Papyruskaislasta

Hei! Kaipaisin vinkkejä papyruksen (Cyperus papyrus) kylvöön ja kasvatukseen sisällä. Onko kukaan kokeillut? Millaista multaa siemenille, pitääkö idättää kovinkin kosteassa ja kauanko itäminen on kestänyt? Googlettelin kyllä, mutta ei oikein ole löytynyt suomalaisten kokemuksia.
2574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elin 28 vuotta Sveitsissä Minullakin oli papyruskasvi ruukussa. Ei aavistustakaan, miten,mutta oletan, että sain sen valmiina kasvina joltakin. Olisivatko myyneet jopa kukkakaupoissa? Se oli erittäin kaunis kasvi ja viihtyi alussa hyvin valoisassa asunnossamme. Ikävä kyllä minulla oli ollut kissa jo useampia vuosia, joka ei koskaan koskenut mihinkää kasveistani, kunnes huomasi papyruksen. Se oli sen laulun loppu. En ehtinyt muilta töiltäni koko aikaa vartioimaan kasvia, ja kissa söi sen melkein juurta myöten. Kuulin, että muille oli käynyt samoin, enkä muista kasvia enempää kenenkään luona nähneeni.

Äänestä

Keskieuroopassa on aika yleinen huonekasvi - ostimme juuri kaverille tuollaisen kulman piskuisesta kukkakaupasta.

Olen mielestäni nähnyt suomessakin myynnissä, joten kannattaa kysellä. Siemenestä kasvatusta voit toki kokeilla, eli laita kosteaan multaan ja pidä huoli, ettei pääse pahasti kuivahtamaan- vesikasvejahan nämä ovat. Voisit myös esikasvattaa siementä ihan ensin vedessä pari päivää liottaen ja sitten kostealla paperilla ja vasta sitten laittaa multaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Hei! Kaipaisin vinkkejä papyruksen (Cyperus papyrus) kylvöön ja kasvatukseen sisällä. Onko kukaan kokeillut? Millaista multaa siemenille, pitääkö idättää kovinkin kosteassa ja kauanko itäminen on kestänyt? Googlettelin kyllä, mutta ei oikein ole löytynyt suomalaisten kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu