Olen pikku tytöstä asti haaveillu perheen perustamisesta. Aina olen jonkun välietapin itselleni laittanu, että olisi helpompi kärvistellä vauvakuumeessa (vaikken kyllä tästä sanasta tykkää. Lapset ovat vauvoja vain hetken. Haluan lapsia, en vain vauvoja, vaikka sekin vaihe on ihana.). Olen odottanut täyttäväni 18, pääseväni lukiosta, saadakseni ammatin... Nyt valmistuminen häämöttää (jouluna, jos hyvin käy) ja tuskailuni kasvaa.
"Ongelmani" kun on siinä, että mieheni haluaa alkaa yrittämään vasta noin 1-1,5 vuoden päästä. Olen kyllä itsekkin ajatellut, että voisin tehä töitä noin vuoden verran valmistumisen jälkeen. Tämä siksi, että saisin opintolainan maksettua pois ja äitiyspäiväraha olisi suurempi.
Senkin takia odottelen kyllä vielä, että olen nyt tyytyväinen, että mieheni on alkanut "pehmenemään" asian suhteen. Olen puhunut seurustelumme alusta saakka halustani perustaa perhe, sillon en kuitenkaan kokenut tilannetta vielä ajankohtaiseksi. Alussa mieheni ei kommentoinut puheitani juuri mitenkään, sitten hän alkoi puhumaan lapsista yleisellä tasolla (esimerkiksi kavereiden häissä sanoi samassa pöydässä istuvaa noin vuoden ikäistä lasta söpöksi), sitten hän sanoi voivansa alkaa yrittää lasta mahdollisesti muutaman vuoden päästä ja nyt ollaan tosiaan päästy siihen pisteeseen, että hän on sanonut, että 1-1,5 vuoden päästä voisimme alkaa yrittämään lapsen tekoa. Haluan siis, että mieheni kokee haluavansa lapsia itsekin, ettei se ole minun "aivopesuni" tulosta.
Kuumeiluni on nyt siinä pisteessä, että katselen aina "ihmisten ilmoilla" liikkuessani maha ylpeästi pystyssä tai lasten kanssa liikkuvia äitejä kaiholla. Tunnen suurta tuskaa kun joudun kaupassa kävelemään vauvanvaatteiden ohi. Ja yllätän itseni aina uudestaan jostain vauva- tai raskausaiheselta sivustolta netistä. Niin ja töissä (lasten parissa) mietin aina, että tämän ja tämän jutun haluan tehdä omankin lapsen kanssa. Vauvahieronta on yksi näistä jutuista, joihin olen täysin ihastunut sen opeteltuani. Vaikka töissä onkin ajottain kiirettä ja lapset ovat erityislapsia, se ei hillitse kuumetta ollenkaan. Päinvastoin.
Odottavan aika on niin pirun pitkä!
Kiitos, jos joku jaksoi lukea pitkän vuodatukseni! Ehkä nyt sydän hieman keveämpänä jaksan taas taistella eteenpäin. Kyllä mä vielä jaksan sinnitellä, kun olen tähänkin päivään asti niin tehnyt. Huoh.
Vauvakuumeisen tuskailua
odottavan aika on pitkä
5406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täällä myös vauvakuume, tosin meillä jo yritys päällä ja piinaviikko jo menossa... mutta kyllä sinäkin vielä sen oman pienen nyytin saat syliisi, jonain kauniina päivänä!! :)
yli vuoden ennen kuin sitten neiti ilmoitti tulostaan, eikä varsinaisesti oikeastaan edes yritetty. Tai siis minä en kertonut vauvakuumeesta miehelle kun olen sitä mieltä ettei niitä lapsia tehdä vaan niitä saadaan. Eli oletin että jos ehkäisy on "hällä-väliä" niin tärppikin on sitten tervetullut. Tarviiko siinä enempää alkaa suunnittelemaan ja keskustelemaan, kun se ehkäisy on kuitenkin yhteinen ja molemmille kuuluva asia. No joka tapauksessa, jos päätätte aloittaa yrittämisen vasta 1-1,5 vuoden kuluttua, tiedätte varmaan myös sen että siinä voi mennä monta vuotta ennen kuin tärppää? Miksei siis kannata aloittaa sitä "hällä-väliä" ehkäisyä jo hyvissä ajoin? Varsinkin jos on ollut hormonaalinen ehkäisy pitkään kuvioissa mukana niin itse suosittelisin jättämään sen jo pois ja käyttämään muuta ehkäisyä sen vuoden ennen kuin varsinainen "yritys" alkaa. Ehtii sinunkin hormonitasapainosi palautua rauhassa, mikä edesauttaa tärppiä sitten kun sitä toivotte. Tässä vain yksi näkökulma, mutta edelleen mielipiteeni on että ei niitä lapsia TEHDÄ vaan niitä saadaan kun on sen aika.
Olen itsekin sitä mieltä, että lapsi saadaan, eikä sitä tehdä. Ja tiedän, että yrittäminen voi kestää kauan. Jos onnistuu silloinkaan. Itse asiassa olen viimeisen vuoden ollut parhaan ystäväni tukena asiassa, hän ja miehensä saivat vuosi sitten tietää, ettei mies voi saada biologisia lapsia. Lykkäsivät sitten vauva-haaveita ja miettivät jos joskus ottavat spermaa lahjoittajalta tai adoptoivat. Ja toki pitkään e-pillereitä syöneenä hormoneiden napsimisen voi lopettaa jo vähän ennen kuin varsinaisesti alkaa lasta yrittämään. Mutta aina pitää kuitenkin olla myös varautunut siihen, että raskaaksi tullaan heti. Ja mieheni ei vielä tätä halua, joten syön vielä pillereitä. Itse olisin kyllä äärettömän onnellinen plussaavasta testistä, vaikkei raskaus vielä suunniteltu/ajankohtainen olekaan. Mutta haluan tosiaan kunnioittaa mieheni mielipidettä. En voi vaatia häntä sitoutumaan lapseen, ellei hän koe olevansa siihen vielä valmis. Jaksan siis vielä sinnitellä, vaikka se välillä rankkaa onkin. Mies tietää tuntemukseni, tosin ei tajua niitä näin voimakkaiksi. Mutta kyllä tämä tästä.
Olen ihan samaa mieltä että lapset ovat suuri lahja! Jotenkin on vaan helpompi sanoa "alkaa tehdä" kuin "alkaa yrittää saada" :D
Mä oon tässä pyöriny melkein koko päivän netissä ja lueskellu mitä lienee keskustelupalstoja ym. ja yrittäny olla kirjottelematta mihinkään, etten vaan lietsois enempää omaa kuumettani. Mutta nyt on kyllä ihan pakko avautua, ehkä se helpottaa. :) Mä niin ymmärrän juuri tuota välietappien laittamista. Itselläni vauvakuume ei vielä pari vuotta sitten ollut pinnassa, mutta nyt tuntuu, etten tiedä miten pidättelisin itseäni, etten koko ajan ajattelisi lapsen saamista. Itse opiskelen vielä (kuten avokki) ja tiedän, että kaikista järkevin vaihtoehto on valmistua ja sitten ruveta miettimään lasta. Mutta jotenkin en pääse irti siitä ajatuksesta, kuinka lapsen saaminen olisi ihanaa. Avopuoliso on ehdottomasti sitä mieltä, ettei ennen valmistumista (mikä siis tulee toivottavasti tapahtumaan viimeistään kahden vuoden päästä) eikä välttämättä vielä ihan heti valmistumisen jälkeenkään. Mutta onneksi puoliso on silti on sitä mieltä, että joskus niitä lapsia saa tulla. Kerran kuitenkin kun siitä puhuttiin niin hän vain korosti sitä, että ei kannata liikaa miettiä sitä ja että eihän sitä koskaan tiedä voiko saada ylipäätään. Se ärsytti, koska itse haluan ajatella asiaa positiivisesti, enkä vain niitä uhkia, vaikka tiedostan ne kyllä tottakai. Itse myös katselen hyvin haaveillen aina masuja ja vanhempia lasten kanssa. Enkä siis pelkästään vauvoja vaan monen ikäisiä lapsia. Ja odotan jo innolla, koska pääsen hoitamaan erään tutun lasta, n. 2 vuotiasta. Mua varoitettiin, että sen hoitokeikan jälkeen en halua enää lasta, mutta en usko! :D