Hei,
Olen hieman päälle parikymppinen nuori mies. Mulla alkoi sos.til.pelko joskus 15-16-vuotiaana, jolloin sain siihen SSRI-lääkityksen Propralin ja terapiaa. Suurimmat ongelmat olivat koulussa ruokailutilanteet ja esiintymiset luokan edessä. Muistan pari erittäin noloa tilannetta, jossa käsien tärinä ja punastuminen oli erittäin haittaavaa ja noloa. Siitä noidankehä lähti.
Kun valmistuin koulusta ja menin työelämään, oireet vähenivät pikkuhiljaa ja nyt vuosi 2008 menikin todella hyvin. Oli ihan mukava työpaikka; ruokailu taukotiloissa ei aiheuttanut yleensäkään ongelmia, eikä työpaikalla hirveästi esiintymistilnateita tullutkaan. Luovuin lääkkeeistä ja olin ilman niitä puolisen vuotta huhtikuun 09 alkuun saakka.
Muutin pieneltä paikkakunnalta suoraan PK-seudulle huhtikuun alussa. Pääsin samoihin hommiin uudella paikkakunnalla. Hämmästyin suorastaan, kuinka hyvin työt lähti käyntiin. Toki uusi paikkakunta tuntui alussa oudolta, mutta työkaverit olivat erittäin mukavia ja jännitysoireita ei ilmennyt. KUNNES... Eräänä päivänä monen huonosti nukutun yön jälkeen mulla iski taas tuo "kohtaus" työpaikkaruokalassa. Päivä päivältä tuon jälkeen ruokalaan meneminen tuntuu vaikeammalta, ja olenkin alkanut turvautua taas omiin eväisiin. Kaikki nuo vanhat jännitys- ja ahdistusoireet pukkasivat kerralla päälle, nyt jouduin aloittamaan uudestaan lääkityksen.
Miltä tilanne kuulostaa? Olisiko tuossa mitään tehtävissä? Hetken luulin jo parantuneeni, kunnes tulikin jyrkkä tiputus huipulta .....
Muutto laukaisi sos.til.pelon
HELP!!!
4683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
käytetään lääkitystä, se on helppo keino, mutta parempi olisi selviytyä ilman. >> Mulla alkoi sos.til.pelko joskus 15-16-vuotiaana, jolloin sain siihen SSRI-lääkityksen Propralin ja terapiaa. Tällainen lääkitseminen tuntuu hullulta. Lapsen on tarkoitus oppia ja lääkehuumassa ei opi mitään. Lopeta tärkeileminen ja ole vaikka pelle! Esiintymisesi on ilmeisesti liian muodollista ja vaativaa. Ei kaikkea saa ottaa niin hirmu vakavasti. Huumoria pitää olla.
Kuulostaa tutulta. Olin lapsena jo ujompi ja hiljaisempi kuin muut mutta ylä-asteella muuttui jännitykseksi joka häiritsi jo elämää. Niin sitä päivä kerrallaan vain kärsittiin. Kavereita mulla onneksi on aina ollut vaikka nyt suosituimmasta päästä ei olekkaan. Näihin jännityksiin puhkesi sitten vielä migreeni. Koulujen loputtua sitten muutin uuteen ympäristöön jännitys paheni ja siirryin paniikinpuolelle. Eristäydyin enemmän kotiin koska jopa kaupassakäynti tai kadulla kävelykin vaikeaa. Välillä minulla ollut lääkitys ja silloin elämä helpompaa mutta jopa 2v lääkityksen jälkeen kuvitellut pärjääväni ilman lääkitystä ja taas elämä pikkuhiljaa palaa paniikkiin takaisin. Minun neuvoni on että parempi elämä sulle tulee kun käytät rauhassa lääkettä joka auttaa kuin ilman lääkettä ja kärsit huonosta elämänlaadusta. Minä olen nyt 40v ja en ole vaivasta parantunut mutta voin paremmin aina kun lääkitys päällä. Ajattele että se on sairaus siinä missä joku muukin etkä ole sen huonompi ihminen vaikka itsetunto onkin heikko,ainakin mulla. Iloa kevääseen sinulle!
Mikähän hitto noissa ruokaloissa oikein on? Itselläni ruokailut lukiossa sujui aivan hyvin kunnes kerran eräs kaveri alkoi kommentoimaan naamani punaisuutta. No, jos se olikin ollut punainen niin viimeistään sitten se oli järkyttävän punainen. Siitäkös se riemu repesi pöydässä. Tuon jälkeen noita "kohtauksia" alkoi tulla useamminkin. Ruokalassa syödessä tulee vaan yhtäkkiä outo olo, tosi lukkoinen olo, ajatus ei kulje. Tulee hiton kuuma ja tuntuu kun puna nousee kasvoille ja ruoka juuttuu kurkkuun. Se menee kyllä äkkiä ohi jos kukaan ei siihen kiinnitä huomiota, mutta auta armias jos joku siitä kommentoi. Yleensä lähden hakemaan lisää juomaa kun merkit on ilmassa niin siinä se jo onneksi laantuu. Tiedä sitten auttaisiko joku psykodraama.
Sen voi huomata joskus työpaikallakin. Kun ajattelee jotain vaikeaa asiaa, kyllä se alkaa tuntua päässäkin. Voihan sen jättää pois, ja ajatella jotain muuta.