ovulaatio, ja kuukautisten aikaisista olotiloista

Kyselen nyt täältä, kun itselläni on välillä ovulaation, ja kuukautisten aikaan huonoa oloa, huimausta, ja muutenkin jotenkin heikko olo. Ikää on jo 38v. ja kaksi lastakin saanut, mielestäni oireet ovat vanhemmiten pahentuneet. Kuparikierukka käytössä, ja se on aiheuttanut joinakin kuuukausina inhottavia ruskehtavia vuotoja sekä ovisten, että kuukautisten aikana. Jotkin kuukaudet menee paremmin, mutta kohtuu usein on aikamoisia oireita. Myös sukurasite migreeni aktivoituu aina näihin aikoihin. Onko kuparikierukasta ollut vastaavia vaivoja jollekin?
1486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla oli kuparikierukka reilut kolmevuotta ja noin parin vuoden kuluttua laitosta alkoi ilmaantua jatkuvia tiputteluvuotoja etenkin yhdynän jälkeen. Myös kuukautiseni muuttuivat erittäin runsaiksi ja varsinaisten vuotopäivien kesto saattoi olla jopa yli viikon, jonka jälkeen tuli vielä parina kolmena päivänä rusehtavaa tuhnua. Niinpä sainkin sitten anemian joka oireili kuvaamallasi tavalla, oli heikko ja väsyttävä olo sekä ajoittaista huimausta. Omat kokemukseni ovat jo reilun viiden vuoden takaaa enkä muista, että minulla olisi mitään muita erityisiä kipuiluja ollut, normaaleja menkkaoireita vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joanne-- kirjoitti:

Kyselen nyt täältä, kun itselläni on välillä ovulaation, ja kuukautisten aikaan huonoa oloa, huimausta, ja muutenkin jotenkin heikko olo. Ikää on jo 38v. ja kaksi lastakin saanut, mielestäni oireet ovat vanhemmiten pahentuneet. Kuparikierukka käytössä, ja se on aiheuttanut joinakin kuuukausina inhottavia ruskehtavia vuotoja sekä ovisten, että kuukautisten aikana. Jotkin kuukaudet menee paremmin, mutta kohtuu usein on aikamoisia oireita. Myös sukurasite migreeni aktivoituu aina näihin aikoihin. Onko kuparikierukasta ollut vastaavia vaivoja jollekin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu