Romantiikka ja seksi joskus vielä mielessä

Elämässäni ei ole koskaan ollut molemminpuolista romanttista suhdetta, itse olen ollut useita kertoja rakastunut, mutta toinen on antanut vain murusia, jos niitäkään. En ole osannut olla kranttu, oikutella, vaatia, leikkiä ota kiinni jos saat -leikkiä. Joskus haaveilen, että elämässä voisi vielä tulla vastaan vastavuoroinen rakkaus, joka tietenkin pitää sisällään myös sen fyysisen puolen. Tiedän, että nämä ovat vain keväthaaveita, joita en itsekään usko todeksi. Kepeitä ajatelmia silti.
111367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

..5 minuuttia ettei se ole mielessä.

Äänestä

Olen kuullut hämmästyttävän monen muunkin aikuisen uneksivan samoin kuin sinä. Joku on löytänyt Elämänsä Rakkauden vasta todella varttuneella iällä, vähän ennen kuolemaa. Joku ei uskalla ottaa riskiä tai kokee kaikki ihmissuhteet jollain tapaa kauppatavana. Vasta kun on mielestään saanut kylliksi, on valmis antamaan niitä murusia vastalahjaksi. Kaiken lisäksi tämän päivän markkinataloudessa lähes jokainen näyttää mielestäni etsivän itseään parempaa kumppania, sellaista jalorotuista ja näyttävää. Monilla voisi olla paljon annettavaa toisilleen, jos malttaisivat käyttää enemmän aikaa tutustumiseen. Luulenpa, että vain harva suomalainen pystyy olemaan luonteva ja näyttäytymään parhaimmillaan ensitapaamisella. Erityisesti nettimarkkinoilla ihmisillä taitaa usein olla kiire katsastaa tarjontaa, arvioida nopeasti ehdokas ja siirtyä testaamaan seuraavaa. Ulkoisesti kelvolliset saatetaan ottaa koekäyttöön, ja siinä pitäisi tietysti molempien osoittautua ainutlaatuisen erinomaisiksi. Jos sinun ajatuksesi ovatkin kepeitä, niin joillekin ne voivat olla myös todella kipeitä. Sitten ovat vielä ne, jotka ovat saaneet kokea tasa-arvoisen parisuhteen, jossa romantiikallakin on ollut oma osuutensa. He eivät kai hevin ole valmiita tyytymään murusiin, vaan elävät mieluummin itsekseen ja nauttivat muista asioista - ellei elämä tarjoa heille uutta ihmettä. Toivoisin, että ihmiset olisivat valmiita kohtaamaan toisiaan aitoina rehellisinä Ihmisinä ja sen jälkeen rohkenisivat tarttua niihin mahdollisuuksiin joita Elämä tarjoaa. Aurinkoista kevättä sinulle ja kaikille muillekin. Olkoot askeleesi kepeät ja mielesi avoin. - Kuka sitä koskaan tietää... ;))

Äänestä
  • Itse olen elämässäni ottanut liikaakin riskejä, tämä koskee myös muuta elämää kuin suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Eli epäilys uskalluksen puutteesta on turha. Olen myös todennut sen, että jotain pitää vaatia. Ne jotka saavat, osaavat vaatia. Itse en ole sitä osannut, en ole osannut tuota vaihtokauppaa käydä. Olen hyvin itseriittoinen ihminen ja ehkä en olisi valmis semmoiseen suhteeseen, jossa arki jaetaan, mutta joskus, ehkäpä näin keväällä, tulee mieleen, että silloin tällöin itseriittoisuutta voisi jakaa. Heittäytyä hetkeen. vaan mistäpä löytyisi ihminen, joka olisi valmis siihen samaan ja valmis kohtaamaan ihmisen, joka ehkä muistuta ikätovereitaan ihan kaikessa. Kepeitä nämä onneksi ovat nämä mietelmät, eivät kipeitä.

    Äänestä

  • se joka aloitti kirjoitti:

    Itse olen elämässäni ottanut liikaakin riskejä, tämä koskee myös muuta elämää kuin suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Eli epäilys uskalluksen puutteesta on turha. Olen myös todennut sen, että jotain pitää vaatia. Ne jotka saavat, osaavat vaatia. Itse en ole sitä osannut, en ole osannut tuota vaihtokauppaa käydä. Olen hyvin itseriittoinen ihminen ja ehkä en olisi valmis semmoiseen suhteeseen, jossa arki jaetaan, mutta joskus, ehkäpä näin keväällä, tulee mieleen, että silloin tällöin itseriittoisuutta voisi jakaa. Heittäytyä hetkeen. vaan mistäpä löytyisi ihminen, joka olisi valmis siihen samaan ja valmis kohtaamaan ihmisen, joka ehkä muistuta ikätovereitaan ihan kaikessa. Kepeitä nämä onneksi ovat nämä mietelmät, eivät kipeitä.

    kerran pohtimaan, että miksi niin monet ihmiset toivovat löytävänsä itselleen hyvän kumppanin ja niin harvat onnistuvat. Tunnen useampia mielestäni upeita ikäisiämme ihmisiä - naimattomia, leskiä ja eronneita - jotka syystä tai toisesta eivät ole löytäneet itselleen elämänkumppania toiveista ja jonkinlaisesta yrittämisestä huolimatta. Mietin nykytilannetta ja aiemmin täällä lukemaani nettitreffeistä yms. - En epäillyt sinua mistään, enkä tarkoittanut muutenkaan neuvoa. Kuulostit siltä, että olet sinut oman elämäsi kanssa ja hieman "kevättä rinnassa" kuten kai useimmilla tähän aikaan vuodesta - tavalla tai toisella.;)) Toisaalta on täälläkin välillä saatu kuulla tarinoita onnistumisista. Ehkä seuraavaksi saamme lukea hyviä uutisia sinulta - ellet unohtaisi vähäksi aikaa koko palstaa.;))

    Äänestä

  • se joka aloitti kirjoitti:

    Itse olen elämässäni ottanut liikaakin riskejä, tämä koskee myös muuta elämää kuin suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Eli epäilys uskalluksen puutteesta on turha. Olen myös todennut sen, että jotain pitää vaatia. Ne jotka saavat, osaavat vaatia. Itse en ole sitä osannut, en ole osannut tuota vaihtokauppaa käydä. Olen hyvin itseriittoinen ihminen ja ehkä en olisi valmis semmoiseen suhteeseen, jossa arki jaetaan, mutta joskus, ehkäpä näin keväällä, tulee mieleen, että silloin tällöin itseriittoisuutta voisi jakaa. Heittäytyä hetkeen. vaan mistäpä löytyisi ihminen, joka olisi valmis siihen samaan ja valmis kohtaamaan ihmisen, joka ehkä muistuta ikätovereitaan ihan kaikessa. Kepeitä nämä onneksi ovat nämä mietelmät, eivät kipeitä.

    Huomaa että noissa kirjoituksissa, joissa ilmenee sunnuntain kirkonmenoissa väliin kuultu ilmaisu "jotka eivät ole saaneet kaipuuseensa vastausta", on takana hieno ja jalostunut ihminen, jolla olisi henkisesti paljon annettavaa toiselle ja nimenomaan puolisolle. Mistähän johtuukaan, että yksin jääneet (kuinka ikävä sanonta!) naiset ovat useimmiten, kuten tavataan sanoa, "ei mitenkään hassumman näköisiä"? Toivotaan että kaipuuseen, joilla sitä on, tulee vielä vastaus.

    Äänestä

Mielessä on, tulin juuri ilmaisilta pornovideo sivuilta. Ei luonnollisia asioita ja tarpeita tarvitse häpeillä. Voi olla että itsessä on vika, kun haluaisin enemmän kuin saan. Haaveita pitää olla, joskus kaksi haavetta kohtaa ja niistä jää muistoja, ikäviä tai ihania.

Äänestä
  • voitko antaa osoitteen, illan iloksi katselisin niitäki?? Kiitos jo etukäteen................

    Äänestä

  • ilmaiset porno sivut kirjoitti:

    voitko antaa osoitteen, illan iloksi katselisin niitäki?? Kiitos jo etukäteen................

    Missä on ilmaiset porno sivut 28.4.2009 klo 16.45    voitko antaa osoitteen, illan iloksi katselisin niitäki?? Kiitos jo etukäteen................ --------------------- Taidat narrata, että et tiedä. Hae vaikka googlen kautta: ilmaiset pornovideot http://ilmaiset-pornovideot.thumblogger.com/

    Äänestä

  • kaikki tietää kirjoitti:

    olipa hauskaaaaaaaaaa, vieläki naurattaaaaa.......... HAAA HAAAAAAAAAA HAAAAA tuli nuoruus mieleen.............. "turkasen väkkärä"

    Äänestä

rakkautta ja romantiikkaa molemmin puolisesti. " elämältä kaiken sain" ja tahon vieläkin, vaikka vain haaveissani, hymmm

Äänestä

Vaimon ja miehen rakkaudessa koettua. Oho ompa iso sanoi vaimo. Se oli silloin, kun mies tuli kalasta iso hauen kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ei oikeasti silti kirjoitti:

Elämässäni ei ole koskaan ollut molemminpuolista romanttista suhdetta, itse olen ollut useita kertoja rakastunut, mutta toinen on antanut vain murusia, jos niitäkään. En ole osannut olla kranttu, oikutella, vaatia, leikkiä ota kiinni jos saat -leikkiä. Joskus haaveilen, että elämässä voisi vielä tulla vastaan vastavuoroinen rakkaus, joka tietenkin pitää sisällään myös sen fyysisen puolen. Tiedän, että nämä ovat vain keväthaaveita, joita en itsekään usko todeksi. Kepeitä ajatelmia silti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu