Sä sanot, että olet varma ja tiedät mitä haluat. Mutta en mä usko. Mä olen nähnyt sun katseesi mä olen kuunnellut sun sanojasi. Sä painat itseäsi alas, niinkuin minäkin. Kyllä mä sen kuulen ja ymmärrän, vaikka sä sanoisit olevasi vahva. Ehkä vahvempi kuin minä, muttet vahva silti ollenkaan?
Sä et uskalla puhua. Et sanoa niitä sanoja, joita tahtoisit. Osaksi kai siksi, etten halua sun niitä sanovan vaan torjun ne kaikki, yksikerrallaan. Koska mä pelkään, sitä mitä ne mussa saa aikaan.
Mä ajattelin ensiksi, en tiedä edes mitä mä ajattelin. En mä ajatellut ainakaan pelavaani, koska selväähän se oli, kun me nähtiin uudestaan, että pelit oli kaukana. Mä vaan vapisin siitä tunteesta ja säkin vaikutit olevasi hiukan tuuliajolla.
Ja mä tosiaan yritin, mutta jokaisen viestin myötä olin kuin sähköä saanut, pelkkää tulta. Enkä sitten voinut estää, tai olisin kai, mutta se teki jo niin kipeää, että ei tässä maailmassa olisi varmaan ollut mitään mahtia joka olisi pitänyt erossa.
Paitsi sinä, mutta sullehan se ei sopinut, vaikka niin pyysin, monestikkin. Kun mussa ei ollut tarpeeksi ihmistä lopettaa.
Ja vaikka mä kuinka yritän. Kaikki se, mitä mä tiedän kaikki se mitä susta puhutaan. Mutta kun sillä ei ole väliä! Musta on ihan yhtä monta kamalaa tarinaa, yhtä monta kauhukertomusta. En ole sen kauniimpi. Luultavasti sä olet enempi, kuin mitä mä olen.
Ja kun mä katson usa silmiin, sun kasvoja. Luoja, mä luulen, etten ole koskaan mitään yhtä kaunista ja ihanaa nähnyt. Silloin ei ole enää väliä, miten paljon olen vihainen tai mitään muutakaan. Mä vaan haluan ottaa sunkasvot mun käsieni väkiin ja katsoa kauan silmiin. Niin, että sä näkisit jotain kaunista itsessäsi.
Ja kun sä hymyilet, voi itku. Sä voisit pyytää multa mitä vaan, ihan mitä vaan.
On niin helppoa, kun sua ei nää. Silloin sä pyyhkiydyt vähän mun mielestä. Mä voin taas huijata hetken itseäni. Ja sitten kun sä olet siinä, mulla ei edes lyö sydän, kun se pysähtyy sun edessä. Ei siinä ole enää mitään muuta. Siihen ei mahdu muuta. Enkä mä tienyt että niin voisi edes olla, että semmoista tapahtuu oikeasti, oikeassa elämässä.
Ja mä pelkään tätä elämää. Nyt kun mä olen ottamassa mun ensiaskeliani pitkään aikaan, aloittamassa kaiken alusta. En mä halua siihen ketään enkä mitään, mä en kaipaa elämältä yhtään enempää ikäviä yllätyksiä mun varalle. Nää kaikki tähäna sti koetut kaameudet, ne on tarpeeksi ja riittää. Mä en halua yhtään enempää.
En itseni tai sun järjestämänä. Ja mä tunnen itseni ehkä paremmin kuin kukaan muu. Ei musta oo ihmiseksi ihmiselle, ystäväksi kylläkin, mutta ei vierellä elämään.
Mutta senhän sä tiedätkin jo.
Enkä mä tiedä miksi tätä kirjoitan, kai siksi, että pitkästä aikaan mä olen tuntenut olevani elossa. Mä olen hymyillyt ja hymyillyt ja hymyillyt vieläkin enemmän. Vain pelkästään, kun olen sua ajatellut. Mä nauran ääneen yksinäni, kun jokin hassu juttu sussa tavoittaa mun ajatukset. Ja musta tuntuu, että sä olet kokoajan tässä lähellä, vaikka en sua näkisikään. Ja mulla on ikävä, niin hirveä ikävä.
Enkä mä edes ymmärrä miksi, sillä tuskin tunnen sua ollenkaan ja silti tuntuu kuin jokin näkymätön pitäisi meidät kiinni toisissamme.
Nuku hyvin ja nuku kauniisti. Ja saa kaunis elämä, kaikkea sitä hyvää ja ihanaa, mitä ansaitsetkin.
Sä olet kaunis
vaikka et tuntis niin
323229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Nuku hyvin ja näe kaunista unta.... Kiitos, toivon että rakkautesi saa täyttymyksen.
että joskus, löytyy se jokin jota seurata ja jossa mieli lepää, sydämestä puhumattakaan :)
Voitko kertoa millä alueella asut?!
että ei tainut olla sinulle tämä vieti, kun tuohon kellonlyömään viestisi kerta kirjoitit :) Alueet jääköön vain itseni tietoon.
kirjoitit viestin, kun et halua tarkentaa kelle se oli tarkoitettu. Minusta siinä ei ole mitään järkeä...ehkä sitten tunnetta?!
Tulee kirjoitettua, jotta saisi selvennettyä itselleen ja itsestään pois. Ei ole järkeä selventää, kun yhtähyvin voisin sitten sanoa päin naamaa, mutta en halua. Keskustelu yhteys kyllä on. Ja en varmasti tänne kirjottaisi, jos olisin täysin varma, että lukee näitä. Mutta luulen, että on liian pitkät turinat, jotta jaksaisi ;)
kysyn, että mikä saa sut tuntemaan noin ettei susta olis kenenkään vierellä elämään? Kun ei oo ehkä kauhean yleinen ajatus.
Että ihmisissä sitä on oppinut luottamaan ainoastaan itseensä. Rakkaudet ja parisuhde, niistä ei löydy sitä samaa kestävyyttä kuin ystävyyssuhteissa ja perhesuhteissa. Eikä sitä kai enää sitten osaa luottaa kehenkään, edes itseensä. Ja itse ainakaan en kaipaa mitään yllätyksiä. On helpompi olla yksin, kun silloin tietää varmasti missä mennään, miten mennään, eikä tarvitse pelätä, että nurkantakaa tuleekin turpaan :)
osoitettu,sopisi todella hyvin.Aivan kuin nenä päähän.Näin olen hänen kuvitellutkin ajattelevan,ja sijksi hän ei haluu tutustua muhun paremmin
Kysäise siltä toiselta, sillähän se selvii, että miksi ei halua tutustua paremmin.
niin nyt ei kalikka kopsahtanut. Ei ollut mulle, eikä varmaankaan kenellekään toisellekaan, joka tuntuu, maistuu ja tuoksuu. Ihminen on yksinäinen ja sen pitäisi ymmärtää olevan tietoinen valinta kun tajunnanvirtaa usvaan suoltaa. Ikään kuin yksinäisyyden syy löytyisi tuosta tajunnanvirrasta. Tuskin löytyy kuvitellusta kosketuspinnasta mielukuvitusihmiseen. Siellä se on omien korvien välissä. Näppiksen napsutus ei ole vuorovaikutusta. Huudot usvasta eivät ole läheisyyttä. t. Tippaleipä - Verta, hikeä ja suolenpätkää
kirjoittaa omista tunteista enemmän ,vain sillä tavalla voi saada myös vastauksia, Olet kirjoittanut juuri niistä tärkeistä asioista mitä niin monesti puuttuu näiltä sivuilta, mietitään onko hän täällä ,olisiko mahdollisuus jne,mutta monesti unohdettaa että kaipaus ja ikävä helpottaa jo kirjoittamalla niistä tunteista ,joita on sisällään ,saa taas uutta voimaa huomiseen.
merkityksessä, ei siihen tarvita niin paljon sanojen helinää. Esim. rakkauden vain tuntee, aistii, kun se osuus kohdalle, ja varsinkin, jos se osuu ihmisen kohdalle, jota ei ole koskaan oikeasti rakastettu. Ei lapsena, ei aikuisena. Rakkaus on tässä tapauksessa, jotakin niin suurta, sykäyttävää, ettei sitä edes usko. Luulee kaiken pyörivän vain omissa luuloissaan. Esim. sen tietää katseesta, katse hyväilee ja hyväksyy, sen tuntee läsnäolosta, se jotenkin sähköttää. Ei siihen ole kunnon sanoja.
Harvoin luen lukemaani tekstiä uudelleen ja uudelleen mutta tämä kirjoitus sai minut sen tekemään. Lukiessani kirjoitusta koin kaikkea pahoinvoinnin sekä rakastumisen tunteiden väliltä. Kirjoitus voisi hyvinkin olla erään minulle tärkeäksi tulleen ihmisen ajatuksia, itse asiassa tämä olisi melkein voinut olla jopa itsenikin kirjoittama. Tämä siis olisi voinut olla minulle, ei kuitenkaan ole, kirjoitustyyli on erilainen. Enkä edes tiedä haluaisinko tämän olevan. Haluaisin myös vain unohtaa koska tuska, jota koen tällä hetkellä, satuttaa niin kovin. Miten voikin välittää ihmisestä niin paljon, jota ei kuitenkaan samalla kovin hyvin edes tunne? Onnekseni tiedän, että ajan kuluminen lievittää tuskaa, unohda häntä silti en koskaan. Luoja, miten tulenkaan häntä ikävöimään. Happoradio - Puhu äänellä jonka kuulen http://www.youtube.com/watch?v=_WLMMnDfw4Q
Et halua ja haluat. Tuskaa. Jota aiheutat siten toisellekin, kun et vastaa. Surullista. Aukaise nyrkki. Odottaa.
teksti. Toisaalta haluaisi, että kirjoitus olisi itselle toisaalta taas toivoisi ettei olisi...elämä se sitten osaa satuttaa
Ensimmäinen lause; osuma! Noh sehän oli vaan tollanen onnekas arvaus... Viides ja kuudes lause ja taas oli koordinaatit kohdallaan. Kahdeksas lause saa kulmat kurtistumaan, mistä toi ton tietää? Viimeiseen pisteeseen päästyäni koko laivastoni on upotettu, tuhannen silpun päreenä! Ajatukset risteilee, voisitkohan olla... Tämä kaikki toi niin elävästi mieleen erään ystäväni, kuin hän olisi ollut tässä vieressäni jutskaamassa...käskenyt minun olla hiljaa ja vain kuunnella ilman välikommentteja:) Hän kirjoittaisi tuolla tyylillä, totuudenmukaisesti kiertelemättä,niinkuin asiat on, suoraan muttei koskaan loukaten. Sanoista tuntee lämmön ja mielenliikkeet, väliin aurinko oikein häikäisee:) Niin, tämä sai minut iloiselle mielelle ja tää: "...Mä olen hymyillyt ja hymyillyt ja hymyillyt vieläkin enemmän. Vain pelkästään, kun olen sua ajatellut. Mä nauran ääneen yksinäni, kun jokin hassu juttu sussa tavoittaa mun ajatukset..." sai minutkin nauramaan, kun ajattelin ystävääni. Ja nyt tietenkin tuloksena on kamala ikävä mutta kuitenkin hymy häivähtelee toista ajatellessa:) Kerran hän sanoi, et ollaan varmaan samasta puusta halkaistut ja eriteille joutuneet... Sitä kai se näkymätön sitten on, ettei puoliskot enää erkanisi toisistaan. Kaikki on mahdollista, miksei myös sekin. Mukavaa ja aurinkoista päivää Sinulle:)
aikaisemminkin vastata sun aikaisempaan kirjoitukseen. Sen verran vielä vastaan, kun jollain tavalla voin asettaa itseni noihin tunteisiin, että ei osaa luottaa. En osaa, mutta jossain syvällä sydämessä tiedän kuitenkin, että se eräs ajatukseni vienyt ihminen on luottamuksen arvoinen. Ei tarvi suoranaisesti osata luottaa, että ei luovuttaisi asioiden kanssa johon luottamusta tarvitsee, vaan kun on edes se ajatus, että jos asiat olisi erilailla tähän yhteen ihmiseen voisin oppia luottamaan. Tällainen ajatus vaan tuli mieleen. Tietty sun tilanne voi olla ihan erilainen, ajattelin kuitenkin sanoa tuon. Ja ehkä purkaa vähän omia ajatuksiakin. No mutta kaikkea hyvää teille, tai sulle ja hänelle, kummin vaan :)
Omalta puoleltani osaan sanoa vain sen, että on pirun vaikea luottaa mihinkään. Niinkuin joskus hänelle sanoin, hän väsyy ennen kuin itse väsyn uskomaan :) Ja miten helvetin vaikeaa voikaan olla päästää toista lähelle, kuin vain silloin, kun tiedät, että seuraavana päivänä toinen ei välttämättä sitä itse muista. Sillon on helppo paljastaa itseänsä, kun ei kuitenkaan paljasta yhtään mitään :)
helpottaa, niin oikeasti on ihmisiä, jotka kokee samalla tavalla tai on samassa tilanteessa. Niin kuin vaikka minä. Se on vaikeaa se luottaminen. Mutta ei sen minusta tarvi olla este. Pitää vaan itse yrittää tiedostaa paljon omista tuntemuksistaan ja yrittää kertoa niitä toiselle sitten. Eikä ole ollenkaan helppo paljastaa itsestään mitään. Siihenkin tarvii sitä tietoa, että tietää toisen olevan luottamuksen arvoinen. Ja voin sanoa tuosta luottamisenpuutteesta ja miten hölmösti sen kanssa voi käyttäytyä, että olen ajatellut, että jos saisin olla kaipaamani ihmisen kanssa, niin saisin varmasti joskus kauheita pelkoja että se ei haluaisi olla kanssani. Voin ihan hyvin kuvitella tilanteen, jossa se vaikka menisi käymään jossain kuten aina ja alkaisin pelätä ettei se tulisikaan takaisin enää. Varmasti tärisisin ja itkisin hysteerisesti ja menisin kaappiin piiloon. Ja sitten se tulisikin takaisin. Ja se miten se auttaa tässä ajatuksessa, että tiedän että se on luottamuksen arvoinen ihminen, on niin, että tiedän ettei tarvisi hävetä sitä että käyttäydyin tyhmästi, se ei laittaisi häpeämään sitä, vaan lohduttaisi. Jos ajattelisin, että hän vaan nauraisi ja sanoisi, että olen idiootti, niin silloin koko tilanteen ajattelu olisi liian tuskallista. En tiedä osasinko selittää kunnolla, mutta tuolla tavalla minulla auttaa se tieto, että voin luottaa toiseen vaikken oikein vielä osaa luottamista. No sanoiko hän sitten itsekin, että hän väsyy? Pitää antaa toisen itse päättää omasta puolestaan :) Tai sano vaikka vielä kerran sama asia tarkemmin hänelle. Puhuminen oikeasti auttaa. Tai voithan vaikka muuten vaan kysellä, että luovuttaako hän helposti suhteissa jne. Tai ehkä oletkin kysellyt, mutta eikö sekin ole ihan hyvä keino arvioida toisen jaksamista. No, ehkä en osaa oikein auttaa. Halusin nyt jotain vaan sanoa, kun tiedän tunteen. Toivottavasti kaikki kääntyy teille parhain päin.
tuon kauniinko olet valmis menettämään omaa pelkuruuttasi. Et siis usko itseesi? Vinkki:ei täällä kukaan muukaan usko! Luulen kirjoituksesi perusteella että olette molemmat "ajattelevia ja keskivertoa enemmän tuntevia" ihmisiä ja saisitte varmaan keskusteltua noista asioista ja homma voisi ihan oikeasti toimia?! Kuinka monta kertaa tapaat samanhenkistä ihmistä elämässäsi ja jos hän on vielä kauniskin niinh..?
Ja kiitos viestistä. Eikä se niinkään, vaan tässä täytyy myös opetella ensin tuntemaan itsensä ja elämään itsensä kanssa. Ennenkuin voi edes kuvitella antavansa yhtään kellekkään yhtään mitään. Mutta eiköhän se tästä, järki jäässä ja sydän sekaisin ;)
lähtevät eivätkä palaa. Joskus rakkaat lähtevät ja palaavat takaisin. Jos unohdat pelkosi, sysäät ne syrjään, eivätkä ne työnnä ihmistä vielä enemmän pois. Tai ainakin hän haluaa suuremmin palata kun tietää, että olet olemassa hänelle. Itsensä takia, sillä itsehän hän on sinun kanssa onnellisimmillasi. Ole vahva. Tää meni eräälle, saa omia itselleen :) http://www.youtube.com/watch?v=1sOSAHWNVjU
varma, että pelkoja on hyvä vaan sysätä syrjään... Ehkä kohdata, oppia, löytää keinoja kestää niitä, hyväksyä, ymmärtää että ne on osa elämää, nähdä niissäkin jotain hyvää, hyväksyä itsensä niiden kanssa. Jotain sellaista :) Sopii ehkä minun maailmankuvaani paremmin niin.
sanavalintani oli huono. Ehkä ajatus pikemminkin tälläinen: anna rohkeuden hallita elämääsi, älä pelon:)
kokeneenakin, tuo kyseinen teksti on "taivaasta". On rakkautta, on RAKKAUTTA, ON R A K K A U T T A! Olen nainen ja voin sanoa, että tuo voisi olla minun tekstiänikin, mutta ei ole. Tuon tekstin takana on ihminen, jolle asia on vastaan tullut. Tuota ei kukaan teeskentele. Tuota ei voi kaikki koskaan ymmärtää. EI KOSKAAN!!! Ymmärrän koko sielustani tuota kirjoittajaa.
Where ever you will go http://www.youtube.com/watch?v=RXddYwc152o Haluaisin vain http://www.youtube.com/watch?v=2s35zHdAYd8 Naiselle nämä.
tämä olisi ,naiselleko? mä lopetan näitten kirjoituksien lukemisen ,en jaksa itkeä enään..
Ei kai nyt tämä mun tekstin kirjoittaminen itkemään saa. Miehelle meni naiselta.
taas ,nyt olen melkein vihainen ,,luulin että menee naiselta naiselle, "en ole mitään niin kaunista nähdyt" ,"halusin ottaa sinun kauniit kasvosi käsien väliin"...olet epävarma tunteistasi,,olen varma että menee n>n...olen lukenut aikaisemminkin samankaltaisia kirjoituksia ,,,pelkäät vain omia tunteitas ja sillä siisti.
no ohho..siis mies voi olla myös kaunis, ei ole mikään naisten etuoikeus.
tuon kirjoittanut, paitsi, että mä en ois torjunu niitä sanoja.