miksi lääkärit eivät voi tarkemmin kertoa, mitä oireita mahdollisesti refluksitautiin voi tulla. Tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa, päinvastoin.. Eräs asia, minkä soisin myös tulevan refluksitaudissa esiin, on sen aiheuttama psyykkinen vaikutus. Se voi olla ahdistuneisuutta, paniikkioireistoa, masennusta ym. Oireiden vaihtelevuus, voimakkuus, niistä aiheutuva huoli jostakin pahemmasta tai silkka tiedon puute aiheuttavat meissä psyykkisiä reaktioita. Itse olin taudin alkuvaiheessa erittäin ahdistunut - jopa paniikkiin välillä menossa. En tiennyt, mitä minulle oli tapahtumassa, kun henkeä salpasi, rintaan sattui, tuntui kuin koko nielu olisi ollut kuuman juoman jäljiltä. Myös kummallisia pääoireita oli. Välillä luulin oikeasti sekoavani. Kun kerroin näitä lääkärilleni, hän totesi, että onhan niitä vakavampiakin sairauksia! Toden totta onkin, mutta tämä tauti on minulle kokemuksellisesti ainutkertainen! Stressihän näitä oireita pahentaa, tiedetään, mutta sen pois-saaminen onkin asia erikseen. Toivottavasti pystyn osaltani olemaan myös jollekin tukihenkilö kirjoitukseni kanssa niinkuin lagyngo on minulle. Kiitos!

Kipukurkku kirjoitti:

Ensinnäkin kiitokset kirjoituksistasi, joita olen lukenut edelliseltä vuodelta asti. On suuri apu saada lukea samaa tautia sairastavan kokemuksia, lääkäreiltä en ole saanut ollenkaan näin kattavia tietoja. Olen lähinnä ahdistuneena lähtenyt pois, en ymmärrä miksi lääkärit eivät voi tarkemmin kertoa, mitä oireita mahdollisesti refluksitautiin voi tulla. Tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa, päinvastoin.. Eräs asia, minkä soisin myös tulevan refluksitaudissa esiin, on sen aiheuttama psyykkinen vaikutus. Se voi olla ahdistuneisuutta, paniikkioireistoa, masennusta ym. Oireiden vaihtelevuus, voimakkuus, niistä aiheutuva huoli jostakin pahemmasta tai silkka tiedon puute aiheuttavat meissä psyykkisiä reaktioita. Itse olin taudin alkuvaiheessa erittäin ahdistunut - jopa paniikkiin välillä menossa. En tiennyt, mitä minulle oli tapahtumassa, kun henkeä salpasi, rintaan sattui, tuntui kuin koko nielu olisi ollut kuuman juoman jäljiltä. Myös kummallisia pääoireita oli. Välillä luulin oikeasti sekoavani. Kun kerroin näitä lääkärilleni, hän totesi, että onhan niitä vakavampiakin sairauksia! Toden totta onkin, mutta tämä tauti on minulle kokemuksellisesti ainutkertainen! Stressihän näitä oireita pahentaa, tiedetään, mutta sen pois-saaminen onkin asia erikseen. Toivottavasti pystyn osaltani olemaan myös jollekin tukihenkilö kirjoitukseni kanssa niinkuin lagyngo on minulle. Kiitos!

Kipukurkku positiivisesta palautteesta! Oli erittäin mukava kuulla, että saat vertaistukea näistä kirjoituksista!! Netti on kyllä upea väline tähän vertaistuen (sekä tiedon)löytämiseen niin Suomesta kuin ulkomailta. On ollut mielenkiintoista lukea täältä erilaisia refluksitapauksista ja saada/antaa vertaistukea. Vaikka lähipiirissä kannustavia oltaisiinkin, vain toinen refluksikko voi tajuta näitä oireita kunnolla ja kuinka hankalia ne toisinaan todella voi olla ... Ilman nettiä en myöskään taatusti olisi viitsinyt lääkkiksen kirjastossa tässä määrin artikkeleita ja tutkimusraportteja selailla, joten tiedon määrä olisi huomattavasti pienempi (= ja sitä myöten tuskastuminen ja epätietoisuus suurempi). Ja yhä edelleen tulee vastaan (ja tulee uusia) mielenkiintoisia juttuja ja tutkimuksia refluksiin liittyen! Tiedotuksesta olen kanssasi tosiaan samaa mieltä! Lääkäriltä kasvokkain saatu tieto on ollut suhteessa vähäistä (tämä pätee varmaan myös muihinkin yleisiin tauteihin mutta niissä on jo sentään tiedotusta antavat keskusjärjestöt olemassa!). Moni perusasian kertominen heti alussa olisi helpottanut esim tiettyjen oireiden kanssa. Mainitsemistasi psyykkisistä vaikutuksista tosiaan ei paljon mainita. Ihan yleislääkäreilläkin on kuitenkin oltava se tieto, että pitkäaikaissairauksissa saattaa usein tulla sekundäärisiä psyykkisiä oireita (masennus ym). Samoin stessi mainitaan (merkityksen painottaminen näyttää vaihtelevan) "ohimennen" - sen erilaisia vaikutustapoja tähän tautiin ei kuitenkaan erikseen selitetä, mikä olisi tärkeää. Itsellä oli alkuvaiheessa pahinta diagnoosin puute kun tautia/aiheuttajaa oireille haettiin ja haettiin puolitoista vuotta. Enpä muista koskaan itseäni (tai ketään muuta) niin pitkäaikaisesti joutuneeni tsemppaamaan - olo oli kuin yrittäisit ryömiä upottavassa suossa keskellä yötä ilman valoa etkä tiedä missä suunnassa on kantavaa maata. Kun diagnoosi vihdoin tuli, se tuntui aivan upealta, koska nyt oli edes jotain konkreettista mitä kokeilla ja lukea (lääkitys, erilaiset elämäntapa/ruokavalioohjeet, englanninkielinen kirjallisuus). Ikävää, jos edes lääkäri ei ottanut sinua tosissaan!! Silloin kyllä potilas jää todella yksin! Itsellä suurin osa lääkäreistä on ollut onneksi asenteeltaan (ei tiedoiltaan/tiedotukseltaan)ok. Asiattomin kommentti diagnoosia haettaessa oli kunnalliselta omalääkäriltä (kun tulin kurkun ja ruokatorven kramppien ja spasmien takia käymään tuskaisena!) suoraan sanottuna erittäin närkästyneellä äänellä: "Jos se kurkku kramppaa, niin eihän sille sitten mitään voi. Onhan pikkulapsillakin sitä kuristustautia. Ei lääketieteellä ole vastausta joka tautiin!" Henkilöllä oli ilmeisesti h-u-o-n-o päivä, koska sen jälkeen ei ole käyttäytynyt näin (tai sitten se keväinen asiakaspalvelutiedustelu toi esiin epäkohtia ja niitä korjattiin!). Onneksi näitä ei ole tullut muita vastaan ... nyt olen jo niin hyvässä kunnossa, että tuollaisesta epäasiallisesta sanailusta lääkäri-potilas tilanteessa lähtisi saman päivän aikana valituskirje välittömästi!