Löysinpä sosiaaliantropologiastakin termin kuvastamaan vanhoillislestadiolaisuuden omaksumaa tapaa määrätä, että puoliso on löydettävä rauhanyhdistykseltä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Endogamia
Kuten olen jo moneen otteeseen tuonut ilmi, tämän säännön rikkomisesta seuraa uskonnollisia sanktioita. Niitä ovat esimerkiksi lähipiirin häpeän tunteet ja huolestuminen, jotka ovat kyllä melkoinen riesa kaiken kaikkiaan. Itselläni ei ole kokemusta niistä, mutta pelkkä mielikuva niistä riittää varmasti lannistamaan monien kumppanin etsintää. Onhan vaikea ajatella sellaisen kumppanin ottamista, jota ei voi esitellä vanhemmilleen.
Endogamia
metaskeema
5703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuin "sukurutsa".
Löytyykö termiä sanonnalle "siitä puhe mistä puute."
Mutta Raamatussa sanotaan näin: Psalmit 23 1 Daavidin psalmi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. [1. Moos. 48:15 ] Herra siis täyttää kaikki tarpeesi, eli et ole puutteessa. Itse ole mies, ja hetero ja lisäksi mieltynyt konkreettisiin ihmisiin, enkä abstrakteihin olentoihin, joten Herra ei täytä seksuaalisia tarpeitani. Jos puute määritellään siten, että harrastetaan seksiä alle kolme kertaa viikossa, niin olen puutteessa. Voi olla, ettei tuo Raamatun jae pidä paikkaansa monien vl-sinkkujen suhteen.
kertonut lapsilleni että heidän ystävänsä ovat myös meidän vanhempien ystäviä, koska ystävät ovat Jumalan antamia lahjoja. Itse olen myös kutsunut meille kylään ei-meikäläisiä ystäviä ja tämä rohkaiskoon lapsiani tuomaan myös omat ystävänsä kotiimme. Heistä kiitämme taivaan Isää.
Tuo ei ole sellaista ajattelua, jossa "Jumalan valtakunnalla on selkeät rajat ja korkea muuri". Sellaista ei pitäisi ollakaan.