Eerolan Laajakoski propaganda

kusetusta.Hinnalla millä hyvänsä julkisuuteen propagandisti Eerola kerää irtopisteitä vääristelemällä asioiden todenperäisyyttä.Totuus löytyy valtuuston pöytäkirjoista. Maan ja kiinteistöjen myynistä ulkomaalaisille perus aktivistit tulevat jälkijunassa, muiden tekemisiä kopioiden. 2007 demari neito Ruokolahdeta kiinnitti valtakunnallisesti asiaan huomiota aderssin muodossa.Adressi toimitettiin eduskunta ryhmien edustajille. Adressi | Allekirjoitukset (2947) KANSALAISADRESSI EU:n ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten oikeutta ostaa Suomesta maata tai kiinteistöjä tulisi rajoittaa. Esitykseni on, että EU:n ulkopuolelta tulevan henkilön tulee olla asunut Suomessa ennen osto-oikeuttaan vähintään viiden vuoden ajan. Tarkoituksena on saattaa asia julkiseen keskusteluun ja viedä viesti kansalaistemme asioista päättäville. Adressini suo mahdollisuuden ilmaista, että asialle tulisi tehdä ja voida jotakin. Olen sitoutunut viemään asiaa ja nimilistaa eteenpäin päättäjillemme viestiksi ja toivomukseksi, että asiaan tulisi tarttua ja etsiä ratkaisuja. http://www.sunakymalainen.fi/?page_id=3 M.Pakkanen teki eduskuntakyselyn aiheesta 03.03.-08. S.Kymäläisen adressi keräsi 2947 nimeä (2042 eri IP-osoitteesta).populistinen Mänttäri 695 (383 eri IP-osoitteesta). Ettei totuus unohtuisi.
7337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tuokin asia hautaudu tekstarikohujen taakse piiloon kansalaisilta KIITOS Eerola!

Äänestä
  • ja nyt sitten viimeksi M.Laukkasen ja presidentin myötä. Ei siihen keskustelupalstojen mainospellejä ole tarvittu.

    Äänestä

  • 2v sitten kirjoitti:

    ja nyt sitten viimeksi M.Laukkasen ja presidentin myötä. Ei siihen keskustelupalstojen mainospellejä ole tarvittu.

    Samalla myös Takkulalle joka teki kirjallisen kysymyksen EU Komissiolle,maakaupoista vastavuoroisuuteen perustuen.

    Äänestä

  • aineisto Saarijärvellä 17.4... kirjoitti:

    Samalla myös Takkulalle joka teki kirjallisen kysymyksen EU Komissiolle,maakaupoista vastavuoroisuuteen perustuen.

    muitakin kun kotkalaiset persut, siltä näyttää.

    Äänestä

suuri vaivan näkö sulla etsiä persuista syntejä.

Äänestä

Paitsi että S. Kymäläinen ei ole mikään neito, vaan rouva. Olen täysin tietoinen Susa Kymäläisen adressista. Se on oikein esimerkillistä toimintaa, oli nyt sitten vaikka demari. Tuota taustaa vasten tuntuukin oudolta, että paikalliset demarit täällä Kotkassa ovat joko A) hiljaa hyväksyneet Laajakosken kaupan, tai B) aktiivisesti tukeneet sen toteutumista. Tuon adressin luovutuksen jälkeen Kymäläinen olikin sitten hiljaa. Täällä Kotkassa minä tein ensimmäiset kannanotot Laajakosken sairaalan säilyttämisen puolesta. Korvaamatonta tukea sain muilta Persuilta, Vasemmistoliitolta, yhdeltä kepulaiselta ja muutamalta kokkarilta. Markku Enqvist oli myös ratkaisevassa roolissa tässä taistelussa valloittajaa ja omia isänmaan pettureitamme vastaan.

Äänestä

ÄRWÄKEE SABOOTSH..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukijoiden kirjoitti:

kusetusta.Hinnalla millä hyvänsä julkisuuteen propagandisti Eerola kerää irtopisteitä vääristelemällä asioiden todenperäisyyttä.Totuus löytyy valtuuston pöytäkirjoista. Maan ja kiinteistöjen myynistä ulkomaalaisille perus aktivistit tulevat jälkijunassa, muiden tekemisiä kopioiden. 2007 demari neito Ruokolahdeta kiinnitti valtakunnallisesti asiaan huomiota aderssin muodossa.Adressi toimitettiin eduskunta ryhmien edustajille. Adressi | Allekirjoitukset (2947) KANSALAISADRESSI EU:n ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten oikeutta ostaa Suomesta maata tai kiinteistöjä tulisi rajoittaa. Esitykseni on, että EU:n ulkopuolelta tulevan henkilön tulee olla asunut Suomessa ennen osto-oikeuttaan vähintään viiden vuoden ajan. Tarkoituksena on saattaa asia julkiseen keskusteluun ja viedä viesti kansalaistemme asioista päättäville. Adressini suo mahdollisuuden ilmaista, että asialle tulisi tehdä ja voida jotakin. Olen sitoutunut viemään asiaa ja nimilistaa eteenpäin päättäjillemme viestiksi ja toivomukseksi, että asiaan tulisi tarttua ja etsiä ratkaisuja. http://www.sunakymalainen.fi/?page_id=3 M.Pakkanen teki eduskuntakyselyn aiheesta 03.03.-08. S.Kymäläisen adressi keräsi 2947 nimeä (2042 eri IP-osoitteesta).populistinen Mänttäri 695 (383 eri IP-osoitteesta). Ettei totuus unohtuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu