Terve, itsellä pukkaa välivuotta ja olisin todella halukas menemään opiskelemaan kiinan kieltä Kiinaan sanotaanko vaikka 6-12kk ajaksi ellei pidemmäksikin. En kuitenkaan löydä juuri mitään mahdollisuuksia. EF löytyy, mutta tuolla maximi taitaa olla 9kk ja sekin maksaa aika tolkuttomasti.
Kiitos jo etukäteen.
Mitä mahdollisuuksia Kiinaan opiskelemaan?
Halukas2
4893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
..pimein. Kokeile vaikka Googleen hakusanalla "Chinese Universities" Monet yliopistot siis käsittääkseni ottavat paljonkin ulkomaalaisia opiskelijoita, kunhan vaan pätäkkää löytyy sen verran että saa lukukausimaksut maksettua. Tietysti kannattaa ennakkotietoa yliopistoista pyrkiä keräämään niin paljon kuin mahdollista ennen valintaa, tasoeroja lienee paljon. Huomattavasti halvemmaksi tulee suoraan yliopiston kanssa asioiminen kun jättää eeäffät ja muut välikädet pois, mutta tässä tietysti lisääntyy myös oma vastuu, viisumit ja muut paperisodat kannattaa hoitaa huolella.
Mutta onko siis mahdollista päästä jonnekin yliopistoon opiskelemaan vaihto-oppilaaksi tai vastaavaksi, jos ei vielä oikeasti opiskele yhtään mitään eli on täysin ilman opiskelupaikkaa ja työtä.
Vaihtohan ei taida oikein onnistua, jos et missään jo opiskele, mutta eipä tuo äärettömän kallista ole kiinalaiseen yliopistoon mennä vaikkapa vuodeksi kieltä opiskelemaan. Siihen ei mitään kummoista taustaa tarvitse ja hinnat taitavat pyöriä lukuvuosimaksuissa parin tonnin kieppeillä. Eläminenhän sitten Kiinassa on miellyttävän edullista...
Olin Shanghaissa joku vuosi sitten vaihdossa Shangai universityssä, ja siellä oli suomesta tyttö opiskelemassa omaan laskuun. Olisikohan ollut 900e lukukausimaksu, jos en nyt aivan väärin muista... Tyttö taisi hoitaa asiat jonkun välitystoimiston kautta, jolle piti maksaa muutama sata euro lisää. Eli löytyisiköhän netistä lisää tietoa jostain... Raha kiinalaisille yliopistoille jokatapauksessa kelpaa, eli jos itse on aktiivinen, niin paikka kyllä varmasti löytyy.
Tyttö oli meidän kanssa samoilla tunneilla jne. Vuokrattiin kämppä koulun läheltä ja vuokra oli paikalliiseen tasoon nähden kallis, eli 200e/kk/hlö sähkö, kaasu, vesi ja netti. Muut(kin) elinkustannukset olivat tosi edullisia.
Täytyy huomauttaa, että yliopiston opetus ei päätä huimannut, mutta jos tosissaan haluaa kiinaa opiskella, niin kiinassahan sitä parhaiten oppii.