Sinikukka järven lailla
välkkyy puiden välistä.
Loistaa sieltä huolta vailla,
antaa kadun hälistä.
Pieni lailla riisinjyvän
tähti karun kallion,
tekee aina mielen hyvän,
isommille malli on.
Valkovuokon kukkameri
maata alkaa värittää.
Maisema on ihan eri:
tämä talvi lämmittää.
Sinililjat, tulokkaat,
vieraat salaperäiset,
tutkii heti uudet maat,
jättää pian entiset.
Krookus, aivan yksinäinen,
miten tänne eksynyt?
Silti metsän eksyläinen
kaunis on kuin kaikki nyt.
Ilman perhosia kukka
varmaan siemenittä jää.
Yksi nokkosperhorukka
jostain siksi lennähtää.
Kukkia ja perhosia
tee.
8453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
täälläkin, kiva runo, tuli paljon iloisempi olo.
Mukava kun poikkesit! Tämä runo yrittää olla vain kevyt piirros keväisestä maisemasta, ei mitään vakavaa tai vakavasti otettava, pikemmin hymyilyttävää.
kevään tuntee ja sen voiman runostasi, valoisa kukkiva kerronta
Kiitos kauniista sanoistasi! On mukavaa, jos tunnet runosta kevään, niin pikainen kuva, vain hetken häilähdys kuin se onkin, enemmän melkein tunnetta.
Kevään keveys, kuin perhosen siivenisku on tämä kevätrunosi. Hymyillen, pidän tästä hyvänmielen runostasi.
Kiitos Bel. Iloa on mukava tuottaa, vaikkapa pienellä kevätrunolla, joka ei muuta pyri olemaankaan kuin hetken kuva, tunne, impressio.
siinä se taas nököttää, kevätrunosi. Niin pienistä asioista se loppujen lopuksi syntyy - ilo silmille, kevät. Ja aina se on yhtä miellyttävin sanoin ja säkein kudottuna Sinun teksteissäsi. Ihailen riimittelytaitoasi, olet samaa maata halausm:n kanssa siinä. Iloa silmälle, iloa sielulle. Kiitos lukuhetkestä.
Nauratti oikein sinun sanavalintasi, mutta ehkäpä se oli oikea. Sinähän minut tunnet. Mutta pyydän silti lupaa kirjoittaa vielä toisenkin kevätrunon; tämä kun oli sellainen harjoitelma.